Yleinen - ralliin paikanpäälle - kysymyksiä/ohjeita/neuvoja topikki

Timmyh

Formuloita vuodesta -98..
Liittynyt
23.2.2009
Viestit
2933
Sijainti
Tampere
Aloitan tulevan viikonlopun Jyskälästä.

Olisi tarkoitus lähteä ensimmäistä kertaa katselemaan rallia nyt Jyskälään ja kokeneempien rallikatsojien neuvot eivät olisi pahaksi.

Missäpäin kannattaa varautua ruuhkiin? Mitä ongelmia/yllättäviä tilanteita olet kohdannut? Kuinka hyvin huoltoparkissa näkee kuskeja?

Sitten aikataulua. Itse olen katsellut jos kävisi perjantaina katsomassa toisen aamun EK:ita kahdesti, ja sitten toisen iltapäivän EK:ista kahdesti. Ehkä illalla vielä Laajavuoren. Lauantaina toinen aamun EK:ista ja joku iltapäivän EK:ista kahdesti. Kuulostaako ollenkaan järkevältä? Mihin väliin kerkeäisi käydä katsomassa huollossa tapahtumia?

Ensimmäistä kertaa kun lähtee niin taitaa olla melkoinen "opintomatka" tiedossa. Vaikea arvailla yhtään miten tuo todellisuudessa menee.
 

odetus

Well-known member
Liittynyt
18.10.2006
Viestit
1924
Oma EK:ni on vielä hieman auki tänä vuonna, aluksi tarkoituksena oli mennä katsomaan Leustun EK. Sitten suunnitelma vaihtui Himoksen EK:hon, jota olin viime vuonna katsomassa, sitten sekin peruuntui. Nyt suunnitelmana olisi mennä katsomaan Surkeen EK. Olisiko kellään mitään hyvää katselupaikkaa tiedossa, jonne pääsisi myös helposti moottoripyörällä? Kiitokset jo etukäteen.
 

henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1347
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
Missäpäin kannattaa varautua ruuhkiin? Mitä ongelmia/yllättäviä tilanteita olet kohdannut? Kuinka hyvin huoltoparkissa näkee kuskeja?

Sitten aikataulua. Itse olen katsellut jos kävisi perjantaina katsomassa toisen aamun EK:ita kahdesti, ja sitten toisen iltapäivän EK:ista kahdesti. Ehkä illalla vielä Laajavuoren. Lauantaina toinen aamun EK:ista ja joku iltapäivän EK:ista kahdesti. Kuulostaako ollenkaan järkevältä? Mihin väliin kerkeäisi käydä katsomassa huollossa tapahtumia?
Ruuhkat ja muita päteviä neuvoja: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2228809&ref=tf1

Lähtökohtaisesti porukkaa on joka paikassa perkeleesti. Liikkuminen ei juuri koskaan onnistu täysin nopeusrajoitusten puitteissa, ainakaan autolla. Pysäköintiin ja muiden pysäköinnin odotteluun kuluu helposti vartti pikkutiellä. Pikkuteiden ruuhkaan muutama pätevä ohje:
-varmista että autosi jäähtyy, keittävä rakkine saattaa latistaa rallifiilistä
-opettele kääntämään autosi ympäri autonlevyisellä tiellä
-pysäköi niin ettet estä liikennettä
-varaudu idiootteihin ja epätoivoisiin yrittäjiin
-kävely on monesti nopeampaa kuin autossa jonottaminen
-jos aiot vaihtaa ek:lta toiselle, niiden välissä tulisi olla vähintään 4h (riippuu toki pitkälti siitä lähdetkö pois jo top10 jälkeen vai viihdytkö pitempän)
-liikkuminen EK:lla on turvallisinta, helpointa ja viisainta suorittaa hyvissä ajoin ennen ensimmäistä autoa ja viimeisen auton jälkeen (lue: ei välttämättä tarvitse rämpiä metsässä koko matkaa)
-turvallisista katselualueista ei tarvitse huolehtia, jos pysyy järjestäjän opastamassa karsinassa
-jos et halua jäädä karsinaan, opettele fysiikan lait (lähinnä massan hitaus)
-mitä aiemmin olet pätkän varressa, sitä vähemmän joudut kävelemään
-Myhinpäässä oli viime vuonna parhaimmillaan yli 5km autoletka välitien varressa. Reippaalla kävelyllä saattaa päästä kolmeen varttiin, mutta hikee saattaa tällä kelillä pukata kun pätkä näkyy.


Aikatauluesimerkki: Autoletka kestää yli 2h. Jos aiot katsoa kaikki, olet lähdössä Urria 2:sta autollesi noin kello 12.15. Ajomatkaa Sirkkamäkeen ja Myhinpäähän kertyy reilusti yli 100km, joten aikaa menee 1,5h-2,5h ruuhkista ja reitistä riippuen. Perillä pysäköintiin ja kävelyihin saat varata tuossa vaiheessa jo hyvinkin tunnin, eli kello alkaa olla 15. Sirkkamäki alkaa 15.01 ja Myhinpää klo 15.36, joten luultavasti jäljellä on takarivin paikkoja kaukana tiestä ja katselupaikkaan on rämmittävä metsässä tai jäätävä risteyksen lähettyville. Jos on liikkeellä pärrällä niin voi onnistua, autolla en suosittele yrittämään. Jommasta kummasta päästä kannattaa jättää toinen ajokerta pois

Myhinpää 2:n ja Laajavuori 2:n väli on 2h ja letka kestää sen reilu 2h, ja illalla saattaa Jyväskylään olla joku muukin menossa. Jos aiot Laajavuoreen, katso vain yksi ajokerta iltapäivällä.

Tuossa nyt alkuun muutama, kirjotelkaa muut lisää jos tulee mieleen. Terveisin "huomenna alkaa 21. Suurajoreissu"
 
Viimeksi muokattu:

Tinke79

Penkkapelle / videootti
Liittynyt
28.5.2009
Viestit
479
Sijainti
Urjala
Henkka tuossa jo kaikki tärkeimmät kertoikin.. Mä voisin suositella ohjelmaks tämänmoista:

Perjantaina aamusta Urria 1 (katselualueita on monia kelvollisia, HYPPYä en suosittele koska siellä on turisteja enemmän kuin missään muualla)
Urrian jälkeen sitten siirtyminen kohti Myhinpäätä, aikaa on reilusti ja hyvällä tuurilla jos selviää ilman ruuhkaa saattaa ehtiä vielä jopa ennen sulkuajan alkamista, eli silloin voi huoletta ajella pätkää läpi ja katsoa mieluisin paikka minkä läheisyyteen sit toki yrittää saada autonsa johonkin tienpistoon (kunhan varmistaa että pistoon saa parkkeerata) tai parkkipaikalle, etenkin pätkän loppuvaiheilla 10km jälkeen on pari ihan hyvää mestaa minkä lähelle saa auton parkkiin tienpistoihin.. Myhinpää on hyvä melkein sit katsoa 2x ja jättää tuo Laajavuori väliin kokonaan. Jyväskylän suuntaan on se liikenne Myhis 1:n ja kakkosen jälkeen sen verran iso että ruuhkassa menee aikaa kauan..

Lauantaina aamusta joko Kolonkulma tai Väärinmaja. Sieltä sitten ruuhkan mukana Himoksen suuntaan tai Leustulle jos näyttää että ehtii.. Lauantaina iltapäivän pätkien jälkeen on sitten ruuhkaa joka suuntaan Jämsän seudulla ihan riittävästi, eli kärsivällisyyttä vaan...

Ja joo, 27. Jyskälä viikonloppu tulossa :)
 

spessu

Well-known member
Liittynyt
15.2.2009
Viestit
379
Tuosta Laajavuoren parkkipaikasta en tiedä, mutta viime vuonna Killerin hiekkaparkista pääsi pois n. tunnissa. Eli välttämättä ei kannata noihin suurempiin parkkipaikkoihin pysäköidä, jos vain mahdollista. Surkeen EK:n viimevuotinen parkki, jonka lähellä oli se laajakuva, oli TODELLA täynnä. Onneksi lähdin pois ajoissa (Kimi jälkeen), kun kuulemma poistuminen sen jälkeen oli vaatinut todella hermoja. Muutenhan peltoparkki oli riittävän iso ja tilaa riitti.

Erikoiskokeitten varsilla autojonot tosiaan ovat pitkiä, joten kannattaa olla ajoissa paikalla. Itse sain viime vuonna auton parkkiin keskimääräisesti 10. minuutissa, aika lähellekin erikoiskokeita... luultavasti vain oli tuuria. En odota, että homma helpottuisi suuremman kokemuksen myötä tänä vuonna, päinvastoin.


Itselläni on alustavasti perjantain aikataulu seuraava:

Urria (EK2 & EK4), jonka jälkeen huoltoa katsomaan. Siinä välissä on vielä 1 EK, niin pitäisi ehtiä näkemään huolto. Tämän jälkeen EK6:lle (Lankamaa), jos vain ehtii. Jos ei ehdi, matka jatkuu kait Sirkkamäkeen EK7 & EK9. Viime vuonna joutui välillä näin tekemään. Eli, jos tuntuu, että missaa jonkun EK:n, niin jatkaa seuraavalle lähimmälle EK:lle. Illaksi sitten taas huoltoa katsomaan.

EK:t kannatta mielestäni katsoa kahdesti, jolloin tulee vähemmän siirtymisongelmia.


Torstaina keskipäivän jälkeen Lappeenrannasta Jyväskylään. :cool:
 
Viimeksi muokattu:

Jan1

Well-known member
Liittynyt
15.3.2008
Viestit
570
Sijainti
Nurmijärvi
Oma suunnitelma on aloittaa heti torstaina Laajavuoressa. Sitten perjantaina pitäisi katsoa Urria 1 jonka jälkeen vuorossa olisi huollon seuraamista ja iltapäivällä Myhinpää kahteen kertaan, toivottavasti löytyy hyvä paikka sieltä, no ainakin tokalle kerralle luulisi löytyvän. Lauantaina ei viisti tuonne Vilppulaan asti ajella joten aamu alkaa Surkeesta ja sen jälkeen Leustuun ja uudestaan Surkeehen (voi kyllä olla että Leustu jää välistä mutta se selviää sitten). Ralli pitäisi sitten päättää Himoksen maalialueelle.

Toivottavasti olisi onni matkassa noiden P-paikkojen kanssa.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Leustussa on pysäköity suoraan 9-tien varteen Saakoskella. Kävelymatkaa EK:lle 9-tieltä n. 100 m. Ainakin 1 kohtuullinen runkipaikka siinä lähellä kun kävelee n. 400m maaliinpäin (90-asteen mutka pitkän ylämäkeen menevän suoran päässä kun peltoaukea päättyy).

Maalipäässä on ihan näyttävä paikka hypyllä ja sen jälkeiset viimeiset mutkat alamäkeen. Katsojilla näkymät riippuvat siitä, kuinka hyvin lepikkoa on raivattu tälle vuodelle. Sebastian Vettel oli katsomassa kärkiautot viime vuonna kyseisessä paikassa.

Olen ollut järkkärinä Leustun loppupätkällä jo 3 vuotta putkeen ja tänä vuonna siis neljättä kertaa.
 

JTH

Well-known member
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
695
Jos peltoparkkiin osuu oikein kunnon sadekuuro, on sieltä paha päästä pois. Eikä siinä edes neliveto paljoa auta, kun muut tukkii sen ulosmenon. Mutta tälle nyt ei oikein mitään voi.
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11178
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Jep, hyviä ohjeita jo yllä.

Malttia ja aikaa kannattaa varata - koska aina siellä on niitä joilla ovat unohtuneet matkasta.

Ruuhkien kierrossa vaaditaan taitoa (se tulee vain kokemuksella) ja onnea. Ja pienellä kävelyllä yhä pääsee monesti ihan omillekin mestoille - jos haluaa, onhan jossain massaturismikatselupaikassakin omaa tunnelmaansa!

Niin, edessä 28. Jyskälä ja 35. MM-ralli.
 

Arppa

Well-known member
Liittynyt
26.11.2004
Viestit
175
En itse nyt viime vuosina erinäisistä syistä ole Nesterallissa paikanpäällä ollut, mutta todellakin ruuhkat ovat tietyissä paikoissa varmaan pahimpia mitä Suomessa voi olla. Muistan joskus 1999-2001 kieppeillä olleeni joissain Jämsän suunnalla jumissa oikein huolella. Kohdassa oli 100km/h nopeusrajoitus ja ihmiset grillasivat ja keittivät trangialla kahvia auton vieressä odotellessaan jonon liikkumista. Siis siinä kaistalla. Aina n.15min välein letka liikkui vähän ja jäi taas paikoilleen.
 

henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1347
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
Urria (EK2 & EK4), jonka jälkeen huoltoa katsomaan. Siinä välissä on vielä 1 EK, niin pitäisi ehtiä näkemään huolto. Tämän jälkeen EK6:lle (Lankamaa), jos vain ehtii. Jos ei ehdi, matka jatkuu kait Sirkkamäkeen EK7 & EK9.
Voin lyödä vetoa ettet ehi Lankamaahan ja Sirkkamäkeenkin tekee tiukkaa. Ehkä jos katot tokalla kiekalla vaan kärjen ja valitset reitin oikein ni ehit Lankamaahan. MuTu.

Keskiviikkoillan shakedown kävelykadulla lähestyy, kohta on tilanteita!
 

spessu

Well-known member
Liittynyt
15.2.2009
Viestit
379
Voin lyödä vetoa ettet ehi Lankamaahan ja Sirkkamäkeenkin tekee tiukkaa. Ehkä jos katot tokalla kiekalla vaan kärjen ja valitset reitin oikein ni ehit Lankamaahan. MuTu.
Näin se varmastikin on. No katsotaan sitten siellä ja eletään tilanteen mukaan... :thumbup: (Olin jo muutenkin kallistumassa Sirkkamäen puolelle.)
 

Timmyh

Formuloita vuodesta -98..
Liittynyt
23.2.2009
Viestit
2933
Sijainti
Tampere
Pari kysymystä vielä. Pääseekö EK:iden lähtöihin seuraamaan kuskien valmistautumista? Ymmärtääkseni ainakin päivän ensimmäisellä EK:lla kuskeilla on tapana nousta autosta vielä ylös ja jaloitella tms.

Ja toinen kysymys, mitkä ovat autojen lähtövälit, ja vaihtuuko se jossakin vaiheessa?
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Pari kysymystä vielä. Pääseekö EK:iden lähtöihin seuraamaan kuskien valmistautumista? Ymmärtääkseni ainakin päivän ensimmäisellä EK:lla kuskeilla on tapana nousta autosta vielä ylös ja jaloitella tms.
En ole koskaan ollut MM-rallin lähtöalueella, koska olen enemmän kiinnostunut näkemään autot vauhdissa, en paikallaan. Mutta missään en ole kieltoa tämän suhteen nähnyt. Siellä on luultavasti jotkut aidat vedettynä jonka takana saa patsastella ihan vapaasti.

Ja toinen kysymys, mitkä ovat autojen lähtövälit, ja vaihtuuko se jossakin vaiheessa?
Kärkipään autot lähtevät 2 minuutin välein. Sitten yleensä jossain 20-30 auton mentyä lähtöväli muuttuu minuutiksi. Eli olettaisin että MM-luokilla on se 2 minuuttia ja muilla minuutti.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26844
Pari kysymystä vielä. Pääseekö EK:iden lähtöihin seuraamaan kuskien valmistautumista? Ymmärtääkseni ainakin päivän ensimmäisellä EK:lla kuskeilla on tapana nousta autosta vielä ylös ja jaloitella tms.
Ainakin muutama vuosi sitten pääsi katsomaan kuskien valmistautumista. Ei silloin muistaakseni ollut mitään aitaakaan muuta kuin aikatarkastusaseman kohdalla. Ainakin siellä missä itse olin joskus kuskien valmistautumista katsomassa, autokunnat saapuivat reilusti etuajassa paikalle ja kyllä ne siellä jaloittelevat, vaihtavat kuulumisia muiden kilpailijoiden kanssa ja säätävät rengaspaineita.

Jos ei nyt Räikkösen tulo ole muuttanut tätä touhua ;) Kimi varmaan istuu autossaan aina, kun ei olla huoltoparkissa.
 

Pecca

Well-known member
Liittynyt
9.6.2009
Viestit
2004
Sijainti
Suomi
Moro! Joo hyödyllinen topikki! Ensimmäistä kertaa matkassa. Samoin kuin odetus olisi tarkoituksena mennä ainakin se Surkee katsomaan, kun nimikin on niin kutsuva. Jos joku osaisi antaa täsmäapua.:yuck:

1. Tulen Keuruun suunnasta ja Surkeelle pääsee kolmea soratietä: lähtöön, maaliin ja keskialueelle. Minnekähän näistä kannattaisi mennä?:confused: Missä se spessun mainitsema iso mutta tiivis parkki oli?

2. Onkohan se ok, jos yrittää puoli tuntia ennen starttia olla asemissa? Pääseekö silloin kävelemään vielä ripeästi teiden sivuja pitkin, ettei tarvi rämpiä metsässä?

3. Tylsä homma, että ei saa ostaa yksittäislippuja. Nyt joudun ostamaan Surkee 1+2 vaikka haluaisin katsoa vain ykkösen. Tuskin jaksaa neljää tuntia odotella. Lipunmyynniltä tuskin voi välttyä?

4. Voiko noita sorateitä matka kestää jo aamulla kohtuuttoman paljon, vai onko realismia odottaa suht. vapaata linjaa?
 

ammattikatsoja78

Well-known member
Liittynyt
24.2.2010
Viestit
112
Sijainti
pirkanmaa
Moro! Joo hyödyllinen topikki! Ensimmäistä kertaa matkassa. Samoin kuin odetus olisi tarkoituksena mennä ainakin se Surkee katsomaan, kun nimikin on niin kutsuva. Jos joku osaisi antaa täsmäapua.:yuck:

1. Aika sama mistä menee välille, jos ei oo paikka katottuna etukäteen..

2. 1,5h riittää aamulla nippa nappa..

3. kompassi matkaan ja metsän läpi pätkälle.. toimii muuten oikeesti:thumbup:

4. Voi kestää juuri mainitsemasi kohtuuttoman paljon:jaska: Jonossa siellä ajetaan jo aamulla ja osa puupäistä tulee vielä vastakarvaan vastaan..
 
Ylös