Joulutervehdys kaikille Thunderilta!

Thunder

Vihan aiheuttaja
Liittynyt
20.1.2002
Viestit
7970
Punaisella Thunderilla on asiaa Joulun lämmön tunnelmista

Olin nähnyt sellaisen unen, jossa olin eräässä autoliikkeessä katselemassa autoja ja sitten paikalle pölähti joku tuntemani nainen ja halusi yllättäen heti vaihtaa hyvän autonsa ihastumaansa ruosteiseen volkswagenin kupla-autoon. Vastustin sitä autonsa myyntiä voimakkaasti ja silti hänen piti myydä autonsa pois.

Hän halusi, että tulisin hänen kyytiinsä. Koska meillä oli joku kouluprojekti, josta en ole kuullut asiasta mitään ja totta kai täytyi istua. Meidän piti kulkea kouluun, mutta me menimmekin eri reittiä ja kysyin välissä, että mihin helvettiin ollaan menossa? Nainen katsoi minua oudoksuen esittämääni kysymystäni. Me sitten talvisella ilmastolla liukasteltiin sillä beigen ruostuttamalla volkkarilla pitkin teitä ja mäkiä.

Sanoin hänelle, että hyvän auton vaihtaminen tähän volkkuun ei ollut hyvä ajatus monista syistä kuten se, että autossa on kylmempää kuin ulkona. Mitähän hänen lapsensa ajattelisi, kun äiti autonsa vaihtoi, koska hän tahtoi juuri sen kylmään -40 luvun volkkariin? Ei siinä varmaan omat eväät tarkene yhtään.

Minä en viihtynyt autossa ja erehdyksessä kysyin, että laitettiinko uudenlainen lämmitin autoon ja pyysin varuilta, että ei koitettaisi sitä, koska silloin meille tulisi entistä kylmempää. Hän pisti sen silti päälle. Oli pakko pitää pipoa entistä syvemmälle ja laittaa hanskani tiukemmalle. Lämpöä ei tullut missään nimessä, uudistettu lämmitin oli suorastaan kotimainen, uusi ja tuntematon pakastinversio. Hän pahoitteli lämpötilannetta sekä väitti, että oli mielestään hiukkasen lämpimämpää kuin ulkona, olin ihmeissäni ja en sanonut yhtään mitään. Hän oli erittäin tyytyväinen vaihtamaansa autoon, joka oli ihan ruosteinen, beigen värinen volkku.

Kerroin, että miksi ostit helvetin kalliilla summalla juuri sellaisen natsiauton ja entinen auto oli parempi ja monta kertaa halvempi. Hän väitti, että ahtaissa lumisissa metsäteissä juuri tämä auto on parempi suoriutumaan. Noh, renkaat sutivat ja auto ohjautui parhaansa mukaan oikeaan suuntaan, ei ollut syytä ruveta valittamaan tai tulisi oikeasti auto-onnettomuus, ainakin minun sanoista.

Sämyisissä metsissä löytyi eräs mökki, mutta sen vieressä oli tuliterä kolmiperävaunurekka.

- Mitä helvettiä? Tulimme outoja teitä pitkin ja törmäämme tuohon rekkaan?
- Siellä alkaa opetus.
- Minkälainen opetus se on, johon meidän kaikkien pitää joutua?
- En osaa sanoa, nyt on mentävä.
- Etkö saanut sähköpostia, siinä kerrottiin asiat?
- Mihin sähköpostiin ne asiat laitettiin?
- Pitää säännöllisesti katsella.
- Katsonhan minä, mutta en vain käsitä tätä ja koitan asiaa tajuta.

Toki me tietenkin könyttiin rekan kontin oven auettua ja asetuttiin opiskelupaikoille. Se oli kuin sauna perinteisine lauteineen ja keskellä konttia suihkutti tasaisin välein vettä kiukaaseen, alalauteilla opettaja höpötti opettaessaan opiskelijoita. Aloin miettimään sekavin ajatuksin katselemaan ja ihmettelemässä käsittämätöntä ympäristöä. Katselin ja opettaja kertoi omia juttujaan ja me hikoiltiin ja koitettiin kirjoittaa muistioomme, kun samalla opettaja korosti, että ne tiedot ovat tärkeitä.

Ilmoitin, että emme vitussa näe mitään sotkuisista muistioista muuta kuin hikisiä papruja! Opettaja kertoi, että olisitte ostaneet veden kestäviä kyniä, joilla voi kirjoittaa veden alla. Olin vähän haavi auki ilmoituksesta.

Sauna oli ihan helvetin kuuma ja siinä me opiskelijat pälyiltiin opettajaa, jolla oli kirkuvanväriset neonvihreät uimahousut kuin elokuvassa Borat. Opettaja ohjeisti, että sähkötöissä pitää ankarissa olosuhteissa vetää sähköjohtoja ja opetti, että miten oikeaoppisesti pitää vetää saunassa niitä johtoja seiniä pitkin. Katselin ihmeissäni, että kurssikaverit vetivät uimahousut päällä kuumassa saunassa johtoja. Kysyin, että ei näitä hommia tehdä kuin kylmillään ja ilman sähköjä, saatana?!

Opettaja kertoi, että se asia kuuluu opetukseen ja jokaisen on pakko suorittaa. Voi helvetti, paksut talvivetimet piti vaihtaa ilman uimahousua ja päällä oli musta alushousu ja piti tehdä ihan hikinen homma.

Seuraavaksi opettaja tietenkin tiukat trikoot yllään, että seuraavaksi mennään rekan takaosaan uima-altaaseen vetämään johdotukset. Hämmästyin, että mitä näin sellaista vaarallista työtä. Osa opiskelijoita rupesivat menemään uimaan ja sukeltamaan, opettaja kirkkaissa vihreissään suositteli tekemään johdotuksia veden alla ja tarjosi uimalaseja. Minä kieltäydyin siitä, että en helvetissä lähde veteen sähköhommia tekemään.

Sitten heräsin, helpotuksena asiasta ja päivä oli hyvä rakennella jouluvalmisteluita ja tehdä joulukuusi valmiiksi. Jatkaa siitä jouluruokien valmistelemista ja kaikkea, ilman sitä hullua unta.

Siitä huolimatta toivotan oikein Hyvää Joulua kaikille!

Tämä on muuten myös Uuden Suomen Vapaavuorossa.
 
Ylös