Ferrari 2024: "Box box. 4 tires? Question."

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
6048
Molemmilla kuskeilla on parantamisen varaa, mutta silti tuntuu että Sainzille sattuu ja tapahtuu enemmän ja siihen vielä kaupan päälle vauhdissa jäljessä Leclercistä. Sainz ehkä yksi epävarmimmista kärkitallin kuskeista. Leclercin sipulikin testattu ensimmäistä kertaa kunnolla kun päässyt taistelemaan mestaruudesta kauden ensimmäisellä puolikkaalla eikä se sipuli ole vielä valmis. Sainzin sipuli vieläkin raakile.
Viime vuosi näytti pisteiden perusteella Sainzille paljon paremmalta mitä todellisuudessa oli. Muutaman lottokisan ansiosta oli loppupisteissä Leclercin edellä ja porukka odotti sitten vähän liikoja tälle kaudelle. Onhan tuo heidän nopeusero tullut jo viimeistään kaikille selväksi, jonka lisäksi Sainz ehkä jopa koheltaa Leclerciä enemmän. Tällä hetkellä täytyy sanoa että on jopa kolmen kärkitallin heikoin kuski.
 
Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6338

En sanoisi heikoin. Mun mielestä Perez on ehkä se heikoin. Paljon ailahtelee suorityskyky.

Verstappen, LecLerc, Hamilton, Sainz, Russell, Perez

On mun mielestä järjestys
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
4744

Sainz on kyllä kaikkien näiden takana ja edelle menee vielä Norris kirkkaasti. Sainz tehnyt sen verran romua että jo ihan siksi on Pereziä heikompi. Perezillä on muutenkin enemmän munaa puolustamisessa ja ohituksissa kun Sainzilla lipsuu herkästi seinään.
 
Nyt puhuttiin kolmesta kärkitiimistä. Olen eri mieltä.

Sainz russell perez on samoilla viivoilla hyvin pitkälti. Jokainen omasta syystään. Laitan näin jos joku järjestys pitää laittaa.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3265
En sanoisi heikoin. Mun mielestä Perez on ehkä se heikoin. Paljon ailahtelee suorityskyky.

Verstappen, LecLerc, Hamilton, Sainz, Russell, Perez

On mun mielestä järjestys
Ver Ham Lec Rus Sai Per

Leclerc romuttaa enemmän kuin Hamilton ja Perez ei pysty haastamaan Verstappenia kuin hyvin satunnaisesti. Hyvä auto saa näyttämään paremmalta kuin on.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
4744
Ver Ham Lec Rus Sai Per

Leclerc romuttaa enemmän kuin Hamilton ja Perez ei pysty haastamaan Verstappenia kuin hyvin satunnaisesti. Hyvä auto saa näyttämään paremmalta kuin on.
Perezillä näyttäisi olevan valttikorttina kaupunkiradat ja epävakaat kelit. Tällä kaudella voittanut märät Monacon sekä Singaporen, + pysyy poissa kateista. Jos pitäisi miettiä Sainzin vahvuuksia niin mitä ne olisi? Ei kyllä tule oikeastaan mitään mieleen mitkä olisi hänen vahvuudet...

Niillä tiedoilla mitä Ferrarilla silloin oli niin valitsivat Sainzin Mclarenilta. Näin jälkiviisaana voisi todeta että olisi kannattanut kalastella Norrisia.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Ver Ham Lec Rus Sai Per

Leclerc romuttaa enemmän kuin Hamilton ja Perez ei pysty haastamaan Verstappenia kuin hyvin satunnaisesti. Hyvä auto saa näyttämään paremmalta kuin on.
Jotenkin tää sun taulukko ontuu. Perez näyttää todellisuudessa niin huonolta kuin näyttää, koska Verstappen on vain todella hyvä. Myöskään Russell ei pysty haastamaan Hamiltonia kuin satunnaisesti, jos silloinkaan. Sen jälkeen kun Mersu ja Hamilton saivat toisensa skulaamaan, ei Russelista ole ollut Hamiltonille mitään vastusta. Sainzista olen puhunut jo pitkään, ettei hänestä ole Lerkille vastusta. Keväällä sillä sai lähinnä naurahduksia tai muuta scheissea. Yhdellä kierroksella kyllä kohtuu nopea, mutta kisamitalla jää Lerkistä selvästi. Laittaisin silti Sainzin parhaaksi kakkosista. Russell ja Perez jaetulle jumbosijalle.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Niillä tiedoilla mitä Ferrarilla silloin oli niin valitsivat Sainzin Mclarenilta. Näin jälkiviisaana voisi todeta että olisi kannattanut kalastella Norrisia.
Voi olla, että Norris on siihen aikaan ollut nauluttu niin syvälle McLarenin arkkuun, ettei irtautuminen olisi ollut mahdollista ilman isoja riitoja. Olisi kyllä kiva saada selville klopin potentiaali jossain muussa tallissa tunnettua kuskia vastaan. Onko hän oikeasti hyvä vai onko Mäkki vain niin hyvin käteen sopiva auto.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
4744
Jotenkin tää sun taulukko ontuu. Perez näyttää todellisuudessa niin huonolta kuin näyttää, koska Verstappen on vain todella hyvä. Myöskään Russell ei pysty haastamaan Hamiltonia kuin satunnaisesti, jos silloinkaan. Sen jälkeen kun Mersu ja Hamilton saivat toisensa skulaamaan, ei Russelista ole ollut Hamiltonille mitään vastusta. Sainzista olen puhunut jo pitkään, ettei hänestä ole Lerkille vastusta. Keväällä sillä sai lähinnä naurahduksia tai muuta scheissea. Yhdellä kierroksella kyllä kohtuu nopea, mutta kisamitalla jää Lerkistä selvästi. Laittaisin silti Sainzin parhaaksi kakkosista. Russell ja Perez jaetulle jumbosijalle.
No ontuu tämäkin taulukko enemmän kuin Ahtisaaren kipeä lonkka. Sainz ajaa ns floppikautta joka tekee romua, hän on Russellia edellä joka laittaa 7. kertaisen mestarin tiukille johon ei ole pystynyt muu kuin Rosberg 6 vuotta sitten. Millä taulukoilla oikein mittailet?
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
No ontuu tämäkin taulukko enemmän kuin Ahtisaaren kipeä lonkka. Sainz ajaa ns floppikautta joka tekee romua, hän on Russellia edellä joka laittaa 7. kertaisen mestarin tiukille johon ei ole pystynyt muu kuin Rosberg 6 vuotta sitten. Millä taulukoilla oikein mittailet?
Hei hombre. Pitää osata kattoa kokonaisuutta, mutta ethän sinä näe nenäkarvoja pidemmälle. Vaikka tämä kausi olisikin mennyt Perezillä huonosti, niin aiemmin on mennyt ihan hyvin. Yhdessä vaiheessa pisti kaksinkertaisen mestarin ahtaalle, joka ei tosin ollut silloin vielä kaksinkertainen mestari. Russeli ei ole pärjännyt Hamille kuin tämän kauden kolmannesta kisasta lähtien, kun Mersun ongelmat iskivät kunnolla päälle. Onko se reilu vertailu, jos toinen tärisee autossaan kuin vibraattori ja toinen(Russell) lähinnnä nautti siitä.
 
Näköjään on ne Russell-pillerit jopa poikittain kurkussa jumissa. Väistit nyt kokonaan perustelut siitä miksi Sainz on tällä kaudella suorittanut paremmin kuin Russell?
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Sori, my bäääd. Vaikka tämä kausi olisikin mennyt Sainzilla huonosti, niin aiemmin on mennyt ihan hyvin. Ei kai häntä muuten olisi niin hehkutettu. Nyt tosi paikan tullen alkaa vähän rakoilemaan ja siksi ei ole ykköskorin miehiä.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Näköjään on ne Russell-pillerit jopa poikittain kurkussa jumissa. Väistit nyt kokonaan perustelut siitä miksi Sainz on tällä kaudella suorittanut paremmin kuin Russell?
Onko sullakin Russell-pillereitä? Mä luulin, että syöt vain e-pillereitä niin kuin muutkin neidit. Sulle niistä näyttää tulevan ikimenkat. Väistellä voi monella tapaa. Minä väistelin omalla tavallani, mutta sinä väistelit Russeli-pojun täysin. Sen sijaan aloit meuhkaamaan jostain pillereistä.

Perustele mikä alla olevassa kappaleessa on mielestäsi väärin.
Russeli ei ole pärjännyt Hamille kuin tämän kauden kolmannesta kisasta lähtien, kun Mersun ongelmat iskivät kunnolla päälle. Onko se reilu vertailu, jos toinen tärisee autossaan kuin vibraattori ja toinen(Russell) lähinnnä nautti siitä.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
3924
Ei nyt ihan Ferkkuun liity, mutta nyt on Russellin meno näyttänyt aika hyvältä tänä vkl ja vois olla mahdollisuus jopa piestä Hami aika-ajoissa.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
4744
Onko sullakin Russell-pillereitä? Mä luulin, että syöt vain e-pillereitä niin kuin muutkin neidit. Sulle niistä näyttää tulevan ikimenkat. Väistellä voi monella tapaa. Minä väistelin omalla tavallani, mutta sinä väistelit Russeli-pojun täysin. Sen sijaan aloit meuhkaamaan jostain pillereistä.

Perustele mikä alla olevassa kappaleessa on mielestäsi väärin.
Russeli ei ole pärjännyt Hamille kuin tämän kauden kolmannesta kisasta lähtien, kun Mersun ongelmat iskivät kunnolla päälle. Onko se reilu vertailu, jos toinen tärisee autossaan kuin vibraattori ja toinen(Russell) lähinnnä nautti siitä.
Suurin osa viestistäsi taas asiaan kuulumatonta, itse tässä meuhkaat, mutta asiaan. Ihan aiheesta niistä pillereistä huomautin kun olit rankannut Sainzin Russelin edelle. Kuuntele mitä asiantuntijoita vaan niin Russell on yksi tämän kauden onnistujista. Taidat unohtaa mistä lähtökohdista lähdettiin kun villeimmissä haaveissa Russellista leivottiin selvää kakkoskuskia, nyt loppukaudesta vielä Hamiltonia edellä pisteissä. Tuolla sinun vibraattorilogiikalla Norriskaan ei ansaitsisi mitään krediittejä koska Ricciardolla on ollut vaikeuksia. Aika herätä tähän päivään, vaikka tuo Russell-viha sumentaa järjen juoksun.
 
Nyt oot kyllä katellut taas jotain ihan muita kisoja. Russell ei oo tainnu kertaakaan voittaa ajamalla Hamia jonkun Silverstonen jälkeen. Onko myöskään aika-ajoissa ollut edellä kertaakaan samalla ajalla.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2702
Kyllähän Russel nyt parhaiten näistä isojen tiimien "kakkoskuskeista" on tällä kaudella onnistunut, vaikka ei Lewiksen kyydissä enää ole pysynytkään. Sainz ollut ihan pihalla ja Max ei tiimin sisältä saa sitäkään vähää vastusta.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
4744
Nyt oot kyllä katellut taas jotain ihan muita kisoja. Russell ei oo tainnu kertaakaan voittaa ajamalla Hamia jonkun Silverstonen jälkeen. Onko myöskään aika-ajoissa ollut edellä kertaakaan samalla ajalla.
Ilmeisesti Bottasfani- ja Russellviha-lasit tulevat samassa paketissa. Teillä on kova halu laskea kautta vasta puolivälin jälkeen ja laittaa silmät kiinni ekalta puolikkaalta. Huvittava kontrasti kun muualla kuulee Russellin ylittäneen odotukset, mutta kun tulee tänne niin täysin vastakohta ja Russell on "kakkoskuski" joka johtaa pisteissä. Ehkä sinunkin kannattaisi lukea lajista vaikka uutisia jollei muuten pysy kärryillä. Hollannissa Russell näytti ettei Mersulla ole kakkoskuskeja muuta kuin pisteissä.
 
Kuulostat aivan joltain uskovaiselta, joka ei tajua avata omia silmiään. Seuraa kisoja, katso tuloksia ja lopeta se julistaminen.
Valekin sentään voitti silloin tällöin aika-ajoissa ja radallakin, mutta Russell ei ole tainnut kertaakaan sen jälkeen kun auto saatiin kuntoon ja osatestit loppuivat.
 
Ylös