Välituomioita

Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
Kauden puoliväli on nyt ylitetty, ja kaiken tämän tylsyyden keskellä päädyin siihen tulokseen, että on aika jakaa risuja ja ruusuja niin talleille kuin kuljettajillekin. Se vaan osoittautu yllättävän vaikeaksi, koska vaikka olen katsonut jokaisen kisan tänä vuonna, niin jostain syystä muista paremmin vuoden -98 kisojen tulokset kuin tämän vuotisia tapahtumia. Noo wikipedia on kaveri, ja arvosanat välitodistukseen on jaettu enemmän tai vähemmän tulosten pohjalta. Mut hei niinhän ne koulussakin tekee.

Red Bull: 10
Mestareiden menoa. RB on ollut parissa kisassa vaikeuksissa renkaiden kanssa, mutta muuten meno on ollut tutun vakuuttavaa. Ei näytä muista olevan vastusta oikein kummassakaan mm-sarjassa.

Sebastian Vettel: 10
Ei taas. Kovasti näyttää samalta kuin edellisinäkin vuosina. Neljä voittoa ja yhtä keskeytystä lukuunottamatta huonoin sijoitus neljäs. Malesiaa lukuunottamatta Webber ei ole päässyt pahemmin härnäämään.

Mark Webber: 8
OK-suorittamista kakkoskuskilta. Päässyt välillä vähän lähemmäs Vetteliä, mutta suoritusvarmuudessa on selkeä ero, niin kuin on aiemminkin jo nähty. Joutaakin eläkkeelle, eikäkö siis urheiluvaunuihin.


Ferrari: 8
Kausi alkoi melko hyvin, ja Ferrari oli eittämättä yksi nopeimmista kisa-autoista. Sittemmin vauhti on vähän hyytynyt ja puukot sekä hevosenpäät lähteneet jakoon. Ero Red Bulliin on venähtänyt aika hurjaksi jo valmistajien sarjassa.

Fernando Alonso: 9
Hölmöili itsensä hiekalle Malesiassa, mutta muuten on nähty melko tuttua Alonsoa. Mestaruus on kuitenkin karkaamassa, ja kommentit ovat sen mukaisia.

Felipe Massa: 7
Alle puolet Alonson pisteistä ja kaksi keskeytystä ajovirheeseen. Ei mitenkään hyväksyttävää kärkitallin kuljettajalle, mutta tätä nyt on totuttu jo odottamaankin Massalta. Joko nyt saisi kenkää?


McLaren: 5
Miten on mahdollista sohlata noin pahasti uuden auton kanssa? Vielä huolestuttavampaa on se, ettei auto tunnu paranevan ollenkaan. Parasta vauhtia on nähty McLarenilta varmaankin Malesiassa. Päihittänevät Force Indian, mutta ei McLarenin pitäisi tällaisten tallien kanssa taistella. Taitaa olla Hamiltonia ikävä.

Jenson Button: 8
Button on ajellut melko tasaisesti pisteille, varmaankin suurin piirtein sinne mihin tuolla autolla kuuluisikin päästä. On kerännyt yli kaksi kertaa enemmän pisteitä kuin Perez, mutta ei tuo nyt vauhdin puolesta ole mielestäni ollut mitään dominointia.

Sergio Perez: 7
Kolistelua, selittelyä ja kovin vähän tuloksia. On ehkä ollut näkyvämpi kuin Button, mutta vähän vääristä syistä. On pakko löytää lisää vauhtia, koska mielestä Button ei ole mikään erityisen kova raa'an nopeuden mittari. Tällä kertaa McLaren iski kyllä kätensä märkään paskaan.


Lotus: 9
Lotus on tänäkin vuonna yllättänyt nopealla autollaan, vaikkakin uutisten perusteella myös rahaa on palanut enemmän kuin ehkä aiemmin luultiin. Rengasystävällinen auto on ollut kisoissa nopea läpi kauden, ja viime aikoina on alkanut kulkea myös aika-ajoissa. Saa nähdä miten vauhti kestää kauden toisella puoliskolla. Lotukselle elintärkeässä valmistajien mm-sarjassa talli kaipaisi tasaisemmin suorittavaa Grosjeania.

Kimi Räikkönen: 10
Virheetöntä suorittamista. Voitto ja viisi kakkossijaa, mutta sekään ei riitä Vetteliä vastaan. Tällä kaudella Kimi on päihittänyt Grosjeanin myös aika-ajoissa.

Romain Grosjean: 7
Nopeutta löytyy, mutta tasaisuus puuttuu. Nyt on pari lupaavaa viikonloppua alla, ja toivottavasti saa jatkettua samaan malliin. Muuten ensi vuoden ajopaikka on lähinnä Totalin käsissä.


Mercedes: 9
Enpä odottanut Mersun olevan näin nopea tänä vuonna. Nopein auto aika-ajoissa, ja silloin kun renkaat ovat sen sallineet niin myös kisoissa on löytynyt vauhtia. Kolme voittoa ja valmistajien kakkossija osoittavat, että eteenpäin on menty.

Lewis Hamilton: 9
Lewis on ajellut hyviä kisoja, vaikka voitto antoikin odottaa Unkariin asti. On pikkuhiljaa alkanut päästä niskan päälle tallikaverien taistossa, ja on vielä jopa ihan mestaruuskamppailussa mukana.

Nico Rosberg: 8
Nico on pystynyt vastaamaan yllättävän hyvin Lewiksen vauhtiin. Kaksi voittoa, mutta tuttuun tyyliin suoritukset ovat olleet vähän epätasaisia. Kolme mekaaniseen vikaan päättynyttä kisaa ovat käytännössä pudottaneet Nicon ulos mm-taistosta.


Sauber: 6
Ei varmaan kukaan odottanut viime vuoden jälkeen, että Sauber olisi näin pahasti hukassa. Talousvaikeuksia, hämäriä sponsoreita ja kirsikkana kakussa kroonisen hidas auto. Rengasedunkin ovat hukanneet jonnekkin. Tämä kausi on jo enemmän tai vähemmän taputeltu, ja ainoana tavoitteena taitaa olla enää Williamsin päihittäminen.

Nico Hulkenberg: 8
Mahtaa kaduttaa. Ihan hyvin Hulk on ajanut, mutta se ei nyt vaan riitä juuri minkäänlaisiin tuloksiin.

Esteban Gutierrez: 6
Gutierrez on pistänyt silmään lähinnä silloin, kun on pudonnut Q1:ssä. Jäänyt täysin Hulkenbergin jalkoihin, vaikkakin kisoissa on joskus ajanut vähän paremmin. Pakko parantaa.


Force India: 9
Taas ne jostain taikoivat pienellä rahalla menevän auton. Hattu päästä. FI taisi kärsiä kaikkein eniten Pirellin kesken kauden muuttamista renkaista, ja tämä varmaan sinetöi valmistajien kuudennen sijan tallille. Hyvä kausi silti ollut tähän asti.

Paul di Resta: 8
Ei ole paljon kuvissa näkynyt, mutta on vain kerran jäänyt pisteiden ulkopuolelle maaliin päästessään. Virkamiesmäistä suorittamista.

Adrian Sutil: 7
On ollut nopea, mutta mulla on ihan mutulla sellainen olo että olisi hukannut tukun pisteitä koohotuksellaan.


Williams: 6
Voi voi. Lupaavan viime kauden jälkeen tuli taas mahalasku. Williams on ollut aika selkeästi keskikastin hitain auto.

Pastor Maldonado: 7
Mulla ei ole juuri mitään muistikuvaa Maldonadosta tältä vuodelta. Paitsi että kaappasi pisteen Unkarista.

Valtteri Bottas: 8
Hyvin on pysynyt Maldon kyydissä. Auto on vaan sen verran susi, ettei sillä paljon parrasvaloissa pääse paistattelemaan. Pärstäkertoimen avulla yksi pojo k-extraa vankikarkurilta näyttävään tallikaveriinsa nähden.


Toro Rosso: 8
Ovat ohittaneet Sauberin ja Williamsin, mikä lienee ihan hyvä suoritus tältä porukalta. Tai no se olis mun mielestä ihan hyvä suoritus jos mä voisin millään tapaa arvostaa tätä tallia. On jotenkin häpeällistä, että formuloissa on tilaa tiimille, jonka ainoa tarkoitus on tuottaa kuljettajia emotallille.

Daniel Ricciardo: 8
On paistatellut enemmän parrasvaloissa hyvillä aika-ajosuorituksillaan. Kisoissa olisi kyllä petrattavaa, vai miten muuten voi perustella sen, että Vergne on kerännyt enemmän pisteitä? Mun on vaikea nähdä, että Ricciardo olisi (vielä?) tarpeeksi kyvykäs Red Bullin toiseen autoon.

Jean-Eric Vergne: 7
Näkymätön kaveri. Ricciardo on vienyt aika-ajoissa, mutta viime vuotiseen tapaan osat tuntuvat vaihtuvan kilpailussa.


Caterham: 6
Jaa et keskikastiin vai? Pisteitä? Justiinsa. Ovat nippanappa onnistuneet ohittamaan Marussian vauhdissa, mutta sijoitus valmistajien sarjassa on edelleen viimeinen.

Charles Pic: 8
Tasaista suorittamista, ja on yleensä jättänyt tallikaverinsa taakseen.

Giedo van der Garde: 7
Ei mikään ihme että teki debyyttinsä ykkösissä vasta 27-vuotiaana. Ottanut Piciltä aika selkeästi pataan.


Marussia: 7
Olivat alkukaudesta Caterhamia nopeampia, mutta paukut siirrettiin jo aikaisessa vaiheessa ensi vuoteen ja vauhti on sittemmin hyytynyt. Vielä on valmistajien kymppipaikka hallussa, mutta loppukaudesta tullee vielä joku hasardikisa, ja silloin pitää olla iskussa.

Jules Bianchi: 8
Keräsi alkukaudesta paljon positiivista huomiota, vaikkakin täytyy sanoa että tallikaveri on ollut aika heikko.

Max Chilton: 6
Väärässä sarjassa? Oli todella huono ensimmäisissä kisoissa, mutta on pikkuhiljaa löytänyt vähän lisää vauhtia ja päässyt lähemmäs Bianchia. Mut ei hätää, aina voi ostaa vielä toisen kausikortin Marussian kisaturistipaikalle.


Pirelli: 4
Salaisia testejä ja paskoja renkaita.

FIA: 107
Arvosanassa on yhtäpaljon logiikkaa kuin tämän puulaakin jakamissa rangaistuksissakin.

Hiljaa takapenkissä! Rehtori on puhunut.
 

raka75

Well-known member
Liittynyt
13.7.2009
Viestit
364
Ihan asiallinen analyysi ja etenkin siitä olen samaa mieltä, että McLaren iski kätensä paskaan Perezin palkatessaan. Ois ehkä yks vuosi vielä kannattanu miettiä.. Mutta mitä tarkoitat, että Hulkenbergiä mahtaa kaduttaa?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Bladerunner

Well-known member
Liittynyt
24.11.2012
Viestit
268
Hyvä analyysi, aika lailla noin olen minäkin kauden kokenut, joten eipä ole oikein mitään lisättävääkään.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
VGD:lle max. kutonen, muutoin aika hyvin linjassa kaikki.
 

SergioCresto

Well-known member
Liittynyt
28.2.2012
Viestit
467
Tämä Kimin ketjuun laitettu viesti sopii myös (/paremmin) tänne

Italialaiset alkavat näköjään taas arvostaa Kimiä. Gazzetta dello Sport rankkasi kuskit paremmuusjärjestykseen nyt kauden puolessa välissä ja Kimi on kakkosena Vettelin jälkeen. Perustelut rankkauksille tuossa Allenin jutussa.

10 Vettel
9 Raikkonen
8 Alonso
7 Hamilton, Rosberg
6.5 Grosjean, Button, Di Resta
6 Hulkenberg, Webber, Bianchi
5.5 Ricciardo, Maldonado, Bottas, Sutil, Perez
5 Massa, Vergne, Pic
4 Gutierrez, Van der Garde, Chilton


http://www.jamesallenonf1.com/2013/08/mid-season-f1-driver-rankings/
Jooh, jos samaan syssyyn vähän kommentoisin tota lainaamaani pisteytystä, niin kärjen takana toi on mun mielestä enemmänkin talli- kuin kuljettaja-arvio. Lisäksi kärjen "kakkoskuskeja" lyödään ehkä turhan kovaa.
 
