Tallipaikat 2015

P1 Rai

West Coast
Liittynyt
3.6.2013
Viestit
3027
Sijainti
Siellä
Noniin eli tänne ensikauden tallipaikka spekulaatioita.

Mercedes: Voi olla, että jompikumpi kuskeista lähtee. Todennäköisesti se, joka häviää mestaruustaiston. Jos käy niin, että jompikumpi lähtee, niin kuka tilalle? Kovasti on Bottasta huhuiltu Mersulle ja olisihan se hienoa, että Bottaskin pääsisi kunnon talliin mestaruudesta taistelemaan.

Ferrari: Kimi pysynee Ferrarilla, mutta Alonsoa on huhuiltu kovasti suuntaan jos toiseen, pääosin McLarenille. Jos Alonso lähtee, niin kuka voisi korvata Alonson? Vettel? Bianchi? Hülkenberg? Kimi-Vettel kaksikko olisi mukava nähdä tallikavereina minun mielestä ainakin. Ei toki ole Kiminkään lähtö mahdottomuus.

McLaren: Magnussen pysynee Mäcillä, mutta luulen, että Button saa lähteä Alonson tieltä.

Red Bull: Ricciardo tuskin lähtee mihinkään, mutta Vettel voi kyrsiintyneenä lähteä johonkin muualle. Vaikea sitten sanoa, koska Vettelilläkin taitaa olla sopimus vielä ainakin ensikaudesta. On toki sopimuksia purettu ennenkin.

Williams: En odota muutoksia, ellei sitten käy säkä ja Bottas pääsisi vaikka Mersulle. Massa tuskin enää vaihtaa tallia.

Muut tallit: Keskikastissa ja huonommissakin talleissa tulee varmaan useita kuskin vaihdoksia. Uusia kuskejakin tulenee ainakin pari. Caterhamin jatkostakaan ei ole mitään takeita, joten voi olla, että ensi kaudella on vain 20 autoa. Olisi ehkä parempikin.

Voisiko joku laittaa listan niistä kuskeista kenellä on sopimus 2015 kaudesta?
 

Ananas

Well-known member
Liittynyt
18.3.2014
Viestit
371
Jossain huhuissa on ollut, että Boullier toisi Grosjeanin seurakseen Maclarenille Buttonin tilalle. Menisikö Button sitten Lotukselle, sillä muitakaan ottajia ei taida olla, jos ruputallit jätetään laskuista.
Magnussen voi myös näillä näytöillä saada kenkää, joten periaatteessa Mäkiltä voi lähteä molemmat kuljettajat. Yksi vaihtoehto olisi Hamilton, mikäli Rosberg vie mestaruuden ja hämis tympääntyy touhuun. En kuitenkaan näe tätä kovin todennäköisenä vaihtoehtona, kuten en myöskään Rosbergin lähtemistä tallista. Vettelin uskon jatkavan Ricciardon parina Red Bullilla, sillä parempaakaan vaihtoehtoa tuskin on ja sopimusta kuitenkin jäljellä.

Alonson mahdollisesta Maclaren kuviosta on myös huhuja ja periaatteessa Honda-yhteistyö tekee siitä kiinnostavan vaihtoehdon, sillä ilmeisesti ensi kaudella resurssitkin ovat toista luokkaa. Toisaalta onko Mäkki sitten kuitenkaan riittävän kiinnostava vaihtoehto, etenkin kun Dennis häärää siellä. Todennäköisesti jatkaa Kimin parina Ferrarilla. Olisihan se toki hieno nähdä esim. Button Kimin tallikaverina Ferrarilla yliohjaavaksi rakennetun auton ratissa, jolloin kaksoisvoittaja satelisi :wink:
 

K1M1

Well-known member
Liittynyt
12.3.2009
Viestit
117
Hondan tulo moottoritoimittajaksi Mclarenille kyllä sekoittaa hyvin kuskimarkkinoita ja tässä taitaa olla se "lukko" jonka ratkottua ratkeaa muut tallipaikat. Aivan varmasti tekevät kaikkensa että saisivat huippukuskin talliin ja itse lukisin näiden ehdokkaiden joukkoon pelkästään Alonson, Hamiltonin ja Vettelin. Mutta ehkä Bottas voisi myös olla se ehdokas jos ketään noista kolmesta ei saada talliin. Alonso varmaan ykkösehdokkaana ja voisi luulla että Hamiltoniakin voisi kiinnostaa palata takaisin Mclerenille.

Jos jotain veikkauksia pitäisi laittaa Mclarenin kuskeista 2015, niin veikkaisin kuitenkin Bottas+Magnussen kaksikkoa.
 

korona

Well-known member
Liittynyt
5.7.2011
Viestit
643
Mersu: Jos joku lähtee niin Lewis, jos onnistuu häviämään mestaruuden. Merkit kun viittaavat siihen, että siellä on vahvat epäilykset sorsituksi tulemisesta Nicon kustannuksella, ja tietäen Hamiltonin, mies saattaisi kävellä minne vaan akselilla Red Bull-Ferrari-McLaren. Vahvin korvaajaehdokas olisi varmaan Vale, villinä korttina Hulk.

Red Bull: Olettaen ettei paska osu kunnolla tuulettimeen loppukaudesta, RBR pitää molemmat kuskinsa. Vettel haluaa vissiin jossain vaiheessa Ferrarille, mutta en millään usko että menee minnekään ennenkuin on pistänyt Ricciardon ruotuun.

Ferrari: En usko että Alonso katselee italialaisia enää vuottakaan ja siksi Ferrari ei voine potkia Kimiä pois vielä, kaksi uutta kuskia olisi liiallinen riski. Kuskipörssin ykkösnimet Bianchi ja Hulk, Button voisi hätäratkaisuna tulla kyseeseen jos molemmat kuskit lähtisivät lätkimään eikä Hamilton olisi saatavilla.

McLaren: Magnussen on Dennisin suosikkipoika ja Honda haluaa Alonson. Button siirrettäneen sivuun kaikesta huolimatta ja Vandoornen aika ei ole vielä. Villit kortit Hamilton (Senna, McLaren Honda jne...), Hulk ja Grosjean - tosin Lewisin ja Dennisin välillähän oli jotain skismaa, ja Honda halunnee ensisijaisesti "korkeamman profiilin" nimen kuin saksalainen tai ranskalainen.

Force India: Alkukaudesta näytti että Péreziä sata nolla pyöritellyt Hülkenberg on vihdoin viimein täysi pakko-ostos kaikille kärkitalleille, mutta ei. Checo sai yhtäkkiä jotain naksahtamaan kohdilleen ja Hulk näyttää taas kuolevaiselta, joka jäänee jälleen kerran paitsioon kärkitalleista. Veikkaan että pitää molemmat kuskinsa, Button voi tulla kyseeseen mahdollisena korvaajana.

Williams: Jos Vale jatkaa, kaksikko on Vale-Felipe ja Felipe vuokrataan johonkin vielä vuodeksi. Jos Mersu koputtelee Valen ovelle, kaksikko on Felipe-Felipe.

Lotus: Romain taitaa olla jumissa Enstonessa, kakkoskuskin on sitten pakko tuoda rahaa (Venezuela vissiin lopettaa sponsoroinnin). Jatkaako Total investointia vaikka myllyt vaihtuu Mersuiksi? Jos jatkaa, tuleeko Vergne kyseeseen? Taitavat hakea varakkaampaa kaveria kuin Button? Kenties Nasr vuokralle tänne? Petrov ja Kobayashi villit kortit?

Sauber: Nykyään maailman näkymättömin kuljettaja Sutil ja kokemuksen myötä entistä enemmän kolaroiva Gutierrez vaihtoon. Paljon riippuu siitä, paljonko rahaa testisimukuskit Simona de Silvestro ja Giedo van der Garde lopulta toisivat talliin. Bianchi tai Nasr vuokralle, kenties?

Toro Rosso: Kvjat jatkaa, JEV lähtee. Red Bull-junior Sainz-junior alkoi sitten ajaa kovaa tasan oikeassa vaiheessa uraansa, espanjalainen palkitaan tästä F1-pestillä.

Caterham/MP/mikälie: Jos ovat ruudukossa niin Frijns voi olla kova sana koska hollantilaisuus, Kobayashi kenties mutta japanilaisen rahat taitavat riittää vain kaudeksi. Nasr vuokralle tai The Return of Narain Karthikeyan vol. 5 voisivat tulla kyseeseen.

Marussia: Bianchi jatkaa jos ei viedä muualle, Chiltonin rahat taitaa loppua joten Jolyon Palmer lienee looginen vaihtoehto GP2:sta kerran rahaa siellä riittää.

Forza Rossa/Kodewa/mikälie: Liekö oikeasti ruudukossa vai riittääkö sitten Caterham-osaomistus Kollesille? Joka tapauksessa kovimmalla rahapussilla pääsee rattiin. Joku Haryanto/Coletti/Leal tmv. monen kauden GP2-veteraani voisi jopa maksaa tästä kinneristä.
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7231
Sauber: Nykyään maailman näkymättömin kuljettaja Sutil ja kokemuksen myötä entistä enemmän kolaroiva Gutierrez vaihtoon. Paljon riippuu siitä, paljonko rahaa testisimukuskit Simona de Silvestro ja Giedo van der Garde lopulta toisivat talliin. Bianchi tai Nasr vuokralle, kenties?
Unohdit noista spekulaatioista Sirotkinin joka ajanee ensi kaudella toista Sauberia, joten mainitsemillesi kuljettajille jää jäljelle yksi paikka jaettavaksi.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
6387
Itsekin pidän mahdollisena sitä, että Hamilton lähtee Mersulta, jos Rosberg onnistuu mestaruuden voittamaan. Mestaruustaiston kääntyessä toisin päin en kyllä usko, että Rosberg lähtisi. Hänen markkina-arvonsa on edelleen hieman heikko ja tallipaikkoja huipputalleissa on hyvin vähän. Lisäksi Rosberg tietää, että Mersulla voi olla alussa samanlainen menestysputki kuin Red Bullilla oli, eikä hän halua vaihtaa taas kerran keskikastiin jouduttuaan ensin odottamaan mahdollisuuttaan melkein kymmenen vuotta. Hamiltonin tilannetta mutkistaa se, että mestaruus ratkennee vasta aivan viimeisissä kisoissa, jolloin Hamilton ei ehkä voi enää loikata lennosta toiseen talliin. Silloin siirto toteutuisi vasta kaudeksi 2016.

McLarenin kuskivalinnat riippuvat mielestäni hyvin paljon siitä, mitä Alonso päättää tehdä. Toisen forumistin väläyttämään Grosjean-siirtoon en usko. McLaren ei vaihda ainoaa maailmanmestariaan mihinkään pikkutekijään. Sitä paitsi luulen heidän hakevan uudelta kuskilta taloudellista hyötyä, mikä selvästi osoittaa Alonsoon. Kimin jatkosta Ferrarilla ei tarvitse jossitella. Magnussenin paikka Mäkillä lienee myös turvattu, jos hän vain osoittaa kehityksen merkkejä viimeistään heti kesätauon jälkeen. En usko Dennisin antavan omalle junnulleen kenkää, ellei vika ole itse Magnussenissa. Maikkarin huhutykin mukaan Buttonille olisi jo sisäisen tiedotuksen kautta annettu kenkää mutten usko siihen.

Parin pakkaa hyvin sekoittaneen vuoden jälkeen kuskimarkkinoilla tulee olemaan aika hiljaista, mikäli Hamilton ja Alonso eivät liiku. Tuskin edes Force Indialla on paikkoja vapaana vaikka talli on perinteisesti aina avoin "hyvälle tarjoukselle". Voikin olla, että Alonsoa ja Hamiltonia odotellaan pitkään ja hartaasti vaikka heillä on molemmilla edelleen sopimus nykyisiin talleihinsa, ja sen takia neuvottelut missään tallissa eivät etene ennen myöhäistä syksyä.

Gridin häntäpäässä asiat ratkaistaan perinteisesti rahalla, joten tällä haavaa on turhaa lähteä arpomaan Caterhamin, Marussian ja Sauberin paikkoja. Potentiaalisimmat rahamiehet nousevat esiin joulun tienoilla tai ensi vuoden alussa.

Mitä tulee Bottasin tilanteeseen, niin Frank Williamsin on väitetty aikanaan torpanneen monta ostoyritystä esim. Nico Rosbergista. Jos nämä väitteet ovat tosia, niin Bottasilla ei ole mitään mahdollisuutta lähteä Williamsilta kesken sopimuskauden. Muutenkaan Bottas tuskin vaarantaisi omaa paikkaansa odottelemalla Hamiltonin täysin hypoteettisen tilanteen ratkeamista. Nyt on vasta uran toinen kausi menossa ja niitä voi olla edessä reilusti yli tusina.
 
Viimeksi muokattu:

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4557
Heitetääs pari veikkausta...

-Valtteri jatkaa Williamsilla 1+1 sopparilla
-Mersulla ei muutoksia
-Alonso Mclarenille, Button lopettaa (tai siirtyy DTM:ään)
-Bianchi Ferrarille Kimin kaveriksi
 

korona

Well-known member
Liittynyt
5.7.2011
Viestit
643
Unohdit noista spekulaatioista Sirotkinin joka ajanee ensi kaudella toista Sauberia, joten mainitsemillesi kuljettajille jää jäljelle yksi paikka jaettavaksi.
Totta, hyvä pointti. Tosin nykymaailmantilanteessa Sirotkinin rahoituksen riittäminen ensi vuodelle asti on "lievä" kysymysmerkki...
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
6387
-Alonso Mclarenille, Button lopettaa (tai siirtyy DTM:ään)
-Bianchi Ferrarille Kimin kaveriksi
Button on kyllä ollut vuosikaudet Ferrarin hankintalistalla, joten jos Alonso syrjäyttäisi hänet McLarenilla, niin en pitäisi mahdottomana nähdä vaihtokauppaa. Ferrarilla kaavaillaan seuraavaksi pitkän linjan johtotähdeksi Hamiltonia tai Vetteliä, joten Bianchi ja Hülkenberg eivät siinä suhteessa ole tallille sen houkuttelevampia vaihtoehtoja. Se talli kuolaa jostain syystä mestaruutensa muualla voittaneiden kuljettajien perään. Aivan varmasti Buttonillekin kelpaisi käydä kurvailemassa vuosi tai pari Ferrarin palkkalistoilla, vaikka muuten ei enää olisikaan uralla mitään mielenkiintoista saavutettavaa.
 
Viimeksi muokattu:

nese

Well-known member
Liittynyt
3.9.2011
Viestit
1049
Maldonadon korvaajaksi voisi olla myös tyrkyllä Charles Pic, mutta Pic lienee Renaultin miehiä. Massa voi myös olla taas kovaa valuuttaa, jos hän haluaa jättää Williamsin. McLaren tarvitsee kokeneen kuskin ja jos Alonsoa ei saada, niin miksei testata Massaa?
 

17688771

Well-known member
Liittynyt
13.3.2013
Viestit
233
Ihmekin on jos Alonso Ferrarille jää! Tulisen luonteen omaava kuski taitaa olla jo melko turhautumispisteessä kun ei mestaruutta ole tullut. Eikä näillä näkymin tule Ferrarilla kaudella 2015.
 

Memphis Griezmann

Well-known member
Liittynyt
13.7.2014
Viestit
202
Jos Alonso lähtee Ferrarilta, niin varmaan korvaajaksi tulee Jules Bianchi. Bianchi on Ferrarin kasvatteja, joten en näkisi asiaa mitenkään epäluonnollisena.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
6387
Jos Alonso lähtee Ferrarilta, niin varmaan korvaajaksi tulee Jules Bianchi. Bianchi on Ferrarin kasvatteja, joten en näkisi asiaa mitenkään epäluonnollisena.
Olisi kyllä kova veto Ferrarilta nostaa talliin kuski jostain ihmeen Marussialta. Vähän luulen, että vaikka Bianchi on lupaavin spagetti kymmeneen vuoteen, niin Ferrari haluaa hänelle vielä lisää kokemusta ja mielellään paremmasta tallista. Parempi tallipaikka on toki vaikea löytää, koska keskikastiin pääsee vain rahalla. Chiltonin tallikaverina vaan on vaikea antaa luotettavia näyttöjä.
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18578
Force India:Veikkaan että pitää molemmat kuskinsa, Button voi tulla kyseeseen mahdollisena korvaajana.
Jos Button meinaa jatkaa ja Mclaren ei halua pitää, niin tämä varmasti vaihtoehdoista paras, mutta varmasti myös Lotus ja Sauber yrittäisivät miestä, onhan toki Marussiakin jonkunlainen vaihtoehto, mut siit vaikka Button menis sinne niin tulisko sen parempi tuloksia heille.
Sauber: Nykyään maailman näkymättömin kuljettaja Sutil ja kokemuksen myötä entistä enemmän kolaroiva Gutierrez vaihtoon. Paljon riippuu siitä, paljonko rahaa testisimukuskit Simona de Silvestro ja Giedo van der Garde lopulta toisivat talliin. Bianchi tai Nasr vuokralle, kenties?
Näkisin että Bianchi on vahvoilla Sauberille (miksei myös Forcelle, ajeli siel ennen kolmosharkkoja), siltä on tuntunut jo pidemmän aikaa, mutta ei Simona olisi myöskään hullumpi vaihtoehto.
Caterham/MP/mikälie: Jos ovat ruudukossa niin Frijns voi olla kova sana koska hollantilaisuus, Kobayashi kenties mutta japanilaisen rahat taitavat riittää vain kaudeksi. Nasr vuokralle tai The Return of Narain Karthikeyan vol. 5 voisivat tulla kyseeseen.
Kovasti hollanin ja muutaman muun maan mediassa puhuttu että juuri Frijns - Sainz Jr kaksikko voisi olla ensi vuonna Caterhamilla, vaikka onhan Toro Rosso myös Sainzille toinen varteenotettava vaihtoehto.
 

Memphis Griezmann

Well-known member
Liittynyt
13.7.2014
Viestit
202
Olisi kyllä kova veto Ferrarilta nostaa talliin kuski jostain ihmeen Marussialta. Vähän luulen, että vaikka Bianchi on lupaavin spagetti kymmeneen vuoteen, niin Ferrari haluaa hänelle vielä lisää kokemusta ja mielellään paremmasta tallista. Parempi tallipaikka on toki vaikea löytää, koska keskikastiin pääsee vain rahalla. Chiltonin tallikaverina vaan on vaikea antaa luotettavia näyttöjä.
Rahalla on Marussialtakin paikka saatu, joten minkä takia keskikastin tallista paikan saaminen olisi jotenkin ongelma? Bianchi ei ole italialainen, vaan ranskalainen.
 

IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2723
Jos Alonso lähtee Ferrarilta, niin varmaan korvaajaksi tulee Jules Bianchi. Bianchi on Ferrarin kasvatteja, joten en näkisi asiaa mitenkään epäluonnollisena.
jaa-a.. milloinkas Ferrarilla on keltanokkia viimeksi nähty? Edit: en siis vastaan väitä. Vastahan se ferraria ajelikin.. :p
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
jaa-a.. milloinkas Ferrarilla on keltanokkia viimeksi nähty? Edit: en siis vastaan väitä. Vastahan se ferraria ajelikin.. :p
Regazzoni 70-luvun alussa. Tosin Bianchia ei ole enää lasketa keltanokaksi, koska on toista kautta kisoja alla.
 

IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2723
Regazzoni 70-luvun alussa. Tosin Bianchia ei ole enää lasketa keltanokaksi, koska on toista kautta kisoja alla.
Keltanokka se mun kirjoissa vielä on, ku todellakin vasta yks kausi takana. Ei ole pahemmin kisaamaankaan vielä päässyt. Keskikastin temmellykset ensin kunnialla läpi nii katselemma sit :)

Edit: äläkä pliis ala pilkkupoliisiksi sanavalinnoista.
 
Ylös