Ilmastonmuutos / Kasvihuoneilmiö

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Niin, mielestäni tämä aihe jos mikä ansaitsee oman topicin. Enää kenellekään ei varmasti Herran vuonna 2006 ole mahdollisuutta yrittää vakavasti faktoihin perustuen yrittää kumota sitä tosiasiaa, että jotain olisi todellakin tehtävä - ja pian - ilmaston kiistattoman lämpenemisen estämiseksi tai edes alkuun radikaaliksi hidastamiseksi.

Kuitenkin kaikki todella merkittävät toimet polkevat vuodesta toiseen tasaisesti paikallaan. Asia kyllä mainitaan entistä useammin politiikkojen juhlapuheissa ja korulauseissa, mutta vasta kilpailukyvyn, talouskasvun ja vapaakaupan jälkeen. Ei tiedä itkeäkö vai nauraa kun kuulee/lukee kyseisiä tekstejä. Tai itseasiassa onpa hyvinkin ja vuorenvarmasti. Nimittäin luonnon ja ihmisen itsensä.

Onkin hyvä muistuttaa että Suomessa ovat oven takana ensi vuonna tulevat eduskuntavaalit. Mielestäni yhdenkään sellaisen henkilön, joka ei ole vakavasti kiinnostunut koko elämämme tulevaisuudesta, ei pitäisi olla ehdokkaana. Kaikki muut kysymykset ovat tämän rinnalla toissijaisia.

Taistelun lopulliseen häviämiseen ei ole enää pitkä aika.
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Homman hoitaminen on helppoa kuin heinänteko. Ei tarvitse muuta kuin pysäyttää kehitys kaukoidässä (Kiina, Intia ja muut suuret maat). Ai niin ja siirtää kehitystä läntisissä teollisuusmaissa joitain kymmeniä vuosia taaksepäin ja jäädyttää tilanne siihen.

Kehittämällä uusia ilmastoystävällisempiä tapoja tuottaa energiaa yms yms, voidaan tietenkin vähentää negatiivisiä vaikutuksia. Niiden merkitys on kuitenkin mikroskooppinen. Niillä voidaan ainoastaan rauhoittaa omaatuntoa.

Toisaalta, kyllähän sielunhoitokin on hyvästä.
 
Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Törni sanoi:

Niin, kukapa tässä helposta savotasta on puhunutkaan. Jostain ja joskus on kuitenkin aloitettava. Vaihtoehdot kun ovat niin surkeat että niitä harvempi haluaa kokea. Vai olisikohan sittenkin vain parempi tunnustaa peli menetetyksi ja lopettaa nykyinen ilveily. Ikuinen optimisti ei kuitenkaan sitä halua tehdä.
 
Viimeksi muokattu:

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Black Leopard sanoi:
Vai olisikohan sittenkin vain parempi tunnustaa peli menetetyksi ja lopettaa nykyinen ilveily. Ikuinen optimisti ei kuitenkaan sitä halua tehdä.
Asia on juurikin niin, että sillä mitä pari hassua suomalaista täällä metsän keskellä tekee, ei ole mitään muuta kuin tuo sielunhoidollinen merkitys. Puolellatoista miljardilla kiinalaisella sen sijaan on vaikuttavuutta

Jonkun pitäisi kertoa Kiinalaisille etteivät he voi saavuttaa samaa elintasoa kuin meillä on. Ja heidät pitäisi vielä saada suostumaan tähän. As simple as that.

Mutta kuten olen jo pariin kertaan todennut; en minä sielunhoitoa vastusta, niin kauan kun siihen ei syydetä aivan järjettömästi resursseja suhteutettuna toimenpiteiden vaikuttavuuteen.
 
Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Törni sanoi:
Asia on juurikin niin, että sillä mitä pari hassua suomalaista täällä metsän keskellä tekee, ei ole mitään muuta kuin tuo sielunhoidollinen merkitys. Puolellatoista miljardilla kiinalaisella sen sijaan on vaikuttavuutta

Jonkun pitäisi kertoa Kiinalaisille etteivät he voi saavuttaa samaa elintasoa kuin meillä on. Ja heidät pitäisi vielä saada suostumaan tähän. As simple as that.

Mutta kuten olen jo pariin kertaan todennut; en minä sielunhoitoa vastusta, niin kauan kun siihen ei syydetä aivan järjettömästi resursseja suhteutettuna toimenpiteiden vaikuttavuuteen.
Itseasiassa suomalaisten osuutta ei todellakaan ole syytä vähätellä. Maamme ei totisesti ole niitä vähiten tuhoisia kansakuntia maailmassa - saati Euroopassa - tällä saralla. Vaikka väkiluku nyt ei suurimpia olekaan, niin jälki on sangen "vaikuttavaa"

Jokainen meistä voi tehdä oman osansa. Kiinan sekä muiden tilanteeseen auttaa edes jotakin se, että ei yksinkertaisesti osta näissä valtioissa valmistettuja tuotteita. Kotimaisen ja lähelle tuotetun suosiminen, aina kun siihen on olemassa pieninkin mahdollisuus, on mitä suurin ja hienoin yksilön suorittama ympäristöteko :)

Eli kyllä jokainen voi tehdä halutessaan oman osansa.
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Black Leopard sanoi:
Onkin hyvä muistuttaa että Suomessa ovat oven takana ensi vuonna tulevat eduskuntavaalit. Mielestäni yhdenkään sellaisen henkilön, joka ei ole vakavasti kiinnostunut koko elämämme tulevaisuudesta, ei pitäisi olla ehdokkaana. Kaikki muut kysymykset ovat tämän rinnalla toissijaisia.

Taistelun lopulliseen häviämiseen ei ole enää pitkä aika.
Sanoisin, että siitä ei ole vielä pitkä aika. Se hävittiin jo. Suurin osa nykyisestä 25-50 vuotiaista ei ole valmis tinkimään tippaakaan materiaalisesta yltäkylläisyydestään. En sano hyvinvoinnista, koska sillä ei ole aidon hyvinvoinnin kanssa tekemistä muualla kuin mainoksilla aivopestyjen kulutusorjien harhaisissa mielikuvissa.

Vaalitoikissa uhosin itse seuraavan. Ja tuon mukaan äänestäisin, jos uusia linkoloita jostain ilmestyisi. Muuten voi olla kansalaisvelvollisuuden kanssa vähän niin tai näin.

KnowHow sanoi:
Itse en lähtisi ehdokkaaksi kuin seuraavilla teemoilla:

- hallittu elintason lasku 50-luvun tasolle.
- ruoka- ja energiaomavaraisuustavoite vuoteen 2030 mennessä.
- lähiruualle verovapaus esimerkiksi paikallisvaluuttojen ja vaihtotalouden avulla.
- pientilallisuuden ja luomuviljelyn elvyttäminen veroalein.
- korkeakoulutettujan määrän raju leikkaaminen.
- henkinen työ mahdollisuuksen mukaan etätyönä.
- ruumiillinen työ kunniaan- hikialennus veroihin. Samalla korjataan suuri osa ylipaino- ja muita elintasosairauksia.
- luovutaan globaalista kilpailukykykisasta omalta osalta. Sen sijaan eletään ihmisiksi ja kohtuudella.

Voipi kuulostaa monista järjettömiltä ajatuksilta eikä tämä valitettavasti tule toteutumaan, mutta pelkään että 30-50 vuoden päästä tajutaan että tuo tie olisi ollut ainoa mahdollisuus selvitä silloin jo tapahtuneista globaaleista mullistuksista. Ainakin pienimmin mahdollisin vaurioin.
 
Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Turha tätä maailmankohtaloa on itkeä. Pitkän päälle peli on jo menetetty. Nimittäin ennen pitkää ihminen tuhoaa kaiken pikkuhiljaa tai sitten vähän nopeammin, esim. ydinsodalla.. Jos immeinen ei kerkiä, niin isompi meteori tekee lopulta lopun kaikesta tästä. Näin se vain on - siinä ei vaaliteemat auta.
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Willer sanoi:
Turha tätä maailmankohtaloa on itkeä. Pitkän päälle peli on jo menetetty. Nimittäin ennen pitkää ihminen tuhoaa kaiken pikkuhiljaa tai sitten vähän nopeammin, esim. ydinsodalla.. Jos immeinen ei kerkiä, niin isompi meteori tekee lopulta lopun kaikesta tästä. Näin se vain on - siinä ei vaaliteemat auta.
Voihan sen noinkin kyynisesti ja inhorealistisesti ajatella, mutta jos edes noita lapsenlapsia ja muita elonkehän olioita ajattelisi. Puun istuttaminen kun kannattaa aina.
 
Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Olen muutamaan kertaan havahtunut ajatuksissani fiilikseen, että kannattaako enää lapsia hankkiakaan tähän epävakaaseen maailmaan. Olen kuitenkin optimisti ja uskon sen kannattavan. Eiköhän elämä kokonaisuudessaan jää aina plussan puolelle :)
 
Liittynyt
17.8.2006
Viestit
11
Ei ole olemassa minkäänlaisia tieteellisiä todisteita että ihmisen toiminnalla olisi vaikutusta "ilmastonmuutokseen".

Vasemmistolainen media ainoastaan maalailee uhkakuvia, jotta tyhmät massat kulkisivat mukana.
 
Oho

Senile membrane
Liittynyt
3.1.2000
Viestit
2357
Sijainti
Lounaalla
AsturianTaikuri sanoi:
Ei ole olemassa minkäänlaisia tieteellisiä todisteita että ihmisen toiminnalla olisi vaikutusta "ilmastonmuutokseen".

Vasemmistolainen media ainoastaan maalailee uhkakuvia, jotta tyhmät massat kulkisivat mukana.
Wau, taitavat tieteelliset todisteet olla tässä tapauksessa sellasia, että niitä saadaan kun paskat on jo housussa ellei näin jo ole.

Sen sijaan melkoisen varmaa on, että hiilidioksidi on kasvihuonekaasu ja edelleen aivan varmaa on että ihmisen toiminta vapautaa ilmakehään kiihtyvällä vauhdilla maankuoreen sitoutunutta hiiltä, joka siten siirtyy hitaasta nopeaan kiertoon. Ei se mitään, luonto mukautuu, luonto voittaa, ihminen häviää, good riddance...

Toi johonkin tilastolliseen todistettavuuteen takertuminen on ihan posketonta.
 
Liittynyt
17.8.2006
Viestit
11
Oho sanoi:

Hiilidioksidi on kaasu? Ihminen vapauttaa sitä luontoon!! Mitä sitten???

Mitä tällä on tekemistä "ilmastonmuutos/kasvihuoneilmiön" kanssa? Odotan edelleen tieteellisiä todisteita "hiilidioksidin" ja "kasvihuoneilmiön" kytköksistä toisiinsa.

Abouttia rallaa yli kymmenen vuotta tutkitun ja maailmanlaajuisesti päälle 20-miljardia dollaria tuhlattuna emme edelleenkään tiedä asiasta juuri mitään. Ellemme sitten laske mukaan IPCC:n yberhienoja tietokonelaskuja, jotka perustuvat teoriaan ja antavat villejä arvioita tulevasta.
 
Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Millaiset todisteet olisivat tarpeen? Matemaattiset mallit? Havainnot? Mikä vika on niissä todisteissa, joita nyt tiedemiehet esittelevät ympäri maailman?
 
Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
AsturianTaikuri sanoi:
Ei ole olemassa minkäänlaisia tieteellisiä todisteita että ihmisen toiminnalla olisi vaikutusta "ilmastonmuutokseen".

Vasemmistolainen media ainoastaan maalailee uhkakuvia, jotta tyhmät massat kulkisivat mukana.
Juuh, eipä tietenkään. Odotellaan vaan kaikessa rauhassa ja eletään täysin niinkuin tähänkin asti :nope: :jaska: Veikkaan että sangen konkreettiset ja lopulliset todisteet ovat jokaisen käsillä yllättävänkin pian

Ja jos joku asia maailmassa niin tämä olisi syytä riisua täysin ja lopullisesti oikeistolaisuudesta/vasemmistolaisuudesta.
 
patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
GO GO ARSKA!

Arnold tekee pesäeroa Bushin hallintoon!

Ilta-Sanomat:

Schwarzenegger on onnistunut tekemään poliittisia sopimuksia niiden vahvojen ammattiliittojen kanssa, jotka vuosi sitten kampanjoivat häntä vastaan.

Suosiota on nostanut myös se, että hän on tehnyt selvän pesäeron varsinkin Kaliforniassa epäsuosittuun presidentti George W. Bushiin. Myös republikaanien keskuudessa se näyttää vain kohentaneen

Schwarzeneggerin osakkeita, varsinkin kun hän on samalla ottanut tiukan kannan abortin kaltaisissa, konservatiiveille tärkeissä moraalikysymyksissä.

Schwarzenegger vahvisti toissapäivänä kasvihuonekaasujen päästöjä rajoittavan lain osavaltiossa. Laki on tiukempi kuin liittovaltiossa. Se myötäilee kansainvälistä Kioton ilmastosopimusta, jonka Bush hylkäsi.

Lain mukaan Kalifornia vähentää hiilidioksidipäästöjään vuoteen 2020 mennessä 25 prosenttia eli tasolle, missä ne olivat vuonna 1990. Laki myös kieltää muihin osavaltioihin perustettavia uusia hiilivoimaloita myymästä energiaa Kaliforniaan.

Lain allekirjoitustilaisuudessa ei ollut edustusta Valkoisesta talosta. Sen sijaan Kaliforniasta oli videoyhteys Lontooseen, mistä Britannian pääministeri Tony Blair lähetti terveisensä.

(STT)
 
vermula

Well-known member
Liittynyt
1.2.2001
Viestit
12921
Arnold!!!!

Rohkea teko :thumbup: :thumbup: :thumbup:
 
Ylös