Yhdysvaltojen infra

Sinäputki

Troll
Liittynyt
13.7.2010
Viestit
4216
Sijainti
Trollhättan
Katsoin Jimiltä dokkarin Amerikan infrastruktuurin rappiosta. Todettakoon aluksi, että yhtäkään videonpätkää ei pyöritelty useampaa kertaa saati kuvaa zoomailtu. Joka tapauksessa Amerikka on 10 vuoden päästä kusessa, elleivät sijoita kymmeniä miljardeja teihin, siltoihin, patoihin ja niin edespäin.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Tuon surkean tilanteen syy on selvästi vasemmistolainen ja raskas verotus sekä massiivinen julkinen talous, jota ameriikassa on harjoitettu viimeiset 30 vuotta.
AY-liike ja sen mukanaan tuomat palkankorotukset, mitäpäs muutakaan tuohon listaan enää lisäämään.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Mä en tajua sitä kuinka totaalisesti julkiselta sektorilta puuttuu businessvaisto. Tai edes tervehdyttämisvaisto.
Ihan riippumatta siitä ollaanko Suomessa vai Atlantin toisella puolella. Ongelmien keskellä mahdollisuuksia ei nähdä vaan ne lakaistaan mahdollisimman halvalla ja vaivattomasti maton alle, josta muut vuolee niistä kultaa.

Suomessa on tajuttomasti esimerkkejä tästä. Esim Hämeenlinnan energialaitos myytiin katuvaloverkkoineen yksityiselle sektorille jollain 500 miljoonalla markalla kun Kaupungilla oli puutetta rahasta. Ostaja löytyi helposti ja heti.
Myöhemmin todettiin harmitellen, että oikea hinta busineksen ja infrastruktuurin pois antamiselle olisi ollut pikemminkin 5 miljardia.
Eivät vaan halunneet nähdä kaikkia mahdollisuuksia joita energian jakakajan asemassa voi hyödyntää. Pieni pikavoitto sokaisi päättäjät - veronmaksajien tappioksi, luonnollisesti.

Summat vedetty ulkomuistista, saattaa olla väärin.
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Mä en tajua sitä kuinka totaalisesti julkiselta sektorilta puuttuu businessvaisto.
Businessvaisto on myyty. Nyt kun alkaa olla jo kortilla se mitä yksityistetään kunta- ja valtiontaloudessa , niin nostetaan valtionyhtiöiden johtajien palkkoja, että eivät karkaa yksityiselle sektorille huippuosaamisensa kanssa.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Eihän noita lukemattomia kotimaisia esimerkkejäkään voi selittää oikein muuten, ku korruptiolla tai kertakaikkisella tyhmyydellä. Molemmilla varmaan osansa.

Edit: Tämä kommentti ei liittynyt Kouvon fotoon, ainakaan tarkoituksellisti.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Mä en tajua sitä kuinka totaalisesti julkiselta sektorilta puuttuu businessvaisto. Tai edes tervehdyttämisvaisto.
Ihan riippumatta siitä ollaanko Suomessa vai Atlantin toisella puolella.
Ei siinä vaistosta, halusta tai osaamisesta olekaan kyse. Kyse on julkisen omaisuuden ideologisesta halpakaupasta yksityiselle. Puoli-ilmaisesta yksityistämisestä. Viimeisen 20 vuoden oikeistolaisesta megatrendistä. Eivät poliitikot ja julkisen puolen päättäjät enää kansalaisten etua aja vaan yritysmaailman.

Seuraavat ja seurauksiltaan massiiviset kaupallistamiset tulevat koskemaan vesivaroja. Muualla ensin ja meillä perässä. Tulee kuulkaa pahaa jälkeä.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Tätähän on ennakoitu jo iät ajat. Pullovesibisnes on jo käynnissä, se on olemassaoleva ennuste tulevasta. Puhtaasta makeasta vedestä tulee kallista kauppatavaraa tulevaisuudesta. Sillä käydään rahakasta bisnestä ja se saattaa sytyttää sotiakin..
Täällä sitä on vielä varsin runsaasti. Hyvä vai huono juttu, sen aika näyttää.
Kyllä se on erittäin huono juttu. Esimerkkejä on jo runsain mitoin kehittyvistä maista, joissa vesivarojen yksityistäminen on nostanut veden hintaa yleensä jopa satoja prosentteja. Seuraukset ovat tauteineen katastrofaaliset. Ja veden loppuminen aiheuttaa erittäin nopeasti väestön liikehdintää ja väkivaltaa- mikäli vesipula ei ehdi viedä voimia kansalaistoiminnalta.

