UMK & Euroviisut 2018

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Seurasin niin intensiivisesti, että kuuntelin äsken voittoviisua vähän alusta. Oli kyllä niin paska, että taidan taas ainakin vuoden vältellä kaikkea Euroviisuihin liittyvää.
 

Dino246

Well-known member
Liittynyt
18.6.2009
Viestit
2332
Heh, koskahan nämä kisat voittaa joku hyvällä kappaleella eikä muilla avuilla?
2017 viimeksi, seuraavaata kerrasta en tiedä. Tämän vuoden voittaja oli kamala, pahempi olisi ollut vain Ruotsin viisubotin voitto mutta melko korkeallahan sekin keikkui. En tiedä kertooko se omasta musiikkimausta vai eurooppalaisen suuren yleisön musiikkimausta kun inhokkilistan kärkipäästä löytyi voittaja, mutta tuollaista musiikkiahan nykyisin kuunnellaan paljon. Ikävä kyllä. No, toivottavasti seuraavalla kerralla taas voittaisi joku oikeasti hyvällä biisillä.ilman eläinimitointeja tai muita kommervenkkeja, sikäli Sobralin viimevuotinen voitto oli piristävä että se oli juuti täölainen.

Suomen sijoitus oli minusta aika lailla odotettu ja jopa ansaittu. Aalto on minusta kylmä suorittaja ja nyt biisikin oli samaa kaliiberia eli äärimmäisen laskelmoitu ja geneerinen. Tuollainen äärilaskelmoitu tyyli ei onnistu kuin ruotsalaisilta joten suomalaisten potäisi minusta lopettaa tällaisten ja pikkunättien popkipaleiden lähettäminen viisuihin ja kokeilla keksiä joka vuodelle jotain ihan uutta ja erilaista unohtamatta kuitenkaan hyvää biisiä. Lordihan oli tällainen, mutta suomessa on hukattu monta hyvää mahdollisuutta valitsemalla karsinnoista joku laskelmoitu viisupop-biisi. Ja tämä yritys ratsastaa Aallon X-factor-menestyksellä oli minusta jo epätoivoinen.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Mihin tarvitaan asiantuntijoita arvioimaan musiikin hyvyys?

Ja ennenkaikkea, miksi asiantuntijat ovat niin suuresti eri mieltä kappaleiden hyvyydestä?

Ei niin abstraktia asiaa kuin musiikki, voida arvioida muulla kuin sillä, mitä tunteita se herättää, ilman että määritellään sille mitattavat asiat. Kuten esim. soitinten määrä. Nuottien korkeus yms. Näkeekö asiantuntijat show’n? Miksi asiantuntijan mielestä naapurimaan musiikki on hyvää?

Ihan paska systeemi tämä. Valta kansalle ja barrikadeille!
 

Zoe

Maagikko, noituja
Liittynyt
25.11.2002
Viestit
9925
Sijainti
Nollola
On kyllä paska toi uusi ääntenantosysteemi. Ensin jahkataan tunti niitä douze-pointseja ja sitten vaan luetellaan nopeasti kuinka kärkimaita ja suosikkimaita putoo kerrasta pois. Ei ehdi ees huokailla, kiljua ja päivitellä kun uutta sulateltavaa tykitetään ruutuun.
Onhan tuo systeemi jo muutaman vuoden käytössä ollut, mutta nyt yleisöäänet julkistettiin kyllä tosi rivakkaan tahtiin. Varmaan siksi, kun ohjelma-aika oli ylitetty jo reippaanlaisesti.

Jaa mikä?
 

ProjectMaster

Well-known member
Liittynyt
17.12.2013
Viestit
1649
Mihin tarvitaan asiantuntijoita arvioimaan musiikin hyvyys?

Ja ennenkaikkea, miksi asiantuntijat ovat niin suuresti eri mieltä kappaleiden hyvyydestä?

Ei niin abstraktia asiaa kuin musiikki, voida arvioida muulla kuin sillä, mitä tunteita se herättää, ilman että määritellään sille mitattavat asiat. Kuten esim. soitinten määrä. Nuottien korkeus yms. Näkeekö asiantuntijat show’n? Miksi asiantuntijan mielestä naapurimaan musiikki on hyvää?

Ihan paska systeemi tämä. Valta kansalle ja barrikadeille!
Tätä olen ihmetellyt jo vuosia. Oletan, että kaikki 26 finalistia ovat kaikki omassa genressään taitavia laulajia. Millä perusteilla asiantuntijat voivat laittaa asiantuntevasti perustellen 10 parasta järjestykseen? Nyt on vain nostettu joidenkin henkilöiden musiikkimaun (=äänien) arvoa tavallisiin rivikansalaisiin verrattuna. Eri maiden raatien näkemyserot kertovat sen, että asiantuntijaääniä ei anneta millään tietyllä periaatteella, joka olisi käytössä joka maassa. Luulin ennen, että naapurimaita äänestettiin yleisöäänissä, mutta näköjään näin toimitaankin asiantuntijoiden keskuudessa.

Sama jos eduskuntavaaleissa tiettyjen entisten poliitikkojen ja muiden politiikan asiantuntijoiden äänet olisivat esim. tuhat kertaa arvokkaampia kuin normaalien kansalaisren ääneti. Olivat he kuinka asiantuntijoita tahansa, ääni menisi omalle suosikkipuolueelle joka tapauksessa ilman sen suurempia asiantuntemukseen perustuvia perusteluita.
 

Iso8

Viisuhullu
Liittynyt
23.7.2011
Viestit
5836
Sijainti
Tampere
Nyt on viisuista toivuttu. Jotenkin yllätti Suomen sijoitus. En nyt tietenkään oikeasti voittoon uskonut, vaikka itse rankkasinkin heidät sijalle 6. En kuitenkaan olisi uskonut Saaran sijoittuvan toiseksi viimeiseksi. Minua jollain tasolla myös yllätti Itävallan suosio raatiäänissä. Ja Ruotsin romahtaminen. Voittaja itsessään ei ollut mikään yllätys.

Dinon viestistä tuli mieleen, että 2017 myös mun inhokkini nro 1 voitti koko höskän. :D Tän vuoden biisi mulla on kymmenes, lähinnä siksi, koska taso oli kova. Kanaäänet ärsytti, mutta ihan kelpo biisi voitti. Jippee!

Ikävää oli ihmisten buuaminen. Venäjälle buuattiin sekä sille, että Montenegro antoi Serbialle 12 pistettä. Naapuriäänet eivät suikaan ole uusi asia eikä esimerkiksi Kreikan ''yllätyratkaisulle'' buuattu. Eikä se ole ääntenkertojan vika, että mitä politiikassa tapahtuu. Buuaminen ei kuulu Euroviisuihin. :/


Kisojen alla myös Lasten Euroviisujen edustajia on täydentynyt. Tällä hetkellä, Venäjä, Portugali, Valko-Venäjä, Ranska (ensimmäisen kerran vuoden 2004 jälkeen), Puola, Armenia, Irlanti, Alankomaat ja Wales on osallistumassa. Walesille esiintyminen on ensimmäinen. Mä olen yleisesti ottaen hämmentynyt siitä, että he osallistuvat. Mulla oli/on kuvitelma, että vain maat jotka ovat suvereeneja ja itsenäisiä saavat osallistua. Ilmeisesti se ei täysin pidäkkään paikkaansa. Mukava saada uusia ''maita'' ja kieliä mukaan. :)
 

Zoe

Maagikko, noituja
Liittynyt
25.11.2002
Viestit
9925
Sijainti
Nollola
Yhdyn myös siihen ruotsalaiseen, jonka mukaan Aallon tulkinta on hengetöntä kiljumista. Mua häirinnyt julkisen uransa alusta saakka.
jep. Tuntuu, ettei siinä ole mitään AITOA.
En ikipäivänä kykene ymmärtämään, miten joku voi pitää esimerkiksi tämän tai tämän kaltaisia tulkintoja epäaitona tai tunteettomana tai kiljumisena. Mutta ehkä mun ei tarvitsekaan ymmärtää, onhan makuja monia.

Mutta sitä ihan erityisesti en tajua, että miksi Saara tuntuu ärsyttävän niin monia (täälläkin). Hän tekee valtavasti töitä, tavoittelee unelmiaan, kulkee omia polkujaan eikä suostu lannistumaan, vaikka netti on puolillaan törkykirjoituksia - mielestäni se on sisukasta, ihailtavaa ja AITOA.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Sinnikkyyttä ei puutu ja siitä hatunnosto. Mutta aitous loistaa kyllä poissaolollaan eikä juttunsa vaan mulle toimi, ei vaikka kuinka yrittäisin sympata. Mutta ei ole multa toisaalta pois jos Saara pärjää.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Kykykilpailusta toiseen ja euroviisuihin osallistuminen omien polkujen kulkemista? No ei kai siinä.
 
Ylös