Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus vol. 2

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Kaveri on Taiwanissa opiskelemassa kiinaa ja kertoo vähän samanlaisia juttuja. Siellä opiskelu on todellakin kokopäivätyötä, ja esim. läksyjen määrä aivan huikea Suomeen verrattuna. Suomessa on vaatimustaso ihan yliopistossakin sen verran matala ettei koululla tarvitse kuin käydä kääntymässä.
Voi vain kuvitella, mikä olisi aasialaisen koulujärjestelmän vaikutus Suomen nuorison mielenterveyteen.
 

maradona

Resistive User
Liittynyt
6.3.2005
Viestit
4616
Sijainti
Me seisotaan hattu kourassa maailman reunalla
Ketäpä huvittaa lukea, kun kokeista pääsee läpi käytännössä arvaamalla. Näin ainakin peruskoulussa.

Lukiossa toki vaatimustaso kasvoi, mutta sielläkin pärjäsi jos istui tunneilla kiltisti. Itsehän kirjoitin muuten historiasta ja yhteiskuntaopista magnat aika pitkälti niillä pohjatiedoilla, joita olin lukenut wikipediasta ja selaillut kirjoista. Paremmalla lukemisella ja kieliopilla olisi luultavasti tullut laudatur. Mitä tuo kertoo YTL:n vaatimustasosta?
Eihän niitä yo-kokeiden pisteitä ainakaan verrata mihinkään YTL:n asteikkoon vaan toisiin saman kokeen tekijöihin.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Aika turha vertailla jotain Kiinan tai Taiwanin yliopistojen erittäin valikoitunutta materiaalia suomalaisen lukion toukohousuihin, joita lienee lienee enemmistö ikäluokasta. Vai olenko tossa väärässä?
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Aika turha vertailla jotain Kiinan tai Taiwanin yliopistojen erittäin valikoitunutta materiaalia suomalaisen lukion toukohousuihin, joita lienee lienee enemmistö ikäluokasta. Vai olenko tossa väärässä?
Samalla meidän pitäisi valikoida heikompi aines esim tekemään Reinoja hikipajaan.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Aika turha vertailla jotain Kiinan tai Taiwanin yliopistojen erittäin valikoitunutta materiaalia suomalaisen lukion toukohousuihin, joita lienee lienee enemmistö ikäluokasta. Vai olenko tossa väärässä?
Lienee. Pisa-testi tehdään peruskoululaisille. Yliopistoihin sisälle päässeitä lienee aika turha verrata lukiolaisiin. Lukiolaisiakin lienee noin puolet ikäluokasta.
 

mn97

Banned
Liittynyt
25.1.2004
Viestit
1707
Nyt voidaan vielä vedota siihen, että Euroopan parhaita ollaan kuitenkin. Ja ennen kaikkea, parempia kuin ruotsalaiset!

Varmaan pitää Suomen pudota muiden Pohjoismaiden alapuolelle ennen kuin mitään oikeasti asioihin vaikuttavaa saadaan aikaiseksi. Siihen asti syytellään muita tahoja kuin kukin itseään. Opettajia, oppilaita, oppilaiden vanhempia, yhteiskuntaa, jne.
Ongelma onkin siinä, että koulujärjestelmää yritetään ylimuuttaa liikaa väitän siihen uusliberialismin suuntaan. Yksityistetään kouluja jne...

Näin on tehty Ruotsissa ja Ruotsin koulut ovat täysin hajalla. Suomi pesee Ruotsin 6-0 tässä asiassa. Ruotsin malli on täysin epäonnistunut peruskoulumalli. Ruotsissa tehtiin epäsikiöyksityiskoulumalli, valtio kustantaa ne ja omistajat käärivät voitot taskuihinsa. Wallenbergin suku on yksi suurimmista omistajista.

Sekä yksityiset että julkiset koulut ovat rapautuneet. Ruotsalainen kouluväki on paniikissa. Harva tietää, että ruotsalaisia koululaisia eivät opettajat arvioi ollenkaan.

Syy minkä takia Suomi pärjää paremmin kuin Ruotsi, on se, että Suomen väestö on homogeenisempää ja koulujärjestelmä muistuttaa enemmän natsi-Saksaa. Ruotsin koulujärjestelmä on Wallenbergiläinen monikulttuurienen paskaläjä!

http://www.properuskoulu.net/2013/12/pisa-poly-on-laskeutunut.html
38. Ruotsi 478 483 485 482

