Läksyjä vähän, menestys hyvää

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Tämä uutinen kai osaltaan todistaa siitä, että määrä ei korvaa laatua ja että opettajalla on sittenkin merkitystä, vaikka itseoppimisen ajatus vahvana yhteiskunnassa vellookin. Läksyjä luetaan vähän, mutta toisaalta suomalaiset koululaiset ovat pärjänneet erinomaisesti osaamistutkimuksissa.

Pitäisikö tätä samaa mallia soveltaa työelämään? Tehtäisiin kohtuullisia päiviä turhia nurisematta, panostettaisiin osaavaan johtamiseen ja vähennettäisiin näennäistä työntekoa.


"WHO:n mukaan 11-, 13- ja 15-vuotiaista suomalaistytöistä kolme prosenttia luki läksyjä enemmän kuin kolme tuntia päivässä. Tutkimuksen toinen ääripää oli Kreikka, jossa lähes 80 prosenttia teki läksyjä vähintään kolme tuntia päivässä.
Suomalaispojista vain kaksi prosenttia käytti läksyihin yli kolme tuntia päivittäin. Tytöt olivat ahkerampia läksyjenlukijoita lähes jokaisessa kyselyyn osallistuneessa maassa.

Kyselyssä mitattiin myös tv:n katselun ja tietokoneen käyttöön kulutettua aikaa. Suomalaisnuoret viettivät niiden parissa vähiten aikaa. Tutkimukseen osallistui 35 Euroopan maata.

Tutkimusta Suomesta koordinoinut professori Lasse Kannas muistuttaa, että Suomessa ja muissa Pohjoismaissa osa läksyistä on mahdollista tehdä jo tuntien ja koulupäivän aikana, eikä vapaa-ajalle siten jää niin paljon tehtävää. Hänestä tutkimuksesta ei ole syytä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Tutkimus on samassa linjassa kuin pari vuotta sitten valmistunut Pisa-tutkimus, jonka mukaan suomalaisnuoret käyttävät läksyihin 3,5 tuntia viikossa ja muut eurooppalaiset 4,6 tuntia.

STT"
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Itsekkin ihmettelin tätä uutista kun sitä MTV3:n huomenta suomessa huolusteneeseen sävyyn käytiin läpi. Lähinnä sitä ihmettelen, että jos Kreikkalaiset tytöt on niin saatanan ahkeria, niin luulisi maan olevan erityisen hyvin kehittynyt ja tämän lukuinnon näkyvän positiivisesti kreikkalaisten naisten asemassa. Ei kai se läksyjen tekeminen mikään itseisarvo ole. Mitä itse olen ymmärtänyt tuota kreikkalaista yhteiskuntaa, niin ei se naisen paikka ole siellä mitenkään häävi verrattuna esim. Pohjoismaihin.

Ja miksi niitä läksyjä pitäisi tehdä pitempään, jos asiat oppii lyhyemmässäkin ajassa?
 

Giffen:[

The Horned Reaper
Liittynyt
14.5.2004
Viestit
3000
Sijainti
unknown
Ehkä Tatu Vanhasen opit olivatkin oikeassa :eek: Ei tämä nyt ainakaan tue sitä, että kaikilla olisi täsmälleen yhtä hyvät geneettiset lähtökohdat ja ulkoiset tekijät yksinään vaikuttavat. Kyllä se koulumenestys nimittäin selvästi läksyjä ahkerasti tekemällä paranee.
 

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Giffen:[ sanoi:
Ei tämä nyt ainakaan tue sitä, että kaikilla olisi täsmälleen yhtä hyvät geneettiset lähtökohdat ja ulkoiset tekijät yksinään vaikuttavat. Kyllä se koulumenestys nimittäin selvästi läksyjä ahkerasti tekemällä paranee.
Mielenkiintoinen paradoksaalinen lausahdus.
 

Giffen:[

The Horned Reaper
Liittynyt
14.5.2004
Viestit
3000
Sijainti
unknown
Hurmurisija sanoi:
Mielenkiintoinen paradoksaalinen lausahdus.
Miten niin? :eek: Eikö se että toinen on edellä vaikkei ole juossutkaan yhtä paljon todista, ettei lähtenyt liikkeelle samasta paikasta? :eek:

No tietysti näillä uus-valkoista itsesääliä markkinoivilla tutkijoilla on aina hyvät selitykset kaikkeen. Meillä muka opetetaan koulussa tehokkaammin? No tässä tutkimuksessa tutkittiin 13- ja 15-vuotiaita lapsia ja omat kokemukseni sotivat hyvin vahvasti sitä vastaan, että suomalaisissa kouluissa tehtäisiin ylä-asteella jotenkin ihmeellisen paljon töitä :eek:
 

Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
Giffen:[ sanoi:
Ehkä Tatu Vanhasen opit olivatkin oikeassa :eek: Ei tämä nyt ainakaan tue sitä, että kaikilla olisi täsmälleen yhtä hyvät geneettiset lähtökohdat ja ulkoiset tekijät yksinään vaikuttavat. Kyllä se koulumenestys nimittäin selvästi läksyjä ahkerasti tekemällä paranee.
Kaivetaas jostain esiin se lista, jossa oli maat äo:n mukaan rankattu... Kun musta tuntuu, ettei Euroopan erot siinä välttämättä olisi niin valtavia...:rolleyes:

Mähän olen itse 15 (jee! :yuck:) ja en hirveämmin taida läksyjen tekoon käyttää aikaa. Vastaavasti luen sitten paljon muuta hyödyllistä (f1-forumia :thumbup: )...
 

Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
Giffen:[ sanoi:
No tässä tutkimuksessa tutkittiin 13- ja 15-vuotiaita lapsia ja omat kokemukseni sotivat hyvin vahvasti sitä vastaan, että suomalaisissa kouluissa tehtäisiin ylä-asteella jotenkin ihmeellisen paljon töitä :eek:
Ihan lepsuu meininkii...:(
 

312T4

Lehtori
Liittynyt
2.2.2004
Viestit
14346
Sijainti
Chateau Latour 1982!!!
Opetuksen taso on niin hyvä Suomessa; eli opettajat opettavat asiat niin hyvin koulussa, ettei kotiläksyjä tarvitse juurikaan antaa:D
 

Myllis

Lounke-Pelle
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
17459
Sijainti
Lounke
pmv sanoi:
Ja miksi niitä läksyjä pitäisi tehdä pitempään, jos asiat oppii lyhyemmässäkin ajassa?

Aivan totta.

En koskaan pitanyt peruskoulun ja lukion tavasta painottaa ulkoa oppimisen tarkeytta. Tarkeata on osata loytaa tieto ja sitten osata kayttaa sita.

Itse menin lukion ja peruskoulun heikohkosti lapi, laksyja luin ehka koko vuoden aikana alle tunnin yhteensa ja kokeisiin yleisesti ottaen en lukenut, paitsi vasta ylioppilaskirjoituksissa panostin mantsaan (en muista enaa miksi?).
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Myllis sanoi:
Aivan totta.

En koskaan pitanyt peruskoulun ja lukion tavasta painottaa ulkoa oppimisen tarkeytta. Tarkeata on osata loytaa tieto ja sitten osata kayttaa sita.

Itse menin lukion ja peruskoulun heikohkosti lapi, laksyja luin ehka koko vuoden aikana alle tunnin yhteensa ja kokeisiin yleisesti ottaen en lukenut, paitsi vasta ylioppilaskirjoituksissa panostin mantsaan (en muista enaa miksi?).
Mutta tutkimuksellisessa mielessä on ehdottomasti välttämätöntä sisäistää ja hallita suuria kokonaisuuksia ja pientä nippelitietoakin. Muuten ei duuni onnistu.

Kyllä mun mielestäni syvää oppimista pitäisi opettaa jo ala-asteelta alkaen. Uuden tiedon tuottaminen ei onnistu ilman tätä syvää tietoa.
 

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Kun vertaan omaa akateemista koulutustani isovanhempieni akateemiseen koulutukseen, niin ero on selvä. Isovanhempieni on täytynyt oikeasti osata asiat - ja he osaavat ne edelleenkin, pienintä nippelitietoa myöten.

Jostain syystä ulkoaopettelua vastustetaan, mutta omasta mielestäni se pitäisi nostaa taas kunniaan. Miten voi osata kieliä, jos ei vaivaudu opettelemaan itselleen riittävän kattavaa sanavarastoa? Miten voi osata vertailla historiallisia näkemyksiä, jos ei vaivaudu opettelemaan näkemysten faktapohjaa? Miten voi ymmärtää biologisia lainalaisuuksia, jos ei vaivaudu opettelemaan ulkoa niiden yksityiskohtia?

Kaikkea ei voi eikä tarvitse oppia, mutta nykyinen syväoppimisen ja konstruktiivisen oppimisen huuma on syvältä.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Nippelitiedon oppiminen on täysin idioottimaista. Voit osata nippelitiedon, mutta hallitsetko asiakokonaisuuden ?

Toki esim. kielten sanavarasto on poikkeus etc. Mutta esim. historiassa voit osata sotien alkamispäivämäärät, tajuamatta niiden yhteyksiä suurempiin kokonaisuuksiin, se ei ole osaamisa, se on muistamista.
Ett silleen!!!!!!!!
 

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
jaska sanoi:
Nippelitiedon oppiminen on täysin idioottimaista. Voit osata nippelitiedon, mutta hallitsetko asiakokonaisuuden?
Asiakokonaisuuden hallinta vaatii nippelitiedon hallintaa. Jos työskentelee tehtaassa huoltomiehenä, ei riitä, että tietää, kuinka tehdas periaatteessa toimii. Ongelmatilanteen osuessa kohdalle täytyy pystyä selvittämään ongelman syy ja sen seuraukset, mikä vaatii kokonaisuuden hallintaa yleisellä tasolla, mutta yhtä lailla täytyy pystyä korjaamaan yksittäinen vika, mikä on aiheuttanut ongelman.

Kun menen lääkäriin, toivon, että lääkäri tietää tarkasti reseptiin kirjoittamansa lääkkeen vaikutuksen eikä vain yleisesti lääkkeessä vaikuttavan aineen vaikutusta. Toivon hänen olevan tietoinen myös mahdollisista sivuvaikutuksista, lääkkeen vaikutuksesta muihin lääkkeisiin ja niin poispäin. Tällaiset asiat voi oppia vain ulkoa opettelemalla.

Jos sinun pitää selittää minulle toiseen maailmansotaan johtaneet syyt, niin pystytkö tekemään sen tarkasti ilman nippelitiedon esittämistä?
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Hurmurisija sanoi:
Jos sinun pitää selittää minulle toiseen maailmansotaan johtaneet syyt, niin pystytkö tekemään sen tarkasti ilman nippelitiedon esittämistä?
Kyllä, vaatiiko sodan syiden perustelu esim. tietoa kristalliyön tarkasta päivämäärästä?

Toki poikkeuksiakin on, kuten lääkärit.
Ett silleen!!!!!!!!!
 

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
jaska sanoi:
Kyllä, vaatiiko sodan syiden perustelu esim. tietoa kristalliyön tarkasta päivämäärästä?

Toki poikkeuksiakin on, kuten lääkärit.
Ett silleen!!!!!!!!!
Tai insinöörit tai historioitsijat tai psykologit tai Micran merkkihuoltomiehet.

Väitän, ettet koskaan maksa kenellekään ihmiselle jostain palveluksesta, jos et tiedä, että hän hallitsee myös toimeen liittyvän nippelitiedon. Vai teetätkö suuren remontin asunnossasi ihmisellä, joka on rakennellut vähän sitä ja vähän tätä, mutta jolla ei ole ihan tarkkaa käsitystä siitä, miten remontti tehdään?
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Hurmurisija sanoi:
Tai insinöörit tai historioitsijat tai psykologit tai Micran merkkihuoltomiehet.

Väitän, ettet koskaan maksa kenellekään ihmiselle jostain palveluksesta, jos et tiedä, että hän hallitsee myös toimeen liittyvän nippelitiedon. Vai teetätkö suuren remontin asunnossasi ihmisellä, joka on rakennellut vähän sitä ja vähän tätä, mutta jolla ei ole ihan tarkkaa käsitystä siitä, miten remontti tehdään?
Toki remontoijan on hallittava hommansa kunnolla. Mutta mitä onko kunnon remontoija varmasti se, kuka osaa ladella ulkomuistista laastin kuivumisajat (jotka lukee purkissakin) joka on nippelitietoa. Vai se kuka osaa oikeesti tehdä käsillään sitä remonttia, mutta joutuu nuo ajat lukemaan siitä purkista.

Ei se taito tehdä mitään (kuten remonttia) ole nippelitietoa
Ett silleen!!!!!!!!
 

Myllis

Lounke-Pelle
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
17459
Sijainti
Lounke
Ehka en ollut ihan selkea mielipiteessani, tottakai esim. matemaattisissa ja luonnotieteen alalla ns. ulkoaoppimisesta on hyotya, mutta se on mielestani ns. loogisen asian oppimista.

Toinen asia on joku uskonto ja historia joissa painotetaan joidenkin vuosilukujen tarkkaa osaamista.
Minulle se on ihan sama oliko Kolumbus ameriikoissa 1492 vai 1485, kunhan on hiukka ajatusta suurinpiirtein milloin. Valitettavasti ainakin meikalaisen oppiahjoista sait 0 pistetta jos esim. vuosiluku heitti yhdella.

Sama on kielten opiskelussa. Mielestani paino pitaisi olla puhumisen ja kommunikoinnin osaamisella, ei silla etta osaa jokaisen sanan kirjoittaa tasan oikeassa muodossa. Ymmarretyksi tulee paremminkin, ja jos toitaan haluaa ulkomaankielella julkistaa, sita varten on oikolukijat....
 

elle

-------
Liittynyt
28.4.2002
Viestit
5538
Luin hiljattain erään sosiaalietiikan dosentin huolestuneita ajatuksia äidinkielen taidon ruostumisesta. Kirjoituksessa tuotiin esille, että monien tutkimusten mukaan äidinkielen arvosana ennustaa parhaiten myöhempää opinnoissa menestymistä.

Täällä tuli televisiosta keväällä dokumentti, jossa sveitsiläiset tutkijat lähtivät selvittämään miksi suomalaiset koululaiset pärjäävät noissa avausviestissäkin mainituissa osaamistutkimuksissa (en tuota ohjelmaa nähnyt, mutta se noteerattiin aika hyvin). Ymmärsin, että tässä esim. vertailtiin koululaisten tekemiä muistiinpanoja. Siinä missä suomalaiset osasivat tiivistää opetettavasta aiheesta oleelliset asiat ja yhdistää niitä toisiinsa, sveitsiläiset käyttivät mekaanista kopioimista (eikä ihme, sillä tekstien jäljentämistehtäviä kotiläksyinä annetaan paljon).

Kyselyssä mitattiin myös tv:n katselun ja tietokoneen käyttöön kulutettua aikaa. Suomalaisnuoret viettivät niiden parissa vähiten aikaa. Tutkimukseen osallistui 35 Euroopan maata.
Ja tätä tulostahan minä en usko!
 

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Myllis sanoi:
Toinen asia on joku uskonto ja historia joissa painotetaan joidenkin vuosilukujen tarkkaa osaamista.
Minulle se on ihan sama oliko Kolumbus
En ole historioitsija, mutta luulen, että vuosilukujen tarkka osaaminen on hyvin tärkeää, jotta syy- ja seuraussuhteet olisivat jollain lailla tolkullisia.

Kieltenopetuksessa on syytä pohtia, mikä on opetuksen päämäärä. Jos tarkoituksena on vain pystyä kommunikoimaan, rennompikin ote riittää, mutta tarkoituksena on oppia hallitsemaan kieli, silloin on tärkeää alusta saakka painottaa myös muotoseikkoja.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Hurmurisija sanoi:
En ole historioitsija, mutta luulen, että vuosilukujen tarkka osaaminen on hyvin tärkeää, jotta syy- ja seuraussuhteet olisivat jollain lailla tolkullisia. eli, silloin on tärkeää alusta saakka
painottaa myös muotoseikkoja.
Minä taas luulen, että tarkat päivät voidaan aina tarkastaa kirjoista, kun tutkimuksia tehdään.

Hurmurisija sanoi:
Kieltenopetuksessa on syytä pohtia, mikä on opetuksen päämäärä. Jos tarkoituksena on vain pystyä kommunikoimaan, rennompikin ote riittää, mutta tarkoituksena on oppia hallitsemaan kieli, silloin on tärkeää alusta saakka painottaa myös muotoseikkoja.
Niimpä. Japanissa ja koreassa painotetaan kielioppia... nehän on tunnettuja siitä, että kommunikointi onnistuu :ahem:
Ett silleen!!!!!!!!!
 
Ylös