A-piste 03.09: Suomi toimitti heimokansoja leireille

AMS82

Well-known member
Liittynyt
13.12.2002
Viestit
1641
Sijainti
Turku
Jälleen uusia paljastuksia Suomen toimista II MS:n aikana.

-----------------
A-piste: Suomi toimitti heimokansoja leireille
03.09.2004, klo 18.40

Toisen maailmansodan aikaan Virossa toimineet suomalaisviranomaiset olivat mukana seulomassa suomensukuisia ihmisiä Saksan kuolemanleireille, Ylen A-piste kertoo.

Suomeen pyrkineitä karsittiin rotupiirteiden, ideologisten syiden ja taloudellisen hyödyn perusteella.
Niitä, jotka eivät täyttäneet laatuvaatimuksia, lähetettiin tai jätettiin Saksan keskitys- ja vankileireille. Suomi karsasti muun muassa liiaksi venäläistyneitä inkeriläisiä, poliittisesti epäilyttäviä sekä sairaita ja vanhuksia. Se hylkäsi myös esimerkiksi mordvalaiset, marit, komit ja udumatit.

A-pisteen tekemien selvitysten mukaan suomalaiset luovuttivat ihmisiä saksalaisille joskus pelkästään epämääräisten ilmiantojen ja yilmalkaisten kuulustelujen jälkeen.

Ohjelman mukaan suomalaiset saivat valtuutensa hallitukselta ja valtiolliselta poliisilta.

Lisää aiheesta perjantain A-pisteessä TV1:ssä kello 21.00

YLE24
----------------


Saksan ja Suomen yhteistyön laadusta ja laajuudesta lienee käyty aika paljon keskustelua. Ihan tämän tyyppisiin tietoihin en kuitenkaan muista koskaan törmänneeni. Yhteistyöhön NL:n kanssa sodan päätyttyä oli kaiketi pakko ryhtyä mutta nyt esille nostettua yhteistyötä ei ole läheskään niin helppo ymmärtää. Se on tiedossa, että joillakin suomalaisilla oli aikanaan omat heimoluokituksensa Suur-Suomi ideologiaan liittyen, mutta niiden käytännön soveltaminen Virossa on uusi tieto.

Saapa nähdä, tuoko tuo yllämainittu ohjelma jotakin selvyyttä asiaan.
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Jo muinaisilla ylä-asteen historian tunneilla jäi arveluttamaan, että josko asiat menivät niin musta-valkoisesti kuten oppikirjoissa opetettiin. Aika hiljaa on oltu kotimaisista keskitysleireistäkin vaikka aika ajoin niistä onkin ollut juttua.

No aika on nyt tietysti toinen ja ne ratkaisut on tehty sen hetkisen tilanteen ja tiedon perustella että ei siinä mitään.
 

AMS82

Well-known member
Liittynyt
13.12.2002
Viestit
1641
Sijainti
Turku
Pikakirjoitustaitoni ovat mitä ovat, mutta pakko oli silti yrittää kirjottaa se mitä ohjelmassa sanottiin.

"Suomi oli natsien rinnalla seulomassa ihmisiä elämään kuolemaan". Viron ja Suomen arkistoista on löydetty tietoja suomalaisista, jotka olivat neuvostoliiton kansalaisia ja halusivat sodan jaloista turvaan Suomeen. Heitä ei kuitenkaan huolittu, vaan hylättiin saksalaisten käsiin.

Luovutusperusteeksi riitti pelkkä epäily tai juorut. Osassa tapauksissa väärä kansalaisuus tai poliittinen katsomus riitti perusteeksi luovutukseksi. Parrin tapaus on puhutteleva. Saksalaiset ottivat hänet vangiksi sairaalassa ja tarjoutuivat luovuttamaan Suomeen osana maiden välistä vankien vaihtoa. Asiakirjojen perusteella yhteistyö suomalaisten ja saksalaisten virkamiesten välillä oli ongelmatonta. Parrin osalta suomalaiset esittivät hänen kuuluvan Kuusisen armeijaan ja hänen tiensä päättyi saksalaiselle keskitysleirille.

