Tapahtumia & sattumuksia työssä & työpaikalla

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Ainiiin, kysyihän lehtori myös oliko hän käyttänyt vieraita kieliä työharjoittelunsa aikana. Ei ollut, mutta Counter Strikeä pelatessa kyllä käyttää jos on ulkomaalaisia pelaamassa. Eikä silloin kuulemma pelota puhua englantia. Kiitettävä nassahti.

Selvinpäin olosta ei taidettu puhua lain.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Kylläpä siellä tuntuu kiitettävän tason asiakaspalvelijoita valmistuvan. Voi hitto sentään.
 

Örfil

Guest
Eräällä työtoverilla on vatsakatarri, lääkäri oli kieltänyt häneltä kaljanjuonnin. Ei ollut viikonloppuna noudattanut kieltoa. Sama toveri teki vuonna 2013 kaljanjuontiennätyksensä: 42 tölkkiä 9 tunnissa. Keväällä 2014 oli sitten sairaalassa verenmyrkytyksen takia monta viikkoa. Silloin oli hyvä tilaisuus hänellä raitistua, mutta ei halunnut, vaikka lähtö oli lähellä. Juhannuksena kun lääkitys loppui, niin heti alkoi juominen ja on jatkunut päivittäin. Viime vuonna täytti 50 ja itse veikkaan, että 60-vuotissynttäreitä ei koe eikä näe.
Joni v. 2036?
 

Örfil

Guest
Ainiiin, kysyihän lehtori myös oliko hän käyttänyt vieraita kieliä työharjoittelunsa aikana. Ei ollut, mutta Counter Strikeä pelatessa kyllä käyttää jos on ulkomaalaisia pelaamassa. Eikä silloin kuulemma pelota puhua englantia. Kiitettävä nassahti.

Selvinpäin olosta ei taidettu puhua lain.
Pelkoni paluusta työelämään katosivat tämän luettuani tyystin - kiitos Fagerholm :ahem:
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
En ole aktiivinen kaljanjuoja enkä juo läheskään noin usein + en oo vieläkään kokeillut tupakkkaa. Soriih.
No kuule. Kyllä voit kertoa meille ihan vapaasti häpäilemättä. Kaikki nuoret kokeilee jossain vaiheessa omaa nuoruttaan tupakkkaa. Sorge.
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
No kuule. Kyllä voit kertoa meille ihan vapaasti häpäilemättä. Kaikki nuoret kokeilee jossain vaiheessa omaa nuoruttaan tupakkkaa. Sorge.
Mutta kun en oikeasti koskaan ole enkä tiedä mille se maistuu.. Ainoa keltä olisin ehkä saanut savukkeen olisi ollut sisko kun joskus aikoinaan vielä poltteli... Muuten ei ollu ketään kamua houkuttelemassa(Ja alkoholiinkin kaverin kautta vasta 19v:nä ekan kerran.. Todella kauan vastustelin vastaan ja kunnes suostuin sitten koittaa ja yllätyin vaikutuksesta.) Se on vaan täysi totuus ja olen tyytyväinen... Onneksi saa olla poikkeus.

Vielä olis nuoruudes mahollisuus joo koittaa tupakkaa mutta taitaa nyt jäädä kokematta ja myöskin loppuelämän. Oikeasti vihaan koko tuotetta. En ymmärrä noita joita alkaa vituttaa/tarvii rentoutukaseen savukkeen. Ilmiselvä nikotiini riippuvuus. Onneks en itse sellasta tartte... Plus ei yskitä koskaan koskaan ikinä paitsi kurkku kipeenä tai nielassut väärään kurkkuun/roska.
 
Viimeksi muokattu:

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Mutta kun en oikeasti koskaan ole enkä tiedä mille se maistuu.. Ainoa keltä olisin ehkä saanut savukkeen olisi ollut sisko kun joskus aikoinaan vielä poltteli... Muuten ei ollu ketään kamua houkuttelemassa(Ja alkoholiinkin kaverin kautta vasta 19v:nä ekan kerran.. Todella kauan vastustelin vastaan ja kunnes suostuin sitten koittaa ja yllätyin vaikutuksesta.) Se on vaan täysi totuus ja olen tyytyväinen... Onneksi saa olla poikkeus.

Vielä olis nuoruudes mahollisuus joo koittaa tupakkaa mutta taitaa nyt jäädä kokematta ja myöskin loppuelämän. Oikeasti vihaan koko tuotetta.
NO PERKELE, MAISTA NYT TUPAKKAA TAI MANSIKKA MAISTUU KOKO KESÄN! :mad_old:

Ei no...leikki leikkinä, ei kannata oikeasti aloittaa...:thumbup:
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
No kuule. Kyllä voit kertoa meille ihan vapaasti häpäilemättä. Kaikki nuoret kokeilee jossain vaiheessa omaa nuoruttaan tupakkkaa. Sorge.
Jotkut jotka ei omaa parastaan ymmärrä röyhyyttää vielä vanhempanakin. Toki nykyään mitä pienemmissä määrin prosenttuaalisesti. Järki kasvanut ihmiskunnassa.:ahem:
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Niinkö? Vai niin? Ahaa.
Juu.

Pääkaupungissa tupakoidaan vähemmän


Päivittäinen tupakointi helsinkiläisis-
sä lapsiperheissä on vähentynyt rajusti
viime vuosina. Yksi syy on valistus.

Kaikkiaan pääkaupungissa tupakoidaan
vähemmän kuin muualla maassa.

Päivittäin tupakoivien raskaana olevien
naisten osuus on vähentynyt 10,6 %:sta
6 %:iin. 1-vuotiaiden lasten tarkastuk-
sissa ilmeni, että äitien tupakointi
väheni 10 %:sta lähes puoleen ja
isienkin noin 15 %:sta 9 %:iin.

Myönteistä kehitystä on havaittu myös
nuorissa. Peruskoulun 9. luokan
oppilailla tupakan poltto supistui 19
%:sta 12 %:iin vuosina 2004-2013.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Heh, Massa.
Toistakymmentä vuotta kreisibailaamista ja huumeitakin on kuulemma tarjottu tuon tuosta. Mutta ainoa jolta koskaan röökin olisi voinut saada on oma sisko.
 

Örfil

Guest
Onhan tuo tupakointi vähentynyt nuorison keskuudessa. Omista sälleistä kukaan ei ole polttanut vakituisesti missään vaiheessa. En ole kysellyt kokeilemisista, mutta muistaakseni junnu kertoi kerran kokeilleensa ja totesi rehellisesti miltä se tuntui. Hyvä kun kokeili. On hyvin, hyvin epätodennäköistä, että kukaan heistä enää edes ryhtyisi tupakoitsijaksi.

Itsehän röyhyyttelin kuin Torsten van Korsten teininä, koska silloin kaikki polttivat. Se sitten jäi kun lähdin opiskelemaan.

Joni: alkoholiriippuvuus kuitenkin syntyy ihan takuulla tuolla sun nykyisellä kovalla harjoittelulla, oli sulla hyvät geenit tai ei (kuinka ne on muuten todettu hyviksi?). Sitä en pääse yhtään millään karkuun. Näi-ö-näreet :ahem:

Ja pliis, älä vastaa tähän tyyliin "homma on hanskassa, pari lonaa menee vaan iltaisin", "lopetan sitten kun menen töihin", "pystyn olemaan viikonkin juomatta", "pystyn vähentämään milloin haluan, mutten ihan just nyt ei ole tarvetta" ym. tuubaa.
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
Fägiksen on varmaan sitten vaikea uskoa että yhdessä vaiheessa ei ollu ketään kamuja paitsi netissä. (2001-2006) (Kiitos vakavan koulukiusaamisen peruskoulussa joka vaikutti paljon asiaan) vaan ainoa oli pelkistään tietsikka ja olin ujompi jne en mä lähteny koskaan hillumaan yksin minnekkään niin ei edes vahingossakaan tullut kysyttyä keltään mitään röökiin liittyvää. Ainakin siinä voisi sanoa sulkeutuneen ihmisen hyvä puoli eikä hörhöjä ympärillä niin ei ollut vaaraa joutua sellaisen uhriksi edes. Sit toi toistkymmentä väite... Ei oo ees viel täyttyny joten menny fakta tiskiin ees. :) 10v sit oltiin täysikänen eikä takana yhtään tippaakaan alkoholia ja muuta ei ookkaan vielä koskaan koskettu/eikä aiota.

Et mulla oli suht kiltti nörttinuoruus vain takana ilman mitään shittiä. :) Edelleen nörtti juu mutta paljon extraakin onneksi. Toisaalta harmittaa et suurinosa kaveripiiristä koostuu noista juojista ja monet haluu hengata vain sen merkeissä joka on musta kyl perseestä mut onneksi seassa on sellasia joiden kanssa ei tarvitse sitä pelätä.



Mutjoo sori OT. Täähän ei nyt liity enää mitenkään tuohon työpaikka keskusteluun. Sori sori sori. :)
 
Viimeksi muokattu:

Örfil

Guest
Juomakaverit ei ole oikeita kavereita.

Samaa voisi sanoa tosin mistä tahansa harrasteesta, mutta kun juomisharrasteessa on vahvasti mukana se, että pää ei ole toimintakunnossa eikä kukaan ole oma itsensä 100%, se muuttaa asian tyystin.
 
Ylös