20 minuutin kooste Abu Dhabin kisasta, Kimin ensivoitto paluunsa jälkeen tapahtumarikkaassa kilpailussa, sisältää kuuluisan radioviestin. Itse katsoin kisan aikanaan suorana ja oli vaikea uskoa Räikkösen palaavan voittavana kuljettajana, niin vain hän sen teki.
Huhuja on ollut f1-kisojen vuorottelusta Euroopan ratojen kohdalla ja yksi ajatus on ollut, että Zandvoort ja Spa vuorottelisivat ja tätä ei Zandvoort halunnut.
Matias Köykkä on mysteeri, sillä hänestä ei ole mitään tilastoja Yhdysvaltain kilpailuista, eikä muustakaan kilpa-autourasta kartingmestaruutensa lisäksi.
Minä tiesin. ;)
Jaques Villeneuve vanhempi ajoi pääasiassa Amerikan radoilla uransa aikana, mutta yritti kolmesti mukaan F1-kilpailuun. Kanadan ja Las Vegasin gp;hen 1981 sekä vuoden 1983 Kanadan kilpailuun. Hän karsiutui niistä jokaisessa, joten hänelle ei ole tilastoihin merkitty yhtään...
Mclaren 2000-luvun lopulla ja viime vuosikymmenen Mercedes rakennettiin Hamiltonin ympärille, koko talli teki kaikkena Lewiksen eteen ja tämän saivat kokea Alonso, Kovalainen ja Bottas. Ainoat, jotka antoivat Lewikselle käkättimeen olivat Button ja Rosberg.
Gilles Villeneuve oli aikansa suositumpia kuljettajia rohkeutensa ja periksiantamattomuutensa vuoksi. Enzo Ferrari kunnioitti häntä suuresti.
Tribuuttivideo.
Moni vanhempi fani muistaa Giles vs Rene Dijonissa 1979.
Enzo Ferrari antoi Formula Villeneuve-dokkarissa haastattelun Gillestä.
Pajarin tapa taitaa olla vaihtaa kartturia muutaman vuoden välein, tämän tulkinnan sai IG-viestiä lukemalla. Varjopuolena tässä, on että pitkäaikaista työsuhdetta ei pääse syntymään. Moni legenda on ajanut vuosia saman kartturin kanssa.
2021 finaalin ensimmäisen 20 kierroksen aikana Checo kävi kärkikamppailua Hamiltonin kanssa, mikä auttoi Maxia eron kuromisessa.
Tämä näkyy myös kisakoosteessa.
Kysymykset ovat tupa-uunoja varten, tee oikeasti vaikeita kysymyksiä.
KTM:llä 3 milj. € velat ja Motogp-luokan pyörän kehitys pysäytetty. Nähdäänkö oranssia pyöriä ollenkaan radalla kauden avauksessa?
https://www.motorsport.com/motogp/news/ktm-to-pause-motogp-bike-development-amid-huge-financial-crisis/10678780/
Tänään on kulunut 20 vuotta Lewis Hamiltonin ensimmäisestä F1-testistä. Hän testasi Silverstonen radalla Mclaren Mp4-19 autoa 1.12.2004. Hän sai testin palkintona, kun hänet valittiin Autosportin palkintogaalassa vuoden nuoreksi kuljettajaksi.