Vetelistä kajahtaa

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Niin minä mieleni pahoitin, kun sinne keskustelupalstalle tuli joku uusi käyttäjä. Koko ajan piti hölöttää, vaikka mitään asiaa ei ollut. Eikö ne ymmärrä, ettei sellainen käy laatuun? Ei ollut maallamaalla enerkiajuomalla ylivilkkaiksi marinoituja tai muutoin turhan äänekkäitä teinejä. Silloin puhuttiin, jos oli asiaa, muuten oltiin hiljaa. Tai yksi vitsi oli, ja sille naurettiin. Samat ihmiset tuli, samat ihmiset oli ja samat ihmiset meni. Jos tuli joku uusi, niin ensimmäiseen kuukauteen ei sopinut sanoa kuin päivää.

Se Päiväni murmelina on muuten hieno elokuva. Ensinnäkin ovat mainioita eläimiä, ne murmelit, hiljaisia ja älykkäitä, mutta vaatimattomia. Ja se Pil Murray on hyvä näyttelijä, aina on oma itsensä eikä yritä esittää mitään toisin kuin jotkut muut. Ja myös on sanomaa, siinä elokuvassa. Elämässä ei saa olla liikaa muuttujia, muuten on hankalaa. Kun on samat asiat joka päivä, niin pian ne tekee jo oikein hyvin. Sitten ei enää harmita kuin säätila.

Viime syksynä meni viikko niin, ettei ollut säätä lainkaan ja kyllä oli ihmisen hyvä. Huomenen toivotus Huomenta-säikeessä joka aamu kello neljä kolmekymmentäkaksi ja sitten uudet Vingerporit ja Viivit ja Vaaknerit. Vähän kyllä aluksi niitä karsastin, mutta nyt kun on samaa vitsiä toistettu jo useampi vuosi niin kyllä ovat hyviä. Säätilaotsikkoon saattoi joka aamu laittaa, että harmaata, plus yhdeksän ja sellaisen aurinkolaseja käyttävän hymiön. Iltapäivästä kun vielä muisti ilmoittaa päiväunet ja illalla sanoa tsup, kun meni nukkumaan niin jo oli päivä pulkassa. Eikä tullut lainkaan höpöteltyä mitään turhuuksia!

P.S. Työpaikan ruokalasta kysyin, josko voisi olla samaa ruokaa aina viikon kerrallaan. Ei kuulemma käy.
 
oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491

Olipas Bobbikselta syväluotaava analyysi nykyihmisen sielunmaisemaan ja psyykeeseen. Herkkää tulkintaa elämästä, joka koskettaa kaikkia. Kukapa ei voisi samaistua tuohon tarinaan... kukapa ei. Pieni kyynel silmässä luin ja jäin pohtimaan elämään. Miksi olemme täällä ja mikä on elämän tarkoitus? Jään pohdiskelemaan yksin hiljaisuuteen.
 
Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Niin minä mieleni pahoitin, kun sinne keskustelupalstalle tuli joku uusi käyttäjä. Koko ajan piti hölöttää, vaikka mitään asiaa ei ollut. Eikö ne ymmärrä, ettei sellainen käy laatuun? Ei ollut maallamaalla enerkiajuomalla ylivilkkaiksi marinoituja tai muutoin turhan äänekkäitä teinejä. Silloin puhuttiin, jos oli asiaa, muuten oltiin hiljaa. Tai yksi vitsi oli, ja sille naurettiin. Samat ihmiset tuli, samat ihmiset oli ja samat ihmiset meni. Jos tuli joku uusi, niin ensimmäiseen kuukauteen ei sopinut sanoa kuin päivää.

Se Päiväni murmelina on muuten hieno elokuva. Ensinnäkin ovat mainioita eläimiä, ne murmelit, hiljaisia ja älykkäitä, mutta vaatimattomia. Ja se Pil Murray on hyvä näyttelijä, aina on oma itsensä eikä yritä esittää mitään toisin kuin jotkut muut. Ja myös on sanomaa, siinä elokuvassa. Elämässä ei saa olla liikaa muuttujia, muuten on hankalaa. Kun on samat asiat joka päivä, niin pian ne tekee jo oikein hyvin. Sitten ei enää harmita kuin säätila.

Viime syksynä meni viikko niin, ettei ollut säätä lainkaan ja kyllä oli ihmisen hyvä. Huomenen toivotus Huomenta-säikeessä joka aamu kello neljä kolmekymmentäkaksi ja sitten uudet Vingerporit ja Viivit ja Vaaknerit. Vähän kyllä aluksi niitä karsastin, mutta nyt kun on samaa vitsiä toistettu jo useampi vuosi niin kyllä ovat hyviä. Säätilaotsikkoon saattoi joka aamu laittaa, että harmaata, plus yhdeksän ja sellaisen aurinkolaseja käyttävän hymiön. Iltapäivästä kun vielä muisti ilmoittaa päiväunet ja illalla sanoa tsup, kun meni nukkumaan niin jo oli päivä pulkassa. Eikä tullut lainkaan höpöteltyä mitään turhuuksia!

P.S. Työpaikan ruokalasta kysyin, josko voisi olla samaa ruokaa aina viikon kerrallaan. Ei kuulemma käy.
Oikein paljon kiitoksia.
 
Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku

Ai saatana!
 
Rogue

Jää(telö)mies
Liittynyt
30.7.2009
Viestit
1203
Sijainti
Banned
Bobakki nousi justiin niinkun asiapostaaja-listan sijalle 4.
Heti kurskin, skykkeboyn ja Sinäputken peesiin. :thumbup:
 
Iso8

Viisuhullu
Liittynyt
23.7.2011
Viestit
5836
Sijainti
Tampere
Se on vain lista ei se ketään tapa, minuakaan ei ole mainittu, enkä nosta mekkalaa.
 
Iso8

Viisuhullu
Liittynyt
23.7.2011
Viestit
5836
Sijainti
Tampere
Ai.. No eipä sitten muuta, koska jos sanon mielipiteeni kiroilusta se olisi väärin.
 
Ylös