Viimeksi muokattu:

Turso

Well-known member
Liittynyt
7.9.2012
Viestit
1041
Antaisin kyllä Bottakselle huonomman numeron kuin Maldonadolle. Onhan se Valtsu aika-ajoissa ollut kovempi, mutta Maldonado on ollut kisassa vain kahdesti takana jos herrat ovat päässeet maaliin, plus Pastorilla ansaitun pisteen lisäksi kaksi 11. sijaa.
Jos ajelee tuolla peräpäässä niin minun mielestä Maldon tulos tai ulos on parempi taktiikka kuin esim varmanpäälle 14. sija. Bottaksella eniten parannettavaa on lähdöissä.
 

P1 Rai

West Coast
Liittynyt
3.6.2013
Viestit
3027
Sijainti
Siellä
"Pirelli: 4
Salaisia testejä ja paskoja renkaita"

Pirellin renkaat on parhaat. En ainakaan itse kaipaa goodyear aikaista jonossa köröttelyä ja yks stoppi per kisa. Ja kyllähän se testi oli mersun oma vika.
 

Froilan Gonzales

Well-known member
Liittynyt
21.7.2008
Viestit
897
Renkaissa Pirelliltä saatiin mitä haluttiin. Se salainen testi Mesen kanssa oli kyllä vuoden tärkeimpiä temppuja.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Goodyearin aikakaudella ei kyllä ollut juurikaan mitään jonoajeluita ainakaan verrattuna siihen mitä ennen Pirellin uutta tuloa kestävimmillään laji oli ollut viimeiset 15 vuotta. Kiitos vain Bridgestonelle ja Michelinin uuden sukupolven renkaille.:yuck:

Toki Hyvälläkin Vuodella oli myös omat ongelmansa vuosikymmenten varrella ja aivan loppuvuosina eli juuri 1997 ja 1998 alkoi jo niidenkin huonontuminen osin koko lajin aloittaessa leikkimisen sääntöjen kanssa joka loi lopulta perustan melkoiselle pelleilylle. Goodyearin aikana huonointa aikaa oli alkuajat ja 70-luvun alku.

Silloin tosin koko laji oli varsin erilainen ja vaikka autot olisivat ajaneet ns. Jonossa niin taistelua nähtiin silti ja ohituksia. Jossain määrin huonoa aikaa Goodyearin aikana oli myös 90-luvun ihan alkuvuodet juuri ennen välitankkausten mukaantuloa ja sen mukaantulo aloitti myös kehityksen kohti jonoajelua.

Kevyemmillä seosmalleilla ajoista ei välttämättä ollut hyötyä kun kaikki miettivät sitä polttoainemäärää. Tuolloin oli tosin vapaata valita omat seoksensa kilpailuun ja paljon riippui myös renkaiden kulumisesta per rata.

Joillakin radoilla ei nähty kuin yksi stoppi tai ei jopa lainkaan pysähdyksiä ja joillakin radoilla oli pakko pysähtyä kerran ja jopa kaksikin kertaa pakolla kilpailun aikana kaikkein kovimmillakin rengasmalleilla.

Heikoimmilla oltaisiin nähty samaa mitä nykypäivän renkaillakin. Joskus pystyi voittamaan kisat ilman stoppeja ja joskus voittamaan vaikka neljällä pysähdyksellä kuten muuan Rosberg jo ennen Schumacheria.

Sama juttuhan on myös nykypäivän Pirelleissäkin ja oli totta kai myös vuonna 1991.:) Onneksi silloin ei ollut bensakuormista jatkuvaa läähätystä. Välillä vielä nykyäänkin etenkin Maikkarin selostajat elelevät yhä välitankkauksen ja tylsyyden eli sen oikean Jonoajelun aikakautta.:nope:

Välikauden tuomioista puhuen hyvin ovat pitäneet ensimmäisen kirjoittajan arviot. Giedo on ainakin aivan viime kisoissa ryhtynyt jo todella parantamaan otteitaan ja muutama muu kuljettaja näyttääkin sitten todella huonolta oikeastaan vain pelkän auton takia.:frown:
 

Turso

Well-known member
Liittynyt
7.9.2012
Viestit
1041
muutama muu kuljettaja näyttääkin sitten todella huonolta oikeastaan vain pelkän auton takia.:frown:
Ai Chiltonin? Jos vertaa tallitoveriin niin Chilton ei kuulu formuloihin, ei ainakaan formula ykkösiin. Gutierrezkin vähän niin ja näin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Chiltoniin en ole verrannut tässä tapauksessa. Gutierrez ja pari muuta kuljettajaa ovat sellaisia mitkä ovat tässä tapauksessa tällä kaudella kärsineet todella paljon huonosta autosta. Gutierrezin tapauksessa voikin sitten vielä kiistellä, että kaveri on kuin Bruno Senna ainakin jossain määrin. Sennalla aika-ajon vauhti oli surkeaa, mutta kisavauhti selvästi parempaa.

