Kansallispeli 2017

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
IPV:n paluu Superpesikseen sujui näyttävästi Fuengirolassa ja ensimmäisellä jaksolla nousijat pysyivät mukavasti pesislegenda Sotkamon kyydissä. Neljänteen vuoropariin lähdettiin tasatilanteesta 4-4, mutta Jymy teki neljännen tasoittavalla ratkaisevan juoksun ja vei jakson 5-4. Toinen jakso olikin sitten teurastusta. Sotkamo vei sen 12-1. Mutta näin on kausi saatu alkuun ja uuden sarjatason vaatimukset testattu.

Realistisesti tavoite lienee sarjapaikan säilyttäminen, mutta pientä pilkahdusta oli nähtävissä siitä, mikä IPV:n paras ase alkavalla kaudella voisi olla. Jos vastustajan juoksut pystytään pitämään kurissa, niin imatralaisilla on todellinen mahdollisuus haastaa parempiaan.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Olipas mukava huomata, että pesiksellekin on oma toikki. Tuosta Sotkamon ja Imatran pelistä tuli mieleen vanha juttu, kun Jymyllä oli uusi bussi ja sillä leuhkasti ajoivat Imatralle. Siellä paikallinen koiranleuka osuvasti heitti, että ruostuu se vielä tuokin bussi. Muutaman kultavuoden jälkeen voitto menikin ansaitusti Vimpeliin, joten ruostuihan se. :wink:

Toivotan Imatralle hyvää pelikesää!
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Hyvinkää - Sotkamo -peliä kuunnellessakin tulee kylmä. Ei oikein peli irtoa pakkasessa kummallakaan joukkueella. :eek:
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Liekö kylmyys kangistanut Imatrallakin, kun juoksut olivat kortilla. Ensimmäisellä jaksolla Kempele teki yhden, toisella Imatra yhden. Ja Kempele superissa toisen. Mutta siis yksi jaksovoitto IPV:lle ja näin Superissa on pistekuparinen rikottu. :thumbup:

Olisin ollut paikalla, mutta iski työkeikka juuri samaan aikaan.
 
Viimeksi muokattu:

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Nyt on sitten voittotilikin avattu. IPV haki vierasvoiton Oulun Liposta numeroin 0-1. Kahden pisteen voitto siis, mutta voitto mikä voitto. Nyt nähtiin juoksujakin, esim. toinen jakso päättyi 6-6. Lyöjäjokeri Rönkkö löi IPV:n yhdeksästä juoksusta kuusi ja Lattu toi niistä neljä. Siinähän se ykkösase on ja jos tuo toimii, niin vastustajienkin pitää mättää juoksuja.

Sarjataulukossa imatralaiset ovat kymmenentenä, mutta tasapistein seitsemännen kanssa. Mukavasti on alkanut Superitaival. Maanantaina pitäisi mennä katsomaan IPV:n kotipeliä Joensuuta vastaan.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Nyt on sitten voittotilikin avattu. IPV haki vierasvoiton Oulun Liposta numeroin 0-1. Kahden pisteen voitto siis, mutta voitto mikä voitto. Nyt nähtiin juoksujakin, esim. toinen jakso päättyi 6-6. Lyöjäjokeri Rönkkö löi IPV:n yhdeksästä juoksusta kuusi ja Lattu toi niistä neljä. Siinähän se ykkösase on ja jos tuo toimii, niin vastustajienkin pitää mättää juoksuja.

Sarjataulukossa imatralaiset ovat kymmenentenä, mutta tasapistein seitsemännen kanssa. Mukavasti on alkanut Superitaival. Maanantaina pitäisi mennä katsomaan IPV:n kotipeliä Joensuuta vastaan.
Loistavaa. Tälle peukutan :thumbup:
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
No huh huh, olipa peli. Superpesiksen neljän joukkoon rankattu Joensuun Maila hallitsi ensimmäistä jaksoa miten tahtoi, ja oli jo johdossa 3-12 ennen IPV:n viimestä sisävuoroa. JoMa oli löytänyt reiän IPV:n kolmospuolelta ja kun sieltä lyö läpi, pallo menee joko kauas ampumahiihtostadionille tai hiihdon alikulkutunneliin. Eli kenttä rullasi toistuvasti ja numerot näyttivät rumilta.

Neljännen tasoittavalla IPV otti aikalisän ja kuin taikaiskusta pelin henki muuttui. Saman tien IPV teki kolme juoksua, vaikkei se ensimmäistä jaksoa enää pelastanut. Sama tahti kuitenkin jatkui toisella jaksolla. Imatralaisjoukkue vei peliä ja vierailija vikisi ja sortui jopa kummallisiin virheisiin. Viimeisen vuoroparin loppukiriyritelmä ei riittänyt, vaan toinen jakso meni imatralaisille 9-5. Eli piste kotiin ja kohti supervuoroa.

IPV jätti JoMan superissa juoksutta, mutta onnistui itse, eli kahden pisteen voitto napsahti taas laariin, ja kovan luokan vastusta vastaan. Aurinko helli katettua katsomoa, vaikka kattamattomalla baarialueella vallitsikin hyytävä pohjoistuuli. Ensimmäisen jakson tappiohetkillä katsomo oli vaisu, mutta toisella jaksolla fiilistä löytyi ja täytyy antaa kiitos imatralaisten rytmitajulle. Taputus oli niin samanaikaista, että melkein kuin olisi klikkiä kuunnellut.

