Rallikilpailun järjestelykustannukset

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Aihe, joka ei tavalliselle rallituristille sano yleensä mitään. Eli mitä kaikkia kustannuksia sisältyy yhden rallikilpailun järjestämiseen. Esimerkkinä vaikka keskiverto Historic rally trophyn osakilpailu Suomessa ja toisena ääripäänä Suomen MM-ralli. Tästä kuulee useinkin penkalla ihmettelyä ja moittimista, kuinka aina jossain järjestelyissä on vikaa ja rallipaketit maksaa liikaa ym ym. Vastapainona sitten puhutaan, kuinka kalliiksi järjestelyt tulee, talkooporukkaa on vaikea löytää ja kisoja järjestetään jopa tappiolla, koska kuluja on enemmän kuin tuloja. Forumisteissakin on varmaan henkilöitä, jotka ovat olleet järjestelypuolella joskus mukana ja nähnyt mitä se homma on siellä kulissien takana. Tulopuolta järjestäjien suuntaan voi tietysti myös avata tarkemmin.

Heitetään nyt aloitukseksi HRT-kisaan sisältyviä varmoja kuluja;
*Kilpailumateriaalin painatus kuljettajille ja huollolle, mm. ovinumerot, asiapaperit, tiekirjat, kartat.
*Rallilehden/Rallipaketin painatus yleisölle
*Useita rullia lippusiimaa
*Ambulanssien palkkaaminen erikoiskokeiden lähtöön
*Polttoainekulut reitin kiertämiseen useaan kertaan
*Teiden kunnostaminen kisan jälkeen

Näiden euromääräisistä kuluista minulla ei ole hajuakaan, mutta joku tietävämpi voi kertoa arviota hintalapuista.
 

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4959
Sijainti
Parc Fermé
Mielenkiinnolla odotan tämän aiheen vastauksia, varmasti avaa silmiä monen asian suhteen

Ei mitään käryä, kuuluuko seuraavat kuluihin, joku saa korjata jos oon väärässä, mutta pari kohtaa tulee mieleen:
* erinäköiset lupahakemukset teille joita käytetään erikoiskokeina
* huoltoalueen/kisan johtokeskuksen vuokraus
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Sama ajatus mielessä, että hyvä nähdä sinne kulissien taakse, mitä kaikkea järjestäjiltä vaaditaan ja avaa samalla silmiä, ettei kaikki olekaan niin helppoa ja halpaa kuin keskiverto rallituristi ehkä luulee. Lupahakemuksista tosiaan otetaan aina jotain maksuja, kun joku lukaisee paperit läpi ja lyö leiman niihin. Ja varmaan tilojen vuokraus maksaa myös. Onhan siellä aina jonkinnäköinen kilpailukeskus, mediatoimisto, traileriparkki ym. Erilaisia opastekylttejä ja reittimerkkejä lyödään myös reitin varrelle paljon, mutta näistä varmaan suurin osa on jo valmiina seurojen varastossa ja samat merkit kiertää kisasta toiseen. Sen verran löysin tietoa, että ambulanssin vuokraus miehistöineen maksaa keskimäärin 100€/ tunti, mutta hintahaitari varmaan vaihtelee ja ehkä näihin jonkinlainen tarjouskin on voitu saada järjestymään. Sama lanssi saattaa ehtiä päivystämään parillakin erikoiskokeella kisan aikataulusta riippuen, mutta kyllä niitä silti useampia joudutaan tilaamaan.
Ja jos nyt vähän tulopuoltakin huomioidaan, on keskiverto-Historic-rallin osallistumismaksu n. 300€. Osallistujamäärä tyypillisesti n. 120 kilpailijaa, joka tekee n.36000€ tuloa osallistumismaksuista. Verotuksesta ei kyllä mitään hajua, kuinka urheiluseuroja verotetaan kertyvistä tuloista ja kuinka esim. ALVit menee??
 

RTP

Keskimääräistä mulkumpi runkkari
Liittynyt
2.9.2012
Viestit
518
Sijainti
Tallissa
Ambulanssien lisäksi tarvitaan myös raivauskalusto eli käytännössä VPK:ta sama määrä. Muita kuluja on kilpailun ajanotto, mainonta ylipäätään ja tietysti palkinnot joihin enää harvoin on kauheasti varaa rahaa laittaa.
Tulopuolesta, ehdoton numero 1 on osallistumismaksut, tässä kohtaa Suomen MM-ralli lienee ainoa poikkeuksen tekevä näin Suomen mittakaavassa. Sponsorisopimukset vaihtelee rajusti kilpailuiden välillä ja monesti niissä ei välttämättä vaihdu raha, vaan jokin palvelu tai tavara. Jos raa'asti ajattelee summallista arvoa niin hyvällä tuurilla 1/3 vrt. osallistumismaksuihin.
Lipunmyynti ja mahdolllinen oheismyynti (monesti ulkoistettua) sitten se kolmas pääasiallinen tulonlähde, mutta useimmiten se pienin. Tässäkin toki suuria eroja kilpailuden välillä, MM-rallissa taas erittäinkin suuressa merkityksessä.

