Tällä päivämäärällä formuloissa tapahtui

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 35 vuotta Australian Grand Prixistä 1986.

Kilpailu ajettiin 26.10.1986 Adelaiden radalla ja sen voitti maailmanmestaruuden varmistaen Alain Prost täpärästi kun polttoaine oli hyvin vähissä ennen ruutulippua ja bensa loppui maaliviivan jälkeen, Nelson Piquet oli toinen kun enää se kuuluisa yksi kierros lisää tai eri paikassa sijainnut maali olisi tarkoittanut mestaruutta sitten hänelle ja Ruotsin Stefan Johansson oli kolmas viimeisessä Ferrari-kilpailussaan näyttönä Ferrarin Toiminnanjohtajalle eli Marco 'Kusettaja' Piccininille.

Martin Brundle oli neljäs hänen polttoaineen loppuessa myös maalissa, Philippe Streiff oli viides bensan loppumisesta huolimatta ja viimeinen päivän pistemies oli melkein vähän enemmän niitä saanut tai ansainnut Lotuksen Johnny Dumfries F1-kisauran päätöksessä vaikka testiura aiemmin tänä vuonna menehtyneellä Dumfriesilla jatkuikin vielä vuoteen 1990 asti,

Loppuvaiheiden dramatiikan myötä pisteiltä ei kisa-ajan tai sellaisinaan keskeytyksiin vedoten olleet kaukana Rene Arnoux, Philippe Alliot, Jonathan Palmer ja Teo Fabi kun sen sijaan teknisessä korjauksessa ollut ennen aikojaan F1-uransa päättämään joutunut Patrick Tambay ei saanut sijoitusta maalissa muutenkaan ja olisi sitä pitänyt aika montakin kierrosta vielä ajaa jäännöspisteeseenkin asti.

Suomen Keke Rosberg keskeytti toistamiseen rengasrikkoon uransa viimeisessä Grand Prixissään. Jälkikäteen Rosbergilta olivat jarrut vaurioituneet ja myös yleensäkin melko hajoamispisteessä joten voitto olisi kai mennyt sivu suun. Lisäksi oli tietysti Prostin mestaruustilanne jossa ilman Prostin keskeytystä tai erittäin selvää autovauriota ei olisi voinut Rosberg saada voittoa kun Rosberg halusi toimia uransa päätöksessä pitkästä aikaa hieman kakkoskuljettajana.

Väärinkäsityksenä tosin Rosberg luuli moottorin pirinän takia sen hajonneen tai vaurioituneen liikaa jolloin sitten hän käänsi virrat pois autosta keskeyttäen johdosta kun sellaisenaan koko pirinä oli yksinkertaisesti kiinni autoon jäänyt renkaan riekale melua pitäen jolloin itse moottori oli ollut koko ajan kunnossa.

Keke kuitenkin johti hyvinkin selvästi uransa päätöstä ja tuolloin tietysti pelättiin myös sitä, että suomalaisia ei nähtäisi pitkään aikaan.

Huonoimmillaan jopa vuosikymmeneen, mutta lopulta tulisi käymään tietenkin hyvin toisin kiitos myös Keken ryhtymisen manageriksi kisa-uran jälkeen jolloin jo melkein vajaat kolme vuotta myöhemmin ensin karsiutuen Estorilissa ja lopulta 1.10.1989 Jerezissä kisassa näkyen nähtiin ajamassa Jyrki Järvilehto eli JJ Lehto!

Myös Alan Jones keskeytti hieman ennen aikojaan tulleen jäähyväiskisansa lajissa moottoririkkoon.

Dramaattisesti myös paalupaikkamies Nigel Mansell menetti maailmanmestaruutensa rengasrikkoon heti Rosbergin keskeytystä seuranneella kierroksella.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 30 vuotta Australian Grand Prixistä 1991.

Kilpailu ajettiin 3.11.1991 Adelaidessa ja sen voitti Ayrton Senna, Nigel Mansell oli toinen ja Gerhard Berger oli kolmas.

