Vuoden forumisti 2017

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Minä en vain näin näyttänyt, vaan olin hidas. Siksi äänestysajalle vähän jatkoa.

On jälleen aika valita Vuoden F1-Forumisti. Systeemi on kutakuinkin sama kuin ennenkin, äänestysoikeus on kaikilla ykkösnickeillä (kakkosnickit älkööt vaivautuko) sekä:

- Ennen syyskuuta 2017 rekkautuneilla (eli elokuun 31.pv on viimeinen rekkautumispäivä)
- Vähintään 100 postausta saavuttaneilla (eli 3kk:n hahmoilla noin 1viesti/pv)

Äänet annetaan tähän otsikkoon, minulle on turha niitä privana lähettää (pl poikkeustapaukset).
Aulisgerlanderina ja ääntenlaskijana toimin minä ja vain yksin minä. Valitusoikeus on mutta kuka näistä nyt...

Tasapisteissä voiton ratkaisee ykkössijojen (tai kakkos- tai kolmossijojen jne) määrä. Vain yksi ääni per hahmo eli sama nimi ei saa olla listassa kahteen kertaan.

Äänestysaika alkaa nyt heti. Äänestysaika päättyy 2.1.2018 kello 23:59.59. Virallisena kellona toimii Forumin oma kello. Antakaa ääni oikein kirjoitetulle nimimerkille, ettei joku hahmo saa toiselle nimimerkille kuuluvia ääniä. Vain täydelliset äänestykset huomioidaan. Eli joko ääniä 10 hahmolle tai ei kenellekkään. Jos huomaan virheitä äänestyslipukkeissa esim epähuomiossa äänestetty jotain nimimerkkiä kahteen otteeseen, tai vain 9 nimimerkkiä muistettu listata, niin pistän (tai joku avulias) asiasta takaisin päin postia ja puuttuvan kohdan saa muuttaa, ei kuitenkaan vaihtaa äänestämiään hahmoja tai järjestellä uusiksi. Älkää kertoko tarinointeja, miksi päädyitte ko. nimimerkkeihin, sitä varten on oma ketju Vapaalla. Olisi mukava, jos pistäisitte mukaan järjestysnumerot ja mahdollisimman oikein kirjoitetut nimimerkit. Äänestettävän nimimerkin täytyy löytyä Members listista, eli hahmo ei ole ikijäähyllä tai keksitty.

Itseään ei saa äänestää eikä myöskään Nissan Micraa. Pisteytys menee sitten tänäkin vuonna lailla FIA:n virallisen pisteytyksen mukaan eli TOP10:lle pisteet ja pisteet jaetaan tyyliin:

1. 25
2. 18
3. 15
4. 12
5. 10
6. 8
7. 6
8. 4
9. 2
10. 1

Tulokset julkistetaan jahka ehdin laskea ne. Jatkohöpinät käydään toisessa ketjussa.

Vuoden Forumistit kautta aikain:
2016 jjv
2015 Dominic
2014 Albert Oil
2013 Fagerholm
2012 Copter
2011 Mehe Rienarsuo
2010 Fagerholm
2009 Jacques
2008 OoPee
2007 OoPee
2006 Bobakki
2005 Sam
2004 Bobakki
2003 pmv
2002 pmv
2001 Frank
2000 Henkka
1999 Formulanomi
 
Viimeksi muokattu:

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4385
Sijainti
Salo
1. jjv
2. Atlas
3. K. August
4. ettelbruck
5. Spotter90
6. Don Vito
7. Audi_Sport_UK
8. Antsa Rieppo
9. Böö
10. Saunatakki
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18363
1. K. August
2. spotter90
3. jjv
4. Har*
5. uuci
6. Silk Cut Jaguar
7. Krtecek
8. Loko
9. korona
10. Joppe_001
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39265
Sijainti
Semminki
1. Makkonen
2. Captain Howdy
3. Puolipöhkö
4. Kouvotsvoni
5. burb
6. Timo Virtanen
7. Markoj
8. Örfil
9. Antsa Rieppo
10. Sam
 
Viimeksi muokattu:

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18204
1. Ace17
2. Runar & Kyllikki
3. OoPee
4. joukahainen
5. Teukka
6. Olga
7. Mehe Rienarsuo
8. Antero Tynninen
9. Zoe
10. burb
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8364
Sijainti
Helsinki
1. jjv
2. K. August
3. Atlas
4. kurski
5. hila
6. CCMK
7. Antsa Rieppo
8. IntriguingMan
9. burb
10. Saunatakki
 

Iso8

Viisuhullu
Liittynyt
23.7.2011
Viestit
5836
Sijainti
Tampere
1. CCMK
2. Kurski
3. Olga
4. Kouvotsoni
5. Zoe
6. Örfil
7. jjv
8. Antsa Rieppo
9. Renessanssinero
10. uuci
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
jupla
1. AnttiL
2. Zoe
3. Markoj
4. kouvotsvoni
5. Albert Oil
6. jjv
7. Olga
8. burb
9. Makkonen
10. Antsa Rieppo
 

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
1. IntriguingMan
2. Don Vito
3. spotter90
4. Raikku
5. kurski
6. ettelbruck
7. Silk Cut Jaguar
8. Hartsa76
9. jjv
10. Dino246
 

Krtecek

Pirkanmaan tietäjä
Liittynyt
25.5.2015
Viestit
837
1. IntriguingMan
2. burb
3. Saunatakki
4. kurski
5. CCMK
6. kouvotsvoni
7. jjv
8. Raikku
9. uuci
10. Don Vito
 

Kenda

Well-known member
Liittynyt
11.10.2015
Viestit
2702
Sijainti
Penkalla
1. jjv
2. JoneZi
3. burb
4. Zoe
5. Albert Oil
6. ettelbruck
7. AnttiL
8. Sörsselsön
9. Antsa Rieppo
10. kouvotsvoni
 
Viimeksi muokattu:

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4961
Sijainti
Parc Fermé
1. jjv
2. ettelbruck
3. Kenda
4. JoneZi
5. Fiesta
6. AnttiL
7. Zoe
8. Örfil
9. Albert Oil
10. henrizio
 

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
1. IntriguingMan
2. jjv
3. Atlas
4. kurski
5. spotter90
6. lfb
7. WebSlave
8. korona
9. burb
10. Antsa Rieppo
 

Zoe

Maagikko, noituja
Liittynyt
25.11.2002
Viestit
9925
Sijainti
Nollola
1. Albert Oil
2. burb
3. Balthazar
4. Olga
5. Il Tempo Gigante
6. Örfil
7. WebSlave
8. Kenda
9. jupla
10. Iso8
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
1.burb
2.Albert Oil
3.Antsa Rieppo
4.JPP
5.jjv
6.Lunssila
7.Sörsselssön
8.Captain Howdy
9.Olga
10.Fagerholm
 

Upseeri Jerry Flodin

Kantahenkilökuntaa
Liittynyt
28.3.2014
Viestit
494
1. CCMK
2. Olga
3. Sam
4. Kenda
5. Don Vito
6. Intriguing Man
7. oldez
8. Fiesta
9. spotter90
10. juoksia
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7504
1. burb
2. AnttiL
3. Kenda
4. Örfil
5. kouvotsvoni
6. WebSlave
7. Sörsselssön
8. Zoe
9. Antsa Rieppo
10. Tsuhna
 

Edson

Well-known member
Liittynyt
11.6.2009
Viestit
746
1. CCMK
2. Upseeri Jerry Flodin
3. Markoj
4. Olga
5. OoPee
6. Albert Oil
7. Mickey‎
8. Masza‎
9. Don Vito
10. Joel Hallikainen
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös