Minusta maailma on mennyt ihan kummalliseksi. Tulee mieleen muutama poliitikko, jotka ipittivät kuinka raskasta on välillä. Ei saatana, maksetaan reippaasti yli kymppitonnin kuussa (siis ministerit) ja vielä edut päälle ja sitten on "niin kovaa", että pitää viettää kunnon pitkiä lomiakin vielä.
Joka leikkiin ryhtyy, kestäköön.
Ihan sama näiden ratinvääntäjien kanssa. Vittu mitään psykologeja mille mennään itkemään kun ei kaasujalka ole tarpeeksi painava.
Maksetaan miljoonia vuodessa ja sitten, kun pitäisi alkaa ajaa kunnolla kilpaa, aletaan itkemään.
Ymmärrän ja sympatiseesaaraan, jolla on henkisesti vaikeaa elämässä tai työelämässä, siis ns normihommissa, joista ei makseta kuin sen verran, että saa kämpän ja ruuat maksttua.
Mutta: nämä luxuselämää viettävät kermaperseet, haistakoon paska, jos ei hommat maistu.
Käsitelläänpä politikot.
Pitkiä päiviä. Sisältää kokoukset, istunnot, valiokunnat, haastattelut, illalla ehkä vielä joku a studio tms.
Valmistele puheita ja suunnitele aiheita jne.
Vastaile äänestäjille jossain välissä.
Hoida kuntoa jossain välissä ja siviiliasioita.
Luulenpa että ministereillä päivät menee herkästi 10-12 tuntisiksi. Niin en ihmettele että alkaa sakkaamaan jossain välissä tai ainakin suuri riski on.
Niin ja lisäksi F1-maailmassa paineet ja kilpailullisuus on ihan eri tasoa kuin jollain kakella tehtaassa tai penalla raksalla.
Pitäisi pysyä kunnossa, jaksaa 24 kisan kausi, sponsoritiaisuudet jne jne. Et voi kovin kauaa suoriutua huonosti tai lähtee vakanssi. Koskee myös tallipomoja ja suunnittelijoita jne.
Työ voi olla kuormittavaa muutenkin vaikka se ei olisi raksalla heilumista. Suomalainen luterilaismarxilainen ajattelumalli vain monesti puskee läpi misssä ainoa arvokas työ on se missä valuu hiki, veri ja sylki. Ikään kuin vain fyysinen työ olisi arvokasta, muut työt on kermaperseiden kitinää.