Neljänneksi pääsi Benettonin Nelson Piquet uransa viimeisessä F1-kilpailussa kun vuosina 1992-1993 hän ei tullut eläkkeeltä enää takaisin lajiin ja vastoin vuoden 1992 sopimustaan Benettonille, Riccardo Patrese Williamsilla oli viides ja Ferrarin Alain Prost oli saanut potkut jolloin Gianni Morbidelli ajoi yhden kisan Ferraria ollen heti kuudes ja viimeinen pistemies.

Piquetin lisäksi uran viimeisen F1-ajon tai yrityksensä ajoivat Naoki Hattori, Satoru Nakajima, Alex Caffi ja Emanuele Pirro.

Kilpailu ennen tämän vuoden Spa-Francorchampsin sadekisan farssitynkää oli kaikkien aikojen lyhin kun siihen hyväksyttiin 14 kierrosta ja oli ajettu 17 kierrosta rankkasateessa päivänä jolloin edes Goodyearinkaan parhaimmat vettä poistaneet sadekelin renkaat eivät voineet niin hirveälle kelille mitään ja kun myös Adelaide 1989 oli ollut äärirajoilla!

Kisa oli myös esiinmarssi Safety Carin tai selkeän Turva-auton uudelleen tuomiseksi sääntöihin mukaan lajiin ja sen edeltäjän Course Carin joutsenlaulu ainoana todella selkeänä, pitkäaikaisempina käyttökertoina milloin ei ihan heti kaiveltu punaisia lippuja esille sen ilmestyessä radalle tekemään sen usein siltä evättyä työtä turvallisuuden ylläpidossa!

Sadekisa ei ihme kyllä ehtinyt ihan vielä vaatia kovin montaa keskeytystä eli kuutisen kappaletta selkeämmin ja vähän päälle niistä jotka hyväksyttiin keskeytyksistä huolimatta lopputuloksiin.

Välillä mietittiin myös eri kierrosta otettavaksi lopputuloksiltaan ennen kuin päädyttiin siihen kierrokseen kuin päädyttiin.

Siten tulokset joillekin kuljettajille olivat hienot ja toisille huonot kun kaikille pisteet puolitettiin.

Ikävä kyllä järjestäjillekin liikaa oli kahden ratavalvojan ja Nigel Mansellin loukkaantuminen sateella.

Mansell ei olisi voinut ajaa edes teoreettisessa kauden päättävässä Adelaiden maanantaikisassa kun sen verran pahoin hän oli jo loukkaantunut, että palkinnoille pääseminenkin jäi väliin.

Mikäli siten edes teoriassa Mansell olisi ollut Adelaideen lähdettäessä mestaruudessa kiinni niin sen hän olisi menettänyt viimeistään jälleen vuoden 1987 tapaan loukkaantumiseen. Tosin tuolloin Suzukassa 1987 loukkaantuminen tapahtui jo ennen kisaa.

Leyton Housen Karl Wendlinger oli 20:s ja viimeinen ja Mauricio Gugelmin oli keskeytyksestä huolimatta lopputuloksissa 14:sta.

Coloni-tallille kisa oli viimeinen kuten Leyton Housellekin. Molemmat muuttuivat vuodeksi 1992 Andrea Modaksi ja Marchiksi.

Suomen JJ Lehto oli 12:sta ja Mika Häkkinen oli 19:sta ja toiseksi viimeinen.

Jordanin Andrea de Cesaris oli 8:s ja de Cesariksen tallikaveri Alessandro Alex Zanardi oli 9:s.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Tänä päivänä onkin kulunut 40 vuotta Etelä-Afrikan Grand Prixistä 1982.

Se ajettiin 40 vuotta sitten Kyalamissa 23.1.1982 ja se aloitti Keke Rosbergin tien kohti maailmanmestaruutta viitospaikalla.

Itse kilpailun voitti Alain Prost, Carlos Reutemann oli toinen ja Rene Arnoux oli kolmas.

