Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän mielenosoitukset

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26863
Alkaa tapahtua...
Mitähän tästä oikein vielä seuraa?
Kai tässä on nyt olemassa uhka, että huomenna Gaddafi ilmoittaa taas partiopojan ilmein, että hän suostuu tulitaukoon, aseistariisuntaan ja on valmis neuvotteluihin. Tällöin ollaan taas vähän vaikeassa tilanteessa: ei oikein kehtaa hyökkäystäkään jatkaa, muttei siihen telttamörköön voi luottaa edes vähän alusta. Joten parasta on, kun hyökätään heti ekana yönä niin suurella voimalla, kuin vaan mahdollista. Nyt siihen on ainakin täysi YK:n oikeutus. Ja uutisissa aiemmin arvioitiinkin, että hallituksen joukkojen ilmapuolustus voitaisiin tuhota jo vuorokaudessa.

Ranska on tänään operoinut ainakin 20 koneella ja muutaman ajoneuvon ilmoittanut tuhonneensa. Ulkomailta Sarkozy kerää nyt pisteitä, mutta mitähän mieltä ovat oman maan kansalaiset. Ei tällä nyt sisäpoliittisia ongelmia ratkaista ja jos tuosta joku Gaddafin myönteinen terroristijärjestö sikiää, joka kostoretkelle lähtee niin ensimmäinen kohdemaa lienee selvä.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26863
Tämä hiekkalaatikkoleikki tunnetaan tästä eteenpäin nimellä Operation Odyssey Dawn :frank:
 

Tomacu

Well-known member
Liittynyt
11.3.2006
Viestit
2760
Sijainti
Jyväskylä
Lisää tietoa USA:n ja Brittien ohjusiskuista:

hs.fi sanoi:
22.25 Yhdysvaltojen puolustusministeriön tiedottaja kertoi tiedotustilaisuudessa Pentagonissa, että yhdysvaltalaisilta ja brittiläisiltä pinta-aluksilta ja sukellusveneiltä laukaistiin 110 ohjusta 20 eri kohteeseen Libyassa. "Kohteet olivat uhka liittouman lentokoneille tai Libyan kansalle", tiedottaja sanoi.
Nyt mennään jo aika voimalla.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Täältä näkyy nopeammin ko. tapahtumat.
http://www.bbc.co.uk/news/world-middle-east-12776418
#
2042: Further reports from Libyan state TV: It claims "crusader enemies" are bombarding civilian targets in Benghazi, Zuwarah, Misrata.
Tuli tuosta mieleen, että ihan varmasti tulee harhalaukauksia...mutta eiköhän Gaddafi taida myös propagandan ja kuten aiemmin kirjoiteltu käyttänee ihmiskilpiä.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24241
Sijainti
lappeen Ranta
Alkaa tapahtua...

Mitähän tästä oikein vielä seuraa?
Veikkaan, että jokusilla tahoilla teroitetaan kyniä raapustamaan kirjoituksia aiheesta: "Julmat länsimaat tappoivat viattomia Libyalaisia ihan turhaan.". Jos mitään ei olisi asialle tehty, samat ihmiset olisivat kirjoittaneet miten: "Kaikkialle muualle kyllä hyökätään, mutta kun nyt tuolla Libyassa oli oikea hätä niin kukaan ei välinpitämättömissä lansimaissa korvaansa lotkauttanut." Ja mainittakoon vielä sen verran, että nuo tarkoittamani kirjoittajat ovat länsimaisia.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Veikkaan, että jokusilla tahoilla teroitetaan kyniä raapustamaan kirjoituksia aiheesta: "Julmat länsimaat tappoivat viattomia Libyalaisia ihan turhaan.". Jos mitään ei olisi asialle tehty, samat ihmiset olisivat kirjoittaneet miten: "Kaikkialle muualle kyllä hyökätään, mutta kun nyt tuolla Libyassa oli oikea hätä niin kukaan ei välinpitämättömissä lansimaissa korvaansa lotkauttanut." Ja mainittakoon vielä sen verran, että nuo tarkoittamani kirjoittajat ovat länsimaisia.
Niinpä. Ton takia en alunperin olisi toivonut jenkkien edes osallistuvan. Tavallaan hyvä, että tässä alussa oleellisempi rooli taistelutoimissa ( paljon ennen tomahawk -iskua) ja tiedottamisessa on ollut muilla kuin jenkeillä.

Ranska, Arabiliitto, UK ja Kanada olivat siis aktiivisempia alussa.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26863
varmasti tulee harhalaukauksia...mutta eiköhän Gaddafi taida myös propagandan
Jos Gaddafilta kysytään niin noista USA:n 20:enestä pommituskohteesta 13 oli sairaaloita, 2 vanhainkoteja, 4 kouluja täynnä yökoululaisia ja yksi löytykissojen hoitola.
 
Viimeksi muokattu:

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Lisää tietoa USA:n ja Brittien ohjusiskuista:
Nyt mennään jo aika voimalla.
Kun tuossa japanin kriisissä pälätettiin talousvaikutuksista, niin tälläkin on 100% yksi vaikutus : Raytheonin osakkeet lähti sitten maanantaina nousukiitoon jenkeissä. Nousukulma lienee sitä jyrkempi mitä useampia ohjuksia Libyaan ammutaan.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26863
Unohdit mainita päiväkodin sekä nuorten hyväntekeväisyys- ja raittiusjärjestön.
Ja tästä se alkaa:
23.05: Libyan hallituksen tiedottaja kertoo tiedotustilaisuudessa Tripolissa, että ilmahyökkäykset useisiin kohteisiin Tripolissa ja Misuratassa ovat aiheuttaneet vahinkoja siviileille.



22.57: Libyan valtiontelevision mukaan ranskalainen sotakone on ammuttu alas lähellä Tripolia. Televisionaseman mukaan Tripolin lähistöllä oleva sairaala on saanut osuman. Tiedoille ei ole vahvistusta.

HS
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Brittiparlamentaarikko esittää suorassa lähetyksessä, että YK:n päätöslauselman voidaan tulkita sallivan muun ohella kapinallisten aseistamiseen. Toinen keskustelija esittää toisena vaihtoehtona olevan se, että Operation Odyssey Dawn toimii kapinallisten ilmatukena taisteluissa. Ongelmaksi keskustelussa nähdään se, mitä tehdään kun Gaddafin joukot vetäytyvät Libyan pääkaupunkiin ja kapinalliset eivät pysty menemään sinne jalan, koska Libya on niin valtava maa.

2136: Col Bob Stewart, the former United Nations commander in Bosnia, observes that resolution 1973 mandates "all necessary measures" to protect civilians. But doing this, he tells the BBC, may necessitate regime change. "The best defence for the people of Libya is for Gaddafi to go," he adds.
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Hiukkasen ihmetyttää, että BBC:llä on oma toimittaja Tripolissa antamassa suoraa raporttia. Vilkasta autoliikennettä taustalla. Mitään merkkejä siitä, että Tripoliin olisi isketty ei toimittajan mukaan ole. Tunnelma on jännittynyt, mutta muuten tilanne kaupungissa on normaali.

Pohjoismaiden ilmavoimien osallistumisen laajuus yllättää. Sen ymmärtää, että jotain tukijoukkoja lähetetään, mutta omien hävittäjien lennättäminen paikalle on yllätys.
NORWAY

Norway said it will make its F-16 fighter jets available for an operation in Libya and could also provide Hercules transport aircraft to assist in humanitarian efforts.

DENMARK

Denmark said it would send six F-16 planes and one military transport plane to support an intervention in Libya. The planes were ready to leave Denmark on Saturday for a southern European base with around 100 personnel including pilots and support.
Danish F16 fighter jets are on there way to Libya
SATURDAY, 19 MARCH 2011 10:10
Danish F16 fighters are on there way to Libya.

Shortly before midnight (local time) the danish parlament voted on a resolution to back up the UN Security council resolution to make a no fly zone over Libya.

