Mika Salo ja Mika Häkkinen Ahvenistolle

jmt

Senile Member
Liittynyt
1.1.1999
Viestit
2161
Sijainti
Isle of Man
Juhis sanoi:
Mua ihmetyttää miten Haapalainen taikoi itsensä Salon peesiin, sillä eikös lähtöpaikka ollut aika huono, koska jätti aika-ajon ajamatta?
Haapalainen taisi lähteä viidennestä rivistä, kun noita uusia Super 2000 -autoja ei niin älyttömästi vielä ole. Olihan välissä monta autoa, mutta Haapalainen (vai Audi?) oli sen verran nopeampi ettei se tainnut isommin ongelmia tuottaa. Varsinkin kun pahin kilpakumppani Lähteenmäki kärsi teknisistä ongelmista.

Haapalainen nakutti suurimman osan kisasta sekunnin Saloa kovempaa, vaikka sinänsä ihan mielenkiintoista että Salo ajoi kuitenkin kilpailun nopeimman kierroksen. Tasaisuus vaan puuttui.
 

Valde

Well-known member
Liittynyt
8.4.2003
Viestit
3148
jmt sanoi:
Haapalainen nakutti suurimman osan kisasta sekunnin Saloa kovempaa, vaikka sinänsä ihan mielenkiintoista että Salo ajoi kuitenkin kilpailun nopeimman kierroksen. Tasaisuus vaan puuttui.
Omien puheidensa mukaan Mika oli Haapalaista nopeampi lopussa, mutta ei vain päässyt ohi. Pitää huomioida, että Salo ei ollut ajanut sateella ko. autoa yhtään kilometriä, joten kisan edetessä kasvanut tuntuma saattoi olla syynä kisan nopeimpaan kierrosaikaan ja huonoihin kierroksiin.

Eikös Salo vielä aja ko. luokassa tänä kesänä?
 

Petri L

Well-known member
Liittynyt
29.5.2001
Viestit
840
Valde sanoi:
Omien puheidensa mukaan Mika oli Haapalaista nopeampi lopussa, mutta ei vain päässyt ohi. Pitää huomioida, että Salo ei ollut ajanut sateella ko. autoa yhtään kilometriä, joten kisan edetessä kasvanut tuntuma saattoi olla syynä kisan nopeimpaan kierrosaikaan ja huonoihin kierroksiin.

Eikös Salo vielä aja ko. luokassa tänä kesänä?
Juu sen pitäis ajaa Ahveniston päätöskilpailu. Siihen kisaan olis muuten kiva saada joku mielenkiintoinen luokka vierailulle. Vaikka uudet ja vanhat Camarot sekaisin. Yleisöä Ahveniston rinteillä oli sunnuntaina noin 8000 sierain paria. Ei mikään huono saavutus ottaen huomioon arktiset olosuhteet...
 
Ylös