Vastalauseena tuolle mm. EU:n, IMF:n ja Maailmanpankin vaatimalle vesivarojen yksityistämiselle YK tunnusti 2010 puhtaan veden ihmisoikeudeksi. Tällä monien länsimaiden vastustamalla tunnustuksella ei valitettavasti ole ihmisoikeusjulistuksen velvoitetta.

Suomessa vesivarojen yksityistämistä on ajettu jo useampi vuosi. Vesivarojen yksityistämisen tahot ovat arvatenkin tutut, joten en niitä jaksa edes mainita.

Vesi on elämän perusta. Siitä ei voi tehdä kauppatavaraa ja finanssimaailman spekulaatioiden kohdetta, jonka seurauksena sen hinta tulisi heilahtelemaan satoja prosentteja.

Toivottavasti Suomessa ymmärretään vesivarojen arvokkuus ja se että niitä ei pidä lyhyen voitontavoittelun vuoksi ulkomaisille suursijoittajille myydä.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Kyllä se on erittäin huono juttu.
Niin, enhän toki sitä bisnestä muuna pidäkään kuin pahana. Lähinnä fundeerasin mitä turbulenssia pohjolan varsin runsaat vesivarat tulevaisuudessa aiheuttavat tässä maailmankolkassa..
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Niin, enhän toki sitä bisnestä muuna pidäkään kuin pahana. Lähinnä fundeerasin mitä turbulenssia pohjolan varsin runsaat vesivarat tulevaisuudessa aiheuttavat tässä maailmankolkassa..
Juu, oivalsin kyllä pointtisi, mutta kunhan muuten avauduin. Meidän ja muiden pohjoismaiden osalta kun kaupallistaminen on vielä aluillaan tai kesken. Lakiesityksiä vesivaroista on tulossa ja onko jo käsittelyssä?

Tuota turbulenssia tulee ja voi olla hurjaakin. Jos ja kun ilmasto lämpenee vesivarojen kuivuessa niin mitäpä muuta väestö tekee kuin muuttaa. Siinä on ihmettelemistä kun Euroopan sisäinen ja ulkoinen maastamuutto tästä vielä kymmen- tai satakertaistuu ja kohdistuu tänne pohjolan viileämmille ja vesirikkaamille alueille.

Kiinassahan vesivarojen rukkaaminen on jo nyt aiheuttanut kymmenien miljoonien ihmisten elinolojen tuhoutumisen.

Mutta tää ois niin tärkee asia, että ansaitsis oman toikkinsa.
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
Ei siinä vaistosta, halusta tai osaamisesta olekaan kyse. Kyse on julkisen omaisuuden ideologisesta halpakaupasta yksityiselle. Puoli-ilmaisesta yksityistämisestä. Viimeisen 20 vuoden oikeistolaisesta megatrendistä. Eivät poliitikot ja julkisen puolen päättäjät enää kansalaisten etua aja vaan yritysmaailman.

Seuraavat ja seurauksiltaan massiiviset kaupallistamiset tulevat koskemaan vesivaroja. Muualla ensin ja meillä perässä. Tulee kuulkaa pahaa jälkeä.
Jos Moderaattorit on hereillä ja elossa, ja on ihan ok kelit, niin voiskohan nää jutut siirtää vaikka omaansa, tai johonkin vanhaan ketjuun. Vois riittää juttua ainakin vähän aikaa ja tänne hautautuu KAIKKI, kuulitteko KAIKKI!!

Ja asiaan.

Väittävät, että vaadittavat lakimuutokset pohjavesien yksityistämiseen on jo tehty ja Coca Cola companyt ja Nestleet ovat jonossa ostamassa niitä pois kuleksimasta. Jotain voiteluahan tässä on päättäjätasolla täytynyt tapahtua. Eihän kukaan saa yksin vessassa istuessaan ajatusta myydä pohjavedet pois.

http://turjalainen.blogspot.com/2010/02/skandaali-viinivaaran-pohjavesihankeen.html

Kyseessä on valtion hanke koko Suomen kaikkien pohjavesivarantojen yksityistämiseksi, ja myymiseksi ulkomaisille sijoittajille. Näin siksi, että WTO, EU ja Maailmanpankki vaativat sitä.

Maailman kauppajärjestö WTO:n Hong Kongin kokouksen asialistalla on muuten sopimuksia, jotka alistaisivat sellaiset yhteisessä omistuksessa olevat luonnonvarat kuin vesivarat ja vesipalvelut, metsät, kalakannat, kasvistot (lääkekasvien DNA:n patenttioikeudet) sekä energiantuotannon ja -jakelun "pakkoliberalisoinnin" eli yksityistämisen alle.
Esimerkiksi USA:ssa, Denverissä, jossa vedet on yhtiöitetty, ei maanomistajat saa edes koota mailleen satavaa sadevettä sadevesitynnyreihin, koska lain mukaan maanomistaja tällöin varastaa pohjaveden raaka-ainetta eli sadetta. Myös muissa osavaltioissa on säädetty vastaavia lakeja.
http://www.lansi-savo.fi/scripts/edoris/edoris.dll?tem=lsearchart&search_iddoc=10025693

Miten päättäjämme ottavat tämän asian huomioon? Hallitus ja eduskunta ovat säätämässä lakia, jonka mukaan yksityiset, monikansalliset yritykset voivat alkaa pohjavesiemme pumppaamisen kaupallisiin tarkoituksiin.

Suunnitelmat ovat jo pitkällä, monella paikkakunnalla putkia vedellään jo – miksi siis me tavalliset rivikansalaiset emme tiedä juuri mitään tästä asiasta.

Pääministerimme hallitusperiaate, että ”keskeneräisistä asioista ei tiedotella” lienee takana tässäkin. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Maailmanpankin Suomelle antamat lainaehdot ovat myös mukana. Yhtenä lainaehtona on vesivarojen yksityistäminen.

Perinteisesti tällaisia lainaehtoja on annettu kehitysmaille. Mm. Intiassa vesivarojen yksityistäminen on johtanut siihen, että alueen köyhimmillä ihmisillä ei ole enää varaa ostaa omaa vettänsä.
 

Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
4850
Sijainti
Vantaa
Minä näen ratkaisuna sen, että yhdysvaltalaiset pankit laskevat liikkeelle riittävästi finanssirahaa infran kunnostamiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Siinäpä taas. Järkevämpää olisi pumpata sitä vettä ja myydä se noille yrityksille. Jatkuva rahantulo olisi taattu eikä kohta mitään IMF:n lainoja enää tarvittaisi.

Puhdas juomakelpoinen vesi on (jo lähi)tulevaisuuden öljy. Paitsi että vieläkin rikkaampi luonnonvara.

Suomi todennäköisesti kusee senkin, kuten metsänsäkin tekemällä niistä vain vähän jalostettua paperia tms.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Puhdas juomakelpoinen vesi on (jo lähi)tulevaisuuden öljy. Paitsi että vieläkin rikkaampi luonnonvara.

Suomi todennäköisesti kusee senkin, kuten metsänsäkin tekemällä niistä vain vähän jalostettua paperia tms.
Tuosta unohtui yllä mainittu seikka: puhdas vesi on ihmisen perustarve ja elinehto. Se että osalla vedellä tehdään pisnestä on vielä jotenkuten ookoo, mutta on aivan eri asia tehdä pisnestä niin että ihmisiltä viedään tai heikennetään perustarpeet ja elämisen edellytykset.
 

Örfil

Guest
Seuraavaksi yksityistetään happi (typpi ja argoni).
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
Nyt kun katselee, mitä Irlannissa, Portugalissa ja Kreikassa touhutaan, myydään valtion/kansan omaisuutta yksityisille, niin tulee mieleen, että yksityistäminen oli koko kriisin päämäärä. Äkkiäkös valtiot saa ongelmiin korkoja heilauttelemalla, kun kaikilla tuntuu olevan ne pakolliset sadat, tai tuhannet miljardit velkoja.

No vaikea tuollainen suunnitelma olisi kontrolloidusti toteuttaa ja aika suuri porukka täytyisi olla mukana. Ärsyttää vaan, kun aina ahdingossa se ovelin liikemies vetää välistä ja käärii voitot taskuunsa muiden hädällä. Toki voi olla, että itsekin tulisi ostettua sata kilometriä kreikkalaista rantaviivaa, jos rahat siihen löytyisi.
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Kauhee yllätys että Jenkeissä ei ole enää rahaa laittaa infraa kuntoon, kun ketkään muut kuin pienituloiset maksa veroja. Ja niitten tulot on sitten liian pieniä ylläpitämään noin ison maan infraa, koululaitoksesta ja sairaanhoidosta puhumattakaan, mutta nehän on jo yksityistetty.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Tuon surkean tilanteen syy on selvästi vasemmistolainen ja raskas verotus sekä massiivinen julkinen talous, jota ameriikassa on harjoitettu viimeiset 30 vuotta.
Julkinen kulutus on ollut USA:ssa hyvin raskasta. Tosin tärkeimpinä kohteina ovat olleet aseistus, sotiminen ja terroristit.. sekä elvytys, johon on käytetty hillittömiä summia (mm. infran parantamiseen politiikkojen kotiseuduilla).

Sielläkin eletään yli varojen. Ei siinä sen kummempaa.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39265
Sijainti
Semminki
Ähähähä. Jätkä on kattonu Jimiltä dokkarin ja vakuuttunut. AVUTONNNNNNNTAH!
 
Ylös