Kyllä siihen varmasti voi vaikuttaa jo ennen kautta luokitellut osat että mihin alustaan ja ralleihin haetaan optimia ja missä ralleissa sitten kärsitään toisten rallien kustannuksella.
Ainakin joskus aiempina vuosina mm. lukkojen rampit oli jotenkin rajattu että jo ennen kauden alkua...
Sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Taitaa koko fia olla kohta "myyty" saudeille ja yleensäkin lähi-itään.
Kyllä peijoonan himskatisti harmittaa tällainen ryökäleen puheiden rajoittaminen.
Kohta varmaan puheenjohtaja määrää mitä vauhtia kukainenkin saa ajaa ja mestaruus annetaan...
Kalle on toki paras mutta laskeutuu hieman sieltä ylivertaisesta muiden kuolevaisten kärkikuskien joukkoon tai ainakin lähelle sitä.
Muistan hyvin Kallen ruotsin powerin 2020 jolloin ajoi kyllä uskomatonta kyytiä. Silloin ajattelin että tämä poika dominoi rallia jatkossa kuten jokunen seb teki...
Onko täällä joku haukkunut Kallea hitaaksi tai huonoksi kuskiksi? Mielestäni on vain kerrottu että on "saman tasoinen kuin muutkin". Sinänsä aika kiistämättä totta, tällä kaudella on ajettu tasan kaksi kisaa eikä Kalle ollut kummassakaan podiumilla.
Jos Kalle olisi aivan ylivertainen niin...
Kallelle on laitettu jyväskylän setuppi kiinteäksi jo ennen kauden alkua niin osuu siellä sitten nappiin...
Täten veikkaankin että Kalle voittaa keskisuomen sorasirkuksen minuutin erolla!
Riittävän hyvin näkyvän SOS merkin huomiomatta jättäminen on toki kilpailukiellon paikka, arvioikoon sitten järjestäjä tai vaikka viranomaiset onko SOS merkki näkynyt riittävän hyvin eli siten että se ei ole voinut jäädä huomaamatta.
Kolikon toinen puoli on se että loukkaantunutta henkilöä ei...
Juuri näin ja tapausta tarkemmin tietämättä jäi kyllä tuosta kirjoituksesta sellainen oletus että kuljettaja olisi ollut todennäköisesti pelastettavissa kunhan aikaisemmat kilpailijat olisivat pysähtyneet auttamaan. Saattaahan olla että näinkin tilanne oli mutta voi olla myös niin että mikään...
J-M 30 vuotta (30!) sotaratsulla samaa vauhtia mm. Korhosen kanssa ek5:lla. En tiedä pitäiskö tässä ylistää J-M:n vauhtia vai moitiskella Korhosen vauhtia. Varmaan molempia samaan aikaan...
Fourmaux ei tuolla yrkällä kyllä maalia näe. Varmaan on pomolta saanut ohjeistuksen yrittää ajaa Toyotat kiinni nyt kun muut Hyundait ei pysty. Mukava kattoa kun joku vetää limitillä!
Kallen tarkoituskin lienee ajaa torjuntavoitto Montesta, tasaisella ajolla nousee tuosta vielä. Tänak Ja Foumaux on ihan iskuetäisyydellä ja näiden ohi kun kiilaa niin on jo sijalla 4.
Kolmen kärjestä kaikki ei aja ongelmitta maaliin, täten veikkaan Kallelle jo näin alkuvaiheessa rallia sijaa...
Osalle (ehkä n. 3 ensimmäisen lähtijän jälkeen) onkin näköjään soraralli ajettavana.
No, pitää vaan voittaa mestaruus että pääsee monteen puhtaalle ladulle sitten ensi vuonna.
- Rovanperä voittaa mestaruuden ja voittaa myös Jyväskylässä
- Rovanperä ajaa ylivoimaisesti eniten power -pisteitä kauden aikana
- Pajari ajaa hieman mollivoittoisen kauden, pääsääntöisesti häviten kaikille tallikavereilleen (poislukien Takan kohellukset)
- Takamoto ajaa taas kerran...
Taisi mainita vaihtoehtona jonkin toisen sarjankin, mitä tuo sitten ikinä tarkoittaakaan, jos oikein ymmärsin. Rally2 vai jotain ihan muuta, rallicrossia tai jotain lähi-idän rallisarjaa vai aavikkokisoja?
Onko teillä joku tallessa oleva linkki "vanhaan" kitiin kun vasta päivittyneessä akk:n sivuilta avautuvassa uuden kitin etusivussa ei enää ole tuota "julkinen sivusto" -linkkiä näkyvissä. Sitä käytin vielä viime vuonna mutta nyt on uuden näköinen sivusto.
Muoks. Löysinkin jo Googlella suoran...
Mistäs näkee nykyisin sarjoihin ilmoittautuneet ajantasaisesti? Kitiin pitää olla joku motorsport id kun ennen pääsi ilman kirjautumista selaamaan. Kilpailuihin ilmoittautuneet löytyy kalenterin kautta mutta sarjoihin ei.
Ajatuksena Lapissa tai Mikkelsenissä siis se että tiimissä pitäisi olla joku joka edes joskus väläyttelee vauhtia ja ajaa ehkä silloin tällöin podiumillekin. M-Sportin uskottavuus myös tuleville vuosille on vaakalaudalla jos nämä kaverit vaan ajelee aina muiden Rally1 autojen jatkona...
No nyt on M-Sportilla tulossa kova kattaus jos pitää paikkansa, Munster ja McErlean... Mikkelsen tuonne tarvittaisiin tai miksei E-P, tai sitten molemmat ajamaan vuorotellen?
Olen katsonut kauden kaikkien kisojen lähdöt ja ekan kierroksen Bottaksen incar -kamerasta. Pääsääntöisesti Vale on aina menettänyt sijoja poislukien edellä lähteneiden kolarit satunnaisesti. Välillä on ihan ottanut pattiin nähdä tilanteita joissa olisi pitänyt hyökätä ja olisi ollut hyvä paikka...