Visaliiga, osa VIII - Maantieto ja valtiot

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
Säännöt on samat kuin edellisissä visoissa. Parissa kohtaa pisteytykset ovat normaalista 1 piste oikeasta vastauksesta poikkeavia. Vaikeustasosta en osaa sanoa mitään, voi olla että pistetä ropisee edellisiä visoja enemmän, mutta se on vaan multa itseltä pois.

Vastaillaan tuttuun tapaan valkoisella.

1. Jos Himalajan vuoristoa ei lasketa mukaan, niin minkä valtion alueelta löytyy seuraavaksi korkein vuorenhuippu?

2. Neljä valtiota on kokonaisuudessaan Kauriin kääntöpiirin alapuolella (siis eteläpuolella), mainitse niistä kaksi?
(Yksi valtio 0,5 pistettä, kaksi valtiota 1 piste.)

3. Mikä valtio on lähimpänä yksinäistä, Norjalle kuuluvaa, asumatonta Bouvetin saarta?

4. Brasilialla on yhteistä maarajaa kaikkien muiden Etelä-Amerikan valtioden kanssa paitsi kahden, mitkä ovat nämä kaksi valtiota?
(Yksi valtio 0,5 pistettä, kaksi valtiota 1 piste.)

5. Pohjois-Amerikassa, Yhdysvaltain ja Kanadan rajalla sijaitsevia ns. Suuria järviä on viisi kappaletta, nimeä niistä neljä.
(2-3 järveä oikein 0,5 pistettä 4 oikein 1 piste.)

6. Pariisi on asukasluvultaan maailman suurin ranskankielinen kaupunki. Toiseksi suurin ranskankielinen kaupunki ei sijaitse kuitenkaan Ranskassa, vaan missä maassa?

7. Mainitse kaksi merta (allasta), jotka sijaitsevat Välimeressä.

8. Minkä Euroopan valtion neljä suurinta kaupunkia ovat Birkirkara, Qormi, Hamrun ja Sliema?

9. Minkä niminen on Ruotsin korkein kohta?

10. Missä kunnassa sijaitsee televisiostakin tuttu Räyringin kylä?
 
Viimeksi muokattu:

teppoil

Moro vaan
Liittynyt
9.12.2008
Viestit
2587
1. Kenia
2. Australia, Lesotho
3. Kanada
4. Peru, Venezuela
5. Niagara, Ontario-järvi, Ylä-järvi, Ala-järvi
6. Kanadassa
7. Albanianmeri
8. Moldova
9. Kebnekaise
10. Raumalla
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa

1. Argentiinan

2. Lesotho ja Uusi-Seelanti

3. Etelä-Afrikka

4. Chile ja Ecuador

5. Michigan, Ontario, Lake Louise, Manitoba

6. Kanadassa

7. Aigeianmeri ja Balkaninmeri

8. Kosovon

9. Kepnekaise (noin se ainakin lausutaan)

10. Enontekiössä
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti

1. Chile
2. Uusi-Seelanti, Uruguay

3. Argentiina

4. Chile, Ecuador

5. Erie, Ontario, Superior, Huron, Michigan

6. Kanada

7. Adrianmeri, Ageianmeri

8. Malta

9. Kebnekaise

10. Pudasjärvi
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Tämän pitäisi olla suht vahvaa aluetta.

1. Chile

2. Uusi-Seelanti, Etelä-Afrikka

3. Kummallahan pallonpuoliskolla tämä on? Veikataan eteläistä ja sanotaan tähänkin Etelä-Afrikka.

4. Kolumbia, Equador

5. Michigan, Ontario, Erie, Superior

6. Kanadassa

7. Adrianmeri, Aigeianmeri (taidetaan toisinaan kirjoittaa myös Egeianmeri)

8. On niin tuntemattomia nimiä, että arvataan Kosovo.

9. Kebnekajse

10. Ikinä kuullutkaan. Veikataan Ilomantsissa.
 

Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
1.Venäjä

2. Uusi-Seelanti, Lesotho, Etelä-Afrikka, Argentina

3. Etelä-Anfrikka

4. Chile, Venezuela

5. Lake Superior, Michigan...

6. Kanadassa.

7. Egeian meri, Adrian meri

8. Makedonia

9. Kebnekaise

10. Parikkala
 
Liittynyt
12.4.2008
Viestit
5797
Sijainti
Kerava
1. Jaa-a, Chilessä?
2. Alapuolella :doubtful: Sanotaan vaikka Australia ja Uusi-Seelanti. Lienevät tarpeeksi etelässä
3. Oli muistaakseni aika etelässä. Argentiina?
4. Chile ja Uruguay
5. Michigan, Ontario, Hudson.
6. Kanadassa. Lienee Montreal.
7. Adrianmeri ja Egeanmeri (vanhassa kartassani lukee Venetsianlahti)
8. Niin omituisia nimiä että vastaan Armenia
9. Tukholma
10. Raaseporissa
 

Quklis

oiyp)ia
Liittynyt
13.4.2008
Viestit
4119
Sijainti
Behind 7 proxys
1. Jos Himalajan vuoristoa ei lasketa mukaan, niin minkä valtion alueelta löytyy seuraavaksi korkein vuorenhuippu?
Kenia

2. Neljä valtiota on kokonaisuudessaan Kauriin kääntöpiirin alapuolella, mainitse niistä kaksi?
(Yksi valtio 0,5 pistettä, kaksi valtiota 1 piste.)
Uusi-Seelanti, Australia

3. Mikä valtio on lähimpänä yksinäistä, Norjalle kuuluvaa, asumatonta Bouvetin saarta?
Venäjä

4. Brasilialla on yhteistä maarajaa kaikkien muiden Etelä-Amerikan valtioden kanssa paitsi kahden, mitkä ovat nämä kaksi valtiota?
(Yksi valtio 0,5 pistettä, kaksi valtiota 1 piste.)
Chile, Argentiina

5. Pohjois-Amerikassa, Yhdysvaltain ja Kanadan rajalla sijaitsevia ns. Suuria järviä on viisi kappaletta, nimeä niistä neljä.
(2-3 järveä oikein 0,5 pistettä 4 oikein 1 piste.)
Hudsonin lahti

6. Pariisi on asukasluvultaan maailman suurin ranskankielinen kaupunki. Toiseksi suurin ranskankielinen kaupunki ei sijaitse kuitenkaan Ranskassa, vaan missä maassa?
Kanadassa

7. Mainitse kaksi merta (allasta), jotka sijaitsevat Välimeressä.
Adrian meri, Kreikan meri

8. Minkä Euroopan valtion neljä suurinta kaupunkia ovat Birkirkara, Qormi, Hamrun ja Sliema?
Montenegro

9. Minkä niminen on Ruotsin korkein kohta?
Mount Everest

10. Missä kunnassa sijaitsee televisiostakin tuttu Räyringin kylä?
Rovaniemellä
 

azly

Well-known member
Liittynyt
21.1.2009
Viestit
1443
1. Pakistan
2. Uusi-Seelanti, Swazimaa
3. Argentiina
4. Chile ja Equador
5. Superior, Erie, Ontario
6. Kanadassa
7. Aigeianmeri, Joonianmeri
8. Albanian
9. En piru vie muista.
10. Eipä oo tullu katottua. Veikataan Torniota.
 

PohjoisenPike

Nappula
Liittynyt
15.12.2007
Viestit
1258
Sijainti
JJ:n pelaamo

1. Etiopia (Kilimanjaro)
2. Uusi-Seelanti ja Etelä-Afrikan tasavalta
3. Islanti
4. Chile ja Ecquador
5. Ontariojärvi, Hudsonjärvi
6. Kanadassa
7. Läntinen Tekoallas, Itäinen Uima-allas
8. Azerbaidzhan
9. Kebnekaise
10. Kuusamossa
 

Zervuska Haidis

Well-known member
Liittynyt
8.1.2007
Viestit
12571
Sijainti
Sivulla viisi
1. Sveitsi
2. Etelä-Afrikka, Lesotho
3. Kanada
4. Equador, Chile
5. Ontario, Michigan, Huron, Paavo
6. Kanada
7. Kreikan meri, Adrianmeri
8. Kosovo
9. Kebnekaise
10. Ilomantsi
 

Turboahti

Well-known member
Liittynyt
22.7.2008
Viestit
537
Sijainti
Tampere
1. Etiopia
2. Australia ja Uusi-seelanti
3. Venäjä
4. Chile ja Peru
5. Michiganjärvi oli ainakin yksi
6. Kanadassa
7. Adrianmeri ja....?
8. Bosnia-Hertzegovina
9. Kebnekaise
10. Kempeleellä
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
1. Yhdysvaltojen
2. Uusi-Seelanti, Lesotho
3. Etelä-Afrikka
4. Ecuador, Trinidad & Tobago
5. Huron, Michigan
6. Kanadassa
7. Adrianmeri, Napolinlahti
8. Moldova
9. Tämäkin tiedettiin pikkupoikana, mut kun ei vaan enää sytytä... vastaan Åre
10. Maskussa
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39265
Sijainti
Semminki
Nyt tulee melko varmasti nollat.
1.Brasilian
2.Tsekki ja Slovakia
3.Islanti
4.Puola ja Monaco
5.Nyt en ees jaksa pistää mitään hauskaa vastausta.
6.Kanadassa
7.Saimaa
8.Kanada
9.Grönalund
10.Ypäjällä
 

Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
1. Kenia
2. Etelä-Afrikka, Argentiina
3. Iso-Britannia
4. Equador, Peru
5. Iso Karhujärvi, Iso Susijärvi
6. Kanadassa
7. Joonianmeri, Ageanmeri
8. Moldova
9. Kebnekaise
10. Ivalo
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Tässä aiheessa mun pitäis liekittää...
1. Bolivia
2. Swazimaa, Lesotho
3. Venäjä
4. Peru, Chile
5. Michigan, Yläjärvi, Great Lake,
6. Virallisesti Kinshasa mutta oikeasti Montréal
7. Adrianmeri, Egeanmeri
8. Malta
9. Kebnekaise
10. Vetil (eli Veteli)
 

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
1. Iranin
2. Uusi-Seelanti, Vanuatu
3. Etelä-Afrikka
4. Chile ja Peru
5. Huron, Ontario, Michigan, Niagara
6. Kanadassa
7. Adrianmeri, Aigeianmeri
8. Albanian
9. Kebnekaise
10. Iisalmessa
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus

1. Tansania
2. Uusi-Seelanti, Uruguay
3. Etelä-Afrikka
4. Ecuador, Chile
5. Erie, yläjärvi, michigan
6. Kanada
7. Egeijanmeri, Libyanmeri
8. Makedonia???
9. Kebnekaise
10. Veteli


:dunno:
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
1. Chilen
2. Australia, Uusi-Seelanti
3. Etelä-Afrikka
4. Chile ja Peru
5. Mississauga ja Huron... mä en niin tiedä onko noi edes järviä.
6. Kanadassa
7. Kaspianmeri ja Barentsinmeri
8. Moldova
9. Kebnekaise
10. Inarissa
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
1. Perusta
2. Swazimaa ja Lesotho
3. Chile
4. Equador ja Venezuela
5. Huron, Erie, Michigan, Ontario
6. Kanadassa
7. Ageianmeri ja Kargassomeri
8. Montenegro
9. Gebnekaise
10. Veteli
 
Ylös