Yleisradion F1-tunnarit

  • Viestiketjun aloittaja CCMK
  • Aloituspäivämäärä

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Maikkarin ja Kolmosen tunnareille kun on oma toikki niin laitetaan sitten YLE:n vastaavillekin oma paikka.

YLE näytti aikoinaan kilpailuissaan tunnareita kisoistaan välillä varsin vähän. Jotkut kilpailut vain alkoivat kuuluttajan kertomana ja selostajan lausuessa kuuluisat aloitussanat. Vanhan ajan kisoissa pyörivät aina kauteen 1978 saakka Eurovision tunnukset ennen lähetyksiä poislukien kauden 1975 Ruotsin kisaa.

Kaudella 1978 YLE sitten otti käyttöön omat tunnuksensa Monacosta eteenpäin näyttämällä sen vuoden Urheilutunnin tunnuksen ja noin puolen minuutin mittaisen piipitysintron ennen selostuksen alkua.

Kausien 1979-1981 välillä tunnareita oli käytössä muutama erilainen TV2:n Urheilutunnin tunnuksen lisäksi TV1:n kisoissa jonka jälkeen sitten Keken kaudella ainakin Monacon kisa alkoi saman tien ilman erillistä tunnusta.

Monzan kisassa olikin Urheilutunnin tunnus käytössä. Kausilla 1983 ja 1984 olikin Jarren Oxygene ja Equinoxe lähetystunnareissa. TV1:n tunnuksesta mieleen jäi muun muassa Keken pään sivelyn näyttäminen ja sen jakaantuminen pieniin osiin.:eek:

Etelä-Afrikan kisassa oli oma erikoistunnuksensa ennen lähetyksen alkua TV2:lla. Kauteen 1984 mennessä Urheilutunnin tunnus oli muuttunut siniselle pohjalle piirtyvästä valkeasta numerosta 2 mustalle avaruustaustalle jossa kolme kakkosta RGB-väreissä yhdistyivät pyörittyään hetken aikaa ruudussa yhdeksi isoksi numeroksi ja sitten tuli vielä valkealla sana Urheilu.

Tunnusmusiikki oli jostain kummallisesta syystä hieman ambienttimainen ja toi enemmän mieleen näin jälkikäteen monien perheiden pienimpien suosiman Muumilaakson Tarinoita-ohjelman.

Joidenkin YLE:n kisojen tunnusten jälkeen oli myös oma pieni tunnus joka ilmeisesti oli kuitenkin World Feedin tuottamaa introkuvaa jossa oli raskasta musiikkia ja formuloiden ääniä.

Kaudella 1985 tunnukset sitten muuttuivat ja TV2:n kisoissa oli Urheilukakkosen tunnus ja värillinen pieni formula esiintyi myös ruudussa ennen selostusta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
90-luvun alun YLE:n kisoissa musiikkiteema olikin selvästi raskaampi edellisen vuosikymmenen kisoihin verrattuna. Näin jälkikäteen katseltuna Kolmosen vastaaviin verratuna oikeinkin hyviä olivat.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Näin off-topicina toivottavasti toikki ottaa tuulta alleen, että ei käy vanhojen f1-aiheisten lehtijuttujen tavalla. Sekin toikki pitäisi jaksaa joskus esille kaivaa ja laittaa tarinoita, mutta sitä ei aina jaksa tehdä.:frown:
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kaudella 1983 ennen Kyalamin kilpailua TV2:lla oli myös mielenkiintoinen tunnus. Siinä oli rumpumusiikkia ja sitten ihme pimputusta joka oli melkein otettu Doctor Catin Feel the Drivesta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kaudella 1990 Silverstonen kilpailun kerrottiin tulevan Urheiluruudun yhteydessä ja alunperin sen tunnuksena piti soittaa Urheiluruudun tunnus. Lopulta kilpailu alkoi TV1:llä heti Urheiluruudun jälkeen ja tunnus oli kauden 1990 vastaava. Kilpailun koosteen selosti Juha Jokinen.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Toisinaan YLE:n tunnuksellisissakin kilpailuissa ei etenkään 80-luvun alussa ollut tunnarin uusintaa kilpailun lähetyksen päätteeksi. Muun muassa Silverstonen 1983 kilpailun jälkeen kävi näin.

Kyseinen TV1:llä nähty kilpailu käytti Jarren tunnusmusiikkia ja seuraavanakin vuonna Jarre vielä soi ennen tunnusmusiikin vaihtumista.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Ei varsinaisesti tunnariin liittyvää asiaa mutta aikanaan Yleisradion lähetyksissä ainakin Unkarin eri vuosien kisoissa autojen äänet kuuluivat usein tai kaikuivat eri kautta selostuskoppien halki myös kotikatsomoihin hukuttaen selostajien äänen.

Joissakin kisoissa taas oltiin niin lähellä toisen maan selostajien pistettä, että suomen kielen lisäksi kuului myös Murray Walkerin papatusta. 80-luvun alun kisoissa ennen Keken menestyksen vuosia YLE:n selostuksissa kuului toisinaan saksan tai italian kielen puhetta kesken selostuksen ja samasta oireesta kärsi toisinaan myös HTV:n Grand Prix-ohjelman selostuskin.
 

Krikke

Yleinen höntsäilijä
Liittynyt
25.1.2006
Viestit
755
Sijainti
Selostuskopin katossa
Ei varsinaisesti tunnariin liittyvää asiaa mutta aikanaan Yleisradion lähetyksissä ainakin Unkarin eri vuosien kisoissa autojen äänet kuuluivat usein tai kaikuivat eri kautta selostuskoppien halki myös kotikatsomoihin hukuttaen selostajien äänen.

Joissakin kisoissa taas oltiin niin lähellä toisen maan selostajien pistettä, että suomen kielen lisäksi kuului myös Murray Walkerin papatusta. 80-luvun alun kisoissa ennen Keken menestyksen vuosia YLE:n selostuksissa kuului toisinaan saksan tai italian kielen puhetta kesken selostuksen ja samasta oireesta kärsi toisinaan myös HTV:n Grand Prix-ohjelman selostuskin.
Unkarin GP:ssä oli tuo ongelmana aina pitkälle 2000-luvulle asti. Liekö sitten selostuskoppeja korjattu niin, että tulivat äänieristetyiksi? Samaan aikaan alkoi häviämään tuo muiden maiden selostajien ääni meidän lähetyksissä. Osittain tuo on johtunut myös siitä, että materiaali tänne suomeen on jälkilähetystapauksissa tullut aina jonkun selostuksen kanssa. Ainakin Italiassa -91 kuuluu Kyllösen ja Rosbergin taustalla Walker ja Hunt ihan selvästi.

Grand Prix -ohjelma on siis tullut myös HTV:lta? Jos puhumme samasta italialaisen Mediaset -yhtiön tekemästä ohjelmasta, mitä julkaistiin 1983-1984 kuukausittain videokasetilla Suomen kuvakasettituotannon toimesta..
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Näin pitkän ajan jälkeen voikin muistella hieman YLE:n tunnusjuttuja:

90-luvun alun YLE:n kisoissa musiikkiteema olikin selvästi raskaampi edellisen vuosikymmenen kisoihin verrattuna.

Tämän totesinkin jo 8.3.2012 näin pieneksi muistutukseksi.

Sitten lisäystäkin:

Yksi raskaamman tyylilajin edustajista lähetyksissä soivana oli esimerkiksi Dire Straitsin Heavy Fuel.

Tietyt muut kappaleet mitä ilmeisimmin Yleisradion kisoihin esimerkiksi 1980-luvun Urheilutunnille osuen käyttivät melko samaa sovitusta läpiesitysvuosiensa joskin vuodelle 1987 hieman erinäinen musiikkisovitus tehtiin päivitetysti.

Kuten mitä ilmeisimmin muihin YLE:n merkkiohjelmiin urheilussa sille vuodelle.

Eikä sovitus itsessään rikkonut säveltahtia tai muutenkaan itse äänikulkua ellei niitä kuulemassa sinänsä ollut jo suoranainen ammattinuottikorva näin huumorillisesti todeten.
 
Ylös