Asiat tärkeysjärjestykseen

Kumpi on tärkeämpää?


  • Äänestäjiä yhteensä
    12

Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
4850
Sijainti
Vantaa
Nälänhädän lopettaminen onnistuu parhaiten siten, että rajoitetaan väestönkasvua ja lopetetaan ihmisten ahneus.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Nälänhädän lopettaminen tapahtuu tehokkaimmin nälkäisiä ihmisiä lopettamalla.
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Ei ihan välttämättä helppo kysymys. Riippuu vähän miltä kantilta asiaa katsoo. Jos ollaan kyynisiä ja ehkä vähän itsekkäitäkin, niin ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta avaruuden tutkiminen lienee huomattavasti tärkeämpää kuin nimenomaan juuri väestönkasvun lisääminen, mikä todennäköisesti vain vauhdittaa alamäkeä. Moraalin ja etiikan kannalta katsottuna tilanne on tietysti juuri päinvastainen.

Aivan liian helppoa olisi täältä yltäkylläisyydestä käsin todeta, että tutkitaan vaan avaruutta ja annetaan ylimääräisten kuolla, joten en sano mitään, kun en kuitenkaan oikeasti ole varma. Toisaalta taas kysymyksen asettelukin on ässälle tyypilliseen tapaan jokseenkin mustavalkoinen. Nälänhädän lopettaminen yksinään ei ole mielestäni mikään ratkaisu, jos siihen pakettiin lisätään väestönkasvun hillintään tähtääviä toimenpiteitä (ehkäisy...), jotka myös oikeasti toimisivat (mikä taas lienee toiveajattelua), niin asiaa olisi ehkä vähän helpompi käsitellä.

Sitäpaitti miksi noiden kahden edes pitäisi olla toisensa poissulkevia asioita?

Miksi edes vaivauduin vastaamaan...
 

Örfil

Guest
Mikään ei maailmassa etenisi, jos ongelmia ratkaistaisiin yksi ja vain yksi asia kerrallaan. Kyllä tämä maailma menee moniajomoodissa eteenpäin.

Jaskattu polli siis.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Ainakin toinen näistä asioista lähtisi ratkeamaan kun afrikkalaiset alkaisivat sotimaan keskenään.

Eikun..
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Ainakin toinen näistä asioista lähtisi ratkeamaan kun afrikkalaiset alkaisivat sotimaan keskenään.

Eikun..
Niin tai tietty vois lähettää kaikki afrikkalaiset tutkimaan avaruutta? Kaksi kärpästä yhdellä iskulla kato.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Niin tai tietty vois lähettää kaikki afrikkalaiset tutkimaan avaruutta? Kaksi kärpästä yhdellä iskulla kato.
Luotaimen kyydissä kohti ääretöntä vailla ruokaa vallan lain.

Oopeelle noopeli.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26846
Nälkäiset ihmiset vois syödä toisensa. Loppuis nälkäiset ihmiset eikä kenenkään tarttis kuolla nälkäisenä, jos ensimmäiseks hiukopalaks lähetettäis Stubb ja viimeinen eloonjäänyt voi tulla tänne ministeriks.
 

Örfil

Guest
Onko riskiä että palaaja on Arhinmäki?

Ettei nyt leikittäis sentään näin kovilla panoksilla...
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ei ihan välttämättä helppo kysymys. Riippuu vähän miltä kantilta asiaa katsoo. Jos ollaan kyynisiä ja ehkä vähän itsekkäitäkin, niin ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta avaruuden tutkiminen lienee huomattavasti tärkeämpää kuin nimenomaan juuri väestönkasvun lisääminen, mikä todennäköisesti vain vauhdittaa alamäkeä. Moraalin ja etiikan kannalta katsottuna tilanne on tietysti juuri päinvastainen.

Aivan liian helppoa olisi täältä yltäkylläisyydestä käsin todeta, että tutkitaan vaan avaruutta ja annetaan ylimääräisten kuolla, joten en sano mitään, kun en kuitenkaan oikeasti ole varma. Toisaalta taas kysymyksen asettelukin on ässälle tyypilliseen tapaan jokseenkin mustavalkoinen. Nälänhädän lopettaminen yksinään ei ole mielestäni mikään ratkaisu, jos siihen pakettiin lisätään väestönkasvun hillintään tähtääviä toimenpiteitä (ehkäisy...), jotka myös oikeasti toimisivat (mikä taas lienee toiveajattelua), niin asiaa olisi ehkä vähän helpompi käsitellä.

Sitäpaitti miksi noiden kahden edes pitäisi olla toisensa poissulkevia asioita?

Miksi edes vaivauduin vastaamaan...
:D

Emppu veti sua höplästä.
 

Örfil

Guest
:D

Emppu veti sua höplästä.
Niin veti. Jarnan kylvi ;)

Avaruustukimuksen myötä afrikkalaiset saavat nauttia mm. aurinkopaneeleista energialähteenä. Niiden kehitys meni mm. satelliittien myötä eteenpäin.
Jotain tällaisia avustusprojekteja muistaakseni suomalaisetkin ovat kehitysmaatuilla rahoittaneet. Olikohan se niin että kylän vesipumppu/kastelujärjestelmä toimi aurinkovoimalla?
Tässä vain yksi esimerkki.

Jos tieteentekemistä aletaan rajoittamaan koska on "tärkeämpääkin tekemistä" niin hukka meidät perii :nope:
 
Ylös