Häkkinen on nopeampi kuin Schumacher

Karpow

Korpikylän korskea orhi
Liittynyt
26.3.2001
Viestit
3316
Sijainti
Kauhajoki
Häkkinen arvostettiin Schumia nopeammaksi
24.11.2004 10:25


Mika Häkkinen arvioitiin Michael Schumacheria nopeammaksi kuljettajaksi arvovaltaisen Autosport-lehden tuoreimmassa numerossa, jossa listattiin rata-autoilun historian kaikkien aikojen nopeimmat kuljettajat.

- Mika ei ollut yhtä mukautumiskykyinen kuin Schumacher eikä hänellä ollut yhtä paljon muita vahvuuksia tai rutiinia, mutta hyvänä päivänä, kun auto toimi juuri hänen haluamallaan tavalla, hän oli ehkä jopa nopeampi, lehti vertailee Häkkistä Schumacheriin.

Kaksinkertainen maailmanmestari Häkkinen arvioitiin kaikkien aikojen kahdeksanneksi nopeimmaksi kuljettajaksi maailmassa. Hänen edelleen ylsivät formula ykkösten MM-sarjaa kiertäneistä kuljettajista ainoastaan Ayrton Senna, Jim Clark sekä historian nopeimmaksi rankattu Gilles Villeneuve.

Listan kärkipäästä löytyi useita kuljettajia, joiden ura sijoittui aikaan ennen formula ykkösten MM-sarjan alkua. Villeneuven jälkeen toiseksi nopeimmaksi arvioitu Bernd Rosemeyer oli 1930-luvun tähti kuten myös listan neljänneksi yltänyt Tazio Nuvolari. Kaikkien aikojen viidenneksi nopeimman kuljettajan Georges Boillot'n meriitit ovat perua vieläkin kauempaa 1910-luvulta.

1920-luvulla menehtynyt Antonio Ascari ylsi listalla kolme sijaa poikansa, vuosien 1952 ja 1953 maailmanmestarin Alberto Ascarin yläpuolelle.

Kaikkien aikojen nopeimmat rata-autoilijat Autosportin mukaan:
1. Gilles Villeneuve
2. Bernd Rosemeyer
3. Jim Clark
4. Tazio Nuvolari
5. Georges Boillot
6. Ayrton Senna
7. Antonio Ascari
8. Mika Häkkinen
9. Michael Schumacher

10. Alberto Ascari

(MTV3)

---

Aikalailla samaa mieltä täytyy olla tuon listan kanssa. Tosin Sennan sijoitus on kyllä mielestäni turhan alhaalla. Villeneuve on oikeutetusti ykkösenä. Gilles oli sulan hulluuden ja nopeuden henkilöitymä. :)

Schumacher on saanut kaunistella tilastojaan viimeisen 4 vuoden aikana murskaavan ylivoimaisilla autoilla ja tallimääräyksien siivittämänä. Mika nousi aikoinaan mm. paalujen määrässä tasoihin Schumin kanssa. Ilman McLarenin alamäen alkua olisi todennäköisesti ottanut myös voitoissa kiinni ennen uran päättymistä, mutta niin ei käynyt. Sellaista on elämä! :)
 

Ferrari 4ever

Well-known member
Liittynyt
12.8.2001
Viestit
2669
Sijainti
Saarimaa
Tätä puitiinkin jo tuolla eeppisessä väännössä. Sinne vain vääntämään kättä Karpow.
 

Nasu

Tollona Tollereihin
Liittynyt
12.7.1999
Viestit
984
Sijainti
Keski-suomi
Ferrari 4ever sanoi:
Tätä puitiinkin jo tuolla eeppisessä väännössä. Sinne vain vääntämään kättä Karpow.
Tämä on niin hyvä aihe että kyllä tälle oma topic pitää saada, varsinkin kun järjestys yllä mainitussa on tuollainen:thumbup: :ahem:
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Karpow sanoi:
Villeneuve on oikeutetusti ykkösenä. Gilles oli sulan hulluuden ja nopeuden henkilöitymä.
Ja siksipä ollutkin manan majoilla jo yli 20 vuotta....
 

General FUp

Well-known member
Liittynyt
18.2.2004
Viestit
1088
Sijainti
tSadi
Tämän tosiaan voisi liittää eeppiseen vääntöön vallan hyvin, makuasiasta ja tulkinnoista kun tässä kuitenkin on kyse... :rolleyes:
 

NotShee

?aotuo ätiM
Liittynyt
2.9.2001
Viestit
3313
Sijainti
Lund, Skåne
Mitäs tässä tapauksessa oikeastaan tarkoitetaan "nopealla kuljettajalla"? Uskoisin, että se, joka uskaltaa&osaa ajaa tietyn radan kaikkein nopeinta reittiä. Tässä taas sitten tulee vertailutekninen:)o) ongelma: Ascarin aikaan autot olivat kai hieman erilaisia kuin Schumacherin ja Häkkisen aikaan: jospa Ascarilla olikin lahjakkuutta vain 1950-luvun autoihin ja Schumilla vain nykyisiin...?

Mene ja tiedä, mielestäni tuollainen nopeusvertailu on juuri eeppistä vääntöä. Voidaan toki sanoa, että Schumacher on kaikkien aikojen menestynein kuljettaja, jos määritellään menestyminen sopivalla tavalla; kuljettajan nopeuden määritteleminen on kai hankalampaa.

Yrittäkää korjata, jos olen mielestänne väärässä. Pahoittelen, jos puhuin pahasti toikin ulkopuolella.
 

Ferrari 4ever

Well-known member
Liittynyt
12.8.2001
Viestit
2669
Sijainti
Saarimaa
Jos keskustelu jatkuu myös täällä niin laitetaan pieni quote tuolta vapaasta. Laiskistuttaa.

Mutta enhän ole väittänytkään etteikö useampi kuljettaja pystyisi olemaan lyhyellä tähtäimellä - muutamalla kierroksella - nopeampi kuin M.Schumacher. Osa lajia seuraavista pitää Häkkistä hieman parempana aika-ajoissa. Yleisesti Schumacheria pidetään MH:ta kokonaisempana kuljettajana ja täten hän ajaa kilpailun nopeammin alusta loppuun. Nopeuskin on suhteellinen käsite ja riippuu, että mistä näkökulmasta sitä tutkii.

No kielelliset tulkinnat sikseen. On vain arveluttavaa verrata menneitä legendoja nykyisiin ja asettaa 30-luvulla ajanutta miestä automaattisesti Sennan kaltaisen kuljettajan edelle. Voi miettiä, että mikä on listan tekijöiden vertailukohta? Ovatko he nähneet miehet ajamassa vai antaako muutama kirja riittävästi infoa? Ajat ovat muuttuneet paljon Boillotin ja kumppanien vuosista. Ennen joutui hieman varomaan kun oma henkikin oli enempi pelissä. Nykyisin voi, ja pitääkin, ajaa lähellä äärirajoja.
 
Viimeksi muokattu:

Valde

Well-known member
Liittynyt
8.4.2003
Viestit
3148
Kun näin jutun maikkarilla, niin arvasin heti täällä lyödään löylyä. No, jutussahan ei todeta sitä kuka oli paras kuski (sellaisissa kyselyissä Schumi kuitenkin on top 3:ssa järjestään). Jutussa vielä todettiin, että kyse oli puhtaan nopeuden arvaamisesta kapeilla kriteereillä; Schumin rutiinia ja monipuolisuutta Mikalla ei ollut.

Itse pidän perusteettomana Schumin asettamista noin alas edes pelkän puhtaan nopeuden arvioimisessa. En tietenkään voi todistaa, että Schumi kuuluu F-1 historian kolmen nopeimman joukkoon; samoin kuin ei voi todistaa kenestäkään muustakaan kuljettajasta. Fakta on myös se, että ketään F-1 historian kuljettajaa ei voi osoittaa myöskään asettaa Schumin edelle suoritusvertailun perusteella (mikä ei edelleenkään todista sitä, mikä tilanne todellisuudessa on ollut).
 

312T4

Lehtori
Liittynyt
2.2.2004
Viestit
14346
Sijainti
Chateau Latour 1982!!!
Ei se Villeneuve musta ollut NOIN nopea silloin kuin se ajeli punaisella autolla! Ihmettelempä vain tota; Ville hävisi monesti Jodylle ja Pironillekkin :confused:
 

Nasu

Tollona Tollereihin
Liittynyt
12.7.1999
Viestit
984
Sijainti
Keski-suomi
General FUp sanoi:
Tämän tosiaan voisi liittää eeppiseen vääntöön vallan hyvin, makuasiasta ja tulkinnoista kun tässä kuitenkin on kyse... :rolleyes:
Yllättävää että se on nyt 'MAKUASIA'?:nope:
 

AMS82

Well-known member
Liittynyt
13.12.2002
Viestit
1641
Sijainti
Turku
312T4 sanoi:
Ei se Villeneuve musta ollut NOIN nopea silloin kuin se ajeli punaisella autolla! Ihmettelempä vain tota; Ville hävisi monesti Jodylle ja Pironillekkin :confused:
Eihän arvioinnissa ollutkaan kyse tasaisuudesta tai suorituskyvystä pitemmällä tähtäimellä. Gilles ajoi Ferrarilla osan ajasta kakkoskuljettajan asemassa ja jokainen F1-siä seurannut kaiketi tietää mitä se yleensä tarkoittaa. Minun mielestäni hänen puolestaan puhuukin se, että hän saattoi kakkoskuljettajan asemassakin lyödä tallikaverinsa nopeudessa tekemällä "mielipuolisia" ratkaisuja tiukoissa paikoissa. Kaiketi Gillesin hurjapäisyys vaikutti osaltaan siihen, että hän lopulta sai Ferrarin johdon luottamuksen ja sen mukaisen aseman tallissa.
 

Oho

Senile membrane
Liittynyt
3.1.2000
Viestit
2357
Sijainti
Lounaalla
AMS82 sanoi:
. Kaiketi Gillesin hurjapäisyys vaikutti osaltaan siihen, että hän lopulta sai Ferrarin johdon luottamuksen ja sen mukaisen aseman tallissa.
Ave !!

Käsittääkseni Villeneuven välit Ferrariin tulehtuivat miltei peruuttamattomasti Imolassa 82. Hän oli kaiketi jo tehnyt sopimuksen Ronzon kanssa kaudelle 83 McLarenille siirtymisestä ennen kuolemaansa ja Enzo Ferrari ei voinut asialle tuon taivaallista. Oikeastaan Ferrarin suhtautuminen Imolan tapahtumiin ja Pironin taakse asettuminen sientöivät Villeneuven lähdön Ferrarilta. Ironisesti Villeneuven kuolema Ferrarissa teki hänestä Ferrari legendan, muutoin niin tuskin olisi käynyt vaan hän olisi saavuttanut uransa huipun muualla.

- Oho -
 

312T4

Lehtori
Liittynyt
2.2.2004
Viestit
14346
Sijainti
Chateau Latour 1982!!!
AMS82 sanoi:
Eihän arvioinnissa ollutkaan kyse tasaisuudesta tai suorituskyvystä pitemmällä tähtäimellä. Gilles ajoi Ferrarilla osan ajasta kakkoskuljettajan asemassa ja jokainen F1-siä seurannut kaiketi tietää mitä se yleensä tarkoittaa. Minun mielestäni hänen puolestaan puhuukin se, että hän saattoi kakkoskuljettajan asemassakin lyödä tallikaverinsa nopeudessa tekemällä "mielipuolisia" ratkaisuja tiukoissa paikoissa. Kaiketi Gillesin hurjapäisyys vaikutti osaltaan siihen, että hän lopulta sai Ferrarin johdon luottamuksen ja sen mukaisen aseman tallissa.

Silti Ville vaan on yliarvostettu jonkin verran; ei sitä aikanaan noin paljoa hypetetty. Mikähän on Jodyn näkemys Villestä?
 

Felix

Well-known member
Liittynyt
12.7.1999
Viestit
1258
312T4 sanoi:
Silti Ville vaan on yliarvostettu jonkin verran; ei sitä aikanaan noin paljoa hypetetty. Mikähän on Jodyn näkemys Villestä?
Jodyn näkemys on että Gilles oli nopein kuljettaja jonka on koskaan nähnyt...
 

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Gilles oli todella nopea kuljettaja eikä minusta ole väärin pitää häntä kaikkien aikojen nopeimpana varsinkaan tällaisessa listassa joka ei loppujen lopuksi kerro paljoakaan. Täydellistä totuutta ei koskaan saada selville jne. Gilles hävisi toisinaan Scheckterille ja Pironille, mutta ei kukaan voi voittaa tallitoveriaan aina. Scheckter on kuitenkin maailmanmestari ja Pironikin olisi mestaruuden todennäköisesti voittanut ilman loukkaantumistaan. Jos Villeneuve olisi voittanut tällaiset tallikaverit aivan säännöllisesti olisi se ollut jo aivan uskomaton suoritus.
 

öö ruz

Speed for ever
Liittynyt
28.12.2002
Viestit
4296
Sinänsä hienoa että Häkä on noteerattu listalla mutta on se kumma että sinne ei tahdo mahtua kuskeja viimeisen kahdenkymmen vuodea ajalta.
Mielestäni tällaiset listat ovat turhia, lapsellisia, tyhjänpäiväisiä.
Millä helvetillä sä oikeesti vertaat eri aikakausien miehiä tasapuolisesti? Et millään.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Mahtaa SEITSENKERTAINEN maailmanmestari vetää puskallisen herneitä nenäänsä palkoineen, varsineen ja juurineen, kun lukee tämän julkaisun:p
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Väitän, että nuo entisaikojen kuskit olisivat nopeudessa ihan vastaantulijoita nykyisiin verrattuna. Nykyään jo 15-vuotias karting-kuski on ajanut enemmän kisa- ja testikilometrejä kuin 50-60-luvun F1-kuskit koko urallaan.

Harjoitus tekee mestarin.

Kunnon ja fysiikan puolella ero lienee sitäkin suurempi. Sama kehitys on käynyt urheilun joka saralla. Nyt en puhu dopingista.
 
Ylös