FIA Rally2 kuulumisia

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11178
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Onko E-Afrikassa noin yleisestikään kiinnostus moottoriurheiluun enää kovin korkealla? Valkoista väestöä kun ei kuitenkaan ole kuin nelisen miljoonaa (?) ja kv-kisat sieltä ovat jo kadonneet.
hmm...vastausyritys 1 katosi bittitaivaaseen, nyt lyhyempänä:

Eli on Etelä-Afrikassa edelleen vilkas autourheiluscene, varsinkin rata-ajossa. Viime marraskuussa Killarneyn radalla regional (Western Cape) kisoissa oli 200 autoa eri luokissa ja loistavia lähtöjä, joista Suomessa ei voi kuin uneksia. Gautengin alueella on vielä enemmän ratakisoja. Myös gymkhana voi hyvin.

Rallia on näivettänyt VW:n vetäytyminen. Kansalliset kisat ovat paljon pienempiä kuin vielä 10v sitten, kerhokisoissa on kohtuullisesti osallistujia. Rallin ajamista vaikeuttaa että teiden sulkeminen ja kisojen järjestäminen on hankalaa hommaa. Käytännössä lähes jokainen erikoiskoe on aina yhden maanomistajan alueella.

Valkoisen lisäksi värillisiä on paljon kisoissa. Mustia selvästi vähemmän ja esim. rallissa VW:n poistuminen vei mukanaan suosituimman mustan kuskin, Gugu Zulun.

KV-kisoihin pätee sama kuin Suomeen, mutta eksponentiaalisesti. Kaukana kaikesta, kallista järjestää, valtio ei tue ja tupakkateollisuus ei ole sallittu. Ei rahat vaat riitä houkuttelemaan mitään MM-sarjaa sinne.
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11178
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Tuohon Etelä-Afrikkaan sen verran että 2017 maan mestaruudesta ajetaan kaksivetoisilla 1600cc autoilla. Open-luokkaan hyväksytään S2000, R5 ja N-nelikot, mutta mestaruudesta niillä ei voi ajaa. Lajin kalleus...
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Autosportissa oli juttua nykyisten WRC-autojen kohtalosta kun ensi vuodeksi tulee uudet autot. Amerikkaan ei ole tähän päivään asti kulkeutunut kuin yksi ja ainut WRC auto, jonka senkin taru päättyi ulosajoon. Heillä siellä ihan omat sääntönsä. ERC sarja on ollut S2000 ja R5 autojen päänäyttämönä jo monta vuotta eikä ole mitään syytä olettaa ettäkö siihen tulisi mitään muutosta. APRC ei sekään lämpiä wanhoille WRC-autoille vaan heillä myös oma AP4 ralliautoluokkansa, jossa putkirungon ympärillä jotain tuotantoautoa muistuttava silhuetti ja kaikille sama Hondan moottori ja voimansiirto. Ja ellei FIA pikaisesti muuta sääntöjään, niin MM-ympyröissä ei tulla yksityiskuskeja enää näkemään ainakaan WRC-pääluokassa. Näin siitäkin huolimatta, että juuri yksityiskuskit pitivät sarjaa hengissä siinä vaiheessa kun se kitui henkitoreissaan. Jos sarjassa olisi ajanut vain 2 Fordin omaa ja 2 Stobbartin ja 2 Citroenin WRC autoa, niin sarjan kv. uskottavuus ja samalla MM-arvo olisi varmaankin joutunut kriittisemmän tarkastelun kohteeksi.
Nyt sentään ensi vuonna on 3x VW, 3x Hyundai, 2x Toiota, 2x Citroen ja epälukuinen määrä M.Wilsonin autovuokraamon pelejä. Mutta kuinka pitkään tilanne säilyy tuollaisena ja autotehtaat jaksavat haaskata rahaa tuohon? Tuskin loputtomiin....
 

KooHoo

Well-known member
Liittynyt
18.3.2012
Viestit
262
Sijainti
Espoo
APRC ei sekään lämpiä wanhoille WRC-autoille vaan heillä myös oma AP4 ralliautoluokkansa, jossa putkirungon ympärillä jotain tuotantoautoa muistuttava silhuetti ja kaikille sama Hondan moottori ja voimansiirto.
AP4 on Australian ja Uuden Seelannin vastine R5 autoille. Ovat R5:t kuulemma liian kalliita heille. Argentiinan Maxi Rally luokka käyttää Hondan moottoria ja Subarun voimansiirtoa. Ovat kehittäneet 1,6 litraisen turbomoottorin mutta ei ole vielä sallittu ainakaan Argentiinassa.

Mazdan esdittely.
https://www.youtube.com/watch?v=vv0LpoDcQcI

Hayden Paddon esittelee Hyundai AP4:n.
http://www.rallysportmag.com.au/home/other-news/10276-hyundai-to-develop-1-6-litre-engine-for-i20-ap4

Näin AP4 rakennetaan.
http://news.motorsport.org.nz/ap4-regulations-to-be-released/

Säännöt.
http://www.motorsport.org.nz/sites/default/files/motorsport/technical-regulations/Group AP4 - Technical Regulations for National Rally Car.pdf

Pari videopätkää.
https://www.youtube.com/watch?v=4AnE_M3leV8

https://www.youtube.com/watch?v=-DkpQm9ZbNk

Tulisipa Uuden Seelannin ralli takaisin MM-sarjaan.
 

Böö

Well-known member
Liittynyt
21.5.2009
Viestit
964
:thumbup:
Onko Skodan ja Fordin R5-autot aivan ylivertaisia muihin vai onko kuskeista ja/tai muista resursseista kiinni ettei Peugeotilla ja Citroenilla yms. päästä kärkisijoille? Onko muilla talleilla kiinnostusta R5-autojen kehittämiseen tai onko uusia tulossa? Hyundailla oli jossain vaiheessa R5-malli?
Eikös jotain juttua ole ollut, että VW olisi tuomassa Polo R5 mallia "markkinoille"?
Hyundaillahan on tuo R5. Ja SM-sarjaankin pitäisi olla tulossa yksi tällä kaudella mukaan Rallybaron Oy:lle
Mikäs tämä Mitsubishi on millä Ketomaa ajoi Vaakunassa? Joku R5 viritelmä.
Viritelmä hyvinkin, Ruotsalaisen Mpartin omatekele, luokiteltu kansallisesti tietyissä maissa. Tehty toki täysin R5 sääntöjen mukaisesti, mutta autolta puuttuu (ja tulnee aina puuttumaan) virallinen FIA-luokitus.
http://www.mitsubishir5.com/
Sanoisin että Skoda on ylivertainen, Ford tulee vähän matkan päässä kakkosena ja ranskikset selvästi kolmoskastia.
Skodan ja Fordin erosta kertoo minusta se, että viime kaudella Suninen voitti Tidemandia kun molemmat ajoi Skodaa, mutta tällä kaudella Suninen ei ole kerinnyt Tidemandin vauhtiin...
 
Viimeksi muokattu:

Böö

Well-known member
Liittynyt
21.5.2009
Viestit
964
R5 1600cc 1230 kg Wikipedia:

Škoda Fabia
Ford Fiesta
Citroën C3 ja DS3
Peugeot 208
Hyundai i20

VW Polo ?
Toyota Etios ?
Proton Iriz ?

Listaa voi myös päivitellä / korjailla.
 
Viimeksi muokattu:

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
R5 1600cc 1230*kg Wikipedia:

Citroën DS3
Ford Fiesta
Peugeot 208
Škoda Fabia
Hyundai i20
Mitsubishi Mirage
Toyota Etios ?
Proton Iriz ?
Opel Corsa ?

Listaa voi myös päivitellä / korjailla.
Mitsubisiä ei olla luokiteltu - eikä nykysääntöjen voimassa ollessa tulla luokittelemaankaan, koska Mitsua ei kiinnosta ja vain rekisteröity autonvalmistaja voi sen luokittelun tehdä. Sama pätee myös Opel Sorsaan sillä erotuksella että Sorsa on olemassa vain paperilla. Ensimmäistäkään protoa ei ole tehty. Toitsun ja Protonin ÄrFemmoista on ollut juttua - nähtäväksi jää tulevatko ulos koskaan. Myäs Volkkarin huhuiltiin tuovan asiakastiimi-R5:n mutta tulisiko se Skodan rinnalle vai sijaan???
 

Captain Slow

Well-known member
Liittynyt
7.2.2013
Viestit
91
Citroenilta on tulossa ensi kaudeksi C3 R5
Odotettu uutinen. Fiestasta on jo EVO2 malli tullut ja kai Skodaakin vielä jalostetaan.

R5-autojen voimasuhteet on aika selkeät. Skoda on selkeästi vahvin, Fiesta yhtä selvä kakkonen ja jossain suhteellisen kaukana tulee PSA-konsernin Peugeot 208 ja Citroënin DS3. Hyundain iskukykyvystä vielä vaikea sanoa mitään.

Kotimaisessa SM-sarjassa huomaa että Skoda on ylivoimaisesti suosituin. Tälle kaudelle SM1-luokkaan tuli monta uutta R5-autoa ja kaikki oli Skodia, poislukien Rallybaronin Hyundai. Fiesta R5 ei Suomessa ole jostain syystä yleistynyt. SM-sarjassa tällä kaudella ainoastaan Tunturissa oli 4 Fiestaa viivalla (Arai, Katsuta, Kurkela, Mandel) ja sen jälkeen ei yhdessäkään SM-rallissa ole Fiesta R5:sia näkynyt. Toivottavasti ensi kaudeksi vaikka Printsport hommaisi Fiesta EVO2:n niin nähtäisiin sen suorituskyky kotimaan ralleissa. Citroënin DS3 R5:lla säännöllisesti taitaa ajaa vain Vainionpää (ilmeisesti myös Kiviniemeltä DS3 R5 edelleen löytyy (?) mutta on ajellut silti EVO10 Mitsulla). Kari Hämäläinen on myös Printsportin ajattamana ajellut Tahkolla ja Riihimäellä Sitikalla. Peugeot 208 T16 R5 löytyy tallista ainoastaan Juha Salolta. Salokaan tuskin muuten ajaisi Pösöllä ellei olisi maahantuojan palkkalistoilla. Tämä on mahdollistanut "ralliammattilaisuuden" Pösön puikoissa.

Kautta rantain kuullut että Skoda on tehoissa ja moottorin suorituskyvyssä yleisesti muita R5:sia edellä. Tämä on vähän outoakin kun miettii kuinka tarkat nuo moottorisäädökset R5-autoissa on. Mitään isompia viilauksia R5-moottoreihinhan ei itse voi tehdä. Moottorit on sinetöityjä ja jos motti laukeaa, se pakataan konttiin ja lähetetään keskieurooppaan korjattavaksi. Salo esimerkiksi häviää moottorin suorituskyvyssä Pösöllään ymmärtääkseni selvästi Skodille. Tämän huomaa ihan GPS-seurantojen huippunopeuksista. Pösön moottorin välitykset eroavat ilmeisesti Skodista aika reilustikin.
 

Captain Slow

Well-known member
Liittynyt
7.2.2013
Viestit
91
Keväällä sitä juuri kehittivät ja Bossekin oli testaamassa Portugalissa ja huhuttiin jopa että olisi WRC tulossa.
Totta. Tuo oli päässyt unohtumaan. Kaiken kaikkiaan hyvä tulevaisuus R5-autoilla edessä kunhan kustannuksia ei päästetä karkaamaan liian ylös. Jo nyt käsittääkseni kulut ovat korkeammat kuin luokituksia tehdessä oli tarkoitus. Skoda, Ford, Citroën, Peugeot, Hyundai. Onhan nuita merkkejä ihan mukavasti jo nyt. Ja jos vielä Toyota ja ehkä myös Mitsu ja Opel saadaan mukaan niin erinomaiselta näyttää.
 

RTP

Keskimääräistä mulkumpi runkkari
Liittynyt
2.9.2012
Viestit
518
Sijainti
Tallissa
Citroënin DS3 R5:lla säännöllisesti taitaa ajaa vain Vainionpää (ilmeisesti myös Kiviniemeltä DS3 R5 edelleen löytyy (?) mutta on ajellut silti EVO10 Mitsulla). Kari Hämäläinen on myös Printsportin ajattamana ajellut Tahkolla ja Riihimäellä Sitikalla.
Kiviniemi myynyt Citikan, uusi omistaja Saku Vierimaa. Jari Viita ajoi 0-autoa ko. yksilöllä Riihimäen kisassa.
Hämäläisenkin alle on nyt Autoglymiin otettu Skoda.
 

Vaseneri

Banned
Liittynyt
8.5.2011
Viestit
341
Kiviniemi myynyt Citikan, uusi omistaja Saku Vierimaa. Jari Viita ajoi 0-autoa ko. yksilöllä Riihimäen kisassa.
Hämäläisenkin alle on nyt Autoglymiin otettu Skoda.

Kauppa se on joka kannattaa vai miten se oli . Kiviniemen vauhti ja auton luotettavuus oli ihan metsässä .Vainionpään vauhti on ihan hukassa ja ei varmaan sillä autolla Skodalle lyödä kampoihin vähän paremmillakaan ranteilla.Skodalla vetelee miljonäärin jälkikasvu ihan kelvollisia aikoja joka kertonee autosta jotain .
 

Audi_sport_UK

Well-known member
Liittynyt
28.2.2010
Viestit
1754
Näyttää siltä että Skoda on luotettavuudessakin ykkönen.
PSA-konsernin R5 myötäilee laadultaan tehtaan muuta tuotantoa ja Fordeissakin on vähän enemmän häikkää kuin Sotkissa.

Jotenkin vaikuttaa ettei Hyundain projektikaan ihan täysin onnistunut. Abbring ei ainakaan saanut tuorekseltaan mitään aikaan. Neuvillekin sinnitteli Ypresissä kärki kamppailussa, mutta kaatoi lopulta.
Paddon sentään San Remossa toinen.
Muutamia noita toki on myyty yksityisillekin.

Saapi nähdä miten Protonin suunnitelmat. S2000 aikoinahan he ajattivat eurooppalaisia "nimimiehiä". Juha Salokin taisi saada moisen alle Jyskälään joskus. Ajoiko muutakin?
Proton on ehkä enemmän sellainen tehdastyylinen talli. Luulen etteivät he tavoittele autollaan suurta myyntiä, kuten Skoda ja m-sport.
Asia-Pacificiin ja wrc2 aikovat kuitenkin. Saas nähdä ketkä ajavat.
Kilpailutoiminnan johtajan poika Oliver Mellors tuota on ilmeisesti testannut ja viime kaudella s2000 Protonilla ajoi BRC-sarjaa. Ei hän kuitenkaan mikään kummoinen kuski ole.

Toyota ja VW pitäisi tulla mukaan. Opel ja Mitsu lienee enämpi fantasiaa ja märkää unta.
 

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4960
Sijainti
Parc Fermé
Saapi nähdä miten Protonin suunnitelmat. S2000 aikoinahan he ajattivat eurooppalaisia "nimimiehiä". Juha Salokin taisi saada moisen alle Jyskälään joskus. Ajoiko muutakin?
Ei WRC-tasolla. v. 2012 ajoi Protonilla NORFin lisäksi japseissa Rally Hokkaidon (keskeytys) ja Rally China Longyoun (5. sija)

2009 - 2012 Protonilla ajeli kilinkolinin veli eli Alister. Liittyyköhän tuohon Proton Satria Neon S2000-projektiin jotenkin se et Alister on ajanut 1:n kisan tälläisellä vekottimella kuin "Proton Satria Neo Millington" (v. 2015)

Britit/P-Irlannin väki ajanut ilmeisesti nykyään noilla vehkeillä pääasiassa. eWRCn sivuilta löytyypi lisää:
https://ewrc-results.com/cars/23-proton-satria-neo-s2000/

Itse en jaksa ny vilkuilla enempää, humalatilassa tulee pian kirjoiteltua ihan ohi aiheen :D
 
Ylös