Tuli kierreltyä myrskytuhoalueella. Kuvia en saa tähän nyt linkitettyä. Näky oli hirveä :nope:
Rautjärven kunnan alue sai tosiaan luonnolta turpaan kunnolla (asun siis itsekin Rautjärvellä). Järkyttävää jälkeä. Asiantuntijan mukaan Rautjärvellä ja naapurikunnissa Ruokolahdella ja vähän Parikkalassakin kaatui puuta 120 000 kuutiota. Täystuhon koki 600 hehtaaria. Puut yleensä katkenneita, osa kaatui juurineen.
Yhdessä kylässä paikallinen epäili sähkönsaantiin menevän tosiaan viikon verran. Kaikki muuntajat palasina. Pakastinystäviä kaipaili.
Ihmetyttää myrskyaamuna tekstiteeveessä lukenut teksti "Ei henkilövahinkoja." Mistä he voivat mitään tietää, kun eivät toimi puhelimet, ei ole sähköä, eikä pääse teitä pitkin mihinkään.
Hyvä ystäväni oli nähnyt taivaanrannassa loimuavan myrskyn ja päätti perheineen lähteä autollaan mökiltään taimikkoalueelle turvaan. Siellä ei puut kaadu niskaan. Tontin ison puut ovat olleet ison hakkuaukon jälkeen ensimmäiset puut. Myrsky oli nopeampi ja he ehtivät peruuttaa vain 20m kun iso puu kaatui perän taakse. Sen jälkeen kaatuvien puiden väistelyä. Viimein perän takana oli enää 1,5m tilaa ja keulan edessä metrin päässä kaatunut runko - juosten mökkiin turvaan. Alkuperäisen auton paikalle kaatui 2 isoa koivua.
Toisen kaverin vaimo oli retkellä ja yöpyi pikkupakunsa takaosassa. Onneksi, sillä etuistuimien kohdalle kaatui valtaisa mänty liiskaten auton. Jos olisi istunut edessä, olisi hengenlähtö ollut varmaa.
Ihminen on aika voimaton luonnon edessä. Ja kovin riippuvainen sähköstä.