Teiden suolaus

Mielipiteeni suolauksesta

  • Äänestäjiä yhteensä
    6

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18218
Siinä on kanssa niin järjetön homma, että sopii hyvin tänne Suomeen. Voi vittu kun taas vitutti, kun piti siinä suolapaskassa ajaa. Ja minkä takia? Jotta
kermapersehomoille saadaan sulat tiet kesät talvet. No minkä vitun takia täällä sitten pitää talvirenkaita, jos ne tiet halutaan pitää sulina? Oppisivat saatanan tunarit ajamaan talvella.

Ja mikä ilo siitä tulee, että päätie on sulana, mutta sitten kun käännyt sivutielle, niin siellä on normaali talvikeli? Ajellaan sillä sulalla baanalla ja luullaan olevansa jumalia, mutta sitten kun tullaan jäiselle tielle niin menee joko a) paskat housuun ja ajellaan 50:iä kaheksankympin alueella tai b) samaa vauhtia kuin siellä sulalla tiellä ja ollaankin sitten ojassa tai vastaantulevan keulassa. Hurraa!!! Ja joka vitun ramppi onkin sitä suolasohjoa täynnä.

Ja minne ne suolat päätyy? Joko auton pohjaa ruostuttamaan tai tien pientareille maata raiskaamaan. Niinkuin ei saatana jo muutenkin tulis vitusti päästöjä liikeenteestä, niin pitää niitä vielä lisätä tollasella turhanpäiväisellä idioottitoiminnalla.

Pakko olla jonkun läskimaha kusihousu tiehallinnon johtajan ja suolafirmojen masinoima jättiluokan kusetus. Ei voi vittu muuten ymmärtää.
 
AJ

Well-known member
Liittynyt
19.7.2000
Viestit
69605
Sijainti
Toinen Maailma
Teiden suolaus on täysin järjetöntä perseilyä, mutta sen tekijöiden haukkuminen idiooteiksi ei ole rakentavaa. Siispä vaihtoehto yksi.
 
oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Kaikki ei ole teiden Kankkusia niin kuin sinä ja kaikilla ei ole Lancia Deltaa alla niin kuin sinulla. Onhan tietysti se sääli että on sotkusta ja autot ruostuu, mutta kai se on parempi kuin että ihmiset kuolee ja vammautuu liikenteessä. En tiedä... Voin toki olla väärässä.
 
Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa

Raskas liikenne, ja sen sujuminen on mitä merkittävin tekijä, miksi teitämme yleensäkin suolataan. Viidenkymmenen tonnin rekka on hieman hankalampi käsiteltävä vaikka sivuluisussa, tai jyrkässä ylä-, tahi alamäessä, kun keskikokoinen henkilöauto.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26892
Tulee ne loskakelit ilman suolaustakin. Suolauksen ansiosta sulaminen vaan hoituu nopeammin ja pääsee bussitkin nopeammin pysäkiltä liikkeelle. Suola on ihanaa!
 
AJ

Well-known member
Liittynyt
19.7.2000
Viestit
69605
Sijainti
Toinen Maailma
Oliskohan tähänkin ongelmaan paras ratkaisu täyskielto? Eli kielletään vesi kaikissa muodoissa, eritoten lumena ja jäänä.
 
kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18506
Itsehän en ole kitissyt koskaan suolauksesta niinkuin eräät, silloin vasta vituttaa kun nään sen suola auton.
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Heureka!
Ihme ettei lakien säätäjät ole tätä hoksanneet. On sitä lakeja säädetty tyhjänpäiväisimmistäkin asioista!
Ei vettä kieltoon kannata laittaa, sen sijaan vedelle voitaisiin määrätä niin korkeat verot, että sen käyttö vähentyisi automaattisesti. Lisäksi veden käyttöä voitaisiin säädellä erikseen myönnettävillä vedenanniskeluoikeuksilla sekä hanojen aukioloajoilla kuten myös lailla, joka määrittelsi veden käytön sallituksi vain ruokalailun yhteydessä. Lumen sekä jään muodossa esiintyvälle vedelle kannattaisi harkita erityistä huviveroa. Vettä tulisi myös laimentaa, esim. H2 sijaan riittäisi aivan varmasti yksikin kappale vetyatomeita.
 
Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Kun asuu täällä perseensilmässä, ei tarvitse suolassa paljoa ajaa.
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Olin jokunen viikko sitten eteläsaksassa ja saatteko muuten uskottua, että teiden suolaaminen täällä Suomessa on melko kevyttä.

Siellä Baijerissa gunter levitti sellaisia määriä suolaa ympäriinsä, että täällä Suomessa moinen olisi ympäristörikos.

Sisällä lattiat olivat pienen suolakerroksen peitossa, joka oli tullut sisään ihmisten kengissä. Viidentoista asteen pakkasessa kauppojen pihalla oli sulia lätäköitä kun suolaa oli pihalla niin maan vitusti.

Jotkut autot olivat kuin kalikkikaivoksesta ulosajettuja; aivan valkoisenaan ja suolan peitossa.

Puuhaa ei voinut kun ihmetellä :thumbfh:
 
Sama täällä. Jalkakäytävät täynnä suolaa ja sitä kautta tietysti rappukäytävät ja auton jalkamatot jne. aivan valkoisina. Mee siinä sitten koiran kanssa ulos, reppana hyppii tuskissaan kolmella jalalla vaikka yrittäisitkin vältellä pahimpia suolapaikkoja. Himassa sitten saat pestä joka kerta tassut.

Ja kyllä, olen tietoinen, että on olemassa rasvaa, joka voi levittää etukäteen koiran tassuihin ja sen pitäisi hieman suojella suolalta, mutta kauheen kätsäähän se on sitten kun sitä rasvaa on jokapuolella huushollia :thumbfh: Tossuja emme myöskään ole edes harkinneet hankkivamme koiralle.

Onneksi tuota suolakautta kestää täällä kuitenkin vain aika lyhyen aikaan, tältä talvelta liene taas ohitse, ulkona noin 10 astetta plussaa.

Niin juu, se suola mitä täällä jalkakäytävilläkin saa käyttää, on kuulemma ympäristöystävällistä, tuli jokunen vuosi sitten määräys, joka kielsi sen "perinteisen" suolan käytön. Silti mun on vaikea kuvitella, että tuo myrkky olis kauheen hyväksi luonnolle.
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Onneksi tuota suolakautta kestää täällä kuitenkin vain aika lyhyen aikaan, tältä talvelta liene taas ohitse, ulkona noin 10 astetta plussaa.
Siihen toi varmaan perustuukin, että talvi on siellä niin lyhyt. Ei tuota pohjavedet ja muut voisi muuten kestääkään.

Hassua sitä touhua oli kuitenkin katsella :p
 
Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18218
Kaikki ei ole teiden Kankkusia niin kuin sinä ja kaikilla ei ole Lancia Deltaa alla niin kuin sinulla. Onhan tietysti se sääli että on sotkusta ja autot ruostuu, mutta kai se on parempi kuin että ihmiset kuolee ja vammautuu liikenteessä. En tiedä... Voin toki olla väärässä.
Jos ei osaa ajaa talvella, niin silloin ei kannata lähteä ajamaan. Yksinkertaista.
Raskas liikenne, ja sen sujuminen on mitä merkittävin tekijä, miksi teitämme yleensäkin suolataan. Viidenkymmenen tonnin rekka on hieman hankalampi käsiteltävä vaikka sivuluisussa, tai jyrkässä ylä-, tahi alamäessä, kun keskikokoinen henkilöauto.
Onhan se näinkin. Hiekottaisivat sitten vaikka noi pahimmat ala- ja ylämäet.
Teiden suolaus on täysin järjetöntä perseilyä, mutta sen tekijöiden haukkuminen idiooteiksi ei ole rakentavaa. Siispä vaihtoehto yksi.
Ei tässä mitään rakenneta, vaan puretaan vitutusta.
 
sammyosammy

Senior Citizen
Liittynyt
12.6.2010
Viestit
5925
Sijainti
Out Of Bounds
Siinä on kanssa niin järjetön homma, että sopii hyvin tänne Suomeen. Voi vittu kun taas vitutti, kun piti siinä suolapaskassa ajaa. Ja minkä takia? Jotta
kermapersehomoille saadaan sulat tiet kesät talvet.
Moon samaa mieltä notta kaikki raskaan kuljettajat on kermapersehomoja. Niitten takia nääs meidän teitä suolataan. Käyttäisivät talvirenkaita niinkuin muukin liikenne.
 
Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Kaikki ei ole teiden Kankkusia niin kuin sinä ja kaikilla ei ole Lancia Deltaa alla niin kuin sinulla. Onhan tietysti se sääli että on sotkusta ja autot ruostuu, mutta kai se on parempi kuin että ihmiset kuolee ja vammautuu liikenteessä. En tiedä... Voin toki olla väärässä.
Ei vittu. Oldezilta nöyrä postaus!
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Jos ei osaa ajaa talvella, niin silloin ei kannata lähteä ajamaan. Yksinkertaista.
Joo ja jos ei osaa olla ryöstelemättä kioskeja tai potkimatta mummoja niin sitten ei kannata tehdä sitä. Vai mitä? :p
 
Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18218
Joo ja jos ei osaa olla ryöstelemättä kioskeja tai potkimatta mummoja niin sitten ei kannata tehdä sitä. Vai mitä? :p
Yritin ajatella tätä postausta ja sitä miten se liittyi tuohon minun, mutta ei tullut mitään. Aivot meni solmuun.
 
Ylös