Hakutulokset

  1. Ferraro

    Ralliuutisia, vol 2

    Ei voi uskoa todeksi. :cry: Lepää rauhassa, Craig.
  2. Ferraro

    Ralliuutisia, vol 2

    Niin oli, mutta tarkoitinkin Bossen kohdalla nimenomaan vajaalla ohjelmalla sarjan aloittamista. Loeb joutui sivuun pakon edessä kesken kauden, Bosse aloitti laajalla muttei täyden kauden ohjelmalla, mutta sai lopulta ajaa kaikki kilpailut hyvien tulosten myötä. Loeb tosiaan edellinen mestari...
  3. Ferraro

    Ralliuutisia, vol 2

    Voisi Ogier vielä kuitenkin ajaa vaikka koko loppukauden, niin saataisiin neljä Toyotaa varmuudella viivalle joka kisaan, ja vielä olisi hyvät saumat yrittää tasata mestaruuksien määrä Loebin kanssa. Niin kokonaismäärässä kuin myös vajaalla kisaohjelmalla voitettujen mestaruuksien määrässä...
  4. Ferraro

    Meksikon MM-ralli 2023

    Pääsin työesteiden vuoksi vasta sunnuntaina ja eilen katsomaan rallin, mutta olin kuitenkin onnistunut pysymään tulospiilossa. Eipä ole kyllä suomalaiskuskin keskeytys v*tuttanut pitkään aikaan niin paljoa kuin Lapin poistuminen. Ehkä vain Grönholm Irlannissa 2007 menee ohi. Tuohon saakka...
  5. Ferraro

    Sekalaista ralliaiheista jutustelua

    Kiitos jälleen, nyt on jo varsin vaikuttavaa tekemistä! 👏
  6. Ferraro

    Sekalaista ralliaiheista jutustelua

    Ei voinut kai olla Suzukilla, koska silloin kyydissä istui koko kauden Tuominen. Honkasen kanssa Garde ajoi 2005-2007, joten joltakin noista kausista sen on oltava.
  7. Ferraro

    Sekalaista ralliaiheista jutustelua

    Olisi taas yksi tärkeähkö kysymys. Missä rallissa Gardemeister kehotti Jakke Honkasta soittamaan "vaikka hevon perseeseen"? Onko tästä klippiä jossain?
  8. Ferraro

    Ruotsin MM-ralli 2023

    WRC+:n kisakoosteessa oli Esapekan penkkavisiitti esitetty ilman mitään mainintaa renkaan kuoriutumisesta. Myös kuvat pätkän maalista jäivät näyttämättä, joten koko homma oli saatu näyttämään EP:n lipsahdukselta. Breenin ja Tänakin renkaista nähtiin lyhyet väläykset, mutta vähemmän yllättäen...
  9. Ferraro

    MM-rallikausi 2023

    Focuksella voitettiin valmistajien maailmanmestaruus 2006 ja 2007, joten kyllä se aika kilpailukykyinen auto oli. Loeb voitti siltikin 2006 yksityistiimin Citikalla vaikkei ajanut neljää viimeistä kilpailua, ja 2007 vei mestaruuden taas viimeisessä kilpailussa. Solbergin Subaru oli kyllä myös...
  10. Ferraro

    MM-rallikausi 2023

    Tätä mieltä siis minäkin olen, jos ehkä ilmaisinkin itseäni turhankin sarkastiseen sävyyn edellisessä viestissä. :D
  11. Ferraro

    MM-rallikausi 2023

    Tänak yksi parhaimmista kuskeista ikinä, mutta kuitenkaan Ogierin mestaruuksissa ei mitään vastusta. Eikä Loebilläkään mitään vastusta, vaikka vastassa oli eri kausilla mm. Bossea, Solbergia ja Ogieria. 2009 mestaruuskin ihan selvä peli, vaikka Seb siirtyi pisteissä Hirvosen ohi vasta Walesin...
  12. Ferraro

    FIA rakentaa rallia.

    Vihdoinkin! Muistan joskus MTV3 Maxin aikana esitetyn silloisesta PWRC:stä ja JWRC:stä omia koostelähetyksiään, sittemmin oheisluokkien olemassaoloa on ollut hankalampi koostelähetyksistä huomatakaan. Katselisin myös WRC3:sta pidempiä koosteita mielelläni, mutta tuskinpa sellaisia on tulossa...
  13. Ferraro

    MM-rallikausi 2023

    Eikö Serderidis ajanutkaan Montessa M-Sportille valmistajien pisteitä? WRC:n sivuilla näkyy vain Tänakin keräämät pisteet neljännestä sijasta (Evans kolmantena Toyotana jää pois laskuista) ja powerilta. Serderidis olisi maaliin ajaneena kuitenkin muutaman pisteen tiimille tuonut. Eikö...
  14. Ferraro

    Monte Carlo -ralli 2023

    Pitikin liputtaa WRC+:n puolesta. No, ehtihän koko vuoden tilauksesta tyytyväisenä nauttia puolitoista pätkää, nyt on C Morekin tilattu. :D
  15. Ferraro

    MM-rallikausi 2023

    Itselle aika no-brainer hinnan ja tarjonnan vuoksi, WRC+:lla mennään. Ehdin alkukauden viime vuonna olla jo ilman, mutta Jyväskylän jälkeen tuli taas ihan ongelmitta tuota käytettyä, sen vähän mitä nyt ehti katselemaan. Vanhemmat kisakoosteet sekä onboardit tuovat myös minulle selkeää lisäarvoa...
  16. Ferraro

    Sekalaista ralliaiheista jutustelua

    Ai että, kiitos! Tiesin että foorumiin voi luottaa.
  17. Ferraro

    Sekalaista ralliaiheista jutustelua

    Olisi yksi todella spesifinen ja melkoisen triviaali kysymys, johon yritän löytää vastausta, joten laitetaan vaikka tänne. On olemassa Grönholmin ja Rautiaisen keskustelu pätkällä, joka menee suunnilleen näin: Marcus tuskailee: "Ei! Mä en uskalla." Timppa tiuskaisee puolihuudolla takaisin: "No...
  18. Ferraro

    MM Safari-ralli 2021

    Pyyhkijä toimi mutta tuulilasi huurtui kun tuulilasin lämmitys ei toiminut kuskin puolella. Kommentti oli juuri tuo ja aivan varmasti suunnattu Hyundaille. Eiliseltä myös pari kommenttia: EK4:llä kysymykseen aikatappiosta: "Believe me, this is the least of worries". EK5:llä "For sure it's...
  19. Ferraro

    MM Safari-ralli 2021

    Muistaakseni Garde ajoi viidenneksi kaudella 2005 keskeytettyään toisen päivän viimeisellä EK:lla, oliskohan ollut Sardiniassa. Tuohon aikaan siitä sai vain sen viisi minuuttia aikasakkoa.
  20. Ferraro

    WRC+

    Pari rallia meni suhteellisen hyvin, mutta eipä onnistu tänään taas Chromecastin ja TV:n kautta katselu millään. Video ei lähde pyörimään vaikka näennäisesti jotain lataakin jos PC:ltä yrittää castata, ja kuten ylemmässä viestissä niin täälläkin puhelinsovelluksen päivityksen jälkeen tilaus ei...
Ylös