Mielialat ja muut tuntemukset 2

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
...

Kuuntelin äsken ja nyt kuuntelen toistamiseen eräästä juttua kotimaisesta vähemmistöstä, joiden kohtalo herättää ensinnä mielessäni ryssävihaa, jota lapsuuteni aikaiset aikuiset lietsoivat. Ei tosin tähän juttuun liittyen, mutta kuitenkin.

Toiseksi mieleeni pukkasi suuri suru suurempien kansojen sotien takia maansa ja aikoinaan koko kotiseutunsa menettäneiden, suurvaltapolitiikkaan osalistumattomien pienten ihmisten/kansojen takia. On se vaan väärin. Tai oli. Enää asialle ei voi mittään.

Enkä tarkoittanut karjalaisia. Mitenkään heitä väheksymättä.

Anteeksi.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Vähän hämmentyneet fiilikset puskee pintaan. Tuli eilen hummailtua varatun naisen kans. Ja tämä neitonen on sitten pukkinut mieleen tämän tästä. En oikein diggaa että toisten omaa luvatta lainataan, mutta eiliselle kiusaukselle en voinut mitään. Poikakaverinsa tiedän, mutta ei ihan edes puolituttu. Vissiin huono parisuhde tai jotain. Sekin mietityttää, että silminnäkijöitä oli kun hipsaisimme samaan taksiin. Ja kapakassakin taidettiin jo sylikkäin istuskella. Ei tää nyt morkkis oo, mutta joku katkeransulonen vivahde tässä nyt on. No, jos mun taivaspaikka nyt tällä meni katkolle niin menköön. En oo harppumusiikin ystäviä muutenkaan.
Nainen valitsee kenet haluaa. Jos saat turpaan soita poliisit.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kuuntelin äsken ja nyt kuuntelen toistamiseen eräästä juttua kotimaisesta vähemmistöstä, joiden kohtalo herättää ensinnä mielessäni ryssävihaa, jota lapsuuteni aikaiset aikuiset lietsoivat. Ei tosin tähän juttuun liittyen, mutta kuitenkin.

Toiseksi mieleeni pukkasi suuri suru suurempien kansojen sotien takia maansa ja aikoinaan koko kotiseutunsa menettäneiden, suurvaltapolitiikkaan osalistumattomien pienten ihmisten/kansojen takia. On se vaan väärin. Tai oli. Enää asialle ei voi mittään.

Enkä tarkoittanut karjalaisia. Mitenkään heitä väheksymättä.

Anteeksi.
Jälkipolvet sinnittelee vielä.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
*huoh* ja luovutus Asiapuolen 'keskusteluun'.
:D Miten mä arvasin tän, kun pitäis perustella mielipiteitään niin Mosse menee toiseen toikkiin kertomaan kuinka luovuttaa.

Vois laittaa pollin kuinka pian on samojen väitteiden kanssa samassa toikissa :)
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Jahas... mosjööllä ja jaskalla taas kissa ja hiiri -leikki käynissä. Mutta ei nämä vanhat herrat enää kunnon skabaa saa että viihdettä lienee turha toivoa.
 

Örfil

Guest
Jaska on aina oikeassa, koska sillä on lopuksi se ässä hihassa.
 

Örfil

Guest
Jos Jaska olisi maailman presidentti, kaikilla olisi hyvä mieli, japanilainen auto ja puhdas pikeepaita.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Aikaisemmin piquetpaita oli melko menevä vermes. Nykyisin lähinnä näyttää hitaalta.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Järjetön määrä kahvia sai mut taas voimaan pahoin. Kauheet tykytykset ja rapamaha.

Nyt hitto oikeesti. Usein luulen että vanhetessa fiksuuntuis, mutta paskan marjat. Olen tyhmä kuin ... tuo noin se... joku semmonen... tyhmä.
 
Ylös