Hakutulokset

  1. Keijo "Keke" Rosberg

    Onnea 74-vuotiaalle Kekelle! Pitäähän sitä onnitella kun vielä elossa on. Kaikki ei ole kuten ei Niki Lauda tai tuoreempana tapauksena Herr Laudan ikätoveri Patrick Tambay.
  2. F1-Uutisia 2022

    Murheellinen juttu tämäkin. Parhaimmillaan ainesta oli paremmaksi aina mestaruutta myöten ja siten esimerkiksi ei vain pari voittoa ainoastaan uralle kokonaisvaltaisesti tee oikeutta.
  3. Formula 1 - 2022 - 22 - Abu Dhabin GP

    Näinpä juuri. Kausi oli melko vaisu sellaisenaan maaefektin paluun kunniaksi ja jäi parhaimmillaan melko ristiriitainen tunnelma muutenkin. Ei toki onneksi viime vuoden farssia ollut tämä vuosi, mutta pelottavan lähelle mentiin koko lajin sääntövedoissa huonoimmillaan tänä vuonna etenkin mitä...
  4. Formula 1 - 2022 - 22 - Abu Dhabin GP

    Viimeistä viedään kyllä. Tuntuu kun eilen olisi alkanut kausi ja silti niin nopeasti on mennyt. Mikäli olisi huono kisa niin tuskin olisi mitenkään niin mauton kuin miten koko viime kauden lopetus oli kun se oli häpeällisin lajissa tietyin ehdoin sitten vuoden 1999 ja tallimääräyskieltoajan...
  5. Rallin tulevaisuus Suomen kanavilla!

    Kun nyt tuo vuoden 1991 läpikäynti nk. Jyskälää koskien viime viestien pohjalta on käynyt kuumana niin eri pätkien suhteen on ollut tiukkaa kyllä TV-ajan näkymistenkin suhteen. Mene ja tiedä, että oliko ylimääräistä ohjelma-aikaa paljonkaan. Itse lähetykset menivät täten kun tämä on otettu...
  6. F1-Televisioinnin oikeudet Suomessa

    Tänään tuleekin jo Höyryn vedosta Adelaidesta kuluneeksi 35 vuotta. Kolmotelevisiolla kun Höyry oli evakossa silloin. Ei vain ole ehtinyt kaikkea päivittää tai vanhoja virheitä korjata. Pahoittelut toki väärin kerrotusta tiedosta tai muistelusta toki myös vanhemmaltakin ajalta puhuen kun oli...
  7. Tällä päivämäärällä formuloissa tapahtui

    Australian Grand Prix 1987 ajettiin tänään tasan 35 vuotta sitten 15.11.1987. Itse kilpailun Adelaidessa voitti jälleen Gerhard Berger, Michele Alboreto oli kakkostilalla ja Thierry Boutsen oli sitten kolmas. Jonathan Palmer oli neljäs, Yannick Dalmas oli viides ja Roberto Moreno oli kuudes ja...
  8. Leijonakuninkaan Kiihdytys Mestaruuden Tähtiin= Nigel Mansellin Maailmanmestaruudesta 1992 30 Vuotta

    Tänä päivänä 30 vuotta sitten tuli Gerhard Bergerin uran kolmanneksi viimeiseksi jäänyt voitto. Vuoden 1992 viimeisen osakilpailun Berger voitti kun jälleen Montrealin toisintona Nigel Mansell, Ayrton Senna ja Riccardo Patrese joutuivat nopeampina kisassa sellaisenaan keskeyttämään. Mansell ja...
  9. Hiljattain hiljaisemmille maille siirtyneet

    Murheellisesti on todettava, että eräs Ferrarin merkkihenkilöitä, La Famiglian oikea käsi Il Commendatorelle eli Mauro Forghieri on poistunut keskuudestamme 87 vuoden iässä. Hänen ansiotaan oli monikin Ferrarin voittoautoista kuten myös eräistä muistakin keksinnöistä joista ei joskus tullut...
  10. Tällä päivämäärällä formuloissa tapahtui

    Japanin Grand Prix 1987 ajettiin tänään tasan 35 vuotta sitten 1.11.1987. Itse kilpailun Suzukassa voitti viimeinkin voittajaksi aiemminkin kaudella jossain kohtaa mietitty Gerhard Berger, Ayrton Senna oli viime hetken ohituksen myötä kakkostilalla ja Ruotsin Stefan Johansson oli yhtä viime...
  11. Formula 1 - 2022 - 20 - Meksikon GP

    Täsmäsi tämä sittenkin kuin pitikin.
  12. Formula 1 - 2022 - 20 - Meksikon GP

    Eikö kilpailu ala kellonsiirron huomioiden Klo 21? Kun tuossa aloituksessa on luku 22.
  13. Leijonakuninkaan Kiihdytys Mestaruuden Tähtiin= Nigel Mansellin Maailmanmestaruudesta 1992 30 Vuotta

    Tänä päivänä 30 vuotta sitten tuli Riccardo Patresen uran viimeiseksi jäänyt voitto. Siihen tietysti liittyi tietenkin kohu tallimääräyksestä minkä vuoksi sitten toiseksi sijoittunut Gerhard Berger tietysti Ron Dennisin ja Ayrton Sennan aloitteesta käytännössä kosti sanoistaan huolimatta...
  14. Formula 1:n tekniikka ja sen suunnittelu

    Ennen vanhaan kun mietti noita F1:n erilaisia bensamääriä näin jälkikäteen ja etenkin sen laatua niin aikanaan mietittiin vähän aikaa lajiin kenties palattavan alkoholipohjaisempiin polttoaineisiin. Ikävä kyllä näin ei tehty kun täyslyijyinen 102-oktaaninen nähtiin niin nk. Kultaiseksi...
  15. Formula 1 - 2022 - 19 - Yhdysvaltain GP

    Näin oli ja osin hirveän tylsä minkä päätti lähinnä turboihin siirtyminen, mutta sen vastineeksi tulikin sitten ennen pitkää Mersun ylivoima.
  16. Formula 1 - 2022 - 19 - Yhdysvaltain GP

    Tiesin kyllä, mutta kunhan vaan näytti siltä.
  17. Formula 1:n tekniikka ja sen suunnittelu

    Ei nyt sentään puolet kevyempiä. Mikäli olisi olleet niin ne olisi olleet lähempänä vuoden 1961 autoja kun niiden minimipaino näin esimerkiksi sääntöjen puitteissa oli 450 kiloa ja välillä hyvinkin raskaat bensakuormat päälle! 1980-luvulla minimipaino oli 540-585 kiloa vähän vuodesta riippuen...
  18. Moottoriratakeskustelu

    Näin teki Keke vuodelle 1982.
  19. Formula 1 - 2022 - 19 - Yhdysvaltain GP

    Hienoja ohituksia oli kyllä tässä kisassa ja vähän jännitystäkin riitti. Huvittavinta oli jälleen kotimaisen selostamon pihalla oleminen ja Niki Juuselan siirtyminen sitten Varjosaaren Jussin tai Mika Sohlbergin linjalle eli vähän kiroilemaan lähetyksessä. Tuon jutun sitten unohtaen oli...
  20. F1-Uutisia 2022

    Näinpä. Etenkin mikäli nuo rikkomukset osoitettaisiin säännöllisen selviksi ja hyvinkin törkeiksi niin näin pitäisi kyllä tehdä. Todennäköisemmin kuitenkin Verstappenin paapomisen nimissä (Sikäli kun samoin on hemmoteltu myös Hamiltoniakin.) niin yhtä todennäköisesti kärsijä olisi Red Bull...
Ylös