Lotus F1 Team kaudella 2012

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Aattelin, että tuo Renuu juttu vois kans hautautua, kun kerran FIA on jo niin päättänyt.

Voinee sitten vaihdella nimeä, jos sellaiseen heidän omasta toimesta tulee tarvetta.
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Maikkarilta perus trollausta:

Räikköselle naiskuski tallikaveriksi

Lotus F1 Team on palkkaamassa espanjalaisen naiskuljettajan Maria de Villotan ensi kauden testikuskikseen, kertoo espanjalainen Marca-lehti.

Kimi Räikkösen sopimus Lotus F1 Teamin kilpakuljettajaksi vahvistettiin tiistaina. 31-vuotias De Villota ei pääse kilpakuljettajan tehtäviin, eikä aja ainakaan aluksi edes GP-viikonloppujen perjantaiharjoituksissa, mutta on kuitenkin liittymässä mukaan tallin kuljettajavahvuuteen, johon kuuluu kilpakuljettajien lisäksi useita testikuljettajia.

De Villota oli viikonloppuna paikanpäällä Brasiliassa viimeistelemässä sopimustaan, joka hänen mukaansa julkistetaan viimeistään tammikuun alussa. Luvassa on simulaattorityöskentelyä ja myös ajopäiviä kaksi vuotta vanhalla F1-autolla, jota testikielto ei koske.

- Se on hyvin kattava testiohjelma, jota lähes mikään muu talli ei pysty tarjoamaan, De Villota sanoo.

De Villota testasi elokuussa vanhaa Renault'n F1-autoa Paul Ricardin radalla. F1:n kaupallisia oikeuksia hallinnoiva Bernie Ecclestone on tehnyt kulisseissa töitä saadakseen naiskuljettajan mukaan sarjaan.

- Ensin tuli tilaisuus ajaa testi Paul Ricardilla ja sitten asiat ovat menneet tallin kanssa pidemmälle. Bernie vei asioita eteenpäin testin ajamisen suhteen, mutta sen jälkeen kun testi meni hyvin, on talli ottanut asiat hoitoonsa, De Villota kuvailee Marca-lehdelle.

Mahdollisuus Räikkösen työskentelyn seuraamiseen kiinnostaa kovasti De Villotaa.

- Minun roolinani on saada kaikki mahdollinen tieto ja jos minulla on mahdollisuus tehdä se maailmanmestarin kanssa, on se entistäkin mielenkiintoisempaa. Minulla on kuulokkeet päässä, jotta saan selville, mitä hän sanoo.

Maria de Villotan isä Emilio de Villota kilpaili formula ykkösissä kahdessa osakilpailussa kaudella 1977.
Lähteet kunnossa... (niin siis enkkuwikiinhän mitkään espanjalaiset lehdet eivät ole kelvollisia lähteitä, johtuen vähän vapaasta ajatustyöstä).
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Toivottavasti Lotus on ensi kaudella lähellä kärkitalleja niin voisi tulla eeppisiä taisteluja Massan kanssa. :alppu:
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Pitäiskö tää nyt nähdä jatkumona Fernandesin kauden 2010 Lotukselle, kun nimi on taas Group Lotukselta / Lotus Carsilta, eikä Team Lotukselta...
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Pitäiskö tää nyt nähdä jatkumona Fernandesin kauden 2010 Lotukselle, kun nimi on taas Group Lotukselta / Lotus Carsilta, eikä Team Lotukselta...
Kyllähän se on jatkumo myös kauden 2011 Lotukselle, koska tulevat olemaan ainoa Lotus-autoilla kilpaileva talli. Kausilla 2010 ja 2011 GL oli vaan sponsori. Ensin Lotuksen, sitten Renaultin. Nyt Renaultista tulee Lotus ja Lotuksesta Caterham. Tulihan Hondastakin Mercedes, vaikka aiemmin Mersu oli McLarenin takana...
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8372
Sijainti
Vantaa
Pitäiskö tää nyt nähdä jatkumona Fernandesin kauden 2010 Lotukselle, kun nimi on taas Group Lotukselta / Lotus Carsilta, eikä Team Lotukselta...
No minusta ainakaan nämä ei ole minkään jatkumoja. Aika vaikea nähdä sijoittuvan mihinkään, ei 90-luvun Lotukseen eikä Fernandesin Lotukseen.
 

