Mäkihyppykausi 2017-2018

Masa-Fani

Well-known member
Liittynyt
29.2.2012
Viestit
121
Uuden mäkikauden alkuun ei ole enää edes kuukautta ja ainakin itselläni alkaa taas kesän jälkeen mielenkiinto ja odotukset nousemaan. Viime kauden tapaan Suomen päävalmentajana toimii Itävallan Andreas Mitter. Viime kausi Andreas Mitterin valmentamana ei tuloksellisesti ollut juurikaan parempi kuin Jani Klingan pari surullisen huonoa kautta, joten viimeistään nyt alkavalla kaudella tulisi Andinkin saada joukkueseen uutta potkua ja lokakuun alussa loppuneen kesäkauden perusteella sitä on vähän saatukin.

2017 kesä-GPllä jopa kolme eri suomalaista sijoittui parhaimmillaan top-15:sta (Antti Aalto Hakubassa 10. ja 12. sekä Tsaikovskissa 12., Andreas Alamommo Tsaikovskissa 11. ja Ville Larinto Wislassa 14.). Toki kesä-gp:sssä ei läheskään jokaisessa kisassa kilpaile kaikki parhaat, mutta voidaan tuloksia silti pitää vähintään kohtuullisina. Kesä-GP pisteille ylsi myös myös Määttä (parhaimmillaan 24.) ja Nousiainen (parhaimmillaan 20.). Kesä-GP:n lisäksi suomalaiset onnistuivat hienosti continental cupissa kun Nousiainen oli parhaimmillaan 7., Alamommo 9. ja Kytösaho 11. Miesten lisäksi myös Kykkänen hyppäsi lupaavasti oltuaan Tsaikovskin kesä-gp kisassa toinen heti Sara Takanashin jälkeen. Larinto voitti Lahdessa syyskuussa järjestetyn kansallisen kisan sekä lokakuussa hypätyn SM-kisan ja mies on muutenkin haastatteluissa ollut itsevarman oloinen kunnostaan, joten olisiko tämä Larinnolle nyt taas parempi kausi monen tasapaksumman jälkeen? Saa nähdä. Perpektiivistä riippuen hyvänä tai huonona asiana voidaan pitää sitä, että minimaalisesti tänä kesänä mäkihyppyä harjoitellut Janne Ahonen voitti SM-hopeaa. Kesän aikana Suomen nuoremmat hyppääjät (Alamommo, Nousiainen, Kytösaho) ovat selvästi ottaneet vanhempia hyppääjiä (Larinto, Määttä, Asikainen yms.) kiinni, joten mielenkiintoista on nähdä ketkä suomalaiset tuota maailmancupia kiertävät.

Mäkihyppy on pyörinyt otsikoissa tänäkesänä pääosin Harri Ollin ja Anssi Koivurannan Innsbruckin voittoon valmentaneen Tuomas Virtasen lyhyehkön valmennusuhteen takia, jonka päättymistä Virtanen ei suostu kommentoimaan. Ensin uutisoitiin että valmennustiimiin liittyy Virtasen lisäksi myös Ahostakin valmentanut Ari Saukko, sitten uutisoitiin, että Saukko ei liitykään, jonka jälkeen uutisoitiin, että Ollin ja Virtasen valmennussuhde päättyi, joten jotain hämmentävää tuossa nyt on sattunut.

Löytyykö foorumilta enää muita jolla tuleva mäkihyppy kiinnostaa, koska tapahtumallisesti mäkikausi tulee olemaan kiinnostavampi kuin pitkään aikaan. Joka vuotisten maailmancupin ja mäkiviikon lisäksi kilpaillaan myös olympialaisissa, lentomäen MM-kisoissa, Raw Air -tourneella, sekä Willingenin vitosessa. Mielestäni on myös mielenkiintoista se, että seuraavalla kaudella on enemmän joukkuekisoja kuin koskaan ennen. Jo maailmancupissa hypätään ennätykselliset 8 joukkuekisaa ja näiden lisäksi olympialaisissa ja lentomäen MM-kisoissa, ehkä nämä kisat keräävät eniten katsojia?

Pystyykö kukaan haastamaan Stefan Kraftia?
Onko Puola jälleen joukkueena ylivoimainen ja nappaa joukkuemäestä kultaa Pyeonchangissa?
Tuleeko kesäkaudella täysin ylivoimasena ollut Dawid Kubacki pärjäämään läheskään yhtä hyvin talvikaudella?
Saako Uotila aihetta rikkoa mikkiä huudollaan seuraavalla kaudella enemmänkin kuin yhden karsintahypyn verran?
Nähdäänkö Simon Ammannilta yhtään telemarkkia?
Saammeko Mitteriltä yhtään haastattelua?

Tämä kaikki selviää alle kuukauden päästä alkavalla kaudella! :thumbup:
 
Viimeksi muokattu:
Ylös