Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Flavio Briatore leikitteli muuten aika jännästi Fisichellan ja Trullin kanssa. Antoi ensin Fisichellan lähteä kauden 2001 jälkeen ja otti Trullin tilalle. Sitten kaudeksi 2005 antoi Trullille lopputilin ja otti Fisichellan takaisin.
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6219
Italiassa elettiin 1990- luvulla todellista F1- huumaa. Olihan F1:ssä monia italialaisia kuljettajia, sekä myös monia italialaisia tiimejä. Näistä tiimeistä tietysti suurin oli Ferrari, mutta Ferrarin lisäksi oli myös Benetton (Benetton kilpaili italialaisella lisenssillä kaudesta 1996 eteenpäin), Minardi, Forti, Scuderia Italia muun muassa.

Näytä liitetiedosto 1643Näytä liitetiedosto 1644Näytä liitetiedosto 1645Näytä liitetiedosto 1646
Michael Schumacher ja Eddie Irvine taistelivat Ferrarilla maailmanmestaruuksista aina kalkkiviivoille saakka. Viimein Michael Schumacher onnistui ensimmäisen tittelinsä Ferrarilla voittamaan kaudella 2000, josta tulikin katkeamaton mestaruusputki aina kaudelle 2004 asti.

Näytä liitetiedosto 1647

Myös kaksi italialaista huippulahjakkuutta, todellista talenttia, ilmaantui F1-radoille. Giancarlo Fisichella ja Jarno Trulli. Kumpaakin pidettiin tulevana maailmanmestarina. Olivathan he tehneet selvää jälkeä pienemmissä Formula- sarjoissa ja kartingissa.
Näytä liitetiedosto 1649Näytä liitetiedosto 1650

Fisichellan ura alkoi kaudella 1996 Australian Melbournessa Minardin puikoissa. Vuotta myöhemmin samassa paikassa Melbournessa debytoi myös Jarno Trulli. Tässä vaiheessa Fisichella ajoi jo Jordan-timissä. Olivier Panisin loukkaantuminen Kanadan GP:ssä johti siihen, että Jarno Trulli nostettiin Minardilta Prostille tuuraamaan Panista. Sekä Fisichella että Trulli johtivat kaudella 1997 GP:tä, Fisichella taisteli Hockenheimin radalla jopa voitosta ennen rengasrikkoa, ja Trulli johti Itävallassa.

.

Näytä liitetiedosto 1648

Seuraavat kaudet Fisichella ajoi Benettonilla ja Trulli Prostilla. Fisichella ajoi useita podiumeja Benettonilla ja paalupaikankin Itävallassa 1998. Trulli saavutti ensimmäisen podiuminsa Nurburgringillä 1999.

Kaudella 2000 Trulli siirtyi Jordan-tiimiin Frentzenin tiimikaveriksi. Trulli ajoi Jordanilla myös seuraavan kauden, kunnes Fisichella ja Trulli vaihtoivat tiimejä päikseen kaudella 2002. Trulli siirtyi Renaultille (entinen Benetton), ja Fisichella palasi Jordanille.

Fisichella saavutti ensimmäisen GP-voittonsa Brasiliassa kaudella 2003 sateisissa olosuhteissa tapahtumarikkaassa kilpailussa. Trulli puolestaan voitti ensimmäisen ja ainoan GP:n Monacossa 2004.

Kaudeksi 2005 Fisichella palasi entiseen tiimiinsä Renaultille, joka oli aiemmin siis Benetton. Trulli ajoi Toyotalla. Renaultin kalusto oli kauden 2005 ja 2006 kokonaisvaltaisesti paras. Tiimi voittikin sekä kuljettajien että valmistajien tittelit kumpanakin vuonna. Alonso juhli kuljettajien mestaruutta 2005 ja 2006. Fisichella ajoi kaudella 2005 yhden GP- voiton Melbournessa ja kaudella 2006 Fisichella juhli voittoa Malesiassa.

Trulli ei Monacon GP:n 2004 jälkeen päässyt enää voittojen makuun, mutta ajoi Toyotalla pari paalupaikkaa ja muutaman podiumin.

Fisichellan ura jatkui Force Indialla ja päättyi italialaiseen unelmaan ajaa Ferrarilla kaudella 2009.
Näytä liitetiedosto 1651

Trullin ura jatkui Lotuksella/Caterhamilla Toyotan jälkeen. Sekä Fisichella että Trulli ajoivat Alonson, Buttonin, sekä Heikki Kovalaisenkin tiimikaverina.

Miehet saavuttivat kummatkin 4 paalupaikkaa, Trullille tuli 1 GP-voitto ja 11 podiumia, Fisichella saavutti kolme GP- voittoa ja 19 podiumia.

Mutta kumpi oli foorumilaisten mielestä lahjakkaampi, Fisichella vaiko Trulli? Kertokaa myös omia mietteitä näistä kuljettajista.

Ajatus tähän aiheeseen tuli minulla siitä, kun ensi kaudella ei enää italialaisia kuljettajia nähdä Giovinazzin siirryttyä Formula E-sarjaan🏁
Sanoisin, että Trulli oli omasta mielestä parempi. Jotenkin ehkä varmempi suorittaja. Nopeudessa ei lienee eroja suuntaan tai toiseen.

Fisiä en edes muistanut että ajoi tosiaan Ferrarilla 2009.
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Ite luulin et Fisichella ois voinu voittaa jopa MM-tittelin,mutta eipä se ura Rellulla sujunukaan ihan niin hyvin..
Renault- ura alkoi lupaavasti voitolla Melbournessa 2005. Mutta sitten sen jälkeen Fisichella ei vaan pystynyt vastaamaan Alonsolle. Ysärillä sekä Trullista että Fisichellasta puhuttiin tulevaisuuden mestareina. Aina ei arviot mene oikein.
 

Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
881
Renault- ura alkoi lupaavasti voitolla Melbournessa 2005. Mutta sitten sen jälkeen Fisichella ei vaan pystynyt vastaamaan Alonsolle. Ysärillä sekä Trullista että Fisichellasta puhuttiin tulevaisuuden mestareina. Aina ei arviot mene oikein.
Mut kohtalaisen kovia kuskeja kummiskin..
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Mut kohtalaisen kovia kuskeja kummiskin..
Kyllä. Trullille kausi 2004 oli todella hyvä. Kaksi paalupaikkaa, sekä GP-voitto Monacossa. Ja pisteissä voitti Alonson yhteisissä Renault-kisoissa. Fisichella oli Jordanilla 1997 todella vahva. Muun muassa Spassa kakkossija.
 

Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
881
Kyllä. Trullille kausi 2004 oli todella hyvä. Kaksi paalupaikkaa, sekä GP-voitto Monacossa. Ja pisteissä voitti Alonson yhteisissä Renault-kisoissa. Fisichella oli Jordanilla 1997 todella vahva. Muun muassa Spassa kakkossija.
Millos oli viiminen italialainen maailmanmestari??Ascari??
 

Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
881
Sitten oli Ivan Capelli,joka Leyton Houselta pääsi itse Ferrarin rattiin 1992..

Suuret odotukset vaihtuivat valtavaan pettymykseen..
 

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Trulli oli todella nopea aika-ajaja joka parhaimmillaan oli sarjan nopeimpia yhdellä kierroksella ja sen lisäksi Trullia oli usein todella hankala ohittaa kisojen aikana.
Minkä takia fanit kutsuivat hänet huumorilla Trulli junaksi koska tahtoi kuskit jäädä Trullin taakse muodostaen letkan samalla.

Fisichella oli aluksi puolestaan Frentzenin tapaan hyvä keskitalli talleissa, mutta ei sitten Renaultilla tehnytkään sitä läpimurtoa odotuksista huolimatta kuten Frentzen Williamsilla ysärillä!
 

Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
881
F1:ssä on kaksi italialaista mestaria. Giuseppe Farina kaudelta 1950 ja Alberto Ascari kausilla 1952 ja 1953. Farina voitti tittelin Alfa Romeolla ja Ascari Ferrarilla.
Ois jo aika tulla uus italialainen mestari sitten :)

Michele Alboretoltahan kai odotettiin mestaruutta 1985,kun pääs Ferrarille..
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8364
Sijainti
Helsinki
Ois jo aika tulla uus italialainen mestari sitten :)

Michele Alboretoltahan kai odotettiin mestaruutta 1985,kun pääs Ferrarille..
Alboreto jäi toiseksi 20 pisteen päähän Alain Prostista. Hän voitti kahdesti, mutta keskeytti kauden neljä viimeistä kilpailua.
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8364
Sijainti
Helsinki
Ja kertokaa toki lisää mietteitä/historiaa italialaisista tiimeistä ja kuljettajista.
Minardi-legenda Pierluigi Martini, ajoi kahdeksan kautta ja oli aika-ajoissa nopea. Lähti Sennan viereltä vuoden 1990 Yhdysvaltain GP:en.

Giovanni Lavaggi osti ajopaikat Pacific- ja Minardi-talleista. Ajoi kymmenen kilpailua, oli hidas ja vuonna 1996 karsiutui kolmesti kuudesta ajamastaan kilpailusta.

Kukapa ei muistaisi Luca Badoeria ja hänen itkua vuoden 1999 Euroopan GP:ssä, kun sini-hopeinen Minardi poksahti. Hän oli ajamassa pisteille. Ajoi vuosia Ferrarin testikuskina ja otettiin hätäratkaisuna Felipe Massan tuuraajaksi 2009 Valencian ja Belgian kisoihin. Badoer heivattiin sivuun Fisichellan tieltä, kun oli "Maranellon korskealla orilla" joukon perällä.
 
Viimeksi muokattu:

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Belgian GP:ssä kaudella 2009 koettiin täysin italialainen eturivi, kun Fisichella oli paalupaikalla ja Trulli oli toinen. Itse GP:ssä Fisichella taipui niukasti Kimi Räikköselle ollen toinen, mutta Trulli joutui keskeyttämään.

F1+Grand+Prix+Belgium+Qualifying+iP1H6tAfQ2sx.jpg
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Minardi-legenda Pierluigi Martini, ajoi kahdeksan kautta ja oli aika-ajoissa nopea. Lähti Sennan viereltä vuoden 1990 Yhdysvaltain GP:en.

Giovanni Lavaggi osti ajopaikat Pacific- ja Minardi-talleista. Ajoi kymmenen kilpailua, oli hidas ja vuonna 1996 karsiutui kolmesti kuudesta ajamastaan kilpailusta.

Kukapa ei muistaisi Luca Badoeria ja hänen itkua vuoden 1999 Euroopan GP:ssä, kun sini-hopeinen Minardi poksahti. Hän oli ajamassa pisteille. Ajoi vuosia Ferrarin testikuskina ja otettiin hätäratkaisuna Felipa Massan tuuraajaksi 2009 Valencian ja Belgian kisoihin. Badoer heivattiin sivuun Fisichellan tieltä, kun oli "Maranellon korskealla orilla" joukon perällä.
Tätä Luca Badoerin keskeytystä Erkki Mustakari kutsui suonenvedoksi.


Harmittava keskeytys Badoerilla tämä. Badoer tuli suurena lahjakkuutena F1-sarjaan, mutta ei onnistunut saavuttamaan yhtään pistettä 58 kilpailussa. Badoer ajoi neljässä eri tiimissä, jotka kaikki oli italialaisia tiimejä: Scuderia Italia, Forti, Minardi ja Ferrari.
 

Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
881
Tätä Luca Badoerin keskeytystä Erkki Mustakari kutsui suonenvedoksi.


Harmittava keskeytys Badoerilla tämä. Badoer tuli suurena lahjakkuutena F1-sarjaan, mutta ei onnistunut saavuttamaan yhtään pistettä 58 kilpailussa. Badoer ajoi neljässä eri tiimissä, jotka kaikki oli italialaisia tiimejä: Scuderia Italia, Forti, Minardi ja Ferrari.
Ainii Forti-talli..yks historian hitaimpia vehkeitä!
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Vitantonio Liuzzi tuli myös F1:iin myös suurena lahjakkuutena. Liuzzi oli voittanut Formula 3000-sarjan kaudella 2004 ja pääsi Red Bullille kaudella 2005 David Coulthardin tiimikaveriksi.

Red Bullin lisäksi Liuzzi ajoi urallaan Toro Rossolla, Force Indialla, ja Hispanialla saavuttaen 26 pistettä.

Michael Schumacher kertoi pitävänsä Vincenzo Sospirinia yhtenä idolinaan. Sospiri oli suorastaan ylivoimainen kartingissa, ja voitti myös F3000-luokan mestaruuden kaudella 1995. F1- ura jäi lyhyeksi miehen osallistuttua vain Australian kauden 1997 viikonloppuun kilpailukyvyttömällä Lola-tiimin autolla.

 

Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Tätä Luca Badoerin keskeytystä Erkki Mustakari kutsui suonenvedoksi.

Harmittava keskeytys Badoerilla tämä. Badoer tuli suurena lahjakkuutena F1-sarjaan, mutta ei onnistunut saavuttamaan yhtään pistettä 58 kilpailussa. Badoer ajoi neljässä eri tiimissä, jotka kaikki oli italialaisia tiimejä: Scuderia Italia, Forti, Minardi ja Ferrari.
Voi Erkki kun oot ollu tollo. :ROFLMAO::ROFLMAO: Tämä tilanne harmitti kovasti silloin Lucan ja Minardin puolesta. Ja harmittaa yhä. Neljättä sijaa olisi silloin juhlittu kuin voittoa ja sitä iloa oli aina kiva seurata.
 
Ylös