Näinä päivinä näin tämän merkkipäivän ulkopuolelta todettakoon, että ilman suurempia ihmeitä ja sikäli kun vain voimia riittää niin saattaisi vielä ehkä yksi suurempi tai pari pienempää nk. Kausikooste-tyylistä toikkia olla luvassa.

Pienemmät keskittyisivät vuosiin 1986-1987 kuten aiemmin totesin, mutta suurempi ja mikäli vain yhtään todella aikaa järjestyisi niin vuodelle 1992 tulisi sitten suurempi urakka.

Olihan se tietenkin Nigel Mansellin vuosi siinä missä vuosi 1982 oli Keken vuosi.

Vuodesta 1992 tuleekin 30 vuotta, sekin kausi oli myös yllättävänkin tärkeä, merkittävä suomalaiskausi siinä sivussa ja loi itsensä aikansa kuvassa ensi kertaa nk. Koko Kansan Lajiksi tai edes pohjan sille huipentuen 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun suomalaisvuosiin.

Vuodesta 1982 puhuen olen toki edelleen halukas mahdollisesti auttamaan niitä forumisteja mitkä haluaisivat tehdä jotain erikoiskausimuistelua.

Etenkin kun mitään suurempia en tullut nähneeksi tänä väliaikana ja pienemmässäkin voin auttaa.
 

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Haluasin kysyä yhden kysymyksen liittyen 90-luvun alun formuloihin. Ketä pidettiin suomalaisfanien keskuudessa lahjakkaampana, Häkkistä vai Järvilehtoa?
 

Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1063
Aiemmin ykkösiin murtautuneena JJ oli varmaan ensin kovemmassa huudossa etenkin Imolan 91 palkintopallisijan ansiosta. Vuonna 1992 tilanne muuttuui, koska etenkin kauden loppua kohden Häkkinen oli jatkuvasti sensaatiomaisen hyvä. Näin itse näkisin. Vaikea sanoa mikä oli yleinen mielipide kun ei ollut internettiä missä riidellä asiasta :p
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Tänä päivänä onkin kulunut 40 vuotta Brasilian Grand Prixistä 1982.

Se ajettiin 40 vuotta sitten Rio de Janeirossa 21.3.1982.

Itse kilpailun voitti jälleen Alain Prost, John Watson oli toinen ja Nigel Mansell oli kolmas.

Ikävä kyllä tämä ei ollut kilpailun lähtökohtainen järjestys.

Nelson Piquet todellisesti voitti ja Keke Rosberg oli toinen uransa parhaan sijan osalta, mutta heidät molemmat diskattiin nk. Vesitankkikohun yhteydessä.

Se kaiveli erityisesti jälkimmäistä, mutta ei Piquet välillä jäänyt paljon vähäisemmälle tasolle kritisoinnissa.

Rosberg kävi välillä niin kuumana tilanteesta, että näinä päivinä edesmenneen Frank Williamsinkin oli puututtava Keken sanailuihin.

Keke olisi ollut niiden puuttuneiden pistein turvin ennen pitkää selvemmin maailmanmestari ja tämä kisa oli myös yksi syy siihen, että miksi Prost ja Watson osin olivat MM-kilvassa niin pitkään kiinni kuin olivat.

Tämä hyödytti vähäisemmin myös Didier Pironiakin kun piste tuli jälkikäteen.

Muille kuten Piquetille se olisi tiennyt vähän onnellisempaa kautta yhdellä kotivoitolla lisää ja tietenkin tiesi esimerkiksi Mansellille, Michele Alboretolle ja Manfred Winkelhockille enemmän suitsutusta kausiajona tai jälkikäteen.

Olipa muuten Ruotsin Slim Borgudd lähellä 'postipistettäkin', mutta seiskapaikalla sellaista ei jaettu.

Tämä oli myöskin nyt jo edesmenneen Carlos Reutemannin uran viimeinen kisa kun sitten mies lähti eikä palannut ennen pitkää Zolderiin asti jatkuneista Williamsin maanitteluista huolimatta enää.

Tosin silti vuosille 1983-1984 Reutemann jäi vielä empimään paluuta lajiin kunnes vuodeksi 1985 menikin olemaan lajiin FISA:n Virallinen Course Car-kuski kauden kisoihin!
 

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Tänään tuli kuluneeksi tasan 10 vuotta Malesian osakilpailusta 2012. Eli 25.3.12
Kyseisen kisan voitti Espanjan Fernando Alonso Ferrarilla ja Malesian 2012 voitto on kiistatta yksi Alonson uran parhaimmista suorituksista sateen kastelemasssa Sepangin radalla. Vuoden 2012 Malesian kisassa sattui ja tapahtui sinä päivänä.
Vaikea on kyllä uskoa että tuostakin kisasta on jo 10 vuotta aikaa, tuntuu enemmän siltä että olisi ollut vasta äsken toi kisa.
 
Viimeksi muokattu:

Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
881
Aiemmin ykkösiin murtautuneena JJ oli varmaan ensin kovemmassa huudossa etenkin Imolan 91 palkintopallisijan ansiosta. Vuonna 1992 tilanne muuttuui, koska etenkin kauden loppua kohden Häkkinen oli jatkuvasti sensaatiomaisen hyvä. Näin itse näkisin. Vaikea sanoa mikä oli yleinen mielipide kun ei ollut internettiä missä riidellä asiasta :p
Eiköhän 1993 ollu se todellinen käänteentekevä vuosi kun Häkkinen pääs McLarenille ja ajoi nopeasti..

Taino 1992 Häkkinen oli jo aika kova..
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Länsi-Yhdysvaltain Grand Prix 1982 ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 4.4.1982 Long Beachissa.

Itse kilpailun voitti paluunsa kunniaksi Niki Lauda, Keke Rosberg oli toinen ja Gilles Villeneuve oli kolmas.

Ikävä kyllä tämä ei ollut kilpailun lähtökohtainen järjestys.

Niki Lauda todellisesti voitti ja Keke Rosberg oli edelleen toinen uransa parhaan sijan osalta sen nyt Rioon nähden pitäen, mutta Gilles Villeneuve diskattiin nk. Kaksois-siivekekohun yhteydessä.

Se kaiveli pitkään Ferrarin ja etenkin Villeneuven mieltä silloin.

Täten Riccardo Patrese sai kolmannen sijan kuin postissa kuunaan, Michele Alboreto oli neljäs, Elio de Angelis oli viides ja jälleen jossain määrin kauden lopuksi MM-kamppailun säilymisen nimissä John Watson sai jälleen yhden tärkeän MM-pisteen kuutostilalla.

Mario Andretti ajoi yhden kisan Williamsia kun Carlos Reutemann ei palannut lajiin keskeyttäen ja Andrea de Cesaris sai uransa ainoan paalupaikan, johtikin ja oli pitkään toisena ennen keskeytystä.
 

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Tällä päivämäärällä 28.4. Niki Lauda voitti ensimmäisen kilpailunsa Ferrarilla. Vuosi oli 1974 ja rata Espanjan Jarama.

