Hakutulokset

  1. Lahden Formula 1 -venekilpalu

    Viikonloppuna nähdään jälleen F1-veneet suomessa! Lahdessa kamppaillaan MM-pisteistä kauden kolmannessa osakilpailussa. Sunnuntaina mukana myös junioriluokka SJ15, joten nyt on mielenkiintoinen tilaisuus nähdä nopeimmat ja hitaimmat, sekä kokeneimmat ja vähiten kokeneet kuskit samana päivänä...
  2. Kotimaisen Rata SM:n järjestelyt

    Alkoi kiinnostamaan, missä formaatissa tänä vuonna ajetaan suomessa Rata SM -kausi. Jokunen vuosi takaperin ajettiin Sport 2000 touria, jossa oli Sport 2000 ja muutama muu luokka, miten on tänä vuonna? Nopealla googlettamisella ei asia selvinnyt tarpeeksi kattavasti. Toinen, mikä kiinnostaa, on...
  3. Sami Seliön MM-taistelun seurantaotsikko

    Päätinpä perustaa uuden otsikon tälle aiheelle, ei oikein kuulunut Lewis Hamiltonin kanssa yksiin Seliön MM-taistelut. Seliö siis on tällä hetkellä toisena MM-sarjassa, vain viisi pistettä Guido Cappellinia jäljessä. Jäljellä on vielä kolme osakilpailua. Loppukauden viimeisistä kilpailuista...
  4. Matematiikkapulmia

    Kokeillaanpas, josko tälläinen toikki toimisi yleisen asiakesksutelun puolella. Toivottavasti jengi löytää paikalle. Mulle tulee silloin tällöin pakottavia tarpeita ratkoa erillaisia matemaattisia ongelmia. Vaikka oonkin kehittynyt paljon matematiikassa viimeisten vuosien aikana, on silti...
  5. USB-porttiongelma

    Mulla on koneen usb-portit alkaneet temppuilemaan. Kun koneen käynnistää, toimii usb-portit epämääräisen ajan normaalisti, kunnes vain yhtäkkiä lakkaa toimimasta. Valittaa sitten "USB-laitetta ei tunnistettu". Asensin koneeseen käytöjärjestelmän ja käyttämieni USB-laitteiden ajurit uusiksi, ei...
  6. MotoGp Italian osakilpailu

    Kohta alkaa piikit. Kallio lähtee kahdeksannelta paikalta. Toivottavasti pyörän vaihto auttoi ja Kallio pääsee taistelemaan voitosta, eli eiliset ongelmat on voitettu. Rossi eturivissä MotoGpssä. Todennäköisesti voittaakin, jos vain renkaat kestää. harvoin Rossi on aika-ajojen jälkeen ollut...
  7. Muistojen Imatran ajot

    Legendaarisia Imatran ajoja muistellaan jälleen Imatralla huomenna klo 12.00 alkaen. Paikalla oli jo läjäpäin toinen toisiaan hienompia vanhoja moottoripyöriä. Onko foorumilaisia tulossa paikalle seuraamaan? Luulisi ainakin foorumin mopopoikia kiinnostavan tapahtuma. Itse olen paikalla heti...
  8. Rattia ja polkimia ostamassa

    Alkoi taas himottamaan päästä ajelemaan autopelejä ratin ja polkimien kanssa. Mulla oli vanhalla koneella käytössä ikivanha Thrustamaster Formula T2, joka hoiti virkansa tarpeeksi hyvin. Uudessa koneessa ei ole sopivaa porttia kyseisen ratin liittimille, joten aloin harkitsemaan uuden...
  9. Konserttiarvostelu: Metallica Olympiastadionilla 28.5.04

    Konserttiarvostelu: YÖ Nitetrainissa Ajattelin perustaa otsikon foorumilaisten konserttikokemuksien puimiselle. Toivoisin myös, että muutkin foorumilaiset innostuvat kertomaan konserttikokemuksistaan ja kirjoittamaan jonkinnäköisiä arvosteluita niistä, aivan kuten alle kirjoitan arvostelun YÖ:n...
  10. LG DVD6193 DVD -soitin ja windows media

    Ostin eilen LG:n DVD soittimen hintaan 99 euroa. Laiten on toiminut hyvin, mutta yksi kysymys tuli mieleen. Laitteen mainostetaan toistavan Windows mediaa. Mikä formaatti on kyseinen windows media? WMV? Kokeilin netistä ladattua ja poltettua Monaco F1 gptä vuodelta -84, jonka formaatti on mpeg...
  11. Ongelma IE 6.0:n aloitussivun vaihdossa

    Minulle on tullut jostakin syystä aloistusivuksi http://find4u.net/index.htm enkä saa sitä pois. Kun koetan vaihtaa kotisivun menemällä työkalut>internet-asetukset ja vaihdan kotisivun osoite riville jonkun toisen osoitteen ja painan käytä, kone miettii vähän aikaa ja lopulta vaihtaa sen...
  12. Tiihonen&Kaartinen Linnassa, mutta entä Fosi mestaruusvuosina?

    Tuli tässä sellainen kysymys mieleen: Onko muut veneilyn maailmanmestarimme, kuten Anders Forström, kutsuttu Linnanjuhliin mestaruusvuotenaan? Tiihonenhan on siellä jo ainakin kaksi kertaa vieraillut, kolmannesta en ole aivan varma. Tänä vuonna bongasin Tiihosen ja Kaartisen vaimoineen...
  13. Ongelma: Kuvat ei näy selaimessa

    Mulla on koneella sellainen ongelma, ettei kuvat näy ollenkaan selaimessa. Paikalla on vain punain X valkoisessa laatikossa. Kuvat tulevat kyllä näkyviin kun klikkaa hiiren oikeanpuoleista näppäintä, eli johtuu ilmeisesti siitä, ettei Internet Explorer 5.5 lataa jostain syystä kuvia. Olen...
  14. Tiihonen ja Kaartinen off 3/1,3 litraisten maailmanmestari 2003

    Tapsa oli ajellut kolmannessa erässä jämäpisteille, mutta ne olivat riittäneet mestaruuteen, koska pahin uhkaaja, Lauri Lampen oli ilmeisesti joutunut keskeyttämään (kaatanut??). Viimeisessä erässä oli ollut ilmeisesti kunnon aallokkoa ja tuulta, sillä jollen väärin ymmärtänyt oli Ilkka Landen...
  15. Pollin kuolemasta ja F1-veneiden turvallisuudesta

    Vinzeco Polli mehehtyi abu dhabissa, koska hänen veneensä turvaohjaamo ei kestänyt Honkalan veneen iskuvoimaa, koska se isku tuli suoraan kylkeen, joka on turvaohjaamoiden heikoin kohta kuten suorat pinnat yleensäkin. Tilanne oli sellainen, että sitä ei kukaan osannut ennakoida etukäteen ja...
  16. Suomen F1-venekisa televisioidaan suorana!

    On Patu Leppälä tehnyt älyttömän hyvää työtä F1-kisansa suhteen. Televisiointi ja kaikki on hoidettu viimeistä piirtoa myöten täydellisesti. Jatkakaa samaan malliin!
  17. Kuvia Imatran kilpailuista

    Osoitteesta http://wwnet.fi/users/mauma/imvk/ löytyy paljon kuvia Imatran venekerhon järjestämästä Pikku Pariisista. 72:sta kuvasta luulisi löytyvän jokaiselle jotain kiinnostavaa. Kuvien oikeudet omistaa Imatran venekerho, niinkuin siitä sivun alalaidasta voi lukea. Kuvat otti Heimo Helsteen.
  18. Donald Campbell ja Bluebird löytyivät

    Donald Campbelin ruumis löydettin vihdoin Conis Water järven pohjasta 34 vuoden jälkeen. Campbell teki yhteensä kahdeksan veneiden ja autojen virallista nopeusmaailmanennätystä, kunnes hän kuoli yrittäessään rikkoa maagisen 300 mailia/h (482.7 km/h). Hänen hallussaan oli silloin myös sen...
  19. Tapio Korpaeuksen juttu VM:ssä!

    Jos ette ole vielä juttua lukenut, niin äkkiä jostakin uusimman Vauhdin Maailman ostoon. Jutussa kerrattiin kaikkien arvokisojen tapahtumat, joissa Suomalaiset menestyivät. Ainoa kansainvälinen mestaruuskilpailu joka unohtui jutusta taisi olla T400 PM-kilpailu Hirvensalmella, jonkahan voitti...
  20. T400 EM Italiassa vuonna 2000

    Tälläinen kirjoitukseni löytyi koneeni kovalevyn kätköistä. Se on kirjoitettu joskus vuoden 2000 lopussa: ------------------------ T400 Euroopanmestaruuskilpailut Italiassa: Kolmoisvoitto Ruotsiin vihreällä veralla! Ainoana Suomalaisena kisoihin lähtenyt Juho- Matti Manninen oli...
Ylös