Nigel Mansell

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Ihme ettei tästä Ison-Britannian yhestä suurimmista autourheilijoista, ikuisesta taistelijasta ole topikkia...kyseessähän on Englannin leijona, joka otti aikansa ylivoimaisimman MM:n 1992 ja 3 MM-hopeaa. 31 voittoa F1:ssä ja 80-luvun lopulta aina vuoteen mestaruusvuoteen 1992 voittoja ja podiumeja.

1985 miehen ura alkoi nousta todella ja Englannin GP:n historian valtias.

Pakko myöntää, ettei Nigel The Lion ollu mun suosikki lapsuudessa, mutta arvostan Nigelin saavutuksia. Indy-Car mestaruuskin tuli heti 1993 ekalla yrittämällä, tosin sitä sarjaa lukuisten ovaaliratojen takia en juuri arvosta.

McLaren-ura 1995 tosin oli häpeätahra muuten niin hienon uran päätteeksi.
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Niin, kumma kyllä että Mansellista ei ole yhtään otsikkoa. Eipä täällä nämä jo lopettaneet kuskit, Sennaa lukuunottamatta, kamalasti juttua herätä. Se on pienoinen ihme siksi, että näitten legendojen avulla voisi ymmärtää paremmin nykykuskien saavutuksia.

Itseäni Mansellissa miellytti juuri kova taistelutahto ja näyttävä ajaminen. Mansellin ajamista oli itsessään mahtava seurata. Paitsi että silloin kun Nigel oli jostain syystä kadottanut motivaationsa, ei hän ollut järin taistelutahtoinen taikka edes näyttävä. Näitä kisoja oli harvassa, mutta kyllä niitä kauteen mahtui aina 1-2.

Tämä luonteenpiirre oli jännä, sillä Mansellista on piirtynyt kuva vahvana taistelijana. Ilmeisesti tämä lataus oli kuitenkin niin vahva, että jos se purkaantui, niin mitään toiveita ajamisen onnistumisesta ei ollut. Mansell tarvitsi uransa loppupuolella selkeän mahdollisuuden hyvään tulokseen, jotta sai itsestään kaiken irti. Siksi McLaren-kausikin meni täysin penkin alle.

Kauden 1994 tapahtumistakin päätellen Mansellin palkkaaminen tuossa vaiheessa McLarenille oli suurin mahdollinen virhe. Tämän voi todistaa vertaamalla tuloksia 93 ja 94 kausilla CART-sarjassa. Siinä missä Mansell oli hyvällä autolla CART:ssa erinomainen, joskaa ei ylivoimainen kaudella 93, niin 94 keskinkertaisella autolla mies oli jo suorastaan huono. Loppupisteissä Nigel jäi kauas kärjestä ja pisteissä edellä oli selkeästi heikompia nimiä. Tämä ei tietystikkään johtunut siitä, että joku Robby Gordon olisi tullut yhtäkkiä tavattoman paljon Nigeliä paremmaksi, vaan siitä että Mansellin oma tahto ajaa, lopahti täysin. Sitten kun tätä vertaa saman kauden suorituksiin f1:ssä, jotka olivat paikoin kovia, hahmottaa täysin kuinka Mansell vaati onnistuakseen täydellisen latauksen. Se edellytti voittavaa kalustoa.

Ron Dennis otti Mansellin tiimiinsä vastentahtoisesti, vain Ecclestonen ja sponsorien painostuksesta. Suurin ongelma tässä taisi olla se, että Ron ei kyennyt katsomaan totuutta peiliin ja toteamaan ettei heidän 95-kauden kalusto tule olemaan kilpailykykyistä. Mansellin palkkaaminen tuohon autoon oli täysin järjetön teko kaikkien osapuolten kannalta.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Hyvä kirjoitus yllä, takuulla uskon Mansellin olleen englantilaisten suurin suosikki verrattuna Hilliin ja varsinkin Buttoniin.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
pmv sanoi:
Niin, kumma kyllä että Mansellista ei ole yhtään otsikkoa. Eipä täällä nämä jo lopettaneet kuskit, Sennaa lukuunottamatta, kamalasti juttua herätä. Se on pienoinen ihme siksi, että näitten legendojen avulla voisi ymmärtää paremmin nykykuskien saavutuksia.
näin nimeomaan.... itse alottanut seuraamaan ykkösiä 90-luvun alussa, jotenka muistissa on mm. -91 aikasia kamppailuja mutta tuoreimpina muistissa mansellilta v. 92 robottimainen ajo MM titteliin....
1994 lopun kisat oli mahtavia piristysruiskeita nimenomaan Mansellin ansiosta, mutta muuten kun on pääosin jäänyt ko. kaverin uran "parhaat palat" näkemättä jotenka huono hirveesti kommentoida...
 

niki

positiivari
Liittynyt
30.7.2005
Viestit
155
Sijainti
Rollo
OI NIITÄ AIKOJA! Sain joskus 11-12 vuotiaana hienon autoradan, kannessa komeili Nigel mansell viiksineen! Autoina siinä oli mustaakseni Williamsi ja Lotus. Mansell voitti aika suvereenisti siihen aikaan mestaruuden. Olihan se silloin vähän liiankin ylivoimainen! ;)
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Emmä nyt sitä 92-kautta menis sanomaan robottimaiseksi...Siis autohan oli ihan ylivoimainen, eikä se tietysti ollut Mansellin vika. Mutta aina se sillä ajoi täysiä ja yritti paljon. Ihan silminnähdenkin oli havaittavissa ettei kaveri pahemmin varmistellut.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Mansellin kohtalona oli vaan vähän jäädä Sennan&Prostin varjoon. Tosin paremmalla tsägällä Nigel olis juhlinu MM:ää jo 1986&1987!

1990 kauden aikana mies sanoi jo lopettavansa, kunnes Williams tarjosi sopimusta 1991 kaudelle yrittämään vielä mahollista mestaruutta.
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Joo, Nigel jäi tietysti Sennan ja Prostin varjoon, mutta kuului ehdottomasti kovien kuskien kategoriaan. Siis sellainen kuski joka pystyi voittamaan kisoja vähän heikommallakin kalustolla ja taistelemaan mestaruuksista.

Mansellin ongelma oli kai uran alussa kun tulokset eivät olleeet kamalan hyviä.Mutta oli niitä loistohetkiä uran alkuaikoinakin. Eism. 81 Monacona aika-ajoissa kaveri taisi olla ruudussa 3. heti Piquetin Brabahmin ja Villeneuven Ferrarin jälkeen. Se oli siinä sakissa kova saavutus. Kuitenkin vastassa oli mm. Williamsin Reutemann&Jones ja sekä muita aivan huippuja. Silloinen Lotus ei ollut mikään maailman paras auto.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
pmv sanoi:
Joo, Nigel jäi tietysti Sennan ja Prostin varjoon, mutta kuului ehdottomasti kovien kuskien kategoriaan. Siis sellainen kuski joka pystyi voittamaan kisoja vähän heikommallakin kalustolla ja taistelemaan mestaruuksista.

Mansellin ongelma oli kai uran alussa kun tulokset eivät olleeet kamalan hyviä.Mutta oli niitä loistohetkiä uran alkuaikoinakin. Eism. 81 Monacona aika-ajoissa kaveri taisi olla ruudussa 3. heti Piquetin Brabahmin ja Villeneuven Ferrarin jälkeen. Se oli siinä sakissa kova saavutus. Kuitenkin vastassa oli mm. Williamsin Reutemann&Jones ja sekä muita aivan huippuja. Silloinen Lotus ei ollut mikään maailman paras auto.
Sennan kaltainen myytti olisi vaatinut myös parempia sadekelin taitoja ja enemmän paalupaikkoja. Taistelijana Nigel oli loistava, 80-luvulla ja 90-luvun alussa kisat oli muutenkin paljon jännempiä kuin nykyään.

Ekaksi Mansell ja Piquet tiukka kaksintaistelu. Sitten pari vuotta Senna ja Prost ja 91 Senna&Mansell. Myös Monaco 92 on legendaarinen Sennan taiteillessa hitaalla McLarenillaan hirmuista Williams-Renaultia vastaan. :thumbup:

Viime kaudella mielestäni Räikkönen&Alonso eivät ottaneet kovinkaan kummosia kaksintaisteluja, vaikka kävivätkin aika kovaa taistelua mestaruudesta :thumbdown
 

Dj Ankka

Ruma kuin rusina
Liittynyt
7.5.2002
Viestit
1025
Sijainti
Vantaa
Mansell oli tässä lähiaikoina Top Gearin vieraana ja kävi ajamassa "kohtuullisen hintaisella perheautolla" kuten kaikki muutkin vieraat. Tempaisi siinä kyseisellä autolla sitten uudet pohjat. alla nuo paikalla käyneiden formulakuskien ajat

1st: Nigel Mansell - 1m 44.6
2nd: Damon Hill - 1m 46.3
3rd: Mark Webber - 1m 47.52 (very wet)

Karismaattinen kaveri kieltämättä.
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
No kyllä Mansell mun mielestä ihan kivan maineen kerkes saavuttaa. Kovamman kuskin maine sillä on kuin Piquetilla ja jotkut jopa pitävät Nigelia Prostia kovempana kuskina. en tiedä mistä tämä johtuu...Ehkä se että Mansell antoi vaikutelman sellaisesta moraalisesta voittajasta teki sen.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Jätti Hilliä 2 sekuntia...eiköhä siin tullu miesten tasoero näkyviin.
 

Terho

Alain
Liittynyt
29.8.2001
Viestit
1317
Sijainti
Hämeenlinna
Omasta mielestä Mansell oli loistava kuski, mahtava taistelija -80-luvun toisella puoliskolla, jäi Prostin varjoon Ferrarilla, mutta voitti ansaitun mestaruuden -92. Sillon ei ylivoimainen kauden aloitus harmittanut yhtään, toisin kuin esim Schumilla ollut useasti. -95 epäonnistunut paluukaan ei himmennä yhtään hänen saavutuksiaan tai mainettaan, sattuuhan sitä niinkuin pmv tuossa kirjoitti. Itse asiassa aika "Kekemäinen" -kuski Nigel oli, samantyylinen osittain, vai mitä mieltä pmv ja muut ovat vertauksesta?
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Terho sanoi:
Omasta mielestä Mansell oli loistava kuski, mahtava taistelija -80-luvun toisella puoliskolla, jäi Prostin varjoon Ferrarilla, mutta voitti ansaitun mestaruuden -92. Sillon ei ylivoimainen kauden aloitus harmittanut yhtään, toisin kuin esim Schumilla ollut useasti. -95 epäonnistunut paluukaan ei himmennä yhtään hänen saavutuksiaan tai mainettaan, sattuuhan sitä niinkuin pmv tuossa kirjoitti. Itse asiassa aika "Kekemäinen" -kuski Nigel oli, samantyylinen osittain, vai mitä mieltä pmv ja muut ovat vertauksesta?
Itse en ehkä vertaisi, tai ainakaan en ole mieltänyt Kekeä samalla tavalla mielikuvakuljettajaksi kuin Nigelia. Käytti Keke ehkä muutenkin enemmän päätään ajaessaan mielestäni siinä missä Mansell runttasi eteenpäin fiiliksellä.

Nigelista tulee kyllä aina mieleen hurja kahtiajako sen suhteen, mitä tapahtuu radalla ja mitä sen ulkopuolella. Varikolla Mansell sai mm. Williamsin ja Headin moneen kertaan raivon partaalle diivailuillaan ja älyttömyyksillään (lehtimiehet tosin rakastivat häntä, aina oli joku tarina vaikeuksista, jotka tällä kertaa täytyi ylittää - mikäli ongelmia ei muuten siunaantunut, Nigel keksi omia), mutta ohjaamoon istuessa kaikki unohtui. Taisi olla Head 1992 kun kuvaili, että parasta olisi, mikäli Mansellin voisi vain tiputtaa helikopterilla ohjaamoon ja vetää samalla tavalla sieltä pois. Tällöin hän olisi täydellinen kuski. Tuona vuonna se piti erityisesti paikkansa - vaikka mestaruus toki näytti varsin ylivoimaiselta, pitäisin Mansellia ehkä parhaana tyyppinä ajamaan aktiivijousituksella varustettua autoa. Nige oli kuitenkin ratissa ennen kaikkea rohkea ja Williams selviytyi tuolloin liki mutkasta kuin mutkasta kunhan kuski uskalsi sitä viedä. Ero erityisesti tallikaveri Patreseen, joka oli sentään edellisvuonna passiiviautolla ollut jopa häntä nopeampi, oli liki käsittämätön.

Mansellin tahdosta silloin kun hän on jotain päättänyt tehdä saa mielestäni parhaan kuvan tapahtumista, jotka takasivat hänelle paikan Lotuksella Elio De Angelisin parina. Nigel oli tallin testikuskina 1980 ja sai käyttöönsä kolmannen auton kauden viimeisiin kisoihin. Pitäisin epätodennäköisenä, että Mansell olisi saanut De Angelisin tallikaverin paikan pelkästään nopeutensa perusteella, mutta Colin Chapmanin vakuutti nuoren britin debyyttikisan taistelu; Nigelin autoon tuli Österreichringillä bensiinivuoto ohjaamoon, mutta hän päätti jatkaa, aina moottorin hajoamiseen asti. Chapman piti hänen sisustaan ja Mario Andrettin lähtiessä tallista sai Mansell hänen paikkansa.

Jätti Hilliä 2 sekuntia...eiköhä siin tullu miesten tasoero näkyviin.
...jep. :rolleyes:
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Outoa että Nigel on VAIN 180cm pitkä...luulin miestä karhunkokoiseksi leveine hartioineen ja päätä pidempänä (kuin esim.Prost&Senna).
 

AJ

Well-known member
Liittynyt
19.7.2000
Viestit
69604
Sijainti
Toinen Maailma
de rong sanoi:
Jätti Hilliä 2 sekuntia...eiköhä siin tullu miesten tasoero näkyviin.

Olin ymmärtävinäni, että nuo ei ole ajettu samaan aikaan. Eli olosuhteillakin on vaikutuksensa.
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
AJ sanoi:
Olin ymmärtävinäni, että nuo ei ole ajettu samaan aikaan. Eli olosuhteillakin on vaikutuksensa.
No sekin on totta, lisäksi Damon ei ole juuri kilpa-auton ratissa F1-uransa jälkeen istunut toisin kuin Mansell. Ja nuo ohjelmat nähneenä tekisi mieleni väittää, että toinen saattoi ottaa touhun HIEMAN enemmän tosissaan kuin toinen :wink:
 

Abel

Well-known member
Liittynyt
8.2.2005
Viestit
144
Kyllä Nigel sai mut välillä ärsyyntymään aikanaan, mutta myöhemmin oon oppinut tykkäämään kaverista. Top Gearin juttu oli minusta loistava. Nigel on semmonen oman sarjansa Matti Nykänen. Hirveä näyttö päällä ja muistelut menneessä, toisaalta taas katse tulevaisuudessa ja jalat vahvasti irti maasta. Wikipediassa on oiva juttu, jos englanti luistaa tästä Keken viikset omaavasta F1-ratojen merileijonasta, herättää respectit:

http://en.wikipedia.org/wiki/Nigel_Mansell
 
Viimeksi muokattu:

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
pmv sanoi:
Emmä nyt sitä 92-kautta menis sanomaan robottimaiseksi...Siis autohan oli ihan ylivoimainen, eikä se tietysti ollut Mansellin vika. Mutta aina se sillä ajoi täysiä ja yritti paljon. Ihan silminnähdenkin oli havaittavissa ettei kaveri pahemmin varmistellut.
no lähinnä tarkotin auton käyttäytymistä, meni kuin kiskoilla ja aina "liian" lujaa kilpailullisesti katsoen...
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Onhan Mansell kiistatta yksi kuninkuusluokan legendaarisista nimistä.Jos miehellä olisi ollut parempaa tuuria niin hyvin suurella todennäköisyydellä hän olisi ehkä jopa kolmikertainen mestari.Niin kuuluisa jos ja jos.Onneksi Williams tarjosi vielä mahdollisuuden korjata mestaruuden mentävä aukko muuten loistavalla uralla 1992.Kukaan ei voi auton ylivoimaisuudesta huolimatta kiistää sitä että mestaruuden osoite oli tuolla kaudella 100% oikea.9 voittoa/16 kisasta kertoo omaa kieltään ylivoimasta.

Karismaattinen persoona joka radalla teki välillä uskomattomia suorituksia. Hyvänä esimerkkinä esim Unkari 1989 josta nosti Ferrarin voittoon 12 lähtöruudusta ja nousun kruunasi upea ohitus Sennasta.Matkan varrelle mahtuu myös monta surkuhupaisaa tarinaa, esim samaisesta Unkarista vuodelta 1987 jolloin voiton vei omille teilleen lähtenyt renkaan mutteri kuusi kierrosta ennen maalia.Tai 1991 Portugal mestaruustaistelun ollessa kuumimmillaan, varikolla mekaanikon renkaanvaihdon täydellinen tyriminen johti laittoman vaihdon kautta hylkäykseen.

1989 Portugalissa Mansell, niinikään varikkosähläyksen johdosta - tosin tällä kertaa oman - heilutettiin mustalla lipulla radalta, mutta Nigel ei tuota huomioinut vaan jatkoi kisaa normaaliin tapaan.Sennan ja Mansellin tappelu kakkossijasta päättyi törmäykseen ja molempien keskeytykseen.Nigelille lisänä yhden kisan kilpailukielto.Miehen kommentti oli tyyliiä "Kun en voi enää itse voittaa kaudella mestaruutta, teen kaikkeni auttaakseni Prostia voittamaan sen" Tuolloin kun kolmikon välit olivat rikki vain Prostin ja Mansellin puolelta Sennaan päin, ei kaikkien kaikkia vastaan.



Nigel Mansell - Suuri mies F1-historiassa.
 
Ylös