Kyseistä kisaa ei todennäköisesti esitetty Suomessa suorana telkkarissa sillä siihen aikaan formuloita seurattiin todellä vähän ja ennen Keken aikoja suomalaisia kuskeja paljoa nähty.
Ainut suomalainen kuski joka pääsi osallistumaan formula kisoihin mukaan oli tietenkin Leo Kinnunen vuosimallia 1974 Ruotsin osakilpailussa Anderstopin radalla AAW Racingillä Surtees tallin autolla.
Kinnunen lähti kisaan 25 lähtöruudusta itse starttiin. Vaikka kilpailuun pääsi vain 24 parasta mukaan, niin PR-syistä Kinnunen sai kuitenkin startata kilpailun ulkopuolisena.
Kinnusen kisa päättyi harmillisesti sytytystulpan aiheutettua ongelmia autoon kierroksella kahdeksan. Kyseinen kisa jäi lopulta Kinnusen viimeiseksi eikä Kinnusta 74 kauden jälkeen nähty enää formuloissa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kyseistä kisaa ei todennäköisesti esitetty Suomessa suorana telkkarissa sillä siihen aikaan formuloita seurattiin todellä vähän ja ennen Keken aikoja suomalaisia kuskeja paljoa nähty.
Ainut suomalainen kuski joka pääsi osallistumaan formula kisoihin mukaan oli tietenkin Leo Kinnunen vuosimallia 1974 Ruotsin osakilpailussa Anderstopin radalla AAW Racingillä Surtees tallin autolla.
Kinnunen lähti kisaan 25 lähtöruudusta itse starttiin. Vaikka kilpailuun pääsi vain 24 parasta mukaan, niin PR-syistä Kinnunen sai kuitenkin startata kilpailun ulkopuolisena.
Kinnusen kisa päättyi harmillisesti sytytystulpan aiheutettua ongelmia autoon kierroksella kahdeksan. Kyseinen kisa jäi lopulta Kinnusen viimeiseksi eikä Kinnusta 74 kauden jälkeen nähty enää formuloissa.
Jaraman kisa tuli kyllä TV2:ssa, mutta se tosiaan oli enemmän semmoinen Seppo Kankaan pätkälähetystyyppinen pienlähetys tai ihan vähän pidempi, enintään pienkoosteen pituinen lähetys.

Välillä 1970-luvun aikoina jopa ajalta ennen Kekeä eli Leksan ja Mikon eli Kozarowitzkyn ajoa tai ajoyrityksiä vaihtelevasti kyllä seurattiin vuosina 1974-1977 näin esimerkiksi, mutta pahinta tietysti oli kieltämättä YLE:n ilmoittamattomuus lähetyksistä tai lähettäminen vähän milloin ja miten sattuu.

Siten sekin vaikutti mielenkiintoon tai seuraamiseenkin ja osin tästä syystä etenkin välillä monille vanhemmille suomalaisille ensikokemus formuloista saattoi hieman nurinkurisesti tulla Ruotsin SVT:n tai Norjan NRK:n puolelta jossa lähetyksistä sentään ilmoitettiin paremmin ja seurattiin tietenkin Ronnie Petersonin menestyksen myötä.
 

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Jaraman kisa tuli kyllä TV2:ssa, mutta se tosiaan oli enemmän semmoinen Seppo Kankaan pätkälähetystyyppinen pienlähetys tai ihan vähän pidempi, enintään pienkoosteen pituinen lähetys.

Välillä 1970-luvun aikoina jopa ajalta ennen Kekeä eli Leksan ja Mikon eli Kozarowitzkyn ajoa tai ajoyrityksiä vaihtelevasti kyllä seurattiin vuosina 1974-1977 näin esimerkiksi, mutta pahinta tietysti oli kieltämättä YLE:n ilmoittamattomuus lähetyksistä tai lähettäminen vähän milloin ja miten sattuu.

Siten sekin vaikutti mielenkiintoon tai seuraamiseenkin ja osin tästä syystä etenkin välillä monille vanhemmille suomalaisille ensikokemus formuloista saattoi hieman nurinkurisesti tulla Ruotsin SVT:n tai Norjan NRK:n puolelta jossa lähetyksistä sentään ilmoitettiin paremmin ja seurattiin tietenkin Ronnie Petersonin menestyksen myötä.
Kaipa Ylen logiikkaan vaikutti tuohon ilmoittamattomuuteen siihen aikaan varmaan kun suomalaiset eivät 70-luvulla vielä menestyneet yhtä hyvin kuin Keken,Mikan,Kimin aikana. Aikana jolloin ei ollut vielä suurta innostusta esittää kisoja sen ajan Suomessa.
Onneksi Keken mestaruus vuonna 82 sai Ylen tajuamaan esittämään enemmän kisoja 80-luvulla televisiossa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kaipa Ylen logiikkaan vaikutti tuohon ilmoittamattomuuteen siihen aikaan varmaan kun suomalaiset eivät 70-luvulla vielä menestyneet yhtä hyvin kuin Keken,Mikan,Kimin aikana. Aikana jolloin ei ollut vielä suurta innostusta esittää kisoja sen ajan Suomessa.
Onneksi Keken mestaruus vuonna 82 sai Ylen tajuamaan esittämään enemmän kisoja 80-luvulla televisiossa.
Vähitellen joo.

Joskin YLE:llä oli vuosina ennen Keken mestaruuttakin näyttää joinakin tiettyinä vuosina toisinaan enemmän selkeitä kisoja kuin toisina vuosina.

Erikoisimpia tietenkin olivat Fittipaldi-vuodet jolloin etenkin jälkimmäisenä vuonna lähetyksiä tuli runsaastikin, mutta tuolloin lisäksi HTV:kin lähetti kisoja Grand Prix-ohjelman kautta.

Keken mestaruuden jälkeenkin lähetysmäärien suhteen kauteen erikoisuuksia riitti myöhäisimmillään aina Keken uran loppuun ja siitä vähän eteenpäin Kolmostelevisionkin jo huomioiden vuoteen 1990 asti jolloin Bernie ja FOCA sai tarpeekseen yllätys/ilmoittamattomista/paperien ulkopuolisista lähetyksistä useamman formuloiden silloisen pienemmän maan osalta Suomen mukaan huomioiden.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Tänään onkin kulunut 40 vuotta Gilles Villeneuven poismenosta keskuudestamme kun 8.5.1982 Zolderissa näin kävi kisaviikonlopun aikana.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Tänä vuonna aiemmin muiden kiireiden takia mainitsematta jääneestä San Marinon Grand Prixistä 1982 tuli kuluneeksi 40 vuotta kun se ajettiin Imolan radalla 25.4.1982.

Kilpailu oli FISA-FOCA-sodan riivaama viimeinen näytös sille ennen pitkää käytännössä vaikka myös Belgian Zolderin ja Monacon jatkoboikotista puhuttiin.

Lisäksi ennen kilpailua hieman huvittavasti välillä sitä kuitenkin hyväksynnästä huolimatta yritettiin silti julistaa tuloksettomaksi osin jälkikäteenkin huolimatta täpärästi riittävästä määrästä autoja eli 14 autosta huolimatta.

Välillä myös Ken Tyrrell ajatteli näin kunnes sitten rahoituksen tähden sai päähänsä hakea poikkeuslupaa ajaa Imolassa.

Mikäli jollakin ihmeen ilveellä Imola 1982 olisi syystä tai toisesta koskaan silti julistettu tuloksettomaksi jälkikäteen tietenkin 31.12.1982 mennessä niin Didier Pironi ei olisi koskaan ollut niin korkealla jälleen MM-pisteissä kuin oli.

Didier Pironi kuohuttavasti voitti, Gilles Villeneuve tuhoisan vihaisesti Zolderiin kiehuen oli toinen ja Michele Alboreto oli kolmas kiitos erittäin pienen ruudukon ja keskeytysten muutenkin pienmäärissä ajetussa kilpailussakin.

Jean-Pierre Jarier oli neljäs juuri hajonneella Osellalla ja Eliseo Salazar oli viides ATS:llä ja viimeinen pistemies koska Manfred Winkelhock hylättiin pisteineen auton ollessa liian kevyt eikä Tolemanin Teo Fabi koskaan saanut viimeistä pistettä kun jäi juuri ratkaisevasti 8 kierrosta voittajalle eikä tuomaristo suostunut Winkelhockin hylkäyksen jälkeenkään muuttamaan mieltään.

FOCA-tallien ollessa poissa niin Keke Rosberg, John Watson kuin Niki Laudakin olivat poissa Imolasta.

Tämäkään ei voinut olla vaikuttamatta mestaruuteen vuoden lopussa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Belgian Grand Prix 1982 ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 9.5.1982 Zolderissa.

Itse kilpailun voitti FOCA-tallien paluun kunniaksi John Watson, Keke Rosberg oli toinen ja Niki Lauda oli kolmas.

Ikävä kyllä tämä ei ollut kilpailun lähtökohtainen järjestys.

John Watson todellisesti voitti ja Keke Rosberg oli yhtä edelleen toinen uransa parhaan sijan osalta sen nyt Rioon nähden pitäen kuten piti Long Beachiinkin, mutta Niki Lauda diskattiin alipainosta punnituksen yhteydessä missä muuten hetken koko palkintokolmikko autoineen oli alipainoinen ennen sitten uusintaa kahdestikin missä sitten enää vain Laudan auto oli pysyvästi alipainoinen Ron Dennisin protestien jälkeenkin!

Se kaiveli pitkään McLarenin ja etenkin Laudan mieltä silloin.

Täten Eddie Cheever sai kolmannen sijan kuin postissa kuunaan, Elio de Angelis oli neljäs, Nelson Piquet oli viides ja Chico Serra oli kuudes ja viimeinen pistemies.

Viimein Derek Daly tuli ajamaan pysyvästi loppukauden Williamsia kun Carlos Reutemann ei palannut lajiin päättäen uransa tai oikeammin aloittaen pysyvän empimisen uransa jatkon suhteen ennen lopullista vuonna 1985 tapahtunutta lopetusta kun tuolloin hänestä tulikin vuoden ajaksi lajin virallinen Course Car-kuljettajakin.

Tragedia oli myös se, että Gilles Villeneuve oli poissa ja Ferrari Didier Pironi luettuna mukaan vetäytyivät pois kisasta Villeneuven menehdyttyä tätä ennen edellisenä päivänä.

Villeneuven menehtymisen myötä käytännössä FOCA:n suunnitelmaksi aiotut jatkoprotestit Zolderiin ja Monacoon menettivät melkein merkityksensä ja FISA-FOCA-sota oli viittä vaille ohi.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Aiemmin tänä vuonna 35 vuotta sitten käynnistyi vuoden 1987 F1-kausi Brasilian Grand Prixin muodossa Rio de Janeirossa Jacarepaguan radalla.

12.4.1987 ajetun kilpailun voitti Alain Prost, Nelson Piquet oli toinen ja Ruotsin Stefan Johansson oli kolmas.

Kausi oli ensimmäinen ilman Suomen Keke Rosbergin mukana oloa sitten vuoden 1978 jollakin tapaa.

Kilpailussa elintärkeää jossain määrin olisi ollut nähdä Nigel Mansell paremmilla pisteillä kuin mitä oli eli kuudes tila oli huono MM-kilvan kannalta.

Hirveän lähellä ensipistettään oli myös Japanin Satoru Nakajima ollen seitsemäs.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Aiemmin tänä vuonna 35 vuotta sitten tuli kuluneeksi San Marinon Grand Prixistä 1987.

Kilpailu ajettiin 3.5.1987 Imolassa ja sen voitti Nigel Mansell, Ayrton Senna oli toinen ja Michele Alboreto oli kolmas.

Ruotsin Stefan Johansson oli neljäs, Martin Brundle oli viides ja Japanin Satoru Nakajima oli kuudes ottaen viimeisen pisteen ja ensimmäisen Japanille!

Tähän kisaan tarvittiin kaksi starttia jolloin joillakin kuskeilla säilyi polttoaine maaliin asti riittävänä, mutta monella menovesi loppui kesken ja esimerkiksi Derek Warwickin nelostila meni siihen.

Täydellä mitalla bensa olisi loppunut vieläkin useammalta ja itse asiassa 'Naka-saniltakin' loppui bensa ruutulipulle eli vähänkin pidemmässä kisassa se pistekin olisi jäänyt saamatta.

Sid Watkins esti Nelson Piquetin osallistumisen kisaan Tamburellon mutkassa sattunneen loukkaantumisen vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös