#25 Jean-Eric Vergne 2014

  • Viestiketjun aloittaja CCMK
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Tämä ranskalainen on mies josta Toni Vilanderkin on myöntänyt tietävänsä hänestä yhtään mitään. Vergne on kuitenkin eräänlainen Ranskan uuden sukupolven keskikastin tasainen kuljettaja jolla kuitenkin on aina ollut tasainen suorittaminen ja yleinen tarvittava taktinen nopeus aina valttia. Myös sadekelissä mies on ajoittain erittäin vahva kuljettaja. Jopa ehkä parempi kuin kuivalla kelillä.

Viime kausi oli tietyllä tapaa uran huonoin ja kaudella 2012 hän joutui myös suurennuslasin alle vain siksi, että hänen vierellään oli Daniel Ricciardo jolla kyllä vielä tuolloin oli ihan liikaa muitakin ongelmia mitkä laskivat suorituskykyä.

Vergneellä oli tällä kaudella hieman ongelmallinen aloitus. Hän menestyi melko hyvin Melbournen kilpailussa, mutta oli osua kisan aikana molempiin suomalaisiin. Valtteri Bottaksen Vergne ohitti eräässä vaiheessa kilpailua varsin näyttävästi kun Valtteri ei osannut odottaa häneltä sellaista peliliikettä. Tuolloin tilanne päättyi ranskalaisen valitettavaan nurmikolle ajeluun. Kimi Räikkösen kanssa Vergne kävi hyvääkin kaksinkamppailua radan takaosuudella, mutta siinäkin näkyi Vergneen ja Räikkösen erot jarrutustavoissa.

Räikkönen piti sisälinjan ja jarrutti hallitusti, mutta Vergne vuorostaan yritti Jean Alesin tapaista äärimmäisen myöhäistä jarrutusta ja kääntämistä radan ulkoreunaa hyödyntäen. Mikäli Vergne ei olisi taitava rattimies niin siinä olisi tullut kauden ensimmäinen suuronnettomuus radan ahtaimmassa kohtaa missä Vergne yritti Räikkösen ohitusta.

Seuraavassa kisassa Vergne oli parempi kuin Kvjat melkein koko viikonlopun ajan, mutta tuomariston rangaistus oli taas sitä kuuluisaa päänpyöritystä aiheuttavaa ja muutenkin kisa ei Vergneeltä ollut yhtä energistä kuin tähän asti kautta oli ollut. Sepangissa ja Bahrainissa tulivat myös keskeytykset eteen. Toisen näistä aiheutti joko Romain Grosjean tai Pastor Maldonado, mutta kiitos huonon tv-ohjauksen syyllinen taitaa jäädä mysteeriksi.

Vergnen alkukauden ongelmina näiden lisäksi oli liiallinen rengaskulutus, huonot lähdöt ja satunnainen omakin mokailu kovissa paikoissa. Tosin omat mokailut verrattuna kolarien uhriksi joutumiseen nähden ovat olleet vähäisempiä. Barcelonassa Vergne jälleen myös keskeytti. Alkukauden vaikeuksiin ongelmana on voinut olla myös nykyinen painojärjestelmä.

Monacossakin Vergne keskeytti mikä ei ole ollut hyvää mainosta hänelle eteenkään alkukaudesta. Montrealin jälkeen Vergne on kuitenkin säännöllisesti parantanut otteitaan kilpailu kilpailulta ja itse asiassa hän on parhaimmillaan ollut tämän kauden kilpailuissa eräänlainen keskikastin kuningas ja ollut nopein heti niistä kuljettajista jotka eivät käytä Mercedeksen konetta tai ole ns. Huipputalleiksi nimettyjen tallien kuljettajia. Kvjatilla vuorostaan nopeutta kyllä riittää, mutta niin myös ongelmia.

Vergnen pitää kuitenkin nuoresta iästään huolimatta jatkaa hyviä otteita silti pitääkseen ensi kauden tallipaikkansa tai voidakseen päästä parempiin talleihin. Muuten edessä on samanlainen virka kuin Sebastien Buemilla tai Jaime Alguersuarilla. Kesäkauden jälkeen onkin mielenkiintoista nähdä, että miten Vergne pystyy vastaamaan annettuihin haasteisiin. Mikäli loppukausi menee hyvin niin Vergne voisi kyllä aivan hyvin jäädä vielä yhdeksi kaudeksi jotta nähtäisiin aivan todellinen suorituskyky Kvjatiin. Muussa tapauksessa tai alkukauden toistuessa edes vähänkin niin kenkää taitaisi tulla vaikka ei Vergne missään tapauksessa huonoin kuski ole Toro Rossolla ollut ja suorituskyvyssä ei ole ollut niin pahaa heittoa kuin mitä Alguersuarilla tai Buemilla oli.

Vergnellä on sekin ongelma tuloillaan, että ilman mitään todella suuria sponsorivaroja hänen olisi hyvin vaikeaa jatkaa uraansa lajissa mikäli Red Bull jostain syystä ei näkisi häntä hyväksi kuljettajaksi jatkamaan Toro Rossolla tai nousemaan Red Bullille asti. Red Bullin nousu olisi lähinnä mahdollinen vain siinä tapauksessa, että Vettel lähtisi jostakin lievästi sanottuna erikoisesta syystä pois tallista.

Toisaalta Vergnellä on ollut myös sekin etu puolellaan muidenkin Toro Rosson kuljettajien kanssa, että heidän ei tarvinnut ajaa kausilla 2009-2011 tallissa silloin kuin sillä oli vaikeuksia tai aivan tallin alkutaipaleella.

Toisaalta kun Vergnen lyhyttä ja mahdollisesti myös lyhyeksi jäävää uraa miettii niin aloituskaudella Toro Rosson auto oli kyllä yksi sen historian huonoimmista. Huonoimmillaan lähinnä Marussia, Caterham ja HRT pysyivät sen takana. Parhaimpina päivinä auto toki olikin sitten parempi. Ja ainakin Vergnellä ja Bruno Sennalla oli montakin hyvää kaksinkamppailua keskikastissa sen kauden aikana.:cool:

Toisaalta Vergnen ongelmien syitä ei hirveästi ole kyllä paljon julkisuudessa puhuttu. Kauden 2013 jälkipuoliskon ongelmat Ranskan median mukaan johtuivat lähinnä siitä, että Daniel Ricciardosta tehtiin Red Bullin kuljettaja hänen sijaansa. Toki kyllä siinä oli omat pointtinsa vaikka riski siinä olikin. Ilman Mark Webberin lopettamista ei Ricciardokaan olisi päässyt talliin täksi kaudeksi. Vergneestä puhuttaessa kausi 2012 meni aluksi ensimmäisen puoliskon osalta jopa paremmin kuin Ricciardolla. Ajoittain jopa selvästikin.

Myöhemmälläkin puoliskolla Vergnellä oli vielä jonkinlaista hallintaa. Sitten kaudella 2013 tapahtui jotakin todella huonoa heti aivan alkukauden jälkeen. Kauden puolivälin jälkeen Vergne sitten käytännössä hävisi Ricciardolle lähes joka osa-alueella (ei tosin aivan niin murskaavasti kuin mitä ns. Tietäväisessä mediassa on kirjoitettu ja sateella Vergnellä oli silti edelleen se tietty etulyöntiasema Ricciardoon nähden.) ja siten nykyinen asema on ollut mitä on ollut. Paitsi tietenkin nyt Montrealista eteenpäin. Vergnen ehkä suurin ongelma kaiken kaikkiaan on kaikkien tai ainakin lähes kaikkien nykypäivän keskikastin kuljettajien ongelma verrattuna vanhoihin aikoihin.

Nykypäivän huipputallit eivät ilman järkyttävän isoa rahasäkkä tai mitään muuta todellista lahjakkuutta tai jotain poikkeuksellista kyvynosoitusta huomioimatta halua sellaista kuljettajaa joka heidän mielestään on loistava sattumanvaraisesta korkeintaan ajoittain toistuviin huippuajoihin, suurilta osin enemmänkin keskijoukon tai jäännöspisteistä ajavaa ja sitten heidän mielestään jopa parikin todella surkeaa ajoa kauteen saattaa riittää todistamaan heille, että tätä kuljettajaa ei oteta tähän talliin. Kertoo jotain joko todella ns. Kovan luokan ammattilaisuudesta tai sitten nykypäivän tyypilliseen tyyliin kiiltokuvien ja rahan perässä juoksusta.

Viime vuodesta johtuen Vergnestä on jäänyt melko lailla sellainen kuva, että Vergne oli vaihtelevasti mitä tahansa keskikastissa. Välillä keskikastin alemmalla puolella ja välillä sen paremmalla puolella. Satunnaisesti, mutta valitettavasti jopa aloituskautta vähemmän oltiin niillä paremmilla sijoilla tai huippusijoilla mitä olisi ns. Vaadittu näytöksi huipputalleihin. Ja aivan kauden lopussa oltiin jopa omien melko hyväksi todettujenkin kykyjen suhteen aivan pohjassa.

Vergneen osalta asiat voisivat olla parhaimmassa tapauksessa paljonkin paremmin. Vaikka katsoisi minkälaisella värilasilla tahansa niin ei Vergneestä kuitenkaan tule muuta kuin todellisella ihmeellä jotain todella hyvää. Lähinnä tarkoitan sellaista ihmetarinaa kuten Jenson Buttonin tarinaa joskin Buttonilla on aina ollut todella hyvät ajajanlahjat vaikkakin eri aikoina se on ilmennyt eri tavalla ja Button on kärsinyt samasta arvostuksen puutteesta ennen mestaruuttaan kuin mitä Damon Hill 1990-luvulla. Ja ajoittain molemmat kärsivät siitä myös mestaruuden jälkeenkin.

Buttonin ongelma Vergneen verrattuna on kuitenkin hieman erilainen ja se on suhteellisen erikoistakin etenkin huipputallien osalta suhtautua siihen. Buttonin ongelma on lähinnä sopeutuminen itsellensä sopimattomaan autoon ja aikaisemmin kärsiminen myös rengasongelmista enemmän tai vähemmän. Kaudella 2012 kärsi eniten huipputallien kuljettajista juurikin niistä. Vergne kärsi rengasongelmista muuten myös toiseksi eniten koko porukasta. 7 tai 8 kisaa siinä missä Bruno Senna kärsi aina Unkariin asti rengasongelmista.

Buttonin käänteinen ongelma on jokseenkin siinä, että hän on toki huippukuljettaja. Hän vain ei kerää tarpeeksi tai ole kerännyt sinällään tarpeeksi todellisia huippusuorituksia muutoin kun silloin milloin media on sen hyväksi halunnut nähdä. Buttonin erona on kuitenkin Vergnen tapaukseen verrattuna on se, että Button on viimeisten muutaman vuoden ajan ollut aina ajamassa hyvistä sijoista ja ainakin melko hyvä ollut muutenkin kaikkiaan.

Tosin sitten suurin ongelma on sopimattoman auton aiheuttama mielialatila Buttonilla jolloin ajosuoritukset ovat huonoimmillaan keskikastiluokkaa. Silti huonoimmillaankin Button kuitenkin ajaa siellä. Vergne taas aivan huonoimmillaan viime kauden lopussa ei ajanut sielläkään.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Vergnen ongelma on ollut monien muiden entisten Toro Rosson kuljettajien tavalla se, että Red Bull pitää ikiomaa nuorten kuljettajien ohjelmaa jotka aina nostavat ja heittävät kuljettajia ulos melko sopivaa tahtia. Tosin nykyään Toro Rosso on tavallaan hakenut selvää kiinnitystä talliin ja ainakin antanut kuljettajilleen aikaa noin 1-2 kautta ja Vergne on nyt ajamassa kolmatta kautta ja ehkä myös neljättä.

Vergne alkaa olla pian rajoilla pysymisensä suhteen, mutta toisaalta Carlos Sainz nuorempi ja Antonio Felix da Costa saattavat jäädä vielä yhdeksi kaudeksi odottamaan paikkaa mikäli Vergne vain parantaa otteitaan todella riittävästi.

Toisaalta niin paljon kuin nykypäivän nuorten kuljettajien ohjelmia voisi syyttää keskikastin kuljettajien urakehityksen vaarantamisesta niin ei nuorten kuljettajienkaan ohjelmasta silti välttämättä ole hyötyä muutenkin kuin aivan muutamille todellisille lahjakkuuksille autourheilun kuninkuusluokkaa ja nykypäivän maailmaa ajatellen. Ja aivan täysin tuntematon ilmiö eivät nämä myöskään ole.

Ehkä harmittavin tämän kauden kisoista ja Vergnen tason nostattanut kilpailu oli ennen Montrealia Monacon kilpailu. Siellä Vergne oli parhaimmillaan kuuden parhaan joukossa, mutta joutui keskeyttämään teknisen vian vuoksi. Epäluotettavuus on myös ollut hänen urallaan ongelma hänen ajamiensa autojen suhteen. Ja nykypäivänä kun teknisiä vikoja pitäisi tapahtua yleensäkin harvemmin niin kyllä sellaiset viat ei voi olla näkymättä ajamisessa. Tosin sitten pitäisi normaalisti vain yrittää keskittyä vain muuhun ajamiseen.

Vergnen osalta Toro Rosson ja Red Bullin välillä muita tallipaikkoja ei juuri ole. Williamsilla aiotaan todennäköisesti pitää Massa ja Bottas ja mikäli jostain syystä Massa lentäisi tallista ulos niin toinen Felipe eli Nasr tulisi todennäköisesti ajamaan. Force India taas todennäköisesti pitää Nico Hülkenbergin ja Sergio Perezin kun Meksikosta rahaa virtaa ja Lotuksen osalta taas rahaa vaadittaisiin sielläkin joten ei näytä kovinkaan hyvältä hänen tilanteensa ulosheiton kannalta. Muut tallit ovat joko liian huonoja tai täynnä. Uudetkin tallit ovat vielä kysymysmerkkejä ja niissäkin saatettaisiin arvostaa rahamiehiä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Vergnen ura on ohi ykkösissä. Eka turpaan Danilta ja nyt tulokas Kvyatilta. Eiköhän Carlos Sainz jr siellä ajele ens kaudella Kvyatin kanssa. Mutta paikkoja varmaan löytyisi LMP1 puolelta missä myös Buemi vaikuttaa.
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9179
Se, että Ricciardo on pärjännyt Vettelin kanssa hyvin voi toisaalta olla hyvä asia Vergnen kannalta, sillä ei hän mitenkään selvästi aussia hitaampi ollut. Toki Red Bullin/Toro Rosson hylkäämillä kuskeilla on ollut vaikeuksia yleisesti löytää työpaikkaa sen jälkeen ykkösistä. Liuzzi pääsi testikuskipestin kautta takaisin hommiin ja Klien ajoi testiä Hondalla + pari kisaa HRT:llä.
 

ProjectMaster

Well-known member
Liittynyt
17.12.2013
Viestit
1649
Se, että Ricciardo on pärjännyt Vettelin kanssa hyvin voi toisaalta olla hyvä asia Vergnen kannalta, sillä ei hän mitenkään selvästi aussia hitaampi ollut. Toki Red Bullin/Toro Rosson hylkäämillä kuskeilla on ollut vaikeuksia yleisesti löytää työpaikkaa sen jälkeen ykkösistä. Liuzzi pääsi testikuskipestin kautta takaisin hommiin ja Klien ajoi testiä Hondalla + pari kisaa HRT:llä.
Jep. Speed, Bourdais, Buemi, Alguersuari, Doornbos ovatkin jääneet sitten rannalle, kun Red Bullin tuki loppui. Jostain syystä jopa pikkutalleihin on hankala päästä, mikäli Red Bullin organisaatiosta on kenkää tullut.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Olin juuri tulossa sanomaan samaa, mutta toisaalta aiemmin poistettujen viestieni joukossa oli jo asiaa kerrakseen enkä aio aloittaa uudelleen samasta asiasta.
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Olin juuri tulossa sanomaan samaa, mutta toisaalta aiemmin poistettujen viestieni joukossa oli jo asiaa kerrakseen enkä aio aloittaa uudelleen samasta asiasta.
Ei niitä ole poistettu vaan yhdistetty yhdeksi viestiksi yleisen selkeyden nimissä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Hmm, joo katsoin tuota uudelleen ja näin samat joskin totta kai muokattuna.

Pahoittelut.:(

Vergne muuten syystä tai toisesta vaikuttaa eräältä Alpun vuoden tapaiselta kuljettajalta. Tosin erona tähän oli se, että tämä toinen kuljettaja oikeastaan oli ajoittain huomattavankin yli-innokas ja ennen kaikkea osasi aina käyttää mahdolliset huipputilaisuutensa aina tarvittaessa toisin kuin Vergne.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13715
Vergne muuten syystä tai toisesta vaikuttaa eräältä Alpun vuoden tapaiselta kuljettajalta. Tosin erona tähän oli se, että tämä toinen kuljettaja oikeastaan oli ajoittain huomattavankin yli-innokas ja ennen kaikkea osasi aina käyttää mahdolliset huipputilaisuutensa aina tarvittaessa toisin kuin Vergne.
Jos syntymävuosi, niin... Karl Kling?
 

17688771

Well-known member
Liittynyt
13.3.2013
Viestit
233
Mitä kun itsestäni tuntui ainakin viime kaudella vielä siltä että Vergne olisi pitänyt Red Bullille nostaa, ei Ricciardo. Vergnehän ajeli paremmin Rossolla, mitä Ricciardo. Toivottavasti kaveri saa vielä näytönpaikan kunnon tallissa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Itsestäni olisi tuntunut siltä vielä edellisen kauden alussa, mutta jo kauden jälkipuoliskolla tason huonontuessa koko ajan ei kyllä olisi ollut mitään asiaa. Tai sitten olisi ollut melkoinen shokkiratkaisu. Tosin mene ja tiedä, että mitä olisi käynyt. Sateella Vergne olisi varmaan ollut kova tekijä sinällään, mutta toisaalta teknisiä ongelmia tai niistä kärsimisiä ei monikaan ainakaan tässä mittakaavassa varmaankaan Red Bullille olisi osannut ennustaa. Kaikkein paras vaihtoehto olisi jossain määrin ollut kyllä vielä Mark Webberin osalta se viimeinen yritys, mutta näin kävi ja kun Red Bullille ei muutenkaan näytä se mestaruus olevan tällä kaudella tulossa niin...:dunno:.
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9179
Vergne on tosiaankin hyvä sadekelin kuski, mutta hänen kannaltaan sadekisoja on ollut hiukan liian harvoin. Jos F1-ura päättyy tähän kauteen, niin hän voi jäädäkin historiaan kuskiksi, joka säväytti lähes yksinomaan vain sateisissa kisoissa. Nykykuskeista Adrian Sutilia voi pitää hieman samanlaisena tapauksena. Omalta seuraamisajoiltani voisin samaan kategoriaan lisätä myös Jos Verstappenin ja kenties jopa JJ Lehdon. Muita mieleen?
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Vergne on tosiaankin hyvä sadekelin kuski, mutta hänen kannaltaan sadekisoja on ollut hiukan liian harvoin. Jos F1-ura päättyy tähän kauteen, niin hän voi jäädäkin historiaan kuskiksi, joka säväytti lähes yksinomaan vain sateisissa kisoissa. Nykykuskeista Adrian Sutilia voi pitää hieman samanlaisena tapauksena. Omalta seuraamisajoiltani voisin samaan kategoriaan lisätä myös Jos Verstappenin ja kenties jopa JJ Lehdon. Muita mieleen?
Jos nyt ei "lähes yksinomaan vain sateisissa kisoissa" (ja kulloinenkin kalusto huomioiden), niin kyllähän Button ja Heidfeld tuppasivat parantamaan suhteessa suoritustasoaan märällä kelillä.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Mitä kun itsestäni tuntui ainakin viime kaudella vielä siltä että Vergne olisi pitänyt Red Bullille nostaa, ei Ricciardo. Vergnehän ajeli paremmin Rossolla, mitä Ricciardo. Toivottavasti kaveri saa vielä näytönpaikan kunnon tallissa.
Ricciardo ajoi kovempia aika-ajotuloksia kylläkin. Oliskohan Vergne enemmän sellainen hidas mutta varma, tai ei, kolareita kyllä tulee, hidas mutta riskinottaja, mikä keskikastin kisoissa joksus auttaa pisteille.
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9179
Jos nyt ei "lähes yksinomaan vain sateisissa kisoissa" (ja kulloinenkin kalusto huomioiden), niin kyllähän Button ja Heidfeld tuppasivat parantamaan suhteessa suoritustasoaan märällä kelillä.
Buttonin ja Heidfeld kyllä paransivat, mutta hain ehkä enemmän sellaisia kuskeja, jotka eivät yleisesti ole arvostuksessa niin korkealla. Button on kuitenkin maailmanmestari ja Heidfeldia voi hyvin pitää 2000-luvun parhaana kuljettajana, joka ei F1-kisaa onnistunut voittamaan.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös