Mikko_A
Työtön.
- Liittynyt
- 13.8.2001
- Viestit
- 6338
2009 tuli dumppaus mihin oli syynä tottakai alonson halukkuus ja santanderin iso sponsorisopimus. Elettiin synkkää lamaa.En minä kyllä näe Kimin koskaan tulleen dumpatuksi yllättäen. Ensimmäiselläkin kerralla sitä pohjustettiin huolella median kautta, kun tallin johtoporras voivotteli Kimin motivaatiota jo kesällä 2008. Kimi tiesi jo tuolloin tulevansa saamaan kenkää, ja optio kaudesta 2010 aktivoitiin vain rahallisen korvauksen maksimoimiseksi.
Sainzin tapauksessa mieheltä vedettiin matto jalkojen alta aivan huolella. Ukko on puhunut mediassa mahtavalla itseluottamuksella jatkokuvioistaan samalla kun talli oli jo kulisseissa allekirjoittanut korvaajan kanssa. Vettelin dumppaus oli kyllä myös aika tyly ja jopa tietyssä mielessä selittämätön. Hänet heitettiin pihalle yhden huonon kauden jälkeen vaikka Vettel oli johtanut tallia usean vuoden ajan.
2018 oli enemmän luonnollinen loppu Ferrariuralle, kun nuorempi leclerc oli valmis ottamaan seuraavan askeleen. 2018 oli varsin mainio kausi kimiltä kuitenkin, mutta toki selvää että se prime aika oli ohi.