F1-Uutisia 2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja P1 Rai
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

P1 Rai

West Coast
Liittynyt
3.6.2013
Viestit
3027
Sijainti
Siellä
Massalta hyvää piikittelyä Alonsolle. :thumbup:
Mtv:
Ferrari-sopimuksestaan vuodenvaihteessa vapautunut Felipe Massa on yhä turhautunut Renault-tallin Fernando Alonsolle Singaporen GP:ssä 2008 tahallisen kolarin avustuksella juonimasta voitosta.

Alonson silloinen tallikaveri Nelson Piquet junior törmäsi tahallaan seinään, jotta juuri varikolla käynyt Alonso pääsi kärkeen turva-auton tultua radalle. Alonso piti kärkipaikan hallussaan maaliin asti. Temppu maksoi Massalle kyseisen kauden maailmanmestaruuden, sillä ennen tahallista kolaria hän oli kisan kärjessä, mutta putosi lopulta 13:nneksi. Massa hävisi mestaruuden Lewis Hamiltonille vain yhden pisteen erolla.

Singaporen GP:n tulosten annettiin jäädä voimaan, vaikka salajuoni tahallisesta kolarista paljastui vuotta myöhemmin.



– Se oli merkittävin kisa siinä, että hävisin mestaruuden. Kun kisassa tapahtui sellaista, niin en voi uskoa, että kattojärjestö pystyi jättämään asian sikseen. Kisa olisi pitänyt mitätöidä, Massa linjaa Autosport-lehdelle.

Alonso on aina vakuuttanut olleensa tietämätön kolarijuonesta eikä hän saanut siitä rangaistusta. Massa on asiasta toista mieltä.

– Hän tiesi kaikesta, mutta hän ei koskaan sanoisi sitä minulle, Massa toteaa Alonson roolista kolariin.

Tulevalla kaudella Massan pomona Williamsilla toimii Pat Symonds, joka suunnitteli kolarin yhdessä Flavio Briatoren kanssa.

– Varmasti puhun siitä hänen kanssaan. Mutta hän ei varmastikaan ollut tärkein henkilö siinä, mitä tapahtui, Massa sanoo Symondsin roolista Autosportille.
Eikö lie siinä oikeassa, että Alonso tiesi kolarista. Tiedä vaikka pistänyt alulle koko paskan.
 
Massalta hyvää piikittelyä Alonsolle. :thumbup:
Mtv:
Eikö lie siinä oikeassa, että Alonso tiesi kolarista. Tiedä vaikka pistänyt alulle koko paskan.

Joka vanhoja muistaa ja niin edelleen... mutta eiköhän Alonso siitä tietoinen ollut. Tosin vaikea sanoa missä vaiheessa päätettiin "vetää liipasimesta". Varmasti ainakin tallin ja molempien kuskien radiokeskustelut olisi ollut kiva kuunnella jälkikäteen.
 
Eikö se uskaltanut avautua San Fernandon ollessa tallitoverina? Mutta oikein maistuvia kamppailuja Felipelle Caterhameja vastaan, Marussia Ferrarien pannuilla menee oikealta ohi ja lujaa. Alonso ohittanee kierroksella jossittelun maailmanmestarin jo Melbournessa, Kimi vanavedessään.
 
Marussia menee Williamsin ohi ? Tuohon nyt et voi uskoa itsekkään vaikka kui harhanen olisit.
 
No meni se Giedo van der Gardekin yllättävänkin usein Valtterin edelle viime kaudella. Etenkin lähdöissä ja ihan vähäksi aikaa muutenkin kilpailuissa ennen väistämätöntä ohitusta eli ei se mahdoton ajatus ole jos on vain riittävän hyvät lähdöt ja paremmilla talleilla nukahtaminen lähtöruudukossa.
 
En nyt oikein tiedä, että kuuluuko seuraava uutinen tänne. On kuitenkin tapahtunut tämän vuoden puolella ja maininnan arvoinen onkin. Brian Hart on menehtynyt pitkällisen sairauden murtamana.:frown: Monta kertaa tämä aikanaan monestikin altavastaajana toiminut moottoripuolen monitoiminero ainakin yritti aina parhaansa. Ja toimi lajissa mukana aina moottorivalmistajan viimeiseenkin stinttiin asti eli kauteen 1997 saakka. Jokseenkin 80-lukuun verrattuna Brian oli jo tuolloin enemmän taustajoukoissa mukana.

Kevyet mullat...:(.
 
No meni se Giedo van der Gardekin yllättävänkin usein Valtterin edelle viime kaudella. Etenkin lähdöissä ja ihan vähäksi aikaa muutenkin kilpailuissa ennen väistämätöntä ohitusta eli ei se mahdoton ajatus ole jos on vain riittävän hyvät lähdöt ja paremmilla talleilla nukahtaminen lähtöruudukossa.
Se oli 2013 ja sitä on vaikea verrata siihen mikä Williamsin kyyti tulee olemaan tänä vuonna. Tuskin kuitenkaan huonompi tai edes yhtä heikko kuin viime vuonna, mutta tulevaisuus näyttää.
 
McLarenin uudeksi pääsponsoriksi huhutaan vahvasti Sonya. Olisiko kyseessä suurin yhteistyökumppani, kenen kanssa yksikään talli ensi kaudella töitä tekee?
 
McLarenin uudeksi pääsponsoriksi huhutaan vahvasti Sonya. Olisiko kyseessä suurin yhteistyökumppani, kenen kanssa yksikään talli ensi kaudella töitä tekee?

Eiköhän Shell kuitenkin ole kaikilla mittareilla suurempi kuin Sony vaikkei Ferrarin pääsponsori olekaan? Ja kuulostaa muutenkin aika erikoiselta ottaen huomioon Sonyn taloudellisen tilanteen.
 
McLarenin uudeksi pääsponsoriksi huhutaan vahvasti Sonya. Olisiko kyseessä suurin yhteistyökumppani, kenen kanssa yksikään talli ensi kaudella töitä tekee?

Millä mittarilla suurin? Toisaalta oli mittari mikä tahansa, vastaus on ei.
 
Sonysta kun on kyse, niin tarrat voivat mainostaa myös Pleikkaria, kuten muissa lajeissa on totuttu näkemään.
 
Sonysta kun on kyse, niin tarrat voivat mainostaa myös Pleikkaria, kuten muissa lajeissa on totuttu näkemään.

Nimisponsoriksi tuosta ei kuitenkaan taida olla? Vaikuttaa vahvasti 2006-kaltaiselta transitiomallilta ilman yhtä suurta nimikumppania.
 
Svois kuvitella että Hondran paluun myötä myös muilla japanialaisilla firmoilla on kiinnostusta Laareniin.
 
Ei ehkä kuitenkaan F1-uutinen, mutta laitan kuitenkin tänne:

Häkkisen ex-kilpakumppanille vankeustuomio yökerhotappelusta

Entinen F1-kuski Eddie Irvine on saanut kuuden kuukauden ehdollisen vankeustuomion viisi vuotta sitten tapahtuneesta yökerhotappelusta.

Irvine otti yhteen Milanon entisen pormestarin pojan Gabriele Morattin kanssa paikallisen yökerhon VIP-tiloissa. Tappelu sai alkunsa tekstiviestistä, jonka Irvine lähetti Morattin ex-tyttöystävälle.

Tappelupukarit haastoivat toisensa oikeuteen, ja molemmat saivat torstaina saman tuomion.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös