Sitähän se teettää yhden kärjen taktiikalla. Ei Ferrarikaan voittanut merkkimestaruutta, kun auto tehtiin Alonsolle mieleiseksi. Ei sillä takatuuppari-skooda-tyylissä pysty kukaan muukaan ajamaan. Totesi tuo itsekin jossakin yhteydessä että oma ajotyyli on muuttunut. noista ajoista aika paljon...
Yhtään ei puhuta siitä miten Senna oli henkisesti ihan loppu ennen kuolonkolariaan. Katsokaa se dokkari ja kertokaa sen jälkeen juttuja millainen mitään pelkäämätön huimapää se oli. Sama Laudan kohdalla. Kyllä nuo ihan samalla tavalla skagas kuin nykyiset, monen mielestä ihan neitimäiset itkijät.
Minä en nyt ymmärrä kun toivottiin osan porukan puolesta sadetta ja kun se nyt tuli, niin olikin huono juttu. Tosin sama väki sitten postailee, miten jotkut kuskit olisivat halunneet ajaa, mutta eivät tajua sitä, että nämä samat halukkaat oli pääsääntöisesti pisteiden ulkopuolella nyt.
Ei...
Näinpä. Tuskin kukaan kuski sanoo tulevasta työnantajastaan, että voi helvate, kun joutuu tuollaiseen kusiputkaan töihin ajamaan. Kaipa yrittää nähdä asiat sen posin kautta useinmiten, tai ainakin sanoa niin.
Kuka on raivoissaan täällä? Ja miksi?
Menee energia vähän turhaan, jos kaikkeen, mihin ei voi itse vaikuttaa, aiheuttaa raivoa.
Kokeillaan viikon päästä uudestaan, olisko kisa.