Jatkosodan aikana Suomeen siirrettiin yli 60 000 ihmistä, joista suurin osa oli inkeriläisiä. Suomalaista siirtoväkeä houkuteltiin Suomeen propagandalla. Tarkoitus oli että suomea puhuvat luterilaiset inkeriläiset siirretään vallattuun Itä-Karjalaan puskuriksi venäläisiä vastaan. Myös muita Suomen sukuisia kansoja oli tarkoitus käyttää puskurina Venäjän suuntaan. Suuri vaikutusvalta oli AKS:llä. Suomalaisviranomaiset olivat perillä saksalaisten General Plan Ostista ja suhteuttivat oman toimintansa tähän siirto-ohjelmaan, jota toteutettiin yhdessä Saksan siirtoryhmä A:n kanssa. Slaavilaiset oli erotettu inkeriläisistä, kommunistit ja juutalaiset surmattiin usein saman tien. Saksalaisten apuna oli myös partisaanien jatauksessa pätevöityneitä suomalaisia vapaaehtoisia, sekä inkeriläisiä siviilejä.

Suomessa oltiin varsin tarkkaan perillä Viron väestönsiirroista. Hallitus ja päämaja saivat mm. tietoja juutalaisten joukkomurhasta. Helanen kirjoitti Helmikuussa.1942: Uskon kyllä että juutalaiset ovat pahimpia rikollisia ja kiduttajia, mutta luontoni nousi sitä vastaan että ihmiset oltiin eroteltu vain rotunsa perusteella. Mukana on kuvauksia joukkomurhista mm. siitä miten ihmiset pantiin kaivamaan itselleen joukkohautoja tai jouksemaan ympyrää konekivääritulituksessa.

Väestönsiirtojen alkuvaiheessa hallitus oli asettanut ankaria ehtoja suomeen hyväksyttäville siirtolaisille. Helasen osana oli valita leiriläisiä. Helanen mainitsee myös vakaumuksellisesta sotilaasta ja kommunististi juutalaisesta, josta huvin vuoksi kerättiin tiedot, vaikkei häntä ollut aikomustakaan kelpuuttaa siirtolaiseksi. Näitä siirtolaisten hakumatkoja Helanen kuvaa itse saaliin hakumatkoiksi. Paikka siirtolaislaivassa haluttiin antaa vain työkykyisille aikuisille ja lapsille. Sairaita ja vanhuksia ei huolittu. Iäkkäät ihmiset kelpasivat yleensä vain siinä tapauksessa, että samaan perheeseen kuului myös työkykyisiä ja lapsia.

Suomen Tallinnan siirtotoimiston johtaja sanoi, ettei Suomi suostu vanhainkodin tyhjentämiseen, kun on merkityksetöntä missä vanhuksia elätetään ja heidän siirtämisensä Suomeen voidaan katsoa resurssien tuhlaukseksi.
 

Stig Helmer

Banned
Liittynyt
5.3.2004
Viestit
4457
Kommunisteille, juutalaisille, inkeroisille jne. yhteiskunnan rahoilla muistomerkki Helsingin keskeisimmälle paikalle.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Muistomerkis voit työntää perseesees.:yuck:

Eipä noille mun sukulaisille kellekkään ole vielä maksettu latin latia pakkotyöstä johon joutuivat Natsi-Saksassa.

Eikä tarvii kehua suomalaisten käytöstä muutenkaan sukulaiskansaansa kohtaan.

Mutta annetaan jo olla. Ei toi tosta enää parane, suurin osa kuolleita jo. Kummitätinikin tekee tällä viikolla viimeisen reissun Hankoon, sitten seuraavaksi pistetään maan poveen.

Hanko on muuten se paikka mihin äitini ja hänen perheensä aikoinaan tuotiin Virosta. Sitä ennen oli marssitettu Inkerinmaasta. Synnytetyt lapset piti jättää ojiin, ja väsähtäneet tapettiin.

Hangossa olivat sitten karanteenissa, siitä sitten sijoitettiin ensin Juvalle, jossa ei siis saanut käyttää ovea, vaan piti kulkea ikkunoista, sieltä sitten Kiikalaan...
 
Ylös