Jellinek

Banned
Liittynyt
27.1.2010
Viestit
6719
Sijainti
Tiimarin tasavalta
Pitäiskö tää nyt nähdä jatkumona Fernandesin kauden 2010 Lotukselle, kun nimi on taas Group Lotukselta / Lotus Carsilta, eikä Team Lotukselta...
Tuota asiaa nyt on pohdittu juridiselta ja kaupalliselta kannalta jo enemmän kuin tarpeeksi, joten sanotaan vaikka näin:
(Tätä kommenttiani ei voi kirjoittaa suomeksi, koska se menettäisi silloin vivahteikkaat konnotaationsa.)
United Colors of Benetton turned Back in Black!

(Tässä kuvassa siis pienoismalli itsessään symbolisoi vuoden 2010 Lotus Racingiä ja sen värikirjo Benettonia.)


Turha mielestäni tämän vakavemmin siis pohtia, onko ensi kauden Lotus F1 Team enemmän jatkumoa (Renault-)Benetton(-Toleman)-tallille vai 2010 Lotus F1 Racingille. Lotus mikä Lotus, anna palaa, Iceman!
 
Viimeksi muokattu:

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Joe Saward vastustaa blogissaan Maria de Villotan ottamista Lotukselle, ei sen vuoksi, että hän on nainen, vaan siksi ettei hänellä ole riittävästi näyttöjä F1:in pääsemiseksi.
http://joesaward.wordpress.com/2011/10/21/lets-get-real/
Tuota yli kuukauden vanhaa huhua kommentoitiin heti tuoreeltaan Siirtohuhuissa. Luultavasti jo ennen Sawardia.

Sittemmin on tullut sen verran täsmennystä, ettei de Villotalle mitään kisakuskin paikkaa ole suunniteltukaan, eikä nainen tule pääsemään edes perjantain harjoituksiin. Että sikäli on ihan sama minkätasoinen pr-suhaaja jossain kissanristiäisissä poseeraa tiimin haalareissa ja ehkä ajaa jotain näytösajoa.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
McLaren on ollut aina Mclaren, ei Mercedes.
Pointtini oli, että autonvalmistajat seisovat milloin minkäkin tallin tukena, eikä pelkkä tukeminen tarkoita että valmistaja olisi omalla autolla liikkeellä. McLaren ei ollut Mersu vaikka siellä olikin osaomistusta ja moottoritoimitusta, koska auto kantoi McLarenin nimeä.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Kausilla 2010 ja 2011 GL oli vaan sponsori. Ensin Lotuksen, sitten Renaultin. Nyt Renaultista tulee Lotus ja Lotuksesta Caterham.
Samalla tavalla Group Lotus on vain sponsori myös kaudella 2012, vaikka autot onkin nimetty sen mukaan. Group Lotus ei tiettävästi omista edelleenkään minkäänlaista osuutta Lotus F1 Teamin nimellä kilpailevasta Lotus Renault GP Limitedistä.
 

Feretti

Well-known member
Liittynyt
3.7.2007
Viestit
678
Samalla tavalla Group Lotus on vain sponsori myös kaudella 2012, vaikka autot onkin nimetty sen mukaan. Group Lotus ei tiettävästi omista edelleenkään minkäänlaista osuutta Lotus F1 Teamin nimellä kilpailevasta Lotus Renault GP Limitedistä.
Näinhän se on, Genii Capital omistaa koko roskan...
 
Viimeksi muokattu:

Jan1

Well-known member
Liittynyt
15.3.2008
Viestit
570
Sijainti
Nurmijärvi
http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=1-1&ID=207903

Minun sopeutettava ajotyylini uudelle autolle ja kehitettävä siinä uusia asioita.
-Jos en ihan väärässä ole, niin tämä ensi vuoden kärry suunniteltiin Kubicaa varten(?) Mitenköhän auto istuu Kimi hanskaan... :doubtful:
Mites sitä nyt Kubicalle olis suunniteltu kun mies ei ole ajanut kisaakaan vanhalla autolla, eikä hänellä ole missään vaiheessa ollut sopimusta ensi kaudesta. 2011 auto oli varmastikin hänelle suunniteltu, mutta en usko, että Kubica on pystynyt kauheasti vaikuttamaan autonkehitykseen ensi vuodelle, ollut varmaan muutakin mietittävää.
 
Ylös