Numerot lauluissa-visa.

Vesku

Maatalousneuvos
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
5795
Laitanpa visan numeroista lauluissa. Eli kysytään suomalaisissa laulujen sanoissa tai nimessä tai muuten vain olevista numeroista. Siis hieman saman tyyppinen kuin se "naiset suomalaisissa lauluissa".

Vastauksessa riittää numeron perusmuoto - siis ihan numerona -, paitsi 24:ssa ja 25:ssa vaadin oikeaan vastaukseen sen miten numero lauletaan- sekin ilmaistuna numeroina!
Yksi piste oikeasta vastauksta, paitsi lopussa useampipisteisiä, jotka ilmoitettu.
Google tietysti bannattu! Vastaukset valkoisella, yrittämisen ja onnistumisen iloa useammille!

Vastausaikaa vaikka 11.12.13 klo 14.15 asti! Oikeat vastukset ja lasken pisteet kun jaksan.

Kysymyksiä saa esittää, jos jotain epäselvää, tarkennan.


1. Montako vanhaa tukkijätkää istuu tummetessa illan?

2. Montako cowboyta ratsasti kaupungista pois?

3. Montako ruusua on kasvanut laaksossa?

4. Monesko yö saapuu taas painajaisineen?

5. Montako kesää himoittiin, kunnes kääntyi limuosine?

6. Montako kesää ja montako yötä valvottaisiin luona rakastetun?

7. Minä vuonna viimeksi ylöspäin pyörähdettiin pyörässä?

8. Monestako perheestä on laulu?

9. Montako apinaa tanssii tänään?

10. Montako kertaa on koetellut koura kohtalon?

11.Montako palkkionmetsästäjää lähti saalistamaan?

12. Montako kertaa aseman kello löi, kun hulivili hummeripoika tytön jätti?

13. Montako kertaa kello löi jo Juhanille?

14. Montako kuuta piti tuoda Saturnuksen renkaiden lisäksi?

15. Mikä valtatie loppuu Lapulla kirkon kupeeseen?

16. Mikä valtatie viekoitteli päähän asti kulkemaan?

17. Roosa ja montako muuta löi palloa?

18. Montako ikkunaa putsailtiin?

19. Montako sormea oli Smithillä, Reikärauta-Brownin kaverilla?

20. Montako virtaa halkoo maata laulussa 11 virran maa?

21. Jos pääsisi Houstoniin, niin paljonko päivässä tienaisi?

22. Mitä linjaa tultiin takaisin, millaisella käärölla maksettiin kellon pantti ja paljonko Lindbergin Antti sai? 3 p

23. Montako kaljaa juotiin yhtensä stripteasetanssijan esitysiltana? 2p

24. Moneltako meni viimeinen juna, milloin lähtee uusi juna ja miltä raiteelta? Paljonko kello käy, kun asemalla ei muita näy? 4 p

25. Mikä pikajuna lähtee Pieksämäen asemalta Turun satamaan ja miltä laiturilta? 2 p
 
Viimeksi muokattu:

Vesku

Maatalousneuvos
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
5795
Täähän ois menny Visaliigan osanakin.
Ehkäpä, mutta olkoot nyt itsenäisyyspäivän aikainen ja jälkeinen erillinen visa tms.
Tai jos välttämättä tahdot, niin laske siihen mukaan? Vaatinee pitemmän vastausajan ja hieman visaliigan aikataulusäännön rukkaamista yms??
 

toleranssisiipi

Langennut enkeli
Liittynyt
14.9.2003
Viestit
14061
Sijainti
SEKOS-marketin vihannesosasto

1. 2
2. 3
3. 1
4. 15
5. 15
6. 100 kesää, 1000 yötä
7. 85
8.
9. 12
10. 7 kertaa 7
11. 7
12.
13. 5
14. 2
15. 66
16.
17. 8
18. 506
19.
20.
21. 6000
22. 3, 10, 5
23. 6
24. 22.45 muita en muista
25. 147
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
1. 2
2. 3
3. 1
4. 15.
5. 15
6. 100
7. -85
8. 20
9. 12
10. 49
11. 7
12. 3
13. 5
14. 6
15. 66
16. 4
17. 8
18. 506
19. 3
20. 2
21. 100 taalaa
22. Kolmatta, kymppikääröllä, femman
23. 6
24. 22.46, aamukuudelta raiteelta 2, 02
25. 107, laiturilta 1
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
1. 2

2. 3

3. 1

4. 15

5. 15

6. 100 ja 1000

7. ?

8.?

9. 100

10. 49 (7x7)

11.?

12. 4

13. 5

14. 6

15. 9

16. 66

17. ?

18. 506

19. 3

20. 11

21. 1000

22. 3, 10, 5

23. 2

24. ?, 02,46 raide 2.

25. ? Ei muista, mutta bluesi soi.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39265
Sijainti
Semminki
1. Kolme
2. Kolme
3. Yksi
4. Kolmastoista
5. Viisitoista
6. Sata
7. Kaheksanviis
8. Tuhannesta
9. Kaksitoista
10. Sata
11. Kymmenen
12. Kello
13. Sata
14. Kuusi
15. Kuusi
16. Kuusi
17. Kolme
18. 506
19. Kolme
20. 10
21. Miljoonan
22. Kolmatta
23. Kymmenen
24. 5. ja 7
25. 5 ja 7
 

sammyosammy

Senior Citizen
Liittynyt
12.6.2010
Viestit
5925
Sijainti
Out Of Bounds
Arvailemalla ois voinu jonkun käsipisteen saada...

1. 2
2. 3
3. 1
4. 15.
5. 15
6. 1000
7. 1985
8. -
9. 12
10. -
11. -
12. -
13. -
14. 6
15. 66
16. -
17. -
18. 1600
19. -
20. -
21. -
22. 3. / Kymppikääröllä / Femman
23. Kuusi (yhteensä?)
24. 22:45 / 05:30 / 2 / ?
25. En muista mutta saatana tämähän pitää kuunnella nyt heti :)
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.

1. 2
2. 3
3. 1
4. 15
5. 15
6. 100 & 1000
7. Vuosi 85
8. 20
9. 12
10. 49 (7x7)
11. 7
12. 3
13. 5
14. 2
15. 66
16. 4 "nelostie"
17. 8
18. 506
19. 3
20. Arvaan 10
21. "kuustonnii" 6000
22. 3, 10 (kymppi), 5(femma)
23. Toiset+vielä kuus=8
24. 22:45; puoli kuus 05:30; raide 2; 02 aamuyöllä
25. Äääh, se on se kuulutus. Raidenumero on joku täysin absurdi, sanotaan vaikka 407
 

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
1. Montako vanhaa tukkijätkää istuu tummetessa illan?
- 2

2. Montako cowboyta ratsasti kaupungista pois?
- 3

3. Montako ruusua on kasvanut laaksossa?
- 1

4. Monesko yö saapuu taas painajaisineen?
- 15

5. Montako kesää himoittiin, kunnes kääntyi limuosine?
- 15

6. Montako kesää ja montako yötä valvottaisiin luona rakastetun?
- 100 kesää 1000 yötä

7. Minä vuonna viimeksi ylöspäin pyörähdettiin pyörässä?
- 1985 (itse tosin aina tulkinnut että nyt on vuosi 85, ja kauan on aikaa siis...)

9. Montako apinaa tanssii tänään?
- 12

19. Montako sormea oli Smithillä, Reikärauta-Brownin kaverilla?
- 9

20. Montako virtaa halkoo maata laulussa 11 virran maa?
- 11

22. Mitä linjaa tultiin takaisin, millaisella käärölla maksettiin kellon pantti ja paljonko Lindbergin Antti sai? 3 p
- kolmatta linjaa

Alkoi hyvin, hyytyi loppua kohden.
 

Vesku

Maatalousneuvos
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
5795
Visaajan ikäluokan ansiosta tuli varsin tutuhkot biisit.
Jos olis joku juniori laatinu saman nykyisten muotibiisien ympärille, olis jääny osallistumatta.
Näinhän asia on. Huomasin jo tehdessä, että uusia tai uudehkoja lauluja ei seassa ole montakaan.

Alkoi hyvin, hyytyi loppua kohden.
Jep, alussa helpoimmat, lopussa vaikeimmat oli tarkoituksenakin.
 
Viimeksi muokattu:

PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
1. Montako vanhaa tukkijätkää istuu tummetessa illan? 2
2. Montako cowboyta ratsasti kaupungista pois? 3
3. Montako ruusua on kasvanut laaksossa? 1
4. Monesko yö saapuu taas painajaisineen? 15:s
5. Montako kesää himoittiin, kunnes kääntyi limuosine? 15
6. Montako kesää ja montako yötä valvottaisiin luona rakastetun? 100 kesä 1000 yötä
7. Minä vuonna viimeksi ylöspäin pyörähdettiin pyörässä? '85
9. Montako apinaa tanssii tänään? 12
10. Montako kertaa on koetellut koura kohtalon? 7x7=49
13. Montako kertaa kello löi jo Juhanille? 5
14. Montako kuuta piti tuoda Saturnuksen renkaiden lisäksi? 6
15. Mikä valtatie loppuu Lapulla kirkon kupeeseen? 66
16. Mikä valtatie viekoitteli päähän asti kulkemaan? 4
17. Roosa ja montako muuta löi palloa? 8
18. Montako ikkunaa putsailtiin? 506
20. Montako virtaa halkoo maata laulussa 11 virran maa? 11
22. Mitä linjaa tultiin takaisin, millaisella käärölla maksettiin kellon pantti ja paljonko Lindbergin Antti sai? 3 p Kolmatta linjaa, kymppikääröllä ja femman
24. Moneltako meni viimeinen juna, milloin lähtee uusi juna ja miltä raiteelta? Paljonko kello käy, kun asemalla ei muita näy? 4 p Kakskytkaks ja nelkytviis, puolikuus ja raide kaks. Nollakaks. / 22.45, 05:30, raide 2, 02:00


Muutama "varmaa" ja muutama ihan lonkalta. Muutamasta ei mitään käsitystä.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
1. 2
2. 3
3. 1
4. 15.
5. 12
6. Montako kesää ja montako yötä valvottaisiin luona rakastetun?
7. 85
8. Monestako perheestä on laulu?
9. 12
10. Montako kertaa on koetellut koura kohtalon?
11. 7
12. 3
13. Montako kertaa kello löi jo Juhanille?
14. 6
15. 66
16. Mikä valtatie viekoitteli päähän asti kulkemaan?
17. Roosa ja montako muuta löi palloa?
18. 506
19. 3
20. 11
21. 1 000 000
22. 3., 10, 5
23. 5
24. 6, -, -, 5
25. 273, 5
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Täähän ois menny Visaliigan osanakin.
Ehkäpä, mutta olkoot nyt itsenäisyyspäivän aikainen ja jälkeinen erillinen visa tms.
Tai jos välttämättä tahdot, niin laske siihen mukaan? Vaatinee pitemmän vastausajan ja hieman visaliigan aikataulusäännön rukkaamista yms??
Pisteytys kai se suurin mukaan ottamisen este olisi ollut?
Ei, menköön nyt itsenäisenä visana. Sama kai se. Aattelin vaan, että ois ollut vähän erilainen tonne joukkoon.
Kisatyyppinä sopisi erittäin buenosti, kunhan tehdään Visaliigan formaattiin.
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
1. 2
2. 3
3. 4
4. 15
5. 5
6. 6
7. 20
8. 8
9. 12
10. 100
11. 7
12. 5
13. 5
14. 11
15. 66
16. 5
17. 7
18. 506
19. 9
20. 11
21. 200
22. 3, 100, 5
23. 24
24. 10, 6.40, 2, 2
25. 44, 2


Myöhässä, vuan eipä männy hyvin muutenkaan.
 

Vesku

Maatalousneuvos
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
5795
Vastaukset:

1. Montako vanhaa tukkijätkää istuu tummetessa illan?
2 Kärki-Helismaa-tuotantoa Justeeri / Kauko Käyhkö esitti 1951

2. Montako cowboyta ratsasti kaupungista pois?
3 J. Karjalainen ja Mustat lasit -yhtyeen ensimmäinen singlejulkaisu vuodelta 1981

3. Montako ruusua on kasvanut laaksossa?
1 Suomalainen kansanlaulu mm Tapio Rautavaara

4. Monesko yö saapuu taas painajaisineen?
15. yö Juice Leskinen, Wiki kertoo pari eri versiota laulun nimen synnystä

5. Montako kesää himoittiin, kunnes kääntyi limuosine?
15 kesää Kari Tapio

6. Montako kesää ja montako yötä valvottaisiin luona rakastetun?
100 kesää, 1000t yötä Paula Koivuniemi

7. Minä vuonna viimeksi ylöspäin pyörähdettiin pyörässä?
(19)85 Vuonna -85 Eppu Normaali ( kysymys ei ollut aivan tarkasti muotoiltu)

8. Monestako perheestä on laulu?
Laulu 20 perheestä Kristiina Halkola

9. Montako apinaa tanssii tänään?
12 apinaa Nylon Beat

10. Montako kertaa on koetellut koura kohtalon?
7 x7 ( 49) Danny 1968 Elokuvassa Noin 7 veljestä

11.Montako palkkionmetsästäjää lähti saalistamaan?
7 palkkionmetsästäjää Spede

12. Montako kertaa aseman kello löi, kun hulivili hummeripoika tytön jätti?
3 kertaa Matalan Torpan Balladi Kansanlaulu

13. Montako kertaa kello löi jo Juhanille?
5 kertaa "Kello löi jo viisi", tekijä Berndt Sarlin ( enpä tiennyt, luulin kansanlauluksi)

14. Montako kuuta piti tuoda Saturnuksen renkaiden lisäksi?
6 Ressu Redford

15. Mikä valtatie loppuu Lapulla kirkon kupeeseen?
66 Route 66, suomalaiset sanat Valtatie 66 Jussi Raittinen. Tie lienee kuitenkin kantatie.

16. Mikä valtatie viekoitteli päähän asti kulkemaan?
4 Nelostie- valtatie Pasi Kaunisto Kärki- Vires

17. Roosa ja montako muuta löi palloa?
8 Roosa ja kahdeksan muuta Mieskone ( Albumi oli Roosa ja 10 muuta)

18. Montako ikkunaa putsailtiin?
506 Miljoonasade

19. Montako sormea oli Smithillä, Reikärauta-Brownin kaverilla?
3 Balladi villistä lännestä Helismaa mm Heikki Kinnunen ( meinasin kirjoitaa vastaukseksi Meksikon pikajuna…)

20. Montako virtaa halkoo maata laulussa 11 virran maa?
10 Mikko Alatalon laulu 11 virran maa: 10:n virran maa on Lapin ja Pohjois-Pohjanmaa maakuntalaulu, 11. virta lie ollut ihmisten muuttovirta

21. Jos pääsisi Houstoniin, niin paljonko päivässä tienaisi?
6000 / kuustonnii Teksasiin Freud, Marx, Engels ja Jung

22. Mitä linjaa tultiin takaisin, millaisella käärölla maksettiin kellon pantti ja paljonko Lindbergin Antti sai? 3 p
3. tta linjaa takasin Fredi, sanat Vainio Kellon pantti MAKSETTAISIIN 10-kääröllä ja femman kuin luun SAISI Antti, kun kohdattaisiin. Nyt vasta huomasin tämän ”futuuri-aikamuodon” laulun sanoissa ja kysymyksessä käytin imperfektiä. Pitäisi varmaan hyväksyä siten myös ”ei millään” ja ” ei mitään”, jos pirun tarkkoja oltaisiin??? Tarkoitin kyllä 3, 10, 5.

23. Montako kaljaa juotiin yhtensä stripteasetanssijan esitysiltana? 2p
8 Stripteasetanssija Kaseva ”Juotiin juuri toista kaljaa” kun strippari tuli ja myohemmin ” juotiin vielä kuusi kaljaa”! Yhteensä siis 8. EDIT: 8/ lärvi... ja montako kaveria sitten olikaan. Kysymys on siis epätarkka.. :wall:


24. Moneltako meni viimeinen juna, milloin lähtee uusi juna ja miltä raiteelta? Paljonko kello käy, kun asemalla ei muita näy? 4 p
22 ja 45, ½6 ja raide 2, 02 kello käy.
Hengaillaan Kirka Siikavire-Tuominen. Hain tuota uuden junan lähtöaikaa ”puolikuutta” kirjoitettuna ½6 ( kelpaa kuitenkin 5.30) ja viimeiseen kohtaan kelloaikaa nollakaks =02, siis etunollalla.

25. Mikä pikajuna lähtee Pieksämäen asemalta Turun satamaan ja miltä laiturilta? 2 p

013, 498
Bluesia Pieksämäen asemalla Juice, loppukuulutus, jota ei ole laulun sanoissa. Sanoissa on kohta ”Milloin menee junia kotiinpäin? Nolla kaks kolkytkuus,” 013 lienee Koskenkorvan koodinumero, 498 ehkä jotain muuta n 30 v vanhaa koodistoa, punaviiniä?? Tarkentakoon, ken tietää!


Pisteet saunareissun jälkeen!!
 
Viimeksi muokattu:
Ylös