On se aina jännä miten pelin painopiste voi muuttua noin. Mutta lisää tätä, hienoa viihdettä!

http://www.ruutu.fi/video/2997997 (kooste)
 
Viimeksi muokattu:

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
KPL aloittanut kauden melko vahvasti. Vain kaksi pistettä on jäänyt ensimmäisistä 7 ottelusta ottamatta, Joensuuta ja Pattijokea vastaan. Viimeksi eilen Vimpeli oli käytännössä aseeton Koplan jäätävää ulkopeliä vastaan, siihen päälle vaan tarvittavat juoksut niin ei jäänyt jossiteltavaa.
Mopon ei saa antaa keulia, mutta on myönnettävä että hyvää pesistä nähdään tällä hetkellä Sumulaaksossa. Oikein hyvää. :thumbup:
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
KPL aloittanut kauden melko vahvasti. Vain kaksi pistettä on jäänyt ensimmäisistä 7 ottelusta ottamatta, Joensuuta ja Pattijokea vastaan.
Niin, käytännössä vain yksi jakso on mennyt muille, kun Pattijokikin ylsi vain jaksotasuriin. Vakuuttavaa jälkeä ja KPL onkin noussut mestarisuosikikseni.

IPV:lle ei Vimpelistä odotetusti tullut pisteitä perjantaina, mutta eilen Pattijoelta olisi ollut kolmekin pistettä otettavissa. Vaisuhkosti pelannut PattU nousi kuitenkin ensimmäisellä jaksolla 0-2 tappioasemasta 3-2 voittoon. Toisella jaksolla IPV jättikin kotijoukkueen juoksuitta. Superissa ei eroa joukkueiden välille saatu, joten se haettiin kotiutuskisasta. Sen raahelaiset vei 3-2. Taas oli yksi vieraspiste plakkarissa.

Huomenna tulee Ankkurit vieraisille. Joko olisi aika ottaa ensimmäinen kolmen pisteen voitto? Aika viileää on luvattu, mutta kai se on mentävä katsomaan.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Niin, käytännössä vain yksi jakso on mennyt muille, kun Pattijokikin ylsi vain jaksotasuriin. Vakuuttavaa jälkeä ja KPL onkin noussut mestarisuosikikseni
No just tuo mopo täytyy pitää aisoissa. Ei saa päästää pipon alle puheiden. ;)

Tilasin tuossa just Ruutu+:an kun sen liigakausarin kylkiäisenä vähän halvennuksella sai. Aiemmin meinasin että vasta lähempänä kiekkokautta ottais, mutta sitten huomasin sillä näkevän pesistäkin. Sen kautta tulee nyt varmaan tämä kausi seurattua entistä tiiviimmin kansallispeliä.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
No just tuo mopo täytyy pitää aisoissa. Ei saa päästää pipon alle puheiden. ;)

Tilasin tuossa just Ruutu+:an kun sen liigakausarin kylkiäisenä vähän halvennuksella sai. Aiemmin meinasin että vasta lähempänä kiekkokautta ottais, mutta sitten huomasin sillä näkevän pesistäkin. Sen kautta tulee nyt varmaan tämä kausi seurattua entistä tiiviimmin kansallispeliä.
Minulla oli parina vuotena tuomarikortti, mutta ei tullut sitä hyödynnettyä katsomoon asti. KPL:n pelit olisivat silloin kiinnostaneet ja nykyisellään seuraan ilolla IPV:n otteita.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Kävin 80-luvulla katsomassa Tahko - Kiri pelin. Pelaajista jäi mieleen Jyrki Falin syöksykoppeineen.

En ole menossa uudestaan katsomaan pesäpalloa.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Tänäänhän Kopla matkustaa taas ulkomaille pelaamaan, kun kohtaa Hesan Tsadin Töölössä pelattavassa ottelussa Sotkamon.
 

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Tänäänhän Kopla matkustaa taas ulkomaille pelaamaan, kun kohtaa Hesan Tsadin Töölössä pelattavassa ottelussa Sotkamon.
Kas, niinpä näkyy. Ainuttakaan mainosta en muista nähneeni. Harmi ettei tänään pääse paikan päälle.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Eka jakson toisen tasoittava menossa ja Sotkamo johtaa yllättäen 3 - 1. Peli on kuitenkin vielä kovin nuori.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Nyt on kyllä nihkeetä kaikin puolin. Jotenkin tuntuu että sisäpelissä ollaan vähän hukassa kun pomppu on tolla alustalla käytännössä hyödytön. Yleensä Kopla käyttää pomppua huomattavan paljon, nyt pitäis pystyä muuttumaan toisenlaisiin olosuhteisiin. Ulkonakin kummallista tupelointia ekalla jaksolla, parilla lahjajuoksulla Sotkamo pääsi rinnalle ja meni ohi.. Mitään toki Sotkamolta ottamatta, oli kaikessa parempi varsinkin kahdella ekalla vuoroparilla.

No, puolet vasta pelattu.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Imatran Pallo-Veikkojen Juhani Myyryläinen loukkaantui ikävästi ottelussa Alajärveä vastaan.

Imatran Pallo-Veikkojen Juhani Myyryläinen loukkaantui harvinaisella tavalla Superpesiksen tiistai-illan ottelussa Alajärven Ankkureita vastaan.

24-vuotias Myyryläinen sai pelin avausjaksolla kovan lyönnin päähänsä. Pallon isku oli niin kova, että hän vajosi kentän pintaan. Pelaajaa hoivattiin paikan päällä pitkään, kunnes kentälle ajoi ambulanssi.

– Hurja pommi osui Myyryläistä päähän. Onneksi kuului kypärän kopsahdus, toivottavasti säästytään pahemmalta, Ilkka Nokelainen kirjoitti Twitterissä.

Myyryläinen nostettiin ambulanssin kyytiin. Yleisön huojennukseksi pelaaja nosti paareilla maatessaan kätensä ylös ja kiitti katsojia kannustuksesta.
Huh! :eek:
 
Ylös