Gutierrezillä on samanlaisia suuntaviivoja ollut toistaiseksi. Ja sitten on vielä molemmilla yhteistä raju suorituskyvyn heittely ns. Hyvän ja Huonon päivän välillä mikä sitten on Gutierrezillä myös vielä ongelma. Kaveri on tosin vasta päässyt kuninkuusluokkaan ja ensimmäisen kauden perusteella ei melkein kyllä pitäisi arvioida ketään.

Toki ne kaikkein superlahjakkaimmat kuljettajat saattavat erottua joukosta jo aivan alusta lähtien, mutta heilläkin voi olla omat vaikeutensa. Kokonaan eri lukunsa ovat sitten nuoret kaverit joille ei muuta paikkaa ole kuin täysin peräpään autot ja yhden kauden jälkeen koko ura on tuhoon tuomittu.
 

Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
Antaisin kyllä Bottakselle huonomman numeron kuin Maldonadolle. Onhan se Valtsu aika-ajoissa ollut kovempi, mutta Maldonado on ollut kisassa vain kahdesti takana jos herrat ovat päässeet maaliin, plus Pastorilla ansaitun pisteen lisäksi kaksi 11. sijaa.
Jos ajelee tuolla peräpäässä niin minun mielestä Maldon tulos tai ulos on parempi taktiikka kuin esim varmanpäälle 14. sija. Bottaksella eniten parannettavaa on lähdöissä.
Joo annoin Valelle vähän tulokaskuskiboonusta. On nuo arvosanat muutenkin hiukan hatusta vedettyjä.
 

Turso

Well-known member
Liittynyt
7.9.2012
Viestit
1041
No okei, puhuit ympäri. Ei pitäisi tulokaskuskeja niin kovasti arvostella. Mutta Chiltonin tapauksessa pitää ottaa huomioon että myös tallitoveri on tulokas, joskin kokeneempi.
 

Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
No okei, puhuit ympäri. Ei pitäisi tulokaskuskeja niin kovasti arvostella. Mutta Chiltonin tapauksessa pitää ottaa huomioon että myös tallitoveri on tulokas, joskin kokeneempi.
Se oli tsemppikuutonen Chiltonille. Meinasin että jos ja kun Max lukee mun viestin, niin saisi vähän lisää virtaa siitä ja alkais ajaa kovempaa. Oikeestihan Chiltonin suoritusten arviointiin pitäisi käyttää kirosanoja.
 

Froilan Gonzales

Well-known member
Liittynyt
21.7.2008
Viestit
897

SergioCresto

Well-known member
Liittynyt
28.2.2012
Viestit
467
Nuokin arviot tuntuvat seuraavan aika vahvasti tallin kilpailukykyä. Brittiläiseen tyyliin McLaren on saanut lisähuomiota.
Tallit arvosanan summan mukaan järjestettynä.

Koodi:
red bull   	1,7	8
mercedes   	3,6	9
lotus      	2,10	12
mclaren	   	5,9	14
ferrari	   	4,14	18
force india	11,12	23
sauber     	8,20	28
toro rosso 	13,16	29
williams   	15,17	32
marussia   	18,22	40
caterham   	19,21	40
 

Montana

Well-known member
Liittynyt
11.7.2010
Viestit
552
Oma välituomio tässä:

Redbull 10
Sebastian Vettel 8
Mark Webber 7

Ferrari 7
Fernando Alonso 9
Felipe Massa 6

Lotus 8
Kimi Räikkönen 10
Romain Grosjean 7

MercedesGp 9
Nick Rosberg 8
Lewis Hamilton 9

Williams 5
Valtteri Bottas 8

McLaren 6
Sergio Perez 6
Jenson Button 7

Force India 7
Paul di Resta 7
Adrian Sutil 6

e: korjauksia
 
Viimeksi muokattu:
Ylös