Koira häkissä

Juskanen

Naisilleninen
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
6598
Sijainti
lähiö
Kuulin tästä ilmiöstä pari kuukautta sitten eräältä koiranomistajalta. Mulle ei olisi koskaan tullut mieleenkään, että koiran voisi sulkea häkkiin omistajan työpäivän ajaksi tai kun eläimen halutaan muuten pysyvän poissa jaloista.

Sittemmin olen kuullut juttuja asiasta, mutta onneksi en ole vielä moista omin silmin nähnyt tai joutunut todistamaan. Oletteko te?
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Sittemmin olen kuullut juttuja asiasta, mutta onneksi en ole vielä moista omin silmin nähnyt tai joutunut todistamaan. Oletteko te?
Hyi helvetti. Meillä säälittää jo jättää koira aitaukseen, jossa on tätä nykyä kolme koppia, yksi ikkunallinen ja luukullinen.

Kohta kai kun ajetaan päivähoitoa vielä alemmas aletaan jättää konttausikäiset lapset tollasiin.
 
Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku

Jep. Itse koen huonoa omaa tuntoa jo siitä, että Leevi joutuu olemaan pitkät arkipäivät yksin kotona. Viikonloppuisin jos haluan vähän viihteellä käydä niin tunnontuskat on sitäkin suuremmat.

Jos kerran huonekalut on eläimen onnellisuuden edellä, ei pitäisi ottaa koiraa lainkaan.
 
Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Meillä ei moista ole ikuna edes harkittu, varsin kohtalaisen hyvätapainen otus kun on. Tiedän muutamia koiria, jotka ovat välillä yksin kotona ollessaan häkissä. Eipä tuosta näytä ainakaan ulkopuolisesti mitään haittaa eläimelle olleen. On omaksunut sen omaksi pesäkseen.

Häkkiä puoltaa myös tilanne, missä pitää jättää useampi koira keskenään ja jolloin on epäily etteivät ne tule toimeen keskenään. Joo, joku täällä kohta huutelee, että pitäisi elikot omissa huoneissaan...

Minä siis en pidä moisesta ajatuksesta, mutta en käy kyllä heti tuomitsemaankaan. Tapauskohtaista harkintaa on syytä käyttää.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kaverin isällä on metsästyskoira häkissä koko ajan melkeen.

Ja kun siitä (koirasta) ei ole enää ajohommiin, niin tulee nappi otsaan ja uusi koira taloon.

Että semmonen 'perheenjäsen'.
 
tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Kaverin isällä on metsästyskoira häkissä koko ajan melkeen.

Ja kun siitä (koirasta) ei ole enää ajohommiin, niin tulee nappi otsaan ja uusi koira taloon.

Että semmonen 'perheenjäsen'.
Se olikin oikea työkalu. Mihin koira alunperin onkin kesytetty.

Kaveri kertoi myös työkaveristaan, joka hankki jonkun metsästyskoiran pennun, metsämies kun oli. Kun ei koirasta näyttäny tulevan kunnon metsäkoiraa, niin nappi päähän ja uusi kasvatukseen.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Jep. Itse koen huonoa omaa tuntoa jo siitä, että Leevi joutuu olemaan pitkät arkipäivät yksin kotona. Viikonloppuisin jos haluan vähän viihteellä käydä niin tunnontuskat on sitäkin suuremmat.
Tuosta tuli mieleen juttu, jonka puolituttu kertoi. Sillä oli ollut aiemmin schäferi, metka ja hyväntapainen otus. Koira suhtautui isäntäänsä suojelevasti ja oli päättänyt isännälleen alkoholin nauttimisenkin olevan ihan hyväksyttävää puuhaa, koira tosin oli sitä mieltä, että isäntä voi joutua jo yhden oluen nautittuaan vaaratilanteisiin kotinsa ulkopuolella, eikä päästänyt häntä nauttineena ulos vaan aina oli määrätietoisesti tiellä.

Kerran tämä kundi oli poikennut illansuussa pakalliseen ja tavannut mukavan naisihmisen. Olivat sitten sopineet lähtevänsä yhdessä soittoruokaloihin jatkamaan. Mies oli havainnut asusteensa moiseen reissuun epäsopiviksi ja lähtenyt kotiinsa vaihtamaan siistimpää ylleen, tyttö jäi paikalliseen odottelemaan. Vaatteet vaihdettuaan mies sydän innosta pamppailen oli lähdössä kipaisemaan tytön mukaansa paikallisesta, mutta ulko-ovella olikin koira vastassa todeten alkoholia jo nautitun.
 
Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Kaverin isällä on metsästyskoira häkissä koko ajan melkeen.

Ja kun siitä (koirasta) ei ole enää ajohommiin, niin tulee nappi otsaan ja uusi koira taloon.

Että semmonen 'perheenjäsen'.
Tämmöisiä tiedän itsekin. Enemmän työkalu taitaa eläin tuossa tapauksessa olla ja ihmiskontakti suhteellisen vähissä.
 
Juskanen

Naisilleninen
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
6598
Sijainti
lähiö
Kyllähän koiran pito kuljetushäkissä tai vastaavan kokoisessa on eläinsuojelulain mukaan rikos. (Tarkemmin Eläinsuojeluyhdistyksen sivuilla)

Minen kyllä ymmärrä, miksi ottaa koiran tai muun lemmikin, ellei ole halua eikä kykyä huolehtia siitä asiallisesti. Häkissä pito ei ole asiallista, vaan rikollista.
 
Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Tottakai se on perseestä ja väärin.

Samaan hengenvetoon kampanjoin turkiseläimille säännöllistä lenkittämistä, pedigree pallia, paijausta ja agilityä.
 
Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Jep. Itse koen huonoa omaa tuntoa jo siitä, että Leevi joutuu olemaan pitkät arkipäivät yksin kotona. Viikonloppuisin jos haluan vähän viihteellä käydä niin tunnontuskat on sitäkin suuremmat.
Juuripa noin, vaikka minun koirani ei olekaan Leevi. Eipä sitä raski illalla tai viikonloppuna yksin jättää, eikä mennä sellaisiin kyläpaikkoihin, minne koiraa ei voi ottaa mukaan. Minusta tuntuu, että koirani nauttii siitä, että se saa olla päivisin 'kukkulan kuningatar' ja hallita koko huoneistoa. Sitten se hyvin levänneenä venytellen ottaa minut vastaan, kun menen töistä kotiin. Ja aina on (vilpittömän) onnellinen emäntänsä nähdessään. :)
 
Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Kyllähän koiran pito kuljetushäkissä tai vastaavan kokoisessa on eläinsuojelulain mukaan rikos. (Tarkemmin Eläinsuojeluyhdistyksen sivuilla)

Minen kyllä ymmärrä, miksi ottaa koiran tai muun lemmikin, ellei ole halua eikä kykyä huolehtia siitä asiallisesti. Häkissä pito ei ole asiallista, vaan rikollista.
Ne ei ymmärrä, että se koira kärsii ja voi huonosti. Jos ymmärtävät, niin eivät välitä, koska se on vain koira. Koska se on vain eläin ja koira, niin sille voi tehdä lähes mitä vain. Todella ikävää, mutta kärsiikö häkissä oleva koira enmmän kuin tuotanto sika karsinassa tai kana pikkuhäkissä?

Mun mielestä kaikkia eläimiä pitäisi kohdella hyvin ja arvokkaasti, myös tuotantoeläimiä.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Onneksi jauheliha voi hyvin vakuumipakkauksessaan.
 
Juskanen

Naisilleninen
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
6598
Sijainti
lähiö
Minun lämmitettävä jyvätyyny oli unohtunut moneksi tunniksi mikroaaltouuniin :frown: Siellä se makas ihan velttona ja apaattisena, varmaan kauheet raumat tuli.
 
Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Minun lämmitettävä jyvätyyny oli unohtunut moneksi tunniksi mikroaaltouuniin :frown: Siellä se makas ihan velttona ja apaattisena, varmaan kauheet raumat tuli.
Onneks Geilis on pirteä ja energinen, ettet sekota sitä jyvätyynyyn. Asioilla on siis aina myös positiiviset puolensa!
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39265
Sijainti
Semminki
Kaverin isällä on metsästyskoira häkissä koko ajan melkeen.

Ja kun siitä (koirasta) ei ole enää ajohommiin, niin tulee nappi otsaan ja uusi koira taloon.

Että semmonen 'perheenjäsen'.
Kaveri kertoi myös työkaveristaan, joka hankki jonkun metsästyskoiran pennun, metsämies kun oli. Kun ei koirasta näyttäny tulevan kunnon metsäkoiraa, niin nappi päähän ja uusi kasvatukseen.
Anoppilan naapuri metsästää ja hänellä on siis tietysti myös ajokoiria. Yhdestä beaglesta ei ollut ajokoiraksi, ei sitten millään. Lähti kyllä jäljille mutta juoksi vain muutaman sata metriä ja haukkui älyttömästi jättäen homman kesken. Ihan kuin olisi varoittanut jänheksiä että menkää nyt helvettisoikoon karkuun, näillä on pyssyt! :)
Koiralle oli jo tulossa 'nappi kalloon' kunnes anoppilan väki pelasti koiran adoptoimalla sen. Myöhemmin kun heillä oli lemmikkeinä myös kaksi kania, oli todella koomista nähdä kun ajokoiraksi koulutettu hännänheiluttaja oli kaveri niiden jänisten kanssa. :alppu:
 
Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Ei nyt liity tähän aiheeseen, mutta ihmistenkin osalta on monella ns. maalaisjärki totaalisen hukassa.

Pikkupoika harhaili paukkupakkasessa

Ensimmäisen luokan oppilas jätettiin iltapäiväkerhon ovien ulkopuolelle paukkupakkaseen viime torstaina. Asiasta kertoo Ilkka verkkosivuillaan.

Seinäjoen Kärjen koulun oppilas harhaili kaksi ja puoli tuntia 25 asteen pakkasessa, koska hänen paikkavarauksestaan ei ollut tullut tietoa Nurmon toimistosta kerhon ohjaajille. Ohjaajat eivät päästäneet häntä sisään.

Ovelta käännytetty poika oli ihmetellyt itkien minne mennä. Hän harhaili kotinsa lähettyvillä, josta naapurit pelastivat kylmästä kärsineen lapsen lämpimään.

- Sen ymmärrän, että tiedon kulussa voi olla katkoksia, mutta sitä en ymmärrä, että kahdeksanvuotias lapsi jätetään ulos pakkaseen, ihmettelee Ilkan haastattelema äiti.

Vanhemmat olivat tapahtumahetkellä töissä, ja lapsi oli pyrkinyt kerhoon, kuten hänen kanssaan oli sovittu. Naapurit olivat hälyttäneet vanhemmat.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26844
Minusta tuntuu, että koirani nauttii siitä, että se saa olla päivisin 'kukkulan kuningatar' ja hallita koko huoneistoa.
Naapuristanikin varmaan tuntuu samalta, mutta en tiedä onko hänen koiransa samaa mieltä. Ainakin se ulvoo ja haukkuu päivät pitkät. Naapurikerrostalon rouvalla on suomen ajokoira. Tuntuu vähän hassulta, kun se koiraansa kävelyttää tossa keskustassa ja olen tottunut näkemään niitä vähän eri ympäristössä. Miten se koira mahtaa reagoida citykaneihin...
No ei sekään välttämättä järkevää ollut, että mummoni koira eli 14 vuotta ulkona narun päässä. Olihan sillä pieni puinen koppi, jossa oli heiniä lämmikkeenä ja naru-vaijeri-yhdistelmällä oli reilusti pituutta, mut silti.
 
Ylös