Formula 1 - 2010 - Suzuka: Unettoman yön kisa ja jälkilämmöt

|EdU|

Scuderia Ferrari
Liittynyt
23.12.2008
Viestit
1927
Sijainti
Järvenpää
Samoilla silmillä mentiin aika-ajoon ja siitä johtuen mukavat 3 tunnin yöunet joka johti sitten siihen, että kisan ensimmäiset 20 kierrosta meni torkkuessa vaikka radalla jotain tapahtuikin.

Vetteliltä ja Red Bullilta vakuuttava esitys koko viikonlopulta. Alonsolla on hyvä paikka, sillä nyt näyttäisi vähän siltä, että Mclarenit ovat hieman jäämässä mestaruuslaivasta pois ja Red Bullit syövät toisiltaan pisteitä.

Harmi ettei Kubicalla pysynyt pyörät kiinni autossa, olisi ollut mielenkiintoista nähdä kuinka Puolan poika olisi pystynyt pitämään Webberiä takana.
 

Pahkasika

Well-known member
Liittynyt
12.1.2008
Viestit
2319
Sijainti
Oulu
Ilman alun kolareita ja Kobayashia kisahan oli melkoisen tylsä.

+ RBR. Tällaista dominointiahan sitä olisi koko kauden pitänyt olla. Leikkivät muiden kanssa miten halusivat.
+ Koba! Muut eivät vissiin tienneet, että neulansilmä on radan paras ohituspaikka.
+ Kerppenin pehtoori. Pitkästä aikaa hyvä vauhti päällä.

- McLarenit pois mestaruustaistosta. Kolme kisaa ja 30 pistettä. Ei oteta kiinni.
- Petrov (ja Massa). "I don't know what happened". Jos ei auton mitat ole hallussa, niin ei siellä kannata pyöriä tuhoamassa muiden kisaa.
- Nakkien kiinnitys. Kurpitsalta ja pikku-Kekeltä irtosi, miten on mahdollista?
- Ohjaus. Missattiin kaikki mahdolliset tilanteet... miten ihmeessä 130R:ssä ei ole useampia kameroita? Missä vaiheessa Kubican rengas irtosi kunnolla?
 

Vertti

Well-known member
Liittynyt
16.3.2008
Viestit
1533
Sijainti
Helsinki
Ihan jepa kisa, mutta kyllä mä olisin toivonut kärjeltä kovaa taistelua. Hamiltoniin luotettiin, mutta vaihdelaatikon vaihto ja myöhemmin viat veivät sitten sen taistelun. Samoin Kubican keskeytys oli harmi.

Peukkua täytyy antaa Red Bulleille, Alonsolle, Schumille, Kobayashille ja Kovalaiselle. :thumbup:
 

holvius

Well-known member
Liittynyt
14.3.2001
Viestit
2338
Sijainti
Tampere
Ihan terävimmän kärjen osalta varmaan välttettiin myös osittain riskiä ja toivottiin tekniikkamurheitä. Jos murheitä ei tule varovaisuus pelaa koko ajan kengurun pussiin.
 

Razor

Well-known member
Liittynyt
12.10.2008
Viestit
1230
Hieno kisa Red Bullilta ja hyvältä näyttää mestaruuden kannalta.

+ Schumacher ajoi yllättävänkin hyvin.
+ Kobayashin ohitukset toivat väriä kisaan ja todella mukava nähdä, että uskaltaa yrittää ohituksia riskillä ja hieman härskeilläkin tavoilla.

- Mekaanikot. Kiinnittäkää ne renkaat kunnolla? (Renault & Mersu)
- Petrov
 

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4222
Hieno kisa Red Bullilta ja hyvältä näyttää mestaruuden kannalta.

- Mekaanikot. Kiinnittäkää ne renkaat kunnolla? (Renault & Mersu)
- Petrov
Meinaatko ihan tosissasi että Rosberg ajoi huonosti kiinnitetyllä pyörällä tuollaiset reilut 40 kierrosta?
 

Kimika_

Well-known member
Liittynyt
23.10.2006
Viestit
1028
Sijainti
Larkwater
En tiedä oonko ainut, mutta minun mielestä tämän kertanen tv-ohjaus oli aika kökköä. Olis ollut kiva nähdä miten Kubica menetti renkaan ja se Niconkin kolari jostain muusta kulmasta!
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Olipahan uskomattoman nolo esitys Renault-tallilta. Ensin Petrov seinään n. sadan metrin ajon jälkeen ja Kubicalta irtoaa rengas turva-auton takana. Nyt vuoden sisään toinen vastaavanlainen tapaus tallissa, kyllä FIA voisi jo melkein antaa kilpailukieltoa tällaisesta tunaroinnista.

Schumacherilta ehkä kauden paras kilpailu. Otti lähdön, ajoi ilman virheitä ja painosti Nico Rosbergin renkaan irtoamaan kisan loppuvaiheissa.

Felipe Massa valmistautuu jo tallin vaihtoon. Toistamiseen mies oli totaalisen ulapalla Fernando Alonsoon nähden. Hyvä neljän kilpailun tulosputki on vaihtunut rämpimiseen radalla. Ei pysty antamaan Alonson kaipaamaa tulitukea kärjessä.

McLarenin osalta homma alkaa olla valitettavan taputeltu. Tällä kaudella tallimestaruuden karkaamisesta saadaan syyttää yksinomaan Hamiltonin kolarointeja. Italian ja Singaporen myötä talli menetti tärkeät 24 MM-pistettä. Nyt ero Red Bulliin on 45 pistettä, mikä vaatii molemmilta kuskeilta runsaasti podiumeja loppukaudesta. Kakkossija on sentään plakkarissa, mutta se ei taida lämmittää ketään kun vielä keskikaudella Button & Hamilton paistattelivat tuplajohdossa McLarenin ollen vielä selvemmin keulilla.
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Webber siis lisäsi johtoaan, paitsi, että niitä sarjakakkosia on nyt kaksi ja Alonson lisäksi toinen on vaarallinen tallikaveri Vettel. Ja McLarenit paljolti pudotettiin mestaruustaistelusta ( ilman keskeytyksiä ).

Alonsolla on rasitteena moottoriongelma joskin vakavuus ei ole tiedossa. Samaten aika-ajovauhti näyttää hieman uupuvan. Etuna edessä lienee myös paremmin Ferrarille sopivia ratoja kuin tämä. Ei virheitä, ei loistoa.

Vettelillä on etuna Webberiä kovempi aika-ajovauhti. Mutta jos Webber ei mokaa on kisan kakkosenakin mm-pistejohdossa. Webberin startit ei hevin onnistu josta voi hyödyn saada.
 
Viimeksi muokattu:

Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
- Nakkien kiinnitys. Kurpitsalta ja pikku-Kekeltä irtosi, miten on mahdollista?
Mulle ainakin tuli Nicon tilanteesta heti Sutilin vastaava mieleen, näytti että molemmilla leikkas Mersun kone kiinni ja sen vuoksi perä lähti alta. Sen verran pöllähti savua sieltä. Toki tämä vaan skepulointia.
 

Razor

Well-known member
Liittynyt
12.10.2008
Viestit
1230
Mulle ainakin tuli Nicon tilanteesta heti Sutilin vastaava mieleen, näytti että molemmilla leikkas Mersun kone kiinni ja sen vuoksi perä lähti alta. Sen verran pöllähti savua sieltä. Toki tämä vaan skepulointia.
Muuten vaa vasen takapyörä lähti keskellä rataa irti.
 

Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
Muuten vaa vasen takapyörä lähti keskellä rataa irti.
Voipi olla, mutta niiden kuvien perusteella mitä näin, tuli edellä mainittu mieleen. Eli en nähnyt missä kohtaa rengas lähti irti, lähtikö ennen vai jälkeen spinnin.
 

Kimika_

Well-known member
Liittynyt
23.10.2006
Viestit
1028
Sijainti
Larkwater
+ Kobayashi on kova!! Äkkiä johonkin parempaan talliin. :thumbup:
+ Red Bull, Vettel loistava viikonloppu ja päälle kaksoisvoitto ja Sebille toinen voitto Suzukasta
+ Sauber, kummatkin kuskit pisteille. Hyvä, että laittoivat De la Rosan vaihtoon, kun Nick ajoi heti toisessa kisassa pisteille.
+ Vanha kunnon Schumi, pitkästä aikaa vähän valoisampi esitys ja pysyi vielä hyvin Niconkin vauhdissa
- Buttonin taktiikka, ihan ihmeellinen valinta oli, en tajunnut.
- Hamiltonin epäonni. Joo olisin toivonut, että Lewis olisi päässyt haastamaan vähän Alonsoa, mutta ei niin ei. Mclaren-kuskien mm-haaveet alkaa olla taputeltu, mutta toisaalta ei se piste-ero vielä ihan mahdoton ole kummankaan osalta.
- Renault, mitä voi muuta sanoa, kumpikin kuski ulos kisasta heti alussa, ei voisi paljon huonommin mennä. Startti näytti niin hyvältä Kubican:frown: kannalta, olisin toivonut hyvää kisaa Bobille.

ja lopuksi ensi kisan suurin toive: Mclarenille kaksoisvoitto
 
Viimeksi muokattu:
Ylös