Hakutulokset

  1. Kimin ja Heikin kannatusmatkat vuonna 2012

    Minkäslaisia kisareissusuunnitelmia forumisteilla on kaudelle 2012? Itse pistin eilen hulinaksi ja hankin lentoliput ja majoituksen Melbourneen. Pääsyliput on vielä hankkimatta, pitää vielä hieman miettiä mihin katsomoon menisi ja mitä kautta liput hankkisi. Jones-katsomo on kuitenkin ykkösenä...
  2. SM-ratakauden päätös Ahvenistolla

    Oli kerrankin paljon nähtävää. Kisat olivat poikkeuksellisesti pe-la, joten lauantaina oli paljon nähtävää ja viitsi maksaa jopa 15 euroa lipusta. Ensimmäisessä Super 2000 -lähdössä Pasi Lähteenmäki ajoi ekan mutkan sisäkaiteeseen ja ajautui siitä suoraan ulkopuolen rengaskasaan. Formula Ford...
  3. Japanin GP:n harjoitukset

    Edes ensimmäinen tunti ei ole takana, ja Kimin kone on jo hajonnut. :alppu:
  4. Super 2000 Race Ahvenisto 3.-4.9.

    Mistä näkisi viikonlopun aikataulun? En löydä mistään...
  5. Jalkapallon naisten EM-kisat

    Katseliko kukaan kun Suomi teki jälleen "suomet" ja hävisi viime tipassa Englannille 3-2 noustuaan ensin 2-0-tilanteesta 2-2:een. Olipahan taas melko turhauttavaa katsoa tuota peliä. Parempi tuuri ensi kerralla.
  6. GPS-paikannus matkapuhelimessa

    Onko kukaan hankkinut GPS-paikannussoftaa Series60-kännykkään? Itsehän hankin Navicoren karttasoftan ja Bluetooth-GPS-paikantimen ja hienosti toimii. Koko Skandinaviasta on käytettävissä puhelinluettelotasoinen kartta, reitti löytyy mihin tahansa osoitteeseen ja ajo-ohjeet tulevat täsmällisesti...
  7. IndyCar Series 2005

    Kausi alkoi tänään Miamin Toyota Indy 300 -ovaalikisalla. Voiton otti Dan Wheldon ennen todella tiukkaa kolmikkoa Sam Hornish Jr., Tony Kanaan ja Vitor Meira. Maaliin asti pääsi vain 10 autoa. Seitsemän autoa jäi kierroksen 158 joukkokolariin, joka muodostui kolmesta eri kontaktista lähes...
  8. Vuoden 2004 virallinen kausikooste-DVD

    Tuli hankittua tuo DVD:nä. Vähän parempi kuin viimevuotinen, ainakin selvästi pidempi. Sisältää paljon kuvamateriaalia, jota ei kisalähetysten yhteydessä tullut nähtyä. Eikä se kausi nyt niin huono ollut kuin mitä tulokset antoivat ymmärtää. Hyviä ja tapahtumarikkaita kisoja oli paljon, mm...
  9. Kannettavien WLAN-kortit ja Wivanet

    Ajattelin hankkia jonkun edullisen WLAN-kortin kannettavaan ja kokeilla Vantaan Energian langatonta Wivanet-liittymää. Sen saa tässä kuussa auki ilman avausmaksua ja kuukausimaksutkin melkein puoleen hintaan vuodeksi. Mikä olisi hyvä ja edullinen merkki? Verkkokaupassa näyttäisi olevan kortteja...
  10. Force feedback -asetukset

    Nyt kun olen huomannut, ettei ajamisesta tule enää oikein mitään, niin olen alkanut etsiä syytä jostain muusta kuin itsestäni. ;) Hankin keväällä force-ratin (MS SideWinder FF), enkä ole oikein vieläkään oppinut ajamaan sillä. Ehkä se on tottumiskysymys. GPL:n force-asetukset ovat kaiketi...
  11. Kotimaisen kauden päätös Ahvenistolla

    Tulipa käytyä tänään seuraamassa suurin osa lähdöistä. Sää oli syyskuiseksi varsin hyvä, mutta ihmisiä paikalla suhteellisen vähän. Parasta viihdettä tarjosivat Super 2000 -luokan autot, ja varauksin F3 ja Legendsit, joista tosin Jari Nurmisen ylivoima on viedä mielenkiinnon. Honda Challenge oli...
  12. RR, Assen

    Ehti tässä Juhannuksen melskeessä sentään seurata Assenin kisat. Mika Kallio teki aikamoisen tempun nousemalla 20. ruudusta startissa suoraan viidenneksi, ja parin seuraavan kierroksen aikana mies oli noussut jo kolmanneksi. Valitettavasti kone ei kestänyt loppuun asti, vaan hajosi lopullisesti...
  13. Windows 98 ja XP samaan koneeseen

    Erinäisten yhteensattumien summana olisi tarvetta käyttää sekä Windows 98:a (pelaamiseen) että XP:tä (kaikkeen hyödyttömään) samassa koneessa eri kovalevyiltä. Koneessa on nykyään Windows 98, ja ajattelin laittaa siihen rinnalle toisen levyn johon tulisi siis XP. Miten pitäisi toimia jotta...
  14. Eri sarjojen näkyminen TV:ssä

    -edit-
  15. Salzburgring 7.4.2004

    En osallistu, koska on vähän muuta puuhaa. Ja olisin muutenkin liian hidas. :cool:
  16. Satelliitti-harrastajia foorumilla?

    Täällä ei taida kovin montaa sat-harrastajaa olla, mutta muistelen ainakin Tosen, holviuksen, amiraalin ja disecin omistavan oman lautasen. Mitä kanavia katselette ja mistä satelliiteista? Ilmais- vai maksukanavia? Itse joudun tyytymään kahteen satelliittiin, unelmana olisi joskus moottori ja...
  17. Onko yleinen lätkäkeskustelu kriisissä?

    Eikö tälle olekaan sosiaalista tilausta? :doubtful:
  18. Aiotko tilata MTV3:n F1+-paketin?

    Eli kysellään nyt tätä, että maikkarillakin voivat vähän arvioida tulevaa menekkiä. Ja mielellään vastaus vain niiltä, joilla on ylipäänsä mahdollisuus (ovat lähetysalueella) halutessaan vastaanottaa pakettia. (Digiboksin voi kuka tahansa hankkia, se ei siis ole tässä este.)
  19. Shawn Antoski 2003-2004

    Täällä seuraan tämän loistavan pelimiehen otteita kuluvalla kaudella.
  20. Olen uusi asiakirjoittaja

    Onko muita? doubtful PS. HIFK on paras, siitä ei edes keskustella.
Ylös