Juju on pitää siitä vanhasta hyvästä kiinni, eikä mennä tähän Wallenbergiläiseen uusliberialistiseen hörhöilyyn mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Yhdysvalloissa kerrottiin myös, miten PISA-tulokset jakautuvat eri etnisten ryhmien kesken. Aasialaiset koululaiset pärjäsivät Yhdysvalloissa matematiikassa huomattavasti paremmin kuin esim. suomalaiset peruskoululaiset. Valkoisetkin opiskelijat saivat Yhdysvalloissa selvästi parempia tuloksia kuin Ruotsin, Norjan ja Tanskan kaltaisten "pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden" opiskelijat. Viro puolestaan päihitti kaikki pohjoismaat:


Usa Asian 549
Viro 521
Suomi 519
Usa White 506
Tanska 500
OECD Average 494
USA Average 492
Norja 489
Ruotsi 478
Usa Hispanic 455
Usa Black 421
Lähde:
http://isteve.blogspot.fi/2013/12/pisa-racial-results-for-americans-on.html
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Nämä hallituksen "leikkaukset" ovat kyllä uskomattomia. Tuo koko lista on veronkorotuksia, eikä menojen vähentämistä.

Kun pääongelmat valtion taloudessa ovat menojen suuruus ja budjettialijäämä, työttömyys ja liian heikko kysyntä, niin nuo toimenpiteet ainoastaan kiristävät verotusta ja siten heikentävät taloudellista toimeliaisuutta. Hallitus on onnistunut siirtämään suuren osan verotuloja tuovasta alkoholikaupasta Viroon, haitat ovat jääneet tänne, autoveronkorotuksella on saatu autoverotulot vähenemään jne.

Kun on huomattu, ettei veronkorotukset tuo lisää rahaa, mutta työllisyys heikkenee, niin fiksuintahan se on jatkaa valitulla linjalla - mitäpä sitä menoihin puuttumaan, ne ovat poliittisesti niin hankalia. Onhan tuossa yritystoimintaankin sellaisia korotuksia, että varmasti muutama lafka saneeraa popota pihalle ja paljon.
Nyt vasta bongasin tuon listan.

Aika mielenkiintoiseksi menee jos nuo puserretaan läpi päätäntämyllyssä. Joiltakin viedään ammatin mukanaan tuomia etuja, toisaalta taas esim. matkatyöläisille heitetään märkä rätti kasvoille (ainakin niille joille firma ei maksa matkakorvauksia).


Saapa nähdä kuinka paljon hallituspuolueiden kannatus romahtaa seuraavissa vaaleissa.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Ketkään eivät ole niin viisaita kuin kunnanisät. Kitee saanut valtiolta 5 miljoonaa viime vuonna köyhäinapua..No seurauksena oli, että olivat kehitelleet sen 5 miljoonaa lisämenoja, eivätkä nämä "investoinnit" näy missään mitä nyt ovat verotuksen suomen mestareita.
 

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Hölmölän säästötalkoot jatkuvat. On se mukava nostaa julkisen sektorin palkkoja lainarahalla. Ovatko nämä nyt sitten niitä äärimmäisen tuskallisia julkisten menojen leikkauksia, joita hallitus on muka tehnyt?
Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen mukaan valtiolla työvoimakustannukset nousivat heinä-syyskuussa neljä prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan.

Kuntasektorilla työvoimakustannukset nousivat 2,9 prosenttia.

Yksityisellä sektorilla työvoimakustannukset nousivat tämän vuoden heinä-syyskuussa vain 0,6 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan.
http://www.hs.fi/talous/Julkisen+sektorin+palkoissa+oli+kovaa+nousua+syksyn+aikana+yksityiseen+verraten/a1386643925610
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Ei Suomella ole mitään hätäpäivää. Rahaa on vaikka kuinka paljon.
Nytkin ne on antamassa 800 000 euroa pelkkään suunnitteluun kun amerikkalainen säätiö meinaa pykätä tänne turhanpäiväistä museota, josta toki saisimme vielä joka vuosi maksaa miljoonia kyseisille amerikkalaismiljonääreille.
Hoh hoijakkaa.
 

pendellstock

Well-known member
Liittynyt
19.11.2007
Viestit
2099
Mistä oikeistolainen kiihko johtuu? Tarkoitan tällä Wahlroos maista uhoa. Tähän kuuluu kehitysavun lopettaminen, sosiaaliturvan lopettaminen ja tämmiöisä kovia ja kylmiä kapitalistisia arvoja.

Mitä eroa on näillä kahdella kuvalla?

Björn Wahlroos



Painija - Alexander Karelin



Toisin kuin Wahlroos, Karelin on puhunut paljon pehmeistä arvoista ja siitä kuinka hän vain lukee kirjoja vapaa ajallaan.

Oikeistolainen uho johtuu siitä, että nämä oikeistolaiset ovat tällaisia alemmuuskompleksisia pikkumiehiä, jotka yrittävät kompleksoida alemmuuttaan kovilla puheilla.