Only a few hours later, a group of 4 F16 fighter jets, and a C130 transport plain (hercules) took of materiel and support personel with destination Sicily in Italy to back up the UN resolution.

In the wote the danish parlament had a historical result, in that the woting result was 110 wotes for, 0 wotes against and 0 wotes blank, meaning that even the most pacifist of the political parties woted for the resolution.
Flere af de danske fly ventes sat ind i libysk luftrum søndag.

A Danish F-16 Fighting Falcon jet fighter flies over the Sigonella NATO Airbase in the southern Italian island of Sicily March 19, 2011

Norjan vastaava, kone lähdössä kentältä kohti Libyaa:
 
Viimeksi muokattu:

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26863
Hiukkasen ihmetyttää, että BBC:llä on oma toimittaja Tripolissa antamassa suoraa raporttia. Vilkasta autoliikennettä taustalla. Mitään merkkejä siitä, että Tripoliin olisi isketty ei toimittajan mukaan ole. Tunnelma on jännittynyt, mutta muuten tilanne kaupungissa on normaali.
Oliko niillä Tripolissakin toimittaja? Tobrukin kaupungista ainakin aiemmin tuli raporttia, jossa näkyi autoliikennettä taustalla. Se on lähellä Egyptin rajaa.
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Oliko niillä Tripolissakin toimittaja? Tobrukin kaupungista ainakin aiemmin tuli raporttia, jossa näkyi autoliikennettä taustalla. Se on lähellä Egyptin rajaa.
Hm... Ei auta kuin odottaa uusintaa. Mielestäni sanottiin selvästi, että toimittaja raportoi suorana Tripolista ja otettiin kantaa noihin väitettyihin pommituksiin kaupungin rajalla. Toimittaja oli myös seurannut Gaddafin kannattajien juhlintaa Benghazin vapauttamiseen liittyen.
 

Ria

Jäässä
Liittynyt
17.10.2001
Viestit
3230
Oli niillä. Minä tosin siirryin vaihteen vuoksi katsomaan al-jazeeraa, niilläkin oli toimittaja Tripolissa ja se kertoi tavanneensa BBC:n ja jonku muun toimittajan siellä. Hyvin rauhalliselta näytti ja kuulosti.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Pohjoismaiden ilmavoimien osallistumisen laajuus yllättää. Sen ymmärtää, että jotain tukijoukkoja lähetetään, mutta omien hävittäjien lennättäminen paikalle on yllätys.
Lievä yllätys, mutta mitä laajempi pohja, sitä vähemmän ongelmia voimatoimien käytöstä. Tulis vielä niitä arabiosallistujia kans.

4:47am

China, which abstained from the UN Security Council vote approving military action in Libya, has publicly expressed regret for the ongoing coalition air strikes in the country.

"China has noted the latest developments in Libya and expresses regret over the military attacks on Libya," said a statement from the country's foreign ministry.

"We hope Libya can restore stability as soon as possible and avoid further civilian casualties due to an escalation of armed conflict."

5:28am

The African Union has reportedly joined China in expressing disapproval of the coalition's military action against Libya. The AU's Libya committee met in Mauritania and released a statement on Sunday calling for an "immediate halt" to the attacks, the AFP news agency reported.

The AU was created in 1999 after a summit in Sirte, Muammar Gaddafi's hometown, and Libya has both funded the AU and established extensive economic interests throughout sub-Saharan Africa.

5:37am

Add Russia to the list of those publicly disapproving of military action in Libya now that hostilities have begun. China has "expressed regret," the African Union has called for an "immediate halt," and now Moscow has "reacted 'with regret'" to the air strikes, according to a report by CNN.

The Russian statement said that the UN Security Council resolution on Libya - which came more than a month after the regime began killing civilian protesters - was "hastily adopted".
http://blogs.aljazeera.net/live/africa/libya-live-blog-march-20-0

Se toivottavasti merkittävä ero kritisoijien joukoissa tällä kertaa, ettei siellä ole kovin demokraattisia tai ihmisoikeuksiin esimerkillisesti suhtautuvia tahoja. Ainakaan vielä.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös