Kotimaan rallikausi 2019

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5265
Sijainti
Suonionkatu 1 C
https://www.autourheilu.fi/uutiset/rallin-saantoihin-merkittavia-muutoksia-kaudelle-2019/

Sääntöuudistuksia, mm. Turun SM-rallin ralliradiossa kohua aiheuttaneet virtuaalishikaanit tulossa
Olin aluksi sitä mieltä että kyseessä on vähintäänkin kaikkein aikojen vajaaälyisin idea, mutta täytyy myöntää että muutamassa viikossa olen kääntänyt kelkkani täysin (ei sillä että meikäläisen mielipiteellä nyt isossa kuvassa olisi erityisen suurta painoarvoa :D). Jos nykytekniikan avulla on lajin luonnetta rikkomatta mahdollista lisätä turvallisuutta (ainakin paperilla), turvata tasapuoliset suoritusolosuhteet kilpailijoille ja ennen kaikkea vähentää järjestäjän kontolle kaatuvaa manuaalista työtä edes hitusen, niin miksi sitä ei käytettäisi?
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14679
Sijainti
Tampereen lenkki
Näinhän se on, mutta ensisijaisesti kyseenalaistaisin sen, miksi SM-ralleissa on lähtökohtaisesti niin nopeat tiet? Vai olenko vaan tottunut Jyskälän alueen teitä tutkiessa liian hyvään ja muualla Suomessa on vaan pakko ajaa niitä kilometrin mittaisia suoria?
 

RTP

Keskimääräistä mulkumpi runkkari
Liittynyt
2.9.2012
Viestit
519
Sijainti
Tallissa
Näinhän se on, mutta ensisijaisesti kyseenalaistaisin sen, miksi SM-ralleissa on lähtökohtaisesti niin nopeat tiet? Vai olenko vaan tottunut Jyskälän alueen teitä tutkiessa liian hyvään ja muualla Suomessa on vaan pakko ajaa niitä kilometrin mittaisia suoria?
Riskien minimointia. Se on aina arpapeliä päällepäin katsoa tietä ja miettiä että kestäisiköhän se puolen vuoden päästä. Myöskin tekijöiden puute ajaa siihen, että käytetään tuttuja ja turvallisia.
Toki myös alueelliset erot isoja.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5265
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Näinhän se on, mutta ensisijaisesti kyseenalaistaisin sen, miksi SM-ralleissa on lähtökohtaisesti niin nopeat tiet? Vai olenko vaan tottunut Jyskälän alueen teitä tutkiessa liian hyvään ja muualla Suomessa on vaan pakko ajaa niitä kilometrin mittaisia suoria?
Hyvä pointti. En varmaksi uskalla sanoa, mutta varmaan tällä vuosituhannella rajusti nousseet kaarrenopeudet yhdistettynä siihen, että kilpailuissa lähtökohtaisesti käytetään vanhoja ja tuttuja teitä, ovat osaltaan edesauttamassa kohtuuttoman korkeita keskinopeuksia. Joka tosin on täysin ymmärrettävää, sillä harvassa rallissa ratamestari hoitaa toimeaan muuten kuin OTOna.

Kävin tässä taannoin esittelemässä jälkikasvulle paikallista - valitettavan monilta osin entistä - rallitiestöä (oikea syy oli tietysti se, että halusin itse käydä fiilistelemässä) ja esim. vanhaa klassikkoa Kivistönkulmantie-Kivistöntie (jota on eri muodoissaan kuitenkin hinkattu ihan tälle vuosituhannelle asti) ajaessa tuli väistämättä mieleen, että miten kovaa tässä voisi nykylaitteella laskea (omalla Octavia WRC:llä piti pahimpiin paikkoihin vähän nostaakin).
 

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3212
Sijainti
JKL
Mun mielestä kun vauhdit ei ole edes sm-ralleissa ollut mikään ongelma oikeastaan Turun paria pätkää lukuunottamatta... Mut ehkä tässä on taustalla se että tuollaista kokeillaan sm-rallissa Neste-rallia varten. Saadaan käytännön kokemusta tuon tyyppisestä sikaanista
 

henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1349
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
Näinhän se on, mutta ensisijaisesti kyseenalaistaisin sen, miksi SM-ralleissa on lähtökohtaisesti niin nopeat tiet? Vai olenko vaan tottunut Jyskälän alueen teitä tutkiessa liian hyvään ja muualla Suomessa on vaan pakko ajaa niitä kilometrin mittaisia suoria?
Valtiontiet saa ELY-keskukselta yhdellä anomuksella, kun taas yksityisteistä joutuu vääntämään tienkäyttösopimukset tienhoitokuntien kanssa. Niitäkin kisoja on nähty, jossa ei ajeta metriäkään yksitystietä.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1404
Sijainti
Porvoo
Valtiontiet saa ELY-keskukselta yhdellä anomuksella, kun taas yksityisteistä joutuu vääntämään tienkäyttösopimukset tienhoitokuntien kanssa. Niitäkin kisoja on nähty, jossa ei ajeta metriäkään yksitystietä.
Esim. tän kesän Mäntsälä- ja Orimattila rallit.
 

Onzah

Suurmestari
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
834
Sijainti
Jossakin Itärallin pätkällä
Ensi vuoden rallikalenteri

Tuossapa olis linkkiä ens vuoden rallikalenteriin Suomessa, jos joku ei sitä vielä ole hoksannut: https://www.autourheilu.fi/kalenterit/kilpailukalenteri/ralli/

Rallin SM:
24-26.1 Arctic Lapland Rally, Rovaniemi (https://www.rally-maps.com/Arctic-Lapland-Rally-2019 reitti)
15-16.2 SM O.K Auto Ralli, Kouvola
1-2.3 OunevaGroup SM-Itäralli, Joensuu
24-25.5 SM Riihimäki-ralli, Riihimäki
14-15.6 Pohjanmaa ralli, Seinäjoki
30-31.8 SM Oili Jalonen Ralli, Laitila
27-28.9 SM Ralli Salo - Turku, Turku - Salo
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14679
Sijainti
Tampereen lenkki
Juha Salon Pösö on myyty Japaniin ja kilpailu jatkuu huomattavasti kilpailukykyisemmällä Skoda Fabia R5:llä. Nähdäänköhän kotimaan rallipoluilla Poloja?
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5265
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Stugemo ainakin ajaa Pololla SM-sarjaa. Eiköhän Polon rattiin saada ihan vetomieskin vielä.
Ei liity mitenkään kotimaan rallikauteen 2019, mutta pakko kertoa hauska Stugemoon liittyvä episodi Moksi 1:ltä tämän vuoden Jyväskylästä. Kaverihan kaatoi Fabian pätkän ensimmäisessä risteyksessä ja kun auto oli saatu pyörilleen, eräs suomalaiskatsoja ilmoitti ystävällisesti kartturille, että autosta on rengas rikki. På finska siis. Stugemon kartturi katsoi ko. katsojaa, ja totesi "MITÄÄÄÄ? English, please!". Venytys oli sen verran huomattava, että Tommikin olisi ollut kateellinen.

Mutta asiaan... mukavaa, että Salokin saa kilpailukykyisen auton taas alleen. Onkohan E:llä alkavan Pietarisen ensi kauden suunnitelmista vielä hajua kenelläkään?
 

Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
1700
Ei liity mitenkään kotimaan rallikauteen 2019, mutta pakko kertoa hauska Stugemoon liittyvä episodi Moksi 1:ltä tämän vuoden Jyväskylästä. Kaverihan kaatoi Fabian pätkän ensimmäisessä risteyksessä ja kun auto oli saatu pyörilleen, eräs suomalaiskatsoja ilmoitti ystävällisesti kartturille, että autosta on rengas rikki. På finska siis. Stugemon kartturi katsoi ko. katsojaa, ja totesi "MITÄÄÄÄ? English, please!". Venytys oli sen verran huomattava, että Tommikin olisi ollut kateellinen.
Tuo kaksikko on lupsakka pari ja vaikka eivät vauhdin hurmaa tuokaan, niin vaaran tunnetta kyllä - aina voi napsahtaa. Hienoa myös, että Stuge sponssaa lahjakkaita kuskeja oman ajelunsa lisäksi.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14679
Sijainti
Tampereen lenkki
Sellaisia huhuja on, että Henrik Pietarinen ajaisi TGS:n Fabialla SM1:ssä ja Eerik suuntaisi ulkomaille
 

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3212
Sijainti
JKL
Sellaisia huhuja on, että Henrik Pietarinen ajaisi TGS:n Fabialla SM1:ssä ja Eerik suuntaisi ulkomaille
Siihen verraten miten lujaa nuorempi Pietarinen ajoi Mitsulla menneellä kaudella niin Henrik on varsin kova mestaruuskandidaatti ensi kaudelle...
 
Ylös