Karelin tietää olevansa vahvin. Sen takia hänen ei tarvitse uhota puheillaan niin kuin Wahlroos tekee.
Ihme huttua täälläkin näkee. Wahlroosin tuttavapiiri on raportoinut miehen suorastaan nielevän kirjoja (jopa kartanojahtien päätteeksi saattaa paikkaolleiden raporttien perusteella käydä lukaisemassa kirjan iltaan mielummin kun jatkaa alkoholilla metsästystuvassa jahtikumppaneiden tapaan). Sitäpaitsi, tuskin professoriksi olisi noussut 80-luvun alussa radiota vaan kuuntelemalla..

Ja kieltämättä joo, tuntuu typerältä laittaa valtio ottamaan velkaa maksaakseen kehitysapua miljadin vuodessa Afrikan heimopäälliköille samalla kun mm. lasten reumasairaalan jatkolle ei löytynyt paria miljoonaa euroa kotimaassa. Ja eikö sinulle tuossa yllä juuri selitetty statistiikan keran, että hyvinvointia ja rahaa koneistoon ei vaan saavuteta julkisen sektorin loputtomalla kasvattamisella yksityisen sekotrin piikkiin? Ei, sähkö ei tule seinästä ja raha sossu-automaatista........
 

mn97

Banned
Liittynyt
25.1.2004
Viestit
1707
hyvinvointia ja rahaa koneistoon ei vaan saavuteta julkisen sektorin loputtomalla kasvattamisella yksityisen sekotrin piikkiin? Ei, sähkö ei tule seinästä ja raha sossu-automaatista........
Wahlroos saa 270 000€ julkista maataloustukea.


No mitä sitten näille työttömille pitää tehdä? Heittää jonnekin keskitysleirille vai mitä? Se julkisen sektorin paisuttaminen ei johdu mistään ideologiasta tai laiskuudesta. Se johtuu kulttuurin rappiosta ja elinkeinoelämän heikentymisestä. Tuottavuus on Suomessa viime vuosikymmeninä moninkertaistunut. Tämä johtuu hyvin pitkälti korkeasta teknologiasta.

Yksityinen ja julkinen sektori. Kysymys on ylipäätänsä tuottavuudesta, eikä mistään yksityisestä ja julkisesta sektorista.

Wahlroos: Suomessa toimivilla yhtiöillä menee hunosti. Syy. Täällä on liian korkeat kustannukset. Totta. Se mitä Wahlroos unohti mainita on se, että ihmisillä menee hyvin Suomessa, toisin kuin täällä Wahroosin ihannoimissa alhaisen kustannuksen tason banaanivaltioissa, joissa yhtiöillä menee kyllä hyvin, kun ei tarvitse palkkaa kenellekään maksaa, mutta ihmisillä meneekin sitäkin huonommin, koska toimeentulo täytyy hankkia mafian kautta myymällä huumeita Justin Biebereille ja muille oikeiston ikoneille.

Me elämmä täällä ihmisiä varten, eikä mitään yhtiöitä varten.
 
Viimeksi muokattu:

Montana

Well-known member
Liittynyt
11.7.2010
Viestit
552
Wahlroos saa 270 000€ julkista maataloustukea.
Wahlroos maksoi myös 3.2 miljoonaa euroa veroja toissa vuonna.

Wahlroos: Suomessa toimivilla yhtiöillä menee hunosti. Syy. Täällä on liian korkeat kustannukset. Totta. Se mitä Wahlroos unohti mainita on se, että ihmisillä menee hyvin Suomessa, toisin kuin täällä Wahroosin ihannoimissa alhaisen kustannuksen tason banaanivaltioissa, joissa yhtiöillä menee kyllä hyvin, kun ei tarvitse palkkaa kenellekään maksaa, mutta ihmisillä meneekin sitäkin huonommin, koska toimeentulo täytyy hankkia mafian kautta myymällä huumeita Justin Biebereille ja muille oikeiston ikoneille.
Niin tällä hetkellä, koska julkisella sektorilla menee vielä kohtuu hyvin. Julkisen sektorin romahtaessa menee myös läjä yksityisomisteisia yrityksiä konkurssiin. Toi toinen näkemys taas on ääripää. Normaalisti markkinoilla yritykset joutuvat kilpailemaan asiakkaistaan, joten palkkojen tarkoituksellinen maksamattomuus saattaa tulla huonon maineen vuoksi kalliimmaksi yhtiölle kuin maksaa palkat työntekijöille.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Wahlroos maksoi myös 3.2 miljoonaa euroa veroja toissa vuonna.



Niin tällä hetkellä, koska julkisella sektorilla menee vielä kohtuu hyvin. Julkisen sektorin romahtaessa menee myös läjä yksityisomisteisia yrityksiä konkurssiin. Toi toinen näkemys taas on ääripää. Normaalisti markkinoilla yritykset joutuvat kilpailemaan asiakkaistaan, joten palkkojen tarkoituksellinen maksamattomuus saattaa tulla huonon maineen vuoksi kalliimmaksi yhtiölle kuin maksaa palkat työntekijöille.
Yritykset, joiden tulot muodostuvat julkisenhallinnon suoritteista ovat tavallaan sen jatke. Jos oikein vittumaisiksi heittäydytään, niin voisi väitää noin 20 %'n suomalaisista elättävän kaikki loput 80 %. Ei se kuitenkaan noin yksioikoista ole.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Ketkään eivät ole niin viisaita kuin kunnanisät. Kitee saanut valtiolta 5 miljoonaa viime vuonna köyhäinapua..No seurauksena oli, että olivat kehitelleet sen 5 miljoonaa lisämenoja, eivätkä nämä "investoinnit" näy missään mitä nyt ovat verotuksen suomen mestareita.
Neljättä vuotta putkeen kriisikunta-tason taloudella jatkaa Kitee. 2011 Kesälahden ja Kiteen yhteenlasketut menot olivat 74,5 milj.€, vuonna 2013 menot olivat kasvaneet 87,9 milj.€:n. Kasvu on ollut 18% kahdessa vuodessa. Uusia merkittäviä palveluita ei ole otettu käyttöön, päinvastoin palveluita on karsittu. Kukaan ei tunnu tietävän mistä tämä nousu johtuu. Ovat ehdottaneet palveluiden lisäkarsimista ja veronkorotusta entisestään nykyisestä SE-tasosta:thumbup:
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
23833
Sijainti
lappeen Ranta
Neljättä vuotta putkeen kriisikunta-tason taloudella jatkaa Kitee. 2011 Kesälahden ja Kiteen yhteenlasketut menot olivat 74,5 milj.€, vuonna 2013 menot olivat kasvaneet 87,9 milj.€:n. Kasvu on ollut 18% kahdessa vuodessa. Uusia merkittäviä palveluita ei ole otettu käyttöön, päinvastoin palveluita on karsittu. Kukaan ei tunnu tietävän mistä tämä nousu johtuu. Ovat ehdottaneet palveluiden lisäkarsimista ja veronkorotusta entisestään nykyisestä SE-tasosta:thumbup:
Kai noi tommoset on jotain "kustannusrakenteessa tapahtuneiden muutosten johdosta hintoihin kohdistuu tarkistuspaineita" -hommeleita.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Kai noi tommoset on jotain "kustannusrakenteessa tapahtuneiden muutosten johdosta hintoihin kohdistuu tarkistuspaineita" -hommeleita.
Kait sitä voisi selittää tuolla jos parissa vuodessa pitkäaikaistyöttömien, sotaveteraanien, erityishoitoa vaativien ym määrä olisi lisääntynyt kymmenillä prosenteilla +normit palkankorotukset.
 

mn97

Banned
Liittynyt
25.1.2004
Viestit
1707
Juhana Vartiainen - Ruotsista oppinsa hankkinut VTT:n ylijohtaja.

"Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen arvioi Suomen tarvitsevan lisää työperäistä maahanmuuttoa."
http://yle.fi/uutiset/juhana_vartiainen_suomen_suurin_virhe_hidas_reagointi_huoltosuhteen_heikkenemiseen/7523802

Kuitenkin vuodesta 2007 saakka Suomessa on maahanmuutto lisääntynyt, mutta työpaikat vähentynyt.

"työpaikkojen määrä kasvaa väestön määrän funktiona"

Näin ei ole käynyt ainakaan Suomessa.
Suomessa on työpaikat vähentyneet vuodesta 2007-2012 29 200 henkilöllä. http://www.stat.fi/.../tyokay_2012_03_2014-10-10_t......
vaikka maahanmuuttajien määrä Suomessa on kasvanut samaan aikaan noin 70 tuhannella. http://www.vaestoliitto.fi/.../ulkomaalaistenosuus...

Miksi näin on käynyt, vastauksen tähän saa jo pelkästään uutisia seuraamalla, jossa jatkuvasti kerrotaan uusista irtisanomisista.


Toisaalta maahanmuuttoa perustellaan Ruotsin esimerkillä.

Ruotsin maahanmuuton kustannuksista on tehty viisi tutkimusta, joissa kaikissa maahanmuutto on todettu kansantaloudellisesti epäedulliseksi. Professori Jan Ekberg laati Ruot*sin hallitukselle vuonna 2009 selvityksen, jossa maahanmuuton kustannuksien arvioitiin olevan 1,5–2 prosenttia bruttokansantuotteesta.

http://www.hs.fi/paivanlehti/25012014/mielipide/Maahanmuuton+kuluista+on+tutkimustietoa/a1390607661175
 
Viimeksi muokattu:
Ylös