Hakutulokset

  1. Monzaan!

    Tarkoitukseni on toteuttaa tänä syksynä elinikäinen haaveeni ja lähteä katsomaan formuloita paikan päälle. Nyt kun Kimi ajaa Ferrarilla, niin Monzan valinta määränpääksi tuntui hyvin luontevalta. Ajattelin käydä ensin Roomassa ihmettelemässä ikivanhaa kaupunkia ja lähteä sitten junalla Milanoon...
  2. Kimi Räikkösestä Ferrarin kakkoskuski

    Tähän toikkiin voi kerätä tapahtumia, jotka osoittavat, että Kimistä on tehty kakkoskuski. Ensimmäinen nähtiin jo eilen, kun Räikkösen auton elektroniikka petti. Itse en muista, että Schumacherille olisi kautta 1996 lukuun ottamatta tapahtunut tämänkaltaista tekniikkamurhetta. Sen sijaan...
  3. Kimin voittomahdollisuudet 2006

    Kimin mestaruustoiveille voidaan mielestäni sanoa jo pikku hiljaa näkemiin. Onkin mielenkiintoista, pystyykö Kimi voittamaan tänä vuonna ollenkaan. Heikki Kullan mukaan McLarenilta ei ole tulossa tänä vuonna mitään B-mallia, joten voittovauhti on puristettava tästä nykyisestä autosta...
  4. Formulasälään erikoistunut verkkokauppa.

    Tietääkö kukaan hyviä nettikauppoja, jotka myy etenkin F1 pienoismalleja? Olisi kovasti hakusessa Häkkisen vuoden 1998 McLarenin pienoismalli. Kiitoksia vastauksista jo etukäteen.
  5. Ferrarin ylivoima

    Mosley aikoo tasoittaa tilanteen väkisin keksimällä uusia sääntöjä. Ihan käsittämätöntä. Ferrari on käyttänyt satoja miljoonia autojensa kehittelyyn ja nyt panostus uhkaa valua hukkaan. Ei ole Ferrarin vika, että he tekevät työnsä paremmin kuin muut. Ei ole Ferrarin vika, että Mercedeksen...
Ylös