Ensi viikolla sitten Abu Dhabin osakilpailu Yas Marinan radalla, jota onneksi rempattiin kuuluisaan vuoden 2021 finaalia varten poistamalla radasta pari shikaania. Vudesta 2009 kalenterissa ollut baana on toiminut kauden päätöskisana siitä lähtien poislukien vuodet 2011-13. Mercedeksen Lewis...
Kaudella 2018 Alfa Romeo oli sponsorinimenä, virallinen nimi siis Alfa Romeo Sauber F1 Team. Charles Leclerc ajoi pisteille ko. vuoden päätöskisassa Abu Dhabissa ollen seitsemäs.
F1-kuskit, kuten muutkin urheilijat ovat toisenlaisia siviilit päällä. Esimerkkinä mainitsen suomen menestyneimmän miesalppihiihtäjän Kalle Palanderin.
Bottas voi Merville purkaa harmitustaan haastattelukarsinassa. Lopulta sillä ei ole väliä, kun ura kuitenkin loppuu ja Australian hiekkarannat odottavat. Talvella odotellaan Toton soittoa tai e-mailia varakuskipestistä.
Bortoleto käänsi liian myöhään varikolta pois, VSC-valot jo vilkkuivat pääsuoralle tultaessa, joten tuolloin olisi pitänyt pysyä radalla. Viron kansallishymni tutuin sävelin soi podiumilla.
Jännä loppu saadaan tälle kaudelle.
#26 Mercedes otti kilpailun voiton ja neljästä luokkamestaruudesta Audi voitti kaksi. AF Corse-tallin Alessandro Pier Guidi ja Alessio Rovera voittivat Endurance Cupin.
Pin ajoi lauantain F1 Academy-lähdön voittoon ja Pulling varmisti mestaruutensa ajamalla toiseksi. Palkinnoksi mestaruudesta brittikuski saa mestaruuspytyn lisäksi täyden kauden ajopaikan britanninan GB3-formulasarjaan.
Sunnuntain kilpailu peruttiin radan korjaustöiden vuoksi.