Jambeloo -efekti palstalla

pendellstock

Well-known member
Liittynyt
19.11.2007
Viestit
2099
Olen nyt jo jonkin aikaa seurannut miten Vapaan puolella tietyt hahmot toimivat seuraavalla kaavalla vastatessaan Vapaan puolen toickeihin: Hahmo pyrkii vastaamaan esimerkiksi 15 toickiin sillä tavalla peräkkäin, että hahmo saa nimimerkkinsä 15 ensimmäisen ja viimeksi päivitetyn toickin perään Vapaan puolen etusivulle. Kutsuttakoon tällaista käyttäytymistä jatkossa nimikkeellä ”Jambeloo-efekti”.

Näin tästä tapahtumasta keskustellessa ei tarvitse aina avata tuota asiaa kirjoittamalla pitkillä lauseilla mistä asiasta itseasiassa onkaan kyse, vaan tähän ilmiöön voidaan vapaasti viitata yhdellä sanalla, joka on siis ”Jambeloo”. Jambeloota voi tapahtua myös muilla F1-forumin keskustelu-alueilla ja jopa muilla keskusteluy-foorumeilla.

Tätä termiä saa tästä lähtien vapaasti käyttää kun viitataan edelläselostettuun ilmiöön. Olkaa hyvä.
 
Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Heh. 15 vuotta. Forum pääsee siis kohta peruskoulusta pois.
Kauan on jo scheisseä jauhettu!
 
pendellstock

Well-known member
Liittynyt
19.11.2007
Viestit
2099
On ollut kyllä mukava käyttä jambeloo -efekti -termiä. Nyt on vihdoinkin kätevä sana, joka korvaa pitkän selityksen. Kaikenlisäksi tämä termi on varsin globaali, koska se on helppo lausua myös ulkomaalaisittain. Tähän suuntaanhan suomen kieli on muutenkin kehittynyt voimakkaasti jo pidempään, eli kansainvälisiä lainasanoja ja ilmauksia on otettu kieleen mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

pendellstock

Well-known member
Liittynyt
19.11.2007
Viestit
2099
Opetin tuossa juuri kanadalaiselle kollegalle tämän Jambeloo -termin, nyt hän osaa tervehtiä ja kiittää suomeksi sekä Jambeloo effect -käsitteen.
 
Viimeksi muokattu:

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Mulla on ollut nyt viikon sisällä kakka tiukassa. Saa tehtyä semmosia chihuahua-kakkoja vaan ja koko ajan on tunne, että paskattaa. Mutta kakat eivät ole kuitenkaan kovia, ei siis sillai ummetusta pitäisi olla. Mikähän lie jymäyttänyt ne suolen mutkaan kiinni. Varmaan kuituja liian vähän.

Niin no tuli mulla viikonloppuna vesiripuli pelkästä ryyppäämisestä, mutta sen jälkeen ollut hiljaista.

Kohta täytyy taas mennä puristamaan se perus kahden senttimetrin pötkö.
 
Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Kuuntelen tällä hetkellä espanjalaista klassista kitaraa. Enempää en voi Jambeloota kuvailla. Aika paska levy.
 
Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18206
Mulla on ollut nyt viikon sisällä kakka tiukassa. Saa tehtyä semmosia chihuahua-kakkoja vaan ja koko ajan on tunne, että paskattaa. Mutta kakat eivät ole kuitenkaan kovia, ei siis sillai ummetusta pitäisi olla. Mikähän lie jymäyttänyt ne suolen mutkaan kiinni. Varmaan kuituja liian vähän.

Niin no tuli mulla viikonloppuna vesiripuli pelkästä ryyppäämisestä, mutta sen jälkeen ollut hiljaista.

Kohta täytyy taas mennä puristamaan se perus kahden senttimetrin pötkö.
Luumuja, luumuja.
 
markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Näin muuten unta Azizzizzta. Oltiin jossain pirun raveissa ja Aziz täytti troikkalappua ja selitti kiivaasti samaan aikaan jotain totamisen syvistä nyansseista. Mä imin pillillä kaljaa pahvimukista ja jossain vaiheessa kyseenalaistin Azizin veikkaajataidot, jolloin hän räpsäytti piirtoheittimellä seinälle semmoset kalvot, että hiljenin. Oli pelatut fyffet ja tuotot aina 2001 vuodesta asti asiallisissa sarakkeissa. Paras vuosi tais olla 2007, jolloin 22 000€ nettoa. Huh
 
Joo, toi 2007 oli ihan huippuvuosi. Huh huh vieläkin kun ajattelee sitä niin oikein mieli lämpenee.
 
pendellstock

Well-known member
Liittynyt
19.11.2007
Viestit
2099
Viikonloppuna opetin Jambeloo -termin 3:lle henkilölle Kouvolassa. Lupasivat ottaa tuon käyttöön, ajattelin testata heitä noin kuukauden kuluttua järjestämällä Jambeloon vaikka tänne F1-foorumille ja sitten linkkaamalla nettisivusta linkin heille ja muka "esittelemällä" foorumia. Sitten samalla näkee huomaavatko he, että meneillään on itseasiassa Jambeloo:thumbup:
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39265
Sijainti
Semminki
Joskus kun pollattiin että kuka Forumisti haluaisit olla päivän, vastasin että Kurski. Ihan että selviäisi että mitä vittua?

Mutta voi olla että sittenkin päivä Pendelenä ois päheempi.
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Joskus kun pollattiin että kuka Forumisti haluaisit olla päivän, vastasin että Kurski. Ihan että selviäisi että mitä vittua?

Mutta voi olla että sittenkin päivä Pendelenä ois päheempi.
Olis se päheetä. Pistää sijoitusmiljoonat poikimaan ja letkua suuhun sukellellen.
 
pendellstock

Well-known member
Liittynyt
19.11.2007
Viestit
2099
Mites onko jengi tehny havaintoja jambeloosta viime päivinä? Ihan kuin tuolla F1-puolen virallisemmalla osastolla olisi vähän ollut jambeloota ilmassa välillä, en mene kyllä vannomaan.
 
Ylös