Urheiluseurat ovat yhdistyksiä eivätkä ALV-velvollisia.
 
Viimeksi muokattu:

nese

Well-known member
Liittynyt
3.9.2011
Viestit
1017
Ei nyt mitään eriteltynä, mutta 2020 kun Suomussalmi ralli peruttiin päivää tai paria ennen kilpailupäivää, niin puhuttiin kilpailun aiheuttaneen järjestäjälle noin 10 000 euron kustannukset.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
Kustannuksista oli hyvä juttu Hanaa lehdessä taannoin. Mm. se Ambulanssien hoitaminen voi maksaa maltaita jos kylällä ei sellaista ole. Olisiko se ollut Kiuruvesiralli jossa ne tilattiin kauempaa paikalle ja niistä saatiin useiden tuhansien kustannukset kun toisessa rallissa ne löytyi kylältä. Tämä valitettavasti saattaa rallit hieman eriarvoiseen asemaan.

Osa ralleista on myös hyödyntänyt sponsoroinnissa palveluita kuten Tullan UA Kuhmoisten Sora ralleissa jossa Kuhmoisten sora hoitaa tienhoitokuluja ja siten pienempikin seura pystyy järjestämään isompiakin ralleja. Tienhoitokulut ovat iso kustannus. Myös eräänä harmittavana ilmiönä on tullut pienempien teiden rahastushalut. Halutaan tienhoidon lisäksi myös rahaa teiden käytöstä ja tämä on aiheuttanut sen että enemmän ajetaan nykyään valtionteillä.

Talkooporukassa harrasterallit ovat tavallaan etulyöntiasemassa kun pätkien hoitoon ei tarvita seuroja vaan pätkän pystyy hoitamaan vaikka kyläyhdistys. Näin pienien paikkakuntien kyläseuratkin saavat lisätuloja kun hoitavat yhden EK:n. Kaikki hyötyy.

Toki onhan AKK:kin herännyt tähän Harrasterallien hieman keveämpään järjestämiskoneistoon ja tehnyt pienemmistä ralleista hieman vähemmän byrokraattisia. Ei tarvita tuota tarkkailujaa ja tätä sihteeriä. Silti, sarjakilpailut vaativat enemmän seuroilta.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Enemmän tai vähemmän aihetta liipaten. Varmaan ralli- tai ratakisa ei isosti eroa toisistaan noin tiettyjen kustannusten osalta. Mutta mitä nyt olen seuraillut vaikkapa Momo Racing Teamin järjestämiä kilpailuja, niin ilmeisesti ovat saaneet hierotuksi molempia osapuolia tyydyttävän sopimuksen jonka seurauksena ainakin Kemorassa päivystää Sastamalan Illon VPK:n Scania sen sijaan että palvelu ostettaisiin vaikkapa KP-alpelta. Jos molemmille osapuolille kannattavaa on ajaa sammutusautolla radan varteen 300 km siivu per suunta, niin varmaan rallijärjestäjätkin saavat hierottua kokonaisedulliset sopimukset jonkun ambulanssiyrittäjän kanssa ilman että tarvii maksaa siitä itsensä kipeäksi. Niitä kulueriä kyllä löytyy ihan riittävästi ilmankin vaikkapa juuri tienkäyttöoikeuksista ja tien kunnostamisesta kisan jälkeen.
 

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3177
Sijainti
JKL
Enemmän tai vähemmän aihetta liipaten. Varmaan ralli- tai ratakisa ei isosti eroa toisistaan noin tiettyjen kustannusten osalta. Mutta mitä nyt olen seuraillut vaikkapa Momo Racing Teamin järjestämiä kilpailuja, niin ilmeisesti ovat saaneet hierotuksi molempia osapuolia tyydyttävän sopimuksen jonka seurauksena ainakin Kemorassa päivystää Sastamalan Illon VPK:n Scania sen sijaan että palvelu ostettaisiin vaikkapa KP-alpelta.
Tästä oli juttua juuri siinä Hanaa-lehden jutussa. Kaikki sairaanhoitopiirit eivät anna kalustoaan tuollaiseen käyttöön vaikka VPK:lla haluja tuollaiseen toimintaan olisikin. Tai jos antaa niin se maksaa helvetisti. Eiköhän kaikki ne neuvottelut osaa mutta jos toinen osapuoli ei halua tai ole kiinnostunut niin huono siinä on itsekseen sopia. Monisyisiä juttuja eikä voi sanoa että jos jossain homma toimii niin joka paikassa toimisi...
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Lieneekö siinä SHP:lla kovastikaan sanomista jos ambulanssiyrittäjä vuokraa vara-autonsa päivystämään rallikisaan ja miehittää sen vapaavuorolaisilla. Jokunen vuosi sitten Alastaro Circuitin päivystykset hoiti Sairaankuljetus Kyllönen suunnilleen yksinoikeudella kun kalustoa oli omasta takaa saatavilla.
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Mitähän tienhoitokulut mahtavat maksaa? Käytännössä kai tilataan tiekarhu tasoittamaan pätkät. Kuluja varmaan tulee siitäkin, että peltoja saatetaan tarvita katselu-tai pysäköintialueiksi ja tällöin mahdollinen viljasato korvataan pellon omistajille. Sitä en tiedä hoitaako nämä asiat kisan järjestäjä vai sopiiko esim. kyläyhdistykset asioista maanomistajien kanssa. Korvataanko näitä sitten parkkimaksujen tuloista vai kuinka se menee? Periaatteessa varmaan kyläyhdistykset voivat tienata hyvinkin. Makkaramyynnit ja parkkimaksut taitaa olla heille aikalailla puhdasta voittoa ilman mitään suurempia menoja.
Ja yksi menoerä saattaa järjestäjille olla myös järkkäreiden palkkaaminen. Nykyään talkooväkeä ei enää kovin helpolla löydy ja osa järkkäreistä voidaan joutua hommaamaan ihan palkallisena pätkän varteen.
Mainostuskulut on varmaan nykypäivänä pienentynyt, kun aika paljon mainonta toimii mm. somen välityksellä, ei niinkään esim. lehtimainoksien kautta.
Tulopuolella pientä bonusta tulee myös katsojaoppaan ilmoitusmyynnistä. Taidetaan tosin puhua lähinnä satasista, korkeintaan parista tuhannesta.
 

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3177
Sijainti
JKL
Lieneekö siinä SHP:lla kovastikaan sanomista jos ambulanssiyrittäjä vuokraa vara-autonsa päivystämään rallikisaan ja miehittää sen vapaavuorolaisilla. Jokunen vuosi sitten Alastaro Circuitin päivystykset hoiti Sairaankuljetus Kyllönen suunnilleen yksinoikeudella kun kalustoa oli omasta takaa saatavilla.
No niinhän mä just sanoin... Se yksityinen yleensä on se mikä maksaa. Koska joutuu maksamaan kulut omasta pussistaan sille ambulanssin henkilöstölle + matkat paikkakunnalle. Ei ne sinne hyväntekeväisyyttään lähde. Aiemmin VPK:t teki sitä talkoilla(=halvalla) että saivat omalle VPK:lle tuloja vähän tuloja. Nyt se ei joka paikassa onnistu... Kulujen kannalta suuri merkitys saako henkilöstöä paikalle talkoilla vai palkattuna, ihan riippumatta siitä mikä se rooli siinä tapahtumassa on...
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Kulujen kannalta suuri merkitys saako henkilöstöä paikalle talkoilla vai palkattuna, ihan riippumatta siitä mikä se rooli siinä tapahtumassa on.
Juuri näin. En ole ollut rallikilpailussa koskaan toimitsijana, mutta enduropuolella ja Forssan harrasteautopicnicissä olen tätä nähnyt. Tässä on vielä se yksi välimuoto, ne jotka periaattessa tulevat talkoohengessä mutta vaativat lähes vip-tyylisiä luontaisetuja ja pitävät kiinni kuuden tunnin työpäivästä.
 

-Japé-

Well-known member
Liittynyt
18.11.2005
Viestit
1290
Vanhoja rallikarttoja ja -reittejä topicia selatessa tuli mieleen että mitähän keinoja on arvioida tiepohjien kestävyyttä a) kesä- tai b) talviralleille? Reittienrakentajat käyttävät asiassa varmasti suurimmaksi osaksi omaa vankkaa tietämystään, historiatietoa ym, mutta entä jos pitäisi antaa arvio jostain täysin uudesta kohteesta, millaisia työkaluja arvion (tieteelliseen)tekemiseen on? Suomessa ajetaan monestakin syystä nykyisin lähinnä leveää kovapohjaista valtiontietä, mutta jos leikitään ajatuksella että pienemmät tiet olisi yhtä helposti saatavilla, niin miten normaalisti pienten teiden runko ja pohjat muokkautuu vuosien saatossa joko itsekseen tai niiden "normaali" ylläpidolla? Ulkomaillahan monet sorarallitkin ajetaan hyvin kapeissa ränneissä joiden pohjat kai sitten kestää jollain lailla. Teiden saatavuuden takia talvirallitkin on siirtyneet isoille teille, mutta voisiko tienpohjien puolesta talviralleille olla teoriassa edelleen enemmän reittivaihtoehtoja ja mitä helpohkoa tai edullista mekaniikkaa käyttämällä pienempiä teitä voisi valmistella talviralli käyttöön? Jos puhutaan suhteellisen ok talvesta, niin mitä talvirallin reitti vaatii itse lumen ja jään alla olevan tienpohjan kunnolta? Vanhoja rallikarttoja ja -reittejä topicissa oli kai muunmuassa maininta että aikanaan jossain talvirallissa oli saatu yhdistetty pari toimivaa tietä yhdeksi EKsi vetämällä reitti pellon yli, eli ilmeisesti myös jopa pelto voi oikeissa keliolosuhteissa ja oikein valmisteltuna toimia talvirallin EK pohjana siten että säilyy ajettavassa kunnossa?
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Kiinnostava näkökulma. Olen tuota itsekin miettinyt, että kelirikkoaikana kun ei rallia ajeta ollenkaan, niin kuka sen päättää onko pohja kova? Vai katsotaanko se vain kalenterista ja luotetaan kokemukseen? Monena vuonnahan on vappuna pakkasta ja räntää ollut, mutta sitten jo kuun puolivälissä voidaan puhua kesäkelistä.
Sprinttiähän on ajettu jo huhtikuussa, mutta yleensä vain asfaltilla.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14526
Sijainti
Tampereen lenkki
No mähän en juuri tästä asiasta mitään tiedä, mutta tie on käyttöesine, tie tykkää kun sillä ajetaan.
- erityisasiantuntiija Jaakko Parantainen

Tie kestää rallia paremmin, kun sillä ajetaan rallia (ja kunnostetaan sen jälkeen asiallisesti). Eli siis jos on ajettu viime vuosina edes testiä tai pientä kyläkisaa, niin on suuremmat mahdollisuudet että tie kestää isompaa määrää autoja. Ja jos ei rallia ole ajettu, niin säännöllinen liikenne on tärkeää. Asukkaat, maatilan traktorit, maitoautot…muutama satunnainen mökkiläinen tai marjastaja ei riitä. Sellaisia Jyväskylän MM-rallissakin ajettuja teitä löytyy, jotka on nykyään ihan perunapeltoa, kun läpiajoa ei ole, esimerkkinä Ehikin pikkutie, jota on ajettu vielä 2000-luvun alussa.

Valtionteiden suosimiseen vaikuttaa tien keston lisäksi myös lupaprosessin helppous. Helpompaa hakea luvat ELY-keskukselta koko rallille kerralla kuin sopia yksityisteistä jokaisen hoitokunnan kanssa erikseen. Mutta kyllä pikkuteilläkin vielä rallia ajetaan, esim Korpilahden Kesäralli, Habittaako Ralli, Reeti-Ralli, Fenno-Ralli jne. SM-ralleissakin näyttäisi olevan 50/50 suhteella (tätä tutkiessa muuten huomasin Pohjanmaa rallin EK1 kolmen kilsan assuosuuden). Ehkä nykyään ei enää ole sellaisia pikkuralleja jotka olisi kokonaan yksityisteillä?

Talvella voidaan ajaa pienempiä teitä kuin kesällä. Periaatteessahan tien ei pitäisi juurikaan kärsiä jos jäätä ja lunta riittää tai edes tie on syvässä jäässä. Talviralleissa on tosiaan ajettu pieniä kärrypolkuja ja jopa jäisillä pelloilla tai soilla, mihin ei tosiaan kesällä olisi mitään asiaa. Kangasniemi-ralleista löytyy viime vuosiltakin hyviä esimerkkejä.

Kelirikkoaikaa varmaan ei voi kuin arvioida edellisten vuosien perusteella ja tarvittaessa perua kisa jos tiet on pehmeitä. Tosiaan nykyään melkein koko maalis-toukokuu on Suomessa rallien osalta hiljaista aikaa.
 
Viimeksi muokattu:

RTP

Keskimääräistä mulkumpi runkkari
Liittynyt
2.9.2012
Viestit
518
Sijainti
Tallissa
Ehkä nykyään ei enää ole sellaisia pikkuralleja jotka olisi kokonaan yksityisteillä?
Viime vuonna tälläinen kummajainen oli tarkoitus ajaa ja jopa vieläpä vain yhden kunnan alueella... Noh sitten tuli joku COVID ja perui kisan.

Kelirikkoaikaa varmaan ei voi kuin arvioida edellisten vuosien perusteella ja tarvittaessa perua kisa jos tiet on pehmeitä. Tosiaan nykyään melkein koko maalis-toukokuu on Suomessa rallien osalta hiljaista aikaa.
Tähän semmoinen huomio, että luvathan valtionteille pitää hakea 3kk ennen kilpailua ja sen jälkeen niitä ei voi muuttaa. Harva haluaa tehdä isolla riskillä, tyydytään helppoon ja varmempaan.
 
Ylös