Hei ja tervetuloa!
Samat säännöt kuin muissakin visoissa, googletus ja muu perseily on kiellettyä.
Ensimmäiset viisi kysymystä ovat tavallisia pisteen arvoisia kysymyksiä. 6-10 ovat jälleen (pitkähköjä) musiikkinäytteitä, joissa pitää tunnistaa esittäjä ja kappaleen nimi. Kummastakin palkitaan puolikkaalla pisteellä.
1. Järjestettiinkö Syksyn sävel -kilpailu myös tänä syksynä?
2. Minkä kappaleen lyriikoita (kappaleen nimi ja esittäjä 0,5p. + 0,5p.):
4. Mistä sanoista EP-levyn lyhenne EP tulee?
5. Minä vuonna julkaistiin New Kids on the Block esikoisalbumi New Kids on the Block? (1 vuoden toleranssi)
6.-10. Musiikkinäytteet. Tunnista Artisti ja kappaleen nimi, kummastakin puoli pistettä.

3. Minkä nimisessä yhtyeessä Jukka Virtasen ohjaaman The Joulukalenteri TV-sarjan kaikki kolme tonttunäyttelijää ovat soittaneet?Mullon tunne, musta tuntuu että munat surkastuu
Pois putoaa
Kappaleina ihmisriepu pitkin maailmaa
Köyhä köyhän haukut saa
4. Mistä sanoista EP-levyn lyhenne EP tulee?
5. Minä vuonna julkaistiin New Kids on the Block esikoisalbumi New Kids on the Block? (1 vuoden toleranssi)
6.-10. Musiikkinäytteet. Tunnista Artisti ja kappaleen nimi, kummastakin puoli pistettä.